Moi, eli olen 15 vuotias tyttö ja olen ihastunut erääseen luokallani olevaan tyttöön. Olemme aina olleet samalla luokalla mutta ihan vasta olen alkanut tuntea outoa vetoa häntä kohtaan. Hän on niin kaunis ja rohkea eikä pelkää kertoa mielipidettään.
Emme ole koskaan olleet mitenkään hyviä kavereita, jos esimerkiksi näen häntä kaupungilla voin sanoa hei mutta siihen se jääkin. Minulla ei ole aavistustakaan mitä hän minusta ajattelee, mutta hänen ystävänsä vihaavat minua.
Asiaa vaikeuttaa myös se, että en ole koskaan tuntenut minkäänlaista vetoa tyttöihin, joten minua myös pelottaa. En tiedä mitä voisin sanoa hänelle. Minua alkaa ujostuttaa hänen seurassaan ja nauran ihan pöljille jutuille.
Silti en voi sille mitään että pidän hänestä. Näen hänestä unia ja joskus tunnilla haaveilen millaista olisi pitää häntä kädestä tai suudella häntä.
Olemme nyt ysillä ja haluaisin sanoa tai tehdä jotain ennen kuin on liian myöhästä, koska koulun vaihto on edessä. Mutta pelkään lesboksi leimautumista ja tiedän kyllä ettei kaikki tytöt suhtaudu niin lämpimästi lesboihin.
Haluaisin edes tämän tytön kaveriksi, muttei minulla ole hajuakaan miten se onnistuu. Hän on aina omien kamujensa seurassa enkä usko että hän edes haluaa tutustua sen lähemmin minuun. Minua ärsyttää ja raivostuttaa kun en tiedä mitä tehdä. Pitäisikö minun vain yrittää unohtaa? tiedän että myöhemmin tulen katumaan jos en nyt sano mitään.
apua?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei lesboissa oo mitään vikaa :)
ne on itse asiassa mukavia ihmisiä, ainakin uskon niin. Kuule, puhu sille tai kaveeraa sen kanssa.
Mut muista, jos ihastukses ei halua, älä yritä. S'ä pääset ky sit siitä ylitte :)
Pärjäile!!
Hei, satuin lukemaan juttusi. Täytyy kyllä myöntää, että tilanteesi on hankala. Kaikki suhtautuvat niin epäilevästi homoseksuaaleihin. Olet aika hankalassa tilanteessa koska tyttö on luokallasi ja joudut olemaan hänen kanssaan tekemisissä suurimman osan päivästä. Voisiko olla hyvä ottaa jotakin kautta selvää mitä tämä tyttö ajattelee ensinnäkin homoseksuaaleista? Ja sitten lähestyä häntä hellävaraisesti. Uskon että jos avautuisit hänelle, ja hän olisi reilu hän ei kertoisi ystävilleen ja salaisuutesi säilyisi. Onko sinulla paljon läheisiä ystäviä, jotka tietävät sinun pitävän tästä tytöstä? Heidän kanssaan juttelu saattaisi auttaa ja tietäisit että he ovat tukenasi, mitä ikinä teetkin :) Olen varma että tulet katumaan jos et tee jotakin asialle, mutta voi olla että tulet katumaan jos jotain teetkin. Koskaan ei voi olla varma, mutta muista, että me elämme keskimäärin vain 80 vuotta ja se on todella lyhyt aika, miksei välillä ottaisi härkää sarvista? Sinua sen enempää tuntematta voin sanoa, että itse olen täysin tukenasi ja haluan että saisit selvitettyä tilanteen jotenkin.
-Toshio
Kiitos ensiksikin vastauksista. En ole uskaltanut kertoa kenellekään että pidän hänestä, se tuntuu vain niin vaikealta. Vaikka uskon että ystäväni minut hyväksyvätkin juuri sellaisena kuin olenkin, en vain osaa sanoa sitä ääneen :/
ja miten minä voisin ottaa selvää mitä mieltä hän on homoseksuaaleista? eihän sitä voi päin naamaa mennä pamauttamaan "tykkääkkö sä tytöistä?" tai vastaavaa. Edes hänen suuntautumistakaan en tiedä, hänellä on poikia ystävinään mutten usko että häneltä poikaystävä löytyy.
kiitti kuitenkin sulle ja poikatytsylle neuvoista, pakko minun on jotain kehittää. kerranhan sitä vain eletään :)
Aikaisempi vastaaja ei varmaankaan tarkoittanut että selvittäisit tytön seksuualista suuntautumista.. Varmaankin lähinnä sitä, että voisit yrittää päästä joukkoon missä hän on myös mukana ja sitten jotenkin johdatella keskustelun homoseksuaaleihin. Vaikkapa tän sdp:n juuri tekemän aloitteen kautta (homo- ja lesbopareille adoptio-oikeus). Aika kaukaa haettua, mutta jos ei muut keinot auta.. :)
Melkein samanlaisessa tilanteessa kun sä, mutta hän on 15 ja mä vuoden nuorempi ja ollaan eri luokilla.
Mutta silti, vaikka olemmekin eri luokilla, niin silti on niin kiusallista, esimerkiksi tulla käytävällä vastaan tai olla välkällä ilman etteikö tuijottaisi.
Tai itseasiassa mulla on kaks ihastusta, molemmat on luultavasti samanikäsiä. Luulen, että toinen on ainakin huomannut vilkuiluni, ja joskus jos jään kiinni rysän päältä vilkuilemasta, niin sitten hän vastaa hymyllä tai jollain (: Sen toisenkin kanssa meillä on ollut jonkunlaista "silmäpeliä"..
Mutta se tässä onkin kaikkein vaikeinta, että onko siinä 'hymyssä' tai 'katseessa' mukana jotakin muutakin kuin ystävällisyyttä? Siis että yrittääkö se flirttailla vai mitä.
Mutta ikäväkseni luulen että molemmat on heteroita :/
Olen vain niin ihastunut :)