Hoitopäivän pituus

Minulle tarjottiin todella mielenkiintoista ja hyväpalkkaista työtä toisella paikkakunnalla. Ongelmana vain on, että työmatkojeni vuoksi lapseni hoitopäivän pituudeksi tulisi 12h ! Tätä rumbaa kestäisi 6 kk. En ole ns. uratykki, joka panee aina uransa perheensä edelle. Nyt vain olisi poikkeuksellisen mehukas työpaikka tarjolla ja pakko tässä on äitinä miettiä tulevaisuutta.

Varmaa on, että yli puolta vuotta en hommaa jatkaisi.Olen kahden tulen välissä: huoli ja syyllisyys lapsen päivän raskaudesta vrt. hyvä työpaikka, joka edistäisi uraani. Puoli vuotta on lyhyt aika minulle, mutta pitkä lapselle.
Oletteko te olleet samanlaisessa tilanteessa ja miten olette asian ratkaisseet ?

(Tiedän, että päivähoitoasetuksen mukaan hoitopäivän pituus yleensä on enintään 10h. Se on pääsääntö, josta voidaan poiketa tietyissä olosuhteissa.)
222860
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

ole auki edes 12 tuntia. Ainoastaan vuoropäiväkoti ja sellainen, jossa on hoitoa klo 22 asti ovat auki noin pitkään. Meillä on kyllä pidetty aika lailla kiinni tuosta 10 tunnista, koska jo se aika on tosi rankka. Tuohon pitäisi jo todennäköisesti saada yksi ateria (lisä välipala) lisää, että jaksaisi koko päivän.

Äänestä

Sinuna hankkisin au pairin.

Äänestä
  • Itsekin harkitsin au pairia, mutta valitettavasti en pysty maksamaan 300 euroa kuukaudessa au pairille. Yritän neuvotella työnantajan kanssa 6-tuntisen työpäivän. Silloinkin hoitopäivän pituudeksi tulee 10 tuntia. Jos se ei onnistu, niin homma saa jäädä.

    Äänestä

tuo 12 tuntia! Sun lapsi on vaan kerran pieni... Töitä tarjoutuu luultavasti tulevaisuudessakin...
Eihän sulla jää yhtään aikaa lapselle kun ootte kotono niin samantien nukkuu :(
Itse en moiseen lähtis...

Äänestä

ole käytettävissä isää, jolla olisi "normaalimmat" työajat? Itse olin joskus töissä neljä kuukautta noin paljon, mutta silloin mieheni oli yrittäjä ja järjesti työnsä niin, ettei lapsi ollut hoidossa pitkiä päiviä, vaikka erossa äidistä kuitenkin.

Äänestä

tarjottiin ja silti ei ole varaa ottaa kotiapua että lapsi saisi lyhyemmät hoitopäivät, vaan yhteiskunnan pitäisi maksaa...

Äänestä

Olen itsekin äiti ja perhepäivähoitaja. Työtäni olen tehnyt kohta 7 vuotta. Alkuaikoina toimin vuorohoitajana ja minulla saattoi olla sama lapsi täällä koko viikonlopunkin yli. Hän ei tilanteestä kärsinyt vaan tykkäsi kovasti. Hoidossa hän oli minulla alle 1-vuotiaasta aina 5-vuotiaaksi saakka. Jos löydät perhepäivähoitajan joka suostuu hoitamaan niin pitkiä päiviä (minulla joka päivä noin 10-11 tuntia joten ei paljon siitä heitä) niin anna mennä vaan. Puoli vuotta on lyhyt aika, ja jos panostat viikonloput lapsiisi se riittää varmasti.

Mutta, valmistaudu siihen, että hoitaja "tuntee lapsesi paremmin" kuin sinä, koska lapsi viettää käytännöllisesti katsoen valveillaoloaikansa hoitajan luona. Se menee ohi taas kun alat enemmän olemaan taas hänen kanssaan.

Faktahan se on että jos tekee töitä pitkiä päiviä niin lapsi kärsii, mutta toisaalta taas, se on tässä tapauksessa väliaiakaista. =)
Ota rohkeasti paikka vastaan ja toivottavasti löydät mukavan ja hyvän hoitajan.

Äänestä
  • Kiitos kannustuksesta ja asiallisesta suhtautumisesta.

    Arvasin, että saan tuomitsevia viestejä tässä asiassa, mutta asiat eivät aina ole mustavalkoisia. Mitä tulee au pairin palkkaukseen, niin siihen ei todellakaan ole varaa, koska mieheni opiskelee viikot toisella paikkakunnalla ja vaikka palkkani olisikin uudessa työssä parempi, niin erotus hupenee matkakuluihin.
    Uusi työ vain olisi sisällöltään todella mielenkiintoinen ja auttaisi minua ehkä siirtymään pois nykyisestä tehtävästäni, jossa olen jo yhden burnoutin kärsinyt. Ja sitä en jaksa enää toista kertaa.

    En halua tehdä ratkaisua, josta lapseni kärsii. Tiedä sitten, onko nykyinenkään tilanne lapselleni hyvä - istun illat kannettavan ääressä ja teen töitä. Fyysisesti läsnä ja henkisesti poissa. Siitä lapseni kyllä selvästi kärsii. Mutta, mutta nykyinen työni on helvetillinen määrän ja vastuuun kannalta eikä esimies pane rikkaa ristiin tehtäviäni helpottaakseen.

    Äänestä

Olet ilmeisesti yh, koska joudut itse viemään ja hakemaan lapsen?

Onko lähipiirissä ketää (mummo tms.) joka voisi ainakin toisinaan hakea lapse hoidosta, jolloin hoitopäivä ei olisi aina noin pitkä?

Äänestä

Olisiko täysin mahdoton idea, että muuttaisitte lähemmäksi työpaikkaasi?

Äänestä
  • että olisko mahdollista muuttaa lähemmäs työpaikkaa? Vai oletko ajatellut saavasi sen alan töihin lisää nykyiseltä paikkakunnaltasi? Siis mihin nyt toivoisit pääseväsi.

    Minä jotenkin ymmärrän sinua. Ei ihminen aina ole niin urasuuntautunut tai lapsiaan laiminlyövä, jos haluaa myös muuten maailmassa olla jotain kuin vain äiti. Se on sitten tosiaan vaan kova paikka, kun tarvitsisi ikään kuin valita kahden väliltä. En kyllä tietäisi minäkään mitä tuossa tilanteessa tehdä. Jos kuitenkin olisi tod.näk., että saisit sitten jatkossakin vakituista hyväpalkkaista työtä tuolta alalta, niin ehkä harkitsisin tuon työn vastaanottamista... Puoli vuotta on pitkä aika lapselle, mutta jos se on kuitenkin hänen hyväkseen tulevaisuudessa, tuskin on pahempaa kuin se, että nyt jo joudut läppärin ääressä pakertamaan iltaisin.

    Äänestä

vanha lapsi on? Loppujen lopuksi ½ vuotta on lyhyt aika.. Ryhmiksissä kyllä hoidetaan pitkien hoitopäivien lapsia.
Olen itse joskus ollut myös vuorohoitaja ja en ainakaan huomannut lasten kärsivän pitkistä hoitoajoista, päin vastoin joskus oikein odottivat että toiset lähtee ja saa hoitajan kokonaan itselleen...
En minä ainakaan näkisi mitään estettä ottaa työtä vastaan.
Näillä palstoilla kyllä saa usein kylmää vettä niskaan mutta tsemppiä tulevaan työhön jos niin päätät.

Äänestä
  • päiväkoditkaan, 7-17.00 yleensä.
    Kannattaako moista työtä ottaa kun lapsi kerran kärsii.
    Itse en ottaisi.
    Ajatellaan...sun pitää olla...siis ethän sä kerkeä olla sen lapsen kanssa yhtään päivän aikana. Sen ajan kun viet/haet päiväkotiin...ja puoli vuotta on hillittömän pitkä aika pienelle lapselle joka jo päiväunien jälkeen puhuu eilisestä!

    Äänestä

  • Lapseni täyttää kohta 6 vuotta. Ensi syksynä hän menee esikouluun. Täytyy sanoa, että ratkaisun tekeminen on kivuliasta. Kyse on myös omasta jaksamisestani; nykyinen työni on aivan liian kovaa perheelliselle ja uusi työ, joskin vain 6 kk, toisi jo työmatkoinenen kuitenkin helpotusta arkeen. Nyt teen n. 8-tuntista työpäivää työpaikalla ja vielä iltaisin pari tuntia. Yhtään viikonloppuakaan en ole ollut töitä tekemättä. Uusi työ työmatkoineen tekisi päivästä 12-tuntisen, mutta illat ja viikonloput voisin olla perheeni kanssa - myös henkisesti.

    Pomoni ei ymmärrä, mitä valitan. Perheen taloudellisen tilanteen vuoksi en voi irtisanoa itseäni (mies opiskelee, asuntolaina painaa päälle). Asun pienellä paikkakunnalla, jossa työmahdollisuuksia ei juuri koskaan tule tarjolle. Helsingissä varmasti ottaisin loparit, mutta tällä paikkakunnalla olen tuhoon tuomittu, jos sen teen. Ja työnteko on minulle kuitenkin tärkeää, myös henkisesti. Luulen, että korkeasti koulutetut äidit ymmärtävät, mitä tarkoitan. Taidan siis sanoa uudelle työpaikalle goodbye ja kitua nykyisessä työssäni siihen asti, kunnes joudun hullujenhuoneelle.

    Äänestä

  • pitkä aika . Ja päivät myöskin .Kyllä perhepäivähoidossakin lapsi joka jää viimeisenä hoitoon -vaikka olisi pienikin- alkaa tuskaisena odottelemaan omia vanhempiaan .
    Mutta jos kahdesta pahasta pitää valita toinen niin sitten ...

    Äänestä

  • Omatuntoäiti kirjoitti:

    Lapseni täyttää kohta 6 vuotta. Ensi syksynä hän menee esikouluun. Täytyy sanoa, että ratkaisun tekeminen on kivuliasta. Kyse on myös omasta jaksamisestani; nykyinen työni on aivan liian kovaa perheelliselle ja uusi työ, joskin vain 6 kk, toisi jo työmatkoinenen kuitenkin helpotusta arkeen. Nyt teen n. 8-tuntista työpäivää työpaikalla ja vielä iltaisin pari tuntia. Yhtään viikonloppuakaan en ole ollut töitä tekemättä. Uusi työ työmatkoineen tekisi päivästä 12-tuntisen, mutta illat ja viikonloput voisin olla perheeni kanssa - myös henkisesti.

    Pomoni ei ymmärrä, mitä valitan. Perheen taloudellisen tilanteen vuoksi en voi irtisanoa itseäni (mies opiskelee, asuntolaina painaa päälle). Asun pienellä paikkakunnalla, jossa työmahdollisuuksia ei juuri koskaan tule tarjolle. Helsingissä varmasti ottaisin loparit, mutta tällä paikkakunnalla olen tuhoon tuomittu, jos sen teen. Ja työnteko on minulle kuitenkin tärkeää, myös henkisesti. Luulen, että korkeasti koulutetut äidit ymmärtävät, mitä tarkoitan. Taidan siis sanoa uudelle työpaikalle goodbye ja kitua nykyisessä työssäni siihen asti, kunnes joudun hullujenhuoneelle.

    et taida olla orjaa parempi nyt.
    Mieti, lapsesi ei ole pieni kuin hetken!
    Mun synty "vasta äsken" ja tuolla se odottaa intiin lähtöä!
    Aika suorastaan hurahti! Ja minä olin sentään kotona hänen kanssaan kunnes meni neljännelle luokalle!

    Äänestä

Jos uusi työsi toisi sinulle henkisenkin hyvinvoinnin, sekä uskot saavasi enempi myös aikaa hänelle, niin älä enää mieti.

Jos olisit lapsen isä, kukaan ei täällä kyseenalaistaisi valintaasi.

Onnea toivottavasti uudelle hommallesi:)

Äänestä
  • siis, lapsellamme aamupäivällä yksi, iltapäivällä toien ja yöllä vielä kolmas hoitaja, avustaja päiväkodilla, toimintaterapeutti iltapäivisin leikittämässä... ai mitenkä niin? maksan vain lapsilisän ja elatusmaksun Espoon sosiaalilautakunnalle, he hoitavat loput. Mieheni labiili psyykkisesti, lapsi ei voi olla kotona. siispä tapan lastani kolme tuntia kerrallaan(valvotusti! etten kaappaa lasta, sillä sosiaalityöntekijöä vainoharhainen!) ja nautimme lapsen kanssa sydämemme pohjasta tästä laatuajasta! aiemmin tapasimme kaksi kertaa viikossa... lluin tutkimuksesta jonka mukaan tavisvanhemmat näkevät lapsiaan muutaman minuutin päivässä... olen oikeutettu vaikka minua halveksitaan kun olen vaan huostaanottttoäiti... miettikää, ennekuin tuomitsette!

    Äänestä

hoitopäivähän siis on enimmillään 11 tuntia..

Mutta itse asiaan! Täällä ainakin todellakin joustoa löytyisi tilapäiseen tilanteeseen. Ilmeisesti matkoihin menee runsaasti aikaa? Onko niiden suhteen tehtävissä jotakin?

Kyllä lapsi sen jaksaa jos sinäkin! Kunhan muistat että et kiukuttele oma aväsymystä tai muistat viettää sitten vapaata aikaa ihan kunnolla lapsen kanssa.

Missäsä isä on? Ei kuvioissa ilmeisesti? Onko mummoja tms joiden apuun voisi turvata niin, että hakisivat joinakin päivinä lapsen aikaisemmin kotiin?

En pidä ollenkaan pahana tilapäisesti tuota järjestelyä jos se vain onnistuu ja sehän selviää kysymällä. Onhan laiva-ihmisten lapsetkin viikon yhtä soittoa hoidossa pahimmillaan joten...

Lopultahan kaikki on kummankin eduksi jos työ poikii jotakin hyvää jatkossa.

Meillä on pisimmät hoitopäivät olleet 11 tuntisia ja pihalla on saanut tapella että lapsen on autoon saanut! Eli ei meillä ainakaan pituus ollut pahasta, aina jäi joku kiva kesken! Tosin ne pitkät hoitopäivät ei olleet säännöllisiä..

Äänestä

En ottanut työpaikkaa. Kipeää tekee, sillä pelkään todellakin uupuvani loppuun uudelleen nykyisessä työpaikassani. Ratkaisevaa päätöksentekoni kannalta oli kesäloma - jos olisin ottanut uuden paikan, en olisi saanut lainkaan lomaa ensi kesänä. Lapsenikin ansaitsee lepoa pitkän päiväkotitalven vuoksi, joten tämä ratkaisu tuntui nyt minusta oikealta.

Äänestä
  • Teit oikein.

    Työtilaisuuksia tulee eteen vielä monta kertaa. Kesiäkin ja kesälomia, mutta niistä jokaisesta kannattaa pitää kiinni jos on pieni lapsi ja pitkä talvi takana.

    Äänestä

  • äidiltä kirjoitti:

    Teit oikein.

    Työtilaisuuksia tulee eteen vielä monta kertaa. Kesiäkin ja kesälomia, mutta niistä jokaisesta kannattaa pitää kiinni jos on pieni lapsi ja pitkä talvi takana.

    minunkin mielestäni - isän poissaolo toisella paikkakunnalla varmaan myös rasittaa perhettänne? Sinun pitkät päivät ei välttämättä tuossa tilanteessa lapsen parasta olleet, ei voi tietää kun toisen elämästä on kysymys. Kannattaa varmaan ottaa nyt yhteyttä työterveyshoitoon, koska pelkäät toista burn outia, ota apua vastaan ennen kuin menet sille tielle taas. Oikein paljon tsemppiä sulle ja jaksamisia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Omatuntoäiti kirjoitti:

Minulle tarjottiin todella mielenkiintoista ja hyväpalkkaista työtä toisella paikkakunnalla. Ongelmana vain on, että työmatkojeni vuoksi lapseni hoitopäivän pituudeksi tulisi 12h ! Tätä rumbaa kestäisi 6 kk. En ole ns. uratykki, joka panee aina uransa perheensä edelle. Nyt vain olisi poikkeuksellisen mehukas työpaikka tarjolla ja pakko tässä on äitinä miettiä tulevaisuutta.

Varmaa on, että yli puolta vuotta en hommaa jatkaisi.Olen kahden tulen välissä: huoli ja syyllisyys lapsen päivän raskaudesta vrt. hyvä työpaikka, joka edistäisi uraani. Puoli vuotta on lyhyt aika minulle, mutta pitkä lapselle.
Oletteko te olleet samanlaisessa tilanteessa ja miten olette asian ratkaisseet ?

(Tiedän, että päivähoitoasetuksen mukaan hoitopäivän pituus yleensä on enintään 10h. Se on pääsääntö, josta voidaan poiketa tietyissä olosuhteissa.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu