pienten aivojen ifarkti

Kommentteja:
Sain vuonna 2004 (40 v.) aamulla herätessäni pikkuaivoihin infarktin: rajua huimausta ja pahoinvointia. Alkuun olin sairaalassa ilman oikeaa diagnoosia ja pitempien tutkimusten (kuvaukset) jälkeen viikkoja myöhemmin vihdoin löytyi totuus. Tasapainon kanssa oli ongelmia pitempään ja osin näkökentässä. Palasin kuitenkin töihin melko nopeasti ja muutaman kuukauden jälkeen liikkuminen sujui paremmin ja pääsin myös taas ajamaan autoa. Olen onnekas.

Infarktia ennen ja sen aikana tunsin että jokin olisi hullusti juuri siellä kallonpohjassa. Tunteminen tuolla alueella on kuitenkin kuulema fysiologisesti mahdotonta ? Infarktia ennen olin kehittänyt urheillen itselleni pahan niska- ja yläselän jäykkyyden, joka diagnosoitiinkin alkuun virheellisesti koko ongelmani syyksi. Verisuonten ja sydämen kuvaukset olivat "terveet", joten varsinainen syy jäänyt hämäräksi. Olen kallistustumassa ajatukseen että jokin tiukkuus aiheutti verenkierron ongelmat ja veritulpan.
Nykyään pidän erityistä huolta niskan ja yläselän toimivuudesta - oikea monipuolinen liikunta, päivittäiset venyttelyt ja tarvittaessa hieronta. Alkuun pelkäsin hierontaa, mutta lääkäreiden luvan ja hyvien kokemusten karttuessa olen tyytyväinen nykytilaani. Manipuolaatioita (osteopaatti tai kiropraktikko) en halua. Mielestäni toimin oikein.
Uusi oireita en ole saanut.

Onko sinulla jäykkyyttä tai lihaskireyttä yläselän alueella ?
Lukemani mukaan infarktin jälkeiset kuukaudet ovat korkeamman riskin aikaa. Olet päässyt jo niiden ohi, joten otahan rennommin.
Mitä rennommin otat sen vähemmän on riskitekijöitä (stressi ja verenpaine). Lukemani mukaan infarktin saaneet kyllä kuuluvat korkeampaan riskiryhmään loppu elämänsä. Älä lue ikäviä tilastoita. Niissä on valtaosa erittäin vanhoja ihmisiä joille infarkti on jotain aivan muuta. Minulle lääkäri sanoi että nelikymppisten tilastoja ei ole olemassakaan.

Oletko lääkityksellä ? Minulla kolesterooliin.

Nim. Erikoista ! En juuri käy näillä sivuilla, mutta tänään päätin kurkata... juuri kirjoituksesi jälkeen.

MInulle iski melkein vuosi sitten toukokuussa kallonpohjavaltimon tukos joka aihettui kaksi pientä infarktia pikku aivoihin. Mitään kuntoutettavaa ei jäänyt, mutta hirveän väsynyt olo on vieläkin sekä usein särkee päätä. Luottamus elämään on välillä vähän parempi ja välillä huonompi. Itsellä myös se käsitys että kun on kerran saanut infarktin niin korkeampi riski saada uusi kuin niillä jotka eivät ole sairastuneet ollenkaan. Itse olen yrittänyt vaan luottaa taas elämään vaikka vaikeaa onkin. Marevan on minulla elinikäinen lääke ja olen "vasta" 35-v. Kaikkea hyvää sinulle ja toivottavasti löydät luottamuksen taas elämään.

minä sain aivoinfarktin 42-vuotiaana. Lenkkeilin niihin aikoihin paljon, ehkä oli senkin vuoksi jäykkyyttä niska-hartiaseudulla. Heräsin elokuisena aamuyönä todella ankaraan pääkipuun. Ajoin itse aamupäivällä tk:een, sain migreenilääkkeet ja kehoituksen tulla uudelleen jos kipu jatkuu. Sama toistui seuraavana aamuna, ja taas tk:een, sieltä lääkäri passitti sairaalaan. Siellä magneettikuvauksessa paljastui aivoinfarkti pienaivossa. Pääsin kotiin pienin sivuoirein n.viikon kulutua. Kotona ehdin olla pari viikkoa, kun olo alkoi muuttua vaikeaksi,verenpaine oli reippaasti koholla. Uudelleen sairaalaan. Tällä jaksolla olinkin sitten pari kuukautta. Olin koomassa n.kuusi viikkoa. Minulta katosi kävelykyky kokonaan, harjoittelin sitten pikkuhiljaa kävelykoneen avulla kävelemään uudelleen. Huimaus oli alussa voimakasta, en kävellyt ilman rollaattoria. Pääsin kotiin, missä sain avohoitona allasterapiaa ja toimintaterapiaa. Olin kuntoutustuella n.10 kuukautta. Sitten sain palata takaisin omaan työhöni sosiaalityöntekijäksi. Alussa tein osa-aikaista työtä, mutta sen jälkeen normityöaikaa. Minulta löytyi useiden kuvausten ansiosta myös aneyrusma, mikä leikattiin n.puoli vuotta infarktin jälkeen.
Voin myöntää, että oma tahto, taisteluhalu ja halu palata takaisin elämään, töihin, perheeni pariin oli merkittävässä roolissa. Nykyään olen edelleen työelämässä, ollut sairastumisen jälkeen jo 16 vuotta, ei mitään merkkiä sairauden uusiutumisesta, kaikki arvot ovat olleet hyviä, lääkitys verenpaineeseen ja kolesteroliin jäi, samoin verta ohentava lääke. Mutta syön lääkkeet mielelläni, elämä on sen arvoista!