Käymme kerran viikossa parin tunnin ajan vanhuksen luona erään projektin takia, tarkoituksenamme on kehitellä mukavaa ajanvietettä vanhuksen jaksamisesta ym. riippuen. Vanhus on itse liikkuva ja pirteä mutta täysin kuuro. Kysyisin hieman ehdotuksia, mitä kaikkea voisimme hänen kanssaan tehdä, ideat loppu. Yritämme keskustella mahdollisimman paljon, samalla kehittyvät omatkin viittomakielen taidot, mutta lisäksi olisi kiva olla jotain muuta tekemistä. Liikkuminen ulkosalla ei onnistu terveydentilan vuoksi, eikä kiinnostusta ole esimerkiksi kevyeen jumppaan. Ehdotuksia kaipaillaan :)
Ehdotuksia!!
sh opiskelija
5375
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
käsityöt onnistuvat/innostavat? Maalaaminen? Elokuvien katselu? Mutta jos kunto on niin huono, ettei lainkaan voi ulkoilla, on tietysti hankalaa. Aika huonokuntoisenkin voi viedä ulos, kunhan vaan on apuvälineitä käytössä.
oletko työssäsikin juuri se joka aina tietää ja joka on aina äänessä...tämä kannanottosi olikin sinulta harvinaisen kannustava,et tosi huomioinnut mitä kirjoittaja kertoi potilaan ongelmista.yleensä arvostelet toiset henk.häiriintyneiksi tms.
muuten koska teet työsi,ajattelin vain kun sinulla on aina aikaa istua tuolin ja koneen välissä.me muut ollaan vain silloin kun ei olla töissä(lue kotona).
päästä tuosta henkilökohtaisesta antipatiastasi. Ei ole kovin aikuismaista.
Eipä sitäpaitsi kuulu sinulle pätkääkään kuinka paljon täällä kirjoittelen - aina olet myöskin ehtinyt minulle vastailla, joten katsohan peiliin, eskoseni. Mutta voithan sinä minun työntekoni pohtimiseenkin aikasi käyttää, jos ei sille parempaa käyttöä ole.
Tästä sun kommentista oli aloittajalle varmasti suunnaton apu. Annahan tulla parempia vinkkejä, jos on vara arvostella muiden antamia.
oikein kuljet täällä räkyttämässä täysin asiallisille kommenteille ?
Ja miten niin ei muka huomioinut mitä alottaja kertoi 'potilaan' ongelmista. Eihän se edes ole mikään potilas. ja jos aluksi sanotaan että on pirteä ja liikkuvainen niin kyllä munkin mielestä vois yrittää houkutella ulos vaikka se vähä vaikeempaa oliski. Eikä mikään muu noista ehdotetuista sotinu mitenkään taustatietoja vastaan .
sultako pitää kysyä lupa kuinka kauan täällä saa päivässä istua ?
Kummallisia kommentteja täysin asialliseen kysymykseen...
Mutta asiaan. Tykkäisikö vanhus jos veisitte mukananne vaikkapa kilttiluontoisen lemmikin rapsuteltavaksi samlla kun itse touhuatte hänen kanssaan? tai rauhallinen lapsi? Usein vanhukset piristyvät silminnähden kun paikalla on lapsia/eläimiä.
Käsityöt, elokuvat ja taide ovat myös oivia vaihtoehtoja.
Löytyykö vanhukselta vanhoja valokuvia mitä voisitte katsella yhdessä ja hän voisi niistä kertoa sen minkä pystyy?
Erilaiset hoidot myös ovat vanhuksille aivan ihania: papilijotit päähän (jos siis kyseessä on nainen ;)....), tai jalkahoito, käsihoito, kevyt hieronta jne jne.
Mukavia hetkiä sinne!