Minulle on

onko YLE:n ohjelmisto surkeaa vai ei, en katsele niitä kuitenkaan. Siitä huolimatta olen aina ollut sitä mieltä että tv-maksu on maksettava, kuten kaikki muutkin yhteiskunnalliset velvoitteet on hoidettava...niin se demokratia toimii.
Mutta,mutta. Siinä vaiheessa kun demokratia ei enää toiminutkaan ja kaupallisten intressien vuoksi sekä minulta kysymättä minut pakotetaan johonkin (kuten ostamaan digiboksi), katson että tässä asiassa vallitsee ahneuden diktatuuri. Päätin siis irtisanoa tv-maksusopimukseni siksi aikaa kunnes siitä säästöön kertyneet rahat ovat kattaneet digiboksien pakkohankinnasta aihetuneet kulut. Laskelmieni mukaan n. kahsen vuoden kuluttua voin jälleen alkaa maksaa tv-maksua, edellyttäen ettei jälleen tule lisää pakollisia laitehankintoja mielevaltaisten päätösten seurauksena. Uskonkin että tämä on se todellinen ja perimmäinen syy useamman kohdalla, jotka tv:n digitalisoitumisen myötä lopettivat tv-maksun maksamisen = ihmisten oikeudentaju sanelee tämän teon.
5392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ei ole yhteiskunnallinen velvoite. Kansalla ei ole velvollisuutta elättää yleä, varsinkaan sillä perusteella että on mahdollista vastaanottaa tv-signaaleja. Siellä johdoissa kulkee muidenkin kanavien signaaleja eivätkä niiden pitäjät saa luvasta senttiäkään.

Äänestä
  • ,,talitintin laulukin on täysin ilmaista!!!

    Äänestä

  • Olet joko lapsi vielä tai sitten seisoit yhteiskuntaopin tunnit aikoinaan käytävällä. No, saatat olla myös pelkästään tyhmä.

    Äänestä

  • ei helvetti kirjoitti:

    Olet joko lapsi vielä tai sitten seisoit yhteiskuntaopin tunnit aikoinaan käytävällä. No, saatat olla myös pelkästään tyhmä.

    Itse olet joko teini-ikäinen nörtti tai sitten olet armoton egoisti. No, ainakin olet tyhmä.

    Äänestä

"Uskonkin että tämä on se todellinen ja perimmäinen syy useamman kohdalla, jotka tv:n digitalisoitumisen myötä lopettivat tv-maksun maksamisen = ihmisten oikeudentaju sanelee tämän teon."

Aamen. Totta joka sana

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aivan sama kirjoitti:

onko YLE:n ohjelmisto surkeaa vai ei, en katsele niitä kuitenkaan. Siitä huolimatta olen aina ollut sitä mieltä että tv-maksu on maksettava, kuten kaikki muutkin yhteiskunnalliset velvoitteet on hoidettava...niin se demokratia toimii.
Mutta,mutta. Siinä vaiheessa kun demokratia ei enää toiminutkaan ja kaupallisten intressien vuoksi sekä minulta kysymättä minut pakotetaan johonkin (kuten ostamaan digiboksi), katson että tässä asiassa vallitsee ahneuden diktatuuri. Päätin siis irtisanoa tv-maksusopimukseni siksi aikaa kunnes siitä säästöön kertyneet rahat ovat kattaneet digiboksien pakkohankinnasta aihetuneet kulut. Laskelmieni mukaan n. kahsen vuoden kuluttua voin jälleen alkaa maksaa tv-maksua, edellyttäen ettei jälleen tule lisää pakollisia laitehankintoja mielevaltaisten päätösten seurauksena. Uskonkin että tämä on se todellinen ja perimmäinen syy useamman kohdalla, jotka tv:n digitalisoitumisen myötä lopettivat tv-maksun maksamisen = ihmisten oikeudentaju sanelee tämän teon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu