Heips kaikki!Mä tämänkin päivän aloitin itku silmässä,on tunteet nousseet pintaan toisen lapsen huostaanotto asian takia ja kaiken lisäksi vielä edelleen saikulla tapaturman takia ja mitään ei vielä olla päätetty,mutta kun avohuollon tukitoimenpiteitä ei voi loputtomiinkaan jatkaa,sen olen käsittänyt,että poika viihtyy siinä perheessä,no se on vaan mun sitten hyväksyttävä,mutta eniten tässä harmittaa se,että ainakin sijaisäidin kertoman mukaan lapset on nyt minullekin suuttuneita vähän ja niin on nämä sijaisvanhemmatkin,epäilin,että perheessä ei kaikki menekään niinkuin pitäisi,että tässä innostuin niin puolustamaan lasteni ja itseni oikeuksia,huoleni kasvoi hyvin suureksi,olen itse ihan kunnon kansalainen,koen toipuneeni vaikeasta masennuksesta ja samaa mieltä on hoitajanikin. Ja molemmat lapset tarvitsee sellaista jatkuvaa toistoa,kärsivällisyyttä,on ollut oppimisvaikeuksia koulussa,poikaki tarvitsee ja kaipaa jotain miehenmallia elämäänsä. Mä en ala väkisin lapsia kotiini ottamaan takaisin,toisinaan on niin rankkaa kestää ja taistella yksin,kun virkailijat sossussa vaan ajattelee lasten "parasta" ja että saadaan asiat mahdollisimman nopeasti pois alta,joskus kun itsetunto oli niin matalalla,niin nöyristelin liikaa,mutta enää mun ei todellakaan tarvitse mielistellä yhtään ketään,mulla on oikeus sanoa mielipiteeni ja vaatia itsellenikin kunnollista kohtelua!! onks tää oikee asenne...?
Erään
äidin vuodatusta...
3292
0Äänestä
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sitä ne sanoo "Annoit liian helposti periksi, teet niin toistamiseenkin, siksi lasten on paras pysyä pois kotoaan"
Näin se menee!
Koskaan ei saisi näyttää väsymystään kenellekään, pitäisi toimia vain ja muistaa hymyillä.
Voimia Sinulle ♥
mutta kun ei ollut muuta apua mulle kuin tukiperhe,tosiaankin niin huono säkä,ettei ole sukulaisiakaan jotka voisi auttaa,avioerosta on jo 3 vuotta,joka oli erittäin vaikea rasittava prosessi,helpotti mun ja lasten elämää huomattavasti kun pääsin eroon luonnevikaisesta,päihdeongelmaisesta miehestä.
Meitä oisi voinut auttaa vaikka eroterapia,enhän silloin edes tiennyt mitään mistään eroterapiasta,meidän jätettiin ihan yksin,joskus vaan kävi perhetyöntekijä,joka oli aina niin vakava,nyrpeä,valittamista aina löytyi,joten hän sitten jätti meidät rauhaan lopulta,katsoi,että pärjäämme kyllä kun lapset käy kahdesti kuussa tukiperheessä vkl.
Ihan hyvä,että meidänkin elämään taas sitten puututtiin ajoissa,tiedä millainen häirikkö pojastakin olisi tullut,vaikka toisaalta ois jotain muutakin apua tarvittu!mutta tilanne on nyt tämä ja ei enää jossittelut auta.
käsitys, että lapsi viihtyy sijaispaikassa? Onko tieto sijareilta peräisin, kun kerran heiltä olet kuullut myös lasten suuttuneen?
Huomattiinko mainita, MISTÄ he ovat suuttuneita?
Ja mistäs sijari äksyilee?
Millaisia oppimisvaikeuksia on koulussa ollut eli miten ne ovat ilmenneet? Onko niitä tutkittu mitenkään, toisin sanoen tarkennettu, millaisista oppimisen ongelmista on kyse? Ne eivät ainakaan huostaanotolla parane, eikä syynä saisi olla myöskään masennus, josta on JO toipunut.