keskiviikkona 12.3.2008 klo 10:25
Mesettäjiltä urkitaan tunnuksia
Tyhmiä huijataan taas
Suomalaisten MSN-käyttäjien tunnuksia ja salasanoja pyritään urkkimaan hämärän nettisivuston kautta. Uusien uhrien kimppuun päästään saman sivun avulla hankituilla yhteystiedoilla. Ansaan lankeaminen edellyttää tyhmyyttä tai huolettomuutta, mutta nehän eivät ole fossiilisten polttoaineiden kaltaisia ehtyviä luonnonvaroja.
MSN-käyttäjät ovat saaneet selkeällä ja melkein virheettömällä suomen kielellä kirjoitetun sähköpostiviestin. Siinä mainostetaan palvelua, jonka luvataan kertovan, ketkä ovat "poistaneet tai estäneet vastaanottajan MSN:ssä". Aikaisemmin mesettäjiä on kalasteltu uhreiksi englanniksi.
Palvelua kokeilemaan erehtyneet ovat kertoneet sen tekevän mitä lupaakin, mutta se tekee muutakin. Ensinnäkin se saa haltuunsa käyttäjän MSN-tunnuksen ja salasanan. Lisäksi käyttäjä luovuttaa kaikki MSN-kontaktinsa palvelun tuntemattomien ylläpitäjien käyttöön.
Palvelu ei anna mitään tietoja taustastaan. Ainoaksi yhteystiedoksi tarjotaan gmail-osoite.
Lyhyissä suomenkielisissä sopimusehdoissa vakuutetaan, ettei käyttäjän henkilökohtaisia tietoja luovuteta kolmannelle osapuolille. Varsin suurta luottamusta tuntematonta ylläpitäjää kohtaan osoitetaan, jos tätä lupausta vastaan kerrotaan sekä MSN-tunnus että salasana.
Sopimusehdoissa käyttäjä hyväksyy myös mainosten lähettämisen oman MSN-kontaktilistansa jäsenille.
ps.teksti kopioitu täältä
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=33116
Tyhmiä
3
359
Vastaukset
- Auttaisko?
luin saman aamulla. Sen kyllä huomaa kun on monta aihetta foorumeilla otsikolla "Mese viirus!!!!" :D
- kävi
Jeps, mitään ajattelematta täytin tämän viruksen pyytämät tiedot. Olen vaihtanut salasanani. Riittääkö se varotoimeksi? Mitä virus tekee? Onneksi kyseessä on vain sähköpostiosoite eikä esim luottokorttitiedot (no niitä nyt en antaisikaan). Eli pitääkö minun tehdä vielä joitain muita toimenpiteitä konettani/yhteyttäni/kavereitani suojatakseni kuin tuo salasanan vaihto?
- Auttaisko?
Eli toi mese virus levittää itteään sillei, et se lähettää tota linkkii kaikille. Salasanan vaihto auttaa ainakin mitä oon lukenut. Jos ei auta ilmottele tänne nii jelpataa sun kone kuntoo.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834473Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243238Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392904Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172707- 162590
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432517Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142075Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281727