Miten haluaisit kuolla?

Otetaas julmalta kuulostava mutta silti niin asiallinen aihe kuin oma kuolema, ilman provoiluja.
Osaatteko suhtautua analyyttisestsi omaan kuolemaanne eli jos ryhdytte katsomaan viimeisiä hetkiänne tästä perspektiivistä jossa nyt elätte, niin mikä olisi mielestänne paras tapa siirtyä vainajien joukkoon?

Mediassa on ollut aika monta kertaa esillä vanhusten lisääntyneet itsemurhat. On ollut juttuja myös heistä, jotka ovat ehtineet virua hengetönnä varsin kauankin ennekuin kukaan on kiinnittänyt huomiota.
Ne jutut kirvoittivat ajatukseni tähän aiheeseen ja miettimään, miten toivoisin itseni päättävän päiväni sitten kun aika tulee. Ja siirrän kysymyksen myös teille pohdittavaksi.

BtW, itse ajattelin kuolla nälkään, lakkaisin vaan syömästä. Vanhana elimistö ei kestä paastoa. Enkä ehtisi koitua kenellekään rasitteeksi ja hoidettavaksi.
211148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Toivoisin jälkikasvulleni vanhempaa mieltä ja nuorempaa ruumista.

Äänestä

olen ihminen joka tekee työtä vanhusten kanssa.. Heidän ainoa toive, on ,ettei he joudu kokemaan kipua!

Äänestä

No, haluaisin kuolla nopeasti. En mielellään vielä, vaan sitten, kun olen elänyt tarpeeksi. Ei sen väliä, olenko sairaalasängyssä lastenlastenlasten kuvat yöpöydällä, vain .... yhtä toivon... että olisin yhtä kiitollinen kuin nyt. Jos dementia tulisi kohtalokseni, toivon, että se olisi sitä hidasta ja psyykeäni pehmentävää laatua, eli olisi hyvä olla, vaikka "vintti pimeänä".

Aamen.

Äänestä

Näin lohdutti itseään muuan sotilas, kun ampui vihollisen hengiltä.

Äänestä

elämästä kylläisenä saaneena, ihminen ei ole koskaan valmis lähtemään jos hän ei ole elännytkään, vaan ollut.
Ollut vain olemassa ilman mitään tarkoitusta.
Elämän laatu on kuleman laatu, eli luonnollinen kuolema tuli miten tuli.

Äänestä
  • Olen miettinyt kuolema hyvinkin paljon.
    Kahdeksantoistavuotiaana mietin usein itsemurhaa ja vieläkin päivittäin mielessä mutta aina vain vähemmän.
    Olen ihminen josta on ollut vain haittaa, ei toivottu sain kyllä kuulla siitä.
    Tein paljon ajatustyötä siinäkin että isäni aprikoi usein onko hän isäni vai ei.
    Minun kuulteni.
    Vielä 42 synttärinä tätini laukoi suuria totuuksia syntymästäni joka oli kuulemma niin kauhea tapaus.
    Vaan tässä olen sitkeillyt, muiden kiusaksi vissiin.
    Olen onneksi ulospäinsuuntautunut yksilö ja ymmärsin kertoa tästä helvetillisestä elämästäni ammattiauttajille.
    Nyt olen alkanut laittaa turhanpäiväisiä tavaroitani roskiin, lopun elämääni elän mahdollisimman niukasti.
    Mietin usein miten voisi eliminoida itsensä mahdollisimman kohteliaasti ettei enää kuolemisessa olisi muiden haittana.

    Äänestä

  • turhakkeena vaan kirjoitti:

    Olen miettinyt kuolema hyvinkin paljon.
    Kahdeksantoistavuotiaana mietin usein itsemurhaa ja vieläkin päivittäin mielessä mutta aina vain vähemmän.
    Olen ihminen josta on ollut vain haittaa, ei toivottu sain kyllä kuulla siitä.
    Tein paljon ajatustyötä siinäkin että isäni aprikoi usein onko hän isäni vai ei.
    Minun kuulteni.
    Vielä 42 synttärinä tätini laukoi suuria totuuksia syntymästäni joka oli kuulemma niin kauhea tapaus.
    Vaan tässä olen sitkeillyt, muiden kiusaksi vissiin.
    Olen onneksi ulospäinsuuntautunut yksilö ja ymmärsin kertoa tästä helvetillisestä elämästäni ammattiauttajille.
    Nyt olen alkanut laittaa turhanpäiväisiä tavaroitani roskiin, lopun elämääni elän mahdollisimman niukasti.
    Mietin usein miten voisi eliminoida itsensä mahdollisimman kohteliaasti ettei enää kuolemisessa olisi muiden haittana.

    se sanomasi helvetillinen elämä niinsanotusti siunaukseksi.
    Sanoit olevasi ulspäin suuntautunut ihminen ja osaat kertoa asioistasi etteenpäin.

    Ensinnäkin tämä on varmaan huikea elmäntarina ja selviytymistarina, ja juuri tämä on sinun voimavara tänäpäivänä.
    Olet siis selvinnyt hyvin vaikeista elämäntilanteista, vaikka tuskan kanssa, siinä on viestiä monelle muulle samassa tilanteessa olevalle.
    Eli tästä kaikesta voi selvitä, ettei tarvi lähteä oman käden kautta.
    Se antaa toivoa ja sinulla on viisautta kertoa asioita niin että ne auttavat , koska itse kokemuksen kautta voit sen kertoa.

    Oikea asenne ja näet pikkuhiljaa että elämä sinussa kantaa ja voittaa.
    Jos et näe mitään tärkeää itsessäsi, niin aloita siitä että olenhan vielä tässä ja elossa.
    Se on jo tärkeä asia, jos et sitä näe kerro selviytymisestä muille ja alat oleen tärkeä ihminen, sinä voit auttaa muita ihmisiä sillä mitä olet kokenut ja selvinnyt kaikesta.

    Äänestä

silleen sopusoinnussa ja riidoitta ympärillä olevien ja läheisten kanssa, siksi että, ei jää mitään hampaankoloon lähdön hetkellä.
Se on sitten aivan sama oikeastaan miten täältä poistutaan, itsehän siihen ei aina voi vaikuttaakaan, jossain määrin kyllä.
Sairaana kituaminen, toisten armoilla olisi pahinta, joten nopea ennalta-aavistamaton lähtö olisi suotavaa..olen siihen valmis noin 50v kuluttua.
Yksi miellyttävä tapa olisi kuolla, kuten on saanut alkunsakin, eli orgasmissa..no joo, liekö tuo onnistuu enää 50v kuluttua.
Tähän voisi kertoa yhden aika liikuttavankin tarinan.
Poika kysyi kerran, hän oli silloin noin 7-8v, "kuinka vanhaksi sä iskä elät"?.No, aikani mietin miten asian ilmaisisin ymmärrettävästi ja sanoin että, jos mitään yllättävää ei satu, niin kai 70-80v asti.Poitsu mietti asiaa ja laskeskeli sormillaan, hetken kulutta sanoi, "no, kyllä mä silloin jo pärjään varmaan yksinkin".!.Eli, kyllä nää asiat mietityttää joskus jo aikaisessa vaiheessa.

Äänestä

Helppo kysymys-haluan kuolla nopeasti ja tuskattomasti-aivan sama koska.
Vaikeampaa on,jos kysyisi miten elää.....
Elämä se vaikeaa on-tuskin kuolema.
Miksi täältä muuten niin moni lähtee,ja luovuttaa.
Se on vaan nostettava nenä pystyyn,ja mentävä vastatuulta,vaikka kuinka elämä satuttaisi.
Toivon jaksamisia kaikille!

Äänestä

HELPPOO...UNITBL...KOURALLINEN....VANHANA JA KIPPEENÄ, TUSKASENA OTAN KUN SE PÄIVÄ KOETTAA....
EN AIO JÄÄDÄ VAIPPOIHIN JA SIKIÖASENTOON.
OLEN OMAISILLENI KERTONU, JOS KOLARISSA TAI MUUSSA MENNEE ÄLY LOPULLISESTI NI PIUHAT IRTI JA KELVOLLISET ELIMET elintestamentti tehtynä, KAIK TARPEELLINEN JE KÄYTTÖKELVOLLINEN KIERRÄTYKSEEN.JA EHOTTOMASTI POLTTOHAUTAUS!!!!

Äänestä

Näin hoitoalan immeisenä inua kauhistuttaa ajatus joutumisesta laitokseen viimeisllä vuosillani. Sen verran olen siellä töitä tehnyt että voi Luoja sentään ja varjele meitä. Vanhuksia ei viedä ulos viikkoihin, ekhä kuukausiin. Piissoissaan ja ulosteissaan saavat maata tuntikaupalla. Sitten vielä makuuhavat seurana jotka eivät tietenkään parane, koska kukaan ei vaihda asentoa riittävän usein. Olenkin tässä kolleegoiden kanssa miettinyt, että jospa perustaisimme jo nyt omat vanhustenhoitolaitoksen. siellä saisi inhimillistä ja yksilöllistä hoitoa. Vanhukset näkevät suoranaista nälkää. ei kukaan kasviksilla elä. Vaik onko se sitten sitä passiivista eutanasiaa. Kunnon ruokaa. Läskikastiketta ja puolukkaa lisänä perunamuusia (itsetehtyä tietenkin) jossa on voita ja paljon ja myöskin suolaa. eihän vanhana tunnetusti mitään kunnolla oikein maistakkaan. Pesuilla saisi käydä omaan tahtiin. Ja se ulkoilu! Vaikka maksettuja tavallisia ihmisiä meitä ulkoiluttamaan viikoittain ja useamminkin jos voimia riittää. Eikä unohdeta sitä saunakaljaa tai konjakkitujausta lauantai-iltana ..EIHÄN? Paras lähtö olisi sappaat jalassa ja ilman kitumista. Jos itsemurhan tekisin, joisin kossulla itteni kuoliaaksi. On toi kynnys tuohon alkoholin sietoon sen verran matala, että pullo raakana johan lähtis. Tai jos ei alkoon asti pääse, niin sit insuliinia ampulla vatsanahkaan. Nukkuisin pois. Toivon kuitenkin elämääni tasokkaita vuosia. Pituudesta jos saisi päättää, niin ei mielellään yli 90 v. Sitä voisi olla aika yksinäinen jo.

Äänestä

käydä nukkumaan untuvapeitteen alle lämpöisesti ja nukahtaa pitkään uneen....

Äänestä

vaikea vastata. Kyllä varmaankin mieluimmin ampumalla kuin hirttämällä, jos siis olisi valalinnanvapaus. Sanotaan, että hypotermiassakin on aika kivuton lähtö, ainakin siinä loppuvaiheessa.

Äänestä

En kuule lintujen laulua,enkä voi haistaa kevään tuoksuja,on minun vuoroni lähteä.

Lähteä niin,etten tunne kipua.
Nukahtaa uneen ,josta en herää koskaan.
Läheiseni ymmärtävät lähtöni,sillä olenhan tullut matkani päähän.
Vielä minulla on monen monta luokkaa käytävänä tätä elämänkoulua.

Luokalle en suostu jäämään,katselen elämää avoimin silmin.

Opin joka päivä jotakin uutta,hyödynnän saatuja oppejani parhaaksi katsomallani tavalla.

Minun aikani ei ole vielä lähteä:)

Äänestä

sielun ja ruumiin voimissa.

Äänestä

Täällähän puhutaan asiaa joten pakko vastata.

Sairastan. Liikun pyörätuolilla. Monia ongelmia. Elämä on vaikeaa ja tuntuu itselle merkityksettömältä.

Elän toisten ihmisten tähden. Kuolemani pysäyttäisi monen ihmisen elämän. Ja kun katselen, on elämässä paljon hyviäkin asioita.

Helpoin ratkaisu olisi 3 piikkiä: ensimmäinen vaivuttaa uneen, toinen pysäyttää hengityksen ja kolmas pysäyttää sydämen.

Äänestä
  • Hetihän se kuoli kun henki lähti
    elihän se vielä viikon päivät.

    Mut ihan oikeesti. Mä olen päättäny pysyä solakkana, etten olis saattajille liian painava.

    Hermanni Hulukkosen ohje on jäänyt itämään aivokurkiaisen orrelle:
    Elä niinikään, että sinusta tuntuu sopivalta poistua 'lännenmaahan'.

    Niettä noutaja tulkoon vaikka ens yönä tekemään tarjouksen, jostei voi kieltäytyä.

    Äänestä

olin sisareni, vajaa 50v, kuolinvuoteen äärellä. 3 viimeistä tuntia. Olin paikalla, kun hän henkäisi viimeisen kerran. Monitoreista sain seurata, kuinka elämä alkoi hiipua; verenpaine laski laskemistaan, sydämen lyönnit tulivat epätasaisiksi...
Järisyttävä kokemus... Nähdä/todistaa läheisen ihmisen siirtymistä ajasta iäisyyteen...
Kuoleman hetkellä, silitin sisareni ohimoa ja höpisin vapisevalla äänellä, itkien; älä pelkää...
sisareni ei tarvinnut lähteä yksin...

Äänestä
  • Sait unohtumattoman kokemuksen kuoleman läsnäolosta, meidän kaikkien lopullisesta määränpäästä. Olit todella tärkeässä tehtävässä sillä hetkellä. Minun mielestäni kuin saattelit sisaresi toiseen maailmaan.

    Se on kaikkein tärkeintä. On niin pelottavaa ja hämmentävää nähdä kuolema... mutta kuolemakin voi olla kaunis, jos on todella sairas. Olen hoitajana nähnyt esim. syöpäpotilaita, kipulääkkeistään huolimatta, oman kipujensa vankeja. Kun viimeiset hetket tulevat, he rentoutuvat kuin virran vietäväksi.Näyttäisi siltä, kuin he kokisivat kivuista vapautumisen onnen tunteen.

    Näky jää varmasti pitkästi mieleesi. Mutta ei varmaankaan loppujen lopuksi pahassa mielessä. Olithan läsnä.

    Äänestä

  • mamma mia kirjoitti:

    Sait unohtumattoman kokemuksen kuoleman läsnäolosta, meidän kaikkien lopullisesta määränpäästä. Olit todella tärkeässä tehtävässä sillä hetkellä. Minun mielestäni kuin saattelit sisaresi toiseen maailmaan.

    Se on kaikkein tärkeintä. On niin pelottavaa ja hämmentävää nähdä kuolema... mutta kuolemakin voi olla kaunis, jos on todella sairas. Olen hoitajana nähnyt esim. syöpäpotilaita, kipulääkkeistään huolimatta, oman kipujensa vankeja. Kun viimeiset hetket tulevat, he rentoutuvat kuin virran vietäväksi.Näyttäisi siltä, kuin he kokisivat kivuista vapautumisen onnen tunteen.

    Näky jää varmasti pitkästi mieleesi. Mutta ei varmaankaan loppujen lopuksi pahassa mielessä. Olithan läsnä.

    jälkivaikutuksena, elämänarvot meni remonttiin. Mitään maallista mammonaa emme täältä lähtiessä mukaamme saa... tai sille ei ole "siellä jossain" mitään käyttöä.
    Ontto & tyhjä olo...

    Äänestä

Koska mun hyvä ystävä just kuoli, aivoverenvuotoon yllättäen, on asia enemmän kun ajankohtainen.

Äkkilähtö ei ole hyvä muiden kannalta. Läheisille jää hirvittävä kasa selvitettäviä asioita jo tuttujen yhteystiedoista lähtien. Pitää etsiä kotieläimille uudet kodit, selvittää velat ja vakuutukset, miettiä lasten huoltajuusasioita yms, lista on todella pitkä. Yhdessä mietitään minkälaiset hautajaiset kirkkoon kuulumaton haluaisi...

Mutta jos mulla on kuukausi aikaa? Ehdin itsekin tottua ajatukseen, ehtii laittaa asiat kuntoon, ehtii tehdä yhteystietolistoja, suunnitella omat hautajaisensa musiikkeineen - kertakaikkisen hyvä!

Ja mielummin tietty joku sellanen tauti, että pysyy voimissaan ja järjissään loppuun asti.

Oon ollu töissä kroonikko-osastoilla sen verran että itsemurha on varteenotettava vaihtoehto, jos pitäisi työhönsä leipiintyneiden, kylmien ja välinpitämättömien hoitsujen armoilla elämänsä viime hetket viettää. Ei kiitos!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Valikoiva kuolo kirjoitti:

Otetaas julmalta kuulostava mutta silti niin asiallinen aihe kuin oma kuolema, ilman provoiluja.
Osaatteko suhtautua analyyttisestsi omaan kuolemaanne eli jos ryhdytte katsomaan viimeisiä hetkiänne tästä perspektiivistä jossa nyt elätte, niin mikä olisi mielestänne paras tapa siirtyä vainajien joukkoon?

Mediassa on ollut aika monta kertaa esillä vanhusten lisääntyneet itsemurhat. On ollut juttuja myös heistä, jotka ovat ehtineet virua hengetönnä varsin kauankin ennekuin kukaan on kiinnittänyt huomiota.
Ne jutut kirvoittivat ajatukseni tähän aiheeseen ja miettimään, miten toivoisin itseni päättävän päiväni sitten kun aika tulee. Ja siirrän kysymyksen myös teille pohdittavaksi.

BtW, itse ajattelin kuolla nälkään, lakkaisin vaan syömästä. Vanhana elimistö ei kestä paastoa. Enkä ehtisi koitua kenellekään rasitteeksi ja hoidettavaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu