berninpaimenkoira

Heips!
Kertokaahan jotain berninpaimen koirasta??Olen nimittäin miettinyt kyseisen rodun hankintaa.Kuinka "vaativasta" rodusta oikein on kyse?Eli tarviiko sen kanssa kovasti harrastaa vai soveltuuko ihan seurakoiraksi? Ulkoilua ja lenkkeilyä se saisi paljon ja kouluttaisin sen itse. Soveltuuko ko.rotu ensimmäiseksi koiraksi? Minulla ei ole koskaan ollut koiraa mutta olen kyllä ollut koirien kanssa tekemisissä.
Kuinka hyvin berni tulee muiden eläinten kanssa toimeen? Minulla on jo ennestään aikuinen kissa.
Kertokaa jotain :). Kiitos jos joku viittii tähän vastata.
3973
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Heippa!
Olen koko elämäni asunnut bernin kanssa saman katonalla. Tällä hetkellä perheelläni menossa kolmas berni ja pennut suunnitteilla, että saadaan taas jatkaja kun nykyisestä aika jättää.
Meillä on iso piha ja berni on irallaan pihassa, näin on ollut kaikkien koiriemme kanssa ja karkailusta ei ole tietoakaan. Luonteeltaan ovat kaikki olleet ystävällisiä ja iloisia. Viimeisimmän koiramme koulutin itse ja ainakin hän oli helppo nakki, avainsana oli nimenomaan nakki, bernimme asenne oli nimittäin teen mitä vain, jos saan palan nakkia (toki kaikki muukin käy, bernit eivät nirsoile ruuassa). Lisäksi harastimme TOKOA ensimmäisen vuoden, mutta sen jälkeen on koiramme viettänyt ihan vain perhekoiran elämää, ilman turhia koiramaisia kekkereitä. Berni on mitä mainion seurakoira.
Meillä on kolme kissaa ja toinenkin koira, kaikki ovat hyvää pataa keskenään ja mistään "en ole sinun kaverisi"- syndroomasta ei ole näytteitä.
Uskon bernin sopivan hyvin ensimmäiseksi koiraksi, juuri hänen leppoisan luonteensa vuoksi.
Sanoisin että berni vaatii kunnolla lenkkeilyä, turkki harjausta, ruokaa ämpärilllisen ja rakkautta rajattomasti, mikäli nämä hänelle takaat saat unelmiesi kumppanin.

Äänestä
  • oli 10 vuotta berni helmikuuhun asti, aivan samoin kun edellinen, emme vain harrastaneet mitään virallista, vain lenkkeilyä ja autolla ajoa, parissa mätsäreissä käytiin.

    Äänestä

  • myös kkkk kirjoitti:

    oli 10 vuotta berni helmikuuhun asti, aivan samoin kun edellinen, emme vain harrastaneet mitään virallista, vain lenkkeilyä ja autolla ajoa, parissa mätsäreissä käytiin.

    Meillä on kohta viisi vuotias leikattu bernipoika. Ei harrasteta muuta kuin kotona oleilua, kävelyjä, mökkeilyä ja ihan tavallista perhe-elämää. Meidän berni maailman laiskin ja ihanin lutunen. MUTTA. Murrosikävaiheessa käytiin läpi kuka on isäntä/emäntä -vaihe, jota kesti vajaan vuoden. Sen jälkeen kun koira ymmärsi olevansa perheen jäsen mutta tajusi rajoitukset niin kaikki on mennyt hyvin. Meillä ollut aina koiria mutta tämä meidän eka berni. Berni on koirana ihan yhtä helppo tai vaikea koulutettava kuin muutkin seurakoirat. Jämäkkä ote ja paljon hellyyttä niin saat ikuisen kaverin koirastasi. Ei minusta sen vaikeampi rotu kuin muutkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


harkinnassa kirjoitti:

Heips!
Kertokaahan jotain berninpaimen koirasta??Olen nimittäin miettinyt kyseisen rodun hankintaa.Kuinka "vaativasta" rodusta oikein on kyse?Eli tarviiko sen kanssa kovasti harrastaa vai soveltuuko ihan seurakoiraksi? Ulkoilua ja lenkkeilyä se saisi paljon ja kouluttaisin sen itse. Soveltuuko ko.rotu ensimmäiseksi koiraksi? Minulla ei ole koskaan ollut koiraa mutta olen kyllä ollut koirien kanssa tekemisissä.
Kuinka hyvin berni tulee muiden eläinten kanssa toimeen? Minulla on jo ennestään aikuinen kissa.
Kertokaa jotain :). Kiitos jos joku viittii tähän vastata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu