Oletteko onnellisia tänään? Kerro yksi asia, mikä piristi päivääsi tai viikkoasi ja sai sinut hyvälle tuulelle? Näkyykö onnellisuus ihmisten kasvoilla?
epäonninen
onnikooo
61064
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kännykän. Oli ilo saada häneltä tekstari ja puhelinnumero.
Oli ilo myös auttaa vaimoa ruuanlaitossa ja viedä hänet töihin.
On ilo odottaa vaimoa töistä ja viettää ihana yhteinen ilta.
On ilo ja ihanuus nauttia puolisosta, lapsista ja lapsenlapsista.
Annan tilaa kaikille elämässäni. Kaikki hyväksyvät ihailuni, kukaan ei kadehdi toisiaan vaan nauttivat tästä yhteiselosta, jossa autamme vuorollamme toisiamme.
Toinen pirteä punaposki,toinen taas kuin myrkyn syönyt.
olen myrkyn syöny...
Jouduin elämäni ensimmäisen kerran todistajaksi oikeuteen ja jännitti niin pirusti ja päätä särki. Mutta ei se ollutkaan sen kauheempaa, viitisen minuuttia kuulustelivat ja sain lähteä pois aurinkoiseen ilmaan helpottuneena. Oloni on onnellinen päästyäni pois sieltä.
Vaan enpä saanu
Onni on pienistä asioista kiinni. Sinulla ei varmaan ollut aikaa paljon vongata, ota seuraavan kerran ajan kanssa, jospa se onnistuisi.