miten

menetellä. kun jos lähdetään pennun kanssa ulos, lenkille taikka pissille, niin koira alun alkaen, kun huomaa että laitan takkia päälle, menee jo johonkin "piiloon" muka nukkumaan ja ei halua lähteä ulos. pitkän komennuksen jälkee, siis ei torumisen, mutta luoketulo pyyntöjen jälkeen koira tulee matalana ja hitaasti luokseni(en halua alkaa siihen että minä haen aina koirani kun haluan sen luokseni) ja istuu, laitan sille hihnan, no sitten alkaa se vastaan paneminen. ei siis millään halua ulos, ei sitten MILLÄÄN!!! pistää hanttiin jne. no, kun aikani kutsun, niin se tulee siihen pihalle, juuri oven eteen, hyvä että oven saa kiinni laitettua. sitte lähen ite jatkamaan matkaa mutta ei, ei tule. hieman nykiä saa ennenkuin vaivautuu liikkeelle. no, sitten tällä on sellanen ärsyttävä juttu, että kun se ei tee pissoja eikä kakkoja ennenkuin pääsee irti. muuten vain istuu ja kattoo pöhölönä että mitä tuo hokee, kun sanon että "pisssaa", se kyllä tajuaa sen merkityksen. no sitten kun päästän irti niin heti tekee tarpeensa, ja suoriltaan lähtee juoksemaan kotiovelle päin, eikä tule takaisin kun kutsuu. olen tehnyt sitäkin että olen jäänyt sinne vain seisomaan, mutta ei tule takas, parhaimillaan seissyt 15 minuuttia. en uskalla kovin pitkäksi aikaa jättää, kun jos se häipyy johonki tai auto tulee.. no tulipas tekstiä:D asiallisia vastauksia kaipailen sitten, kiito. ei mitään että "no miks hommasit koiran" kaikki yksilöt ei varmasti oo näin hankalia:D
8404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

että niin, miten kannattaisi sitten mentellä tuohon, torua? ymmärtääkö koira enää että torun sitä juuri siitä että se karkasi, vai mitä pitää tehdä. enhän voi koko elämää sitä hihnassakaan pitää, ettei se karkaa. pitäähän sen oppia että kun kutsutaan niin tullaan luokse... :)

Äänestä
  • koira ymmärtää jotta sinä torut sitä siitä kun sait sen kiinni tai koira tuli luoksesi.Ei ikinä saa torua koiraa jos tulee takaisin vaikka viikon karkureissulta.Toinen kuinka nuori pentu on.Luoksetuloa käskystä aina voi odottee kovan harjoittelun jälkeen joskus 5-8kk iässä varsinkin jos ei edes sisällä tule kutsusta luoksesi.Miksi ei muuten tule????????onko lyöty,kun ei ole heti tullut sillä 1 kerta riittää ja koira muistaa koko elämän.

    Äänestä

Kuulostaa ihan siltä, että olisi muutaman kuukauden ikäinen pentu, jolta vaaditaan nyt aivan liikaa. Toivottavasti sitä, ei ole rankaistu tai toruttu. Herkkä pentu kokee uhkaksi ulkona kaikenlaista(ääniä, ihmisiä, esineitä), ja jos siltä vielä lisäksi vaaditaan(komennetaan) tekemään tarpeensa ulos, ei ihme ettei halua ulos lainkaan. Itselläni on ollut herkkiä narttupentuja useampikin. Ja yleensä ensimmäinen puolivuotta on mennyt siihen, että on siellä ulkona käyty katselemassa miltä siellä näyttää ja kuulostaa. Kakat ja pissat on sitten pentu tehnyt sisälle, kun on ulkoa tultu. Vähitellen pentu on alkanut viihtymään ulkona kaemmin ja tehnyt aluksi pissan ja myöhemmin kakankin ulos. Pentu on pääsyt heti sisälle, kun on halunnut, vaikka ei olisi mitään ulos tehnytkään. Eihän se ole mitenkään kumma, jos pentu ei halua ulos, kun tietää, ettei pääse sieltä heti sisälle turvaan, kun haluaa. Ulkona käynti pitää tehdä pennulle turvalliseksi ja hauskaksi kokemukseksi, eikä pelottavaksi ja vaatimukselliseksi! Alle puolivuotiasta pentua ei lenkitetä. Sen kanssa oleskellaan omalla pihalla. Vähitellen sitten aletaan liikkumaan kauempana, kun pentu sen mielellään tekee. Vaikuttaa siltä, että pentusi on herkkä, joten kun se on tehnyt tarpeensa(tai ei) niin päästä se sisälle, kun se haluaa. Kyllä se alkaa viihtymään ulkona kauemmin, kun tulee vanhemmaksi ja rohkeammaksi. Koita myös viihdyttää pentua ulkona (herkkupalat, lelut). Tosin hyvin arka pentu ei suostu edes syömään herkkuja tai kiinnostumaan leluista, jos on peloissaan.

Äänestä

heips.

ihan ensiksi sanon tähän alkuun sen mitä joka koirakirjassakin toistetaan(vaikka tylyltä kuulostaakin, niin totta jokatapauksessa), eli jos koira ei opi, vika on ihmisessä, ei koirassa. Vaikuttaa tosiaan siltä, että vaadit pennulta liian paljon sen taitoihin nähden.

Ihan päteviä kommentteja kaikilla edellä vastanneilla. Koiraa ei ikinä, milloinkaan, koskaan toruta kun se tulee luokse, vaikka se reissu kestäisi ja kestäisi. ei vaikka luoksetulo matkallaan haistaisi joka puskan ja pensaan tms. Luoksetulon on aina oltava koiralle maailman hienoin ja ihanin asia. Tai siis sillä tavalla sitä asiaa lähdetään sille opettamaan. Kun se tulee luo niin jokaikinen kerta on tapahduttava jotakin sen mielestä tosi ihanaa. Ja se kutsuminenkin olisi tapahduttava ilosella äänellä, vaikka ymmärrän kyllä, että hermo kiristyy ja pinna palaa kun toinen ei tule. Karjumisella ja malttinsa menettämisellä tulee ainostaan takapakkia opiskeluun. ja hitaasti luoksetulemisella on taas ihan eri syy kun miksi sinä (ja niin monet muut) sitä luulet. Monesti ihmiset pitävät koiran vitkuttelua luoksetullessa tahallisena vikurointina. tällöin omistaja menettää hermonsa, karjuu entistä enemmän ja koira viivyttelee vielä lisää. hitaat liikkeet ovat ns. rauhotavia signaaleja, joilla koira pyrkii rauhoittamaan sekä sinua, että itseään. Se on koiran omaa kieltä, jota se epätoivoisesti yrittää käyttää myös sinuun, koska ei tiedä mitään muutakaan keinoa. Koira saattaa yrittää tilannetta liennyttääkseen ja sinua rauhoitellakseen asettua maahan lepäämään, nuuskia maata, haukotella jne. ja noiden eleiden (siinä tilanteessa kun sinä huudat sitä luokse naama punaisena) on tarkoitus saada sinut rauhoittumaan. Mutta koska useimmat ihmiset eivät ota selvää koiran käyttäytymisen syistä, he tulkitsevat koiran täysin luonnolliset eleet uppiniskaisuudeksi.

Niin tosiaan, tuosta kirjoituksesta ei käynyt ilmi, minkä ikäinen pentu sinulla on. Ja kuten muut täällä jo sanoivat, pennun pitää antaa tutustua maailmaan rauhassa, ihan omaan tahtiinsa. Se luultavasti pelkää ulkona kuollakseen. Hyviä vinkkejä jo tulikin edellä; koita leikkiä sen kanssa. tuo ulos vaikka joku sen lempilelu ja yritä houkuttaa pentu telmimään vähän. Onnistuneiden ja miellyttävien ulkonaolokokemusten myötä se myös haluaa myöhemmin oma-aloitteisesti ulos. mutta se vaatii toistoja, paljon toistoja. Pennut säikähtävät helposti ja jo yksikin sille shokeeraava kokemus (vieras kiljuva lapsi, kovaa vauhtia ohi ajava polkupyörä jne) saattavat aiheuttaa trauman sen loppuelämäksi, jos niihin ei totutella oikein ja ajan kanssa.

Ja siitä pissaamisesta vielä... En jotenkaan usko, että pentu tietää tuon sanan merkitystä vielä. ehdollistumiseen menee kauan aikaa ja satoja ja satoja toistoja. Ja käsittääkseni sinä olet hokenut tuota sanaa ikäänkuin käskynä ja sanonut sen silloin kun pentu ei ole ollut tekemässä mitään. Jos haluat ehdollistaa koirasi ja saada sen pissaamaan käskystä, sana tulee sanoa sen pissaamisen AIKANA. Eli kun pentu kyykistyy pissalle sano silloin; pissaa. ei ennen sitä, eikä jälkeen, vaan silloin kun toimitus on käynnissä. Ja kun pentu kuulee saman sanan viikkojen ajan joka kerran silloin kun se pissaa, sana ehdollistuu toimimaan niin, että jo sanan kuuleminen saa sen tuntemaan tarveta pissiä. Mutta tämä siis vaatii aikaa.

Koita muistaa, että koirasi ei tee noita temppujaan pahuuttaan. Se ei ole hankala. Sinun on vaan opeteltava käsittelemään sitä oikein ja hankittava tietoa koiran koulutuksesta ja käytöksestä. Pennun kouluttaminen vaatii äärettömän paljon kärsivällisyyttä, mutta jos jaksaa nähdä vaivaa, niin tuloksena on ihana ja tasapainoinen kumppani vuosiksi.

Äänestä
  • en aivan tiiä ootteko ymmärtäny väärin mun tekstin tai jotain. mäpäs nyt vähän tarkennan teille. sen tiedän että vika saattaa olla monesti myös narun toisessa päässä, eli minulla tässä tilanteessa. mielestäni en vaadi pennulta yhtään liikaa, pitäähän luoksetulo harojoitukset aloittaa heti kun pentu tulee taloon, myöhemmin saattaa olla vaikeuksia johtajuuskiistassa, näin sanottiin ainakin kun pentua kävin hakemassa, sekä myös koirakirjoissa, joita olen lukenut.

    Sitten, en ole sanonut että olisin koskaan koiraani tprunut, olen vain kysynyt mielipiteitä erinäisistä asioista. KOSKAAN en koiraani menisi torumaan, muuta kuin silloin ku jahtaa ja puree meidän kissoja hännästä, silloin sanon pennun nimen, ja että "EI!" toinen jolloin torun, on se kun urittää sohvalle tai sänkyyn. eihän sitä koiran saa antaa tehdä mitä vaan, vaikka onkin pentu. Jos en halua koiraa sänkyyn elämäni aikana, ei sitä pidä päästää nytkään.

    Ja koirallani on se onglema että kun sen päästää irti, niin se lähtee suoriltaan juoksemaan kotiovelle päin, eikä tule vaikka vartin seisoo ja huutelee NÄTISTI. koskaan en ole koiralleni räyhännyt tai karjunut.

    sitten, aina silloin kun koirani on harvoin luokseni tullut, niin olen antanut namin ja kehnutu ja silitellyt kauan. tiedän että se pitää palkita.

    Pentuni on nyt 16 viikkoine, ja mielestäni, sekä muiden kiraharrastajien mielestä sen pitäisi jo osata tulaa luokse. tottakai ulkona, ja maailmassa on paljon outuoja utoksuja ja hajuja koiralle jota se jää nuuskimaan, ja niin pitääkin, mutta ei tämä mitään nuuski, juoksee vain kotiovelle eikä ota kuulveiin korviinsakkaan että emäntä huutaa luokse. pelkään vain että se jää auton alle. ja minähän en koiran perässä juokse, kyllä se on niin että koira saa luvan tulla minun perässä. sehän oppii sitten siihen että jaa, hän saa päättää mihin mennään.

    olen leikkinyt sen kanssa ulkona, ottanut leluja mukaan jne. lähtenyt jopa sellaiseen paikkaan missä ei ole muut aliikennettä että saa rauhassa tutustua eri hajuihin yms. koiraa ei kiinnosta leikkiä ulkona.

    ja se että minun oentuni kyllä ymmärtää kun sanon sille "pissaa" heti pissaa, että sorry.
    toivottavasti tuli selväksi että minä en koiaani rääkkää enkä vaadi siltä liikoja, niin.

    Äänestä

  • tuota noi kirjoitti:

    en aivan tiiä ootteko ymmärtäny väärin mun tekstin tai jotain. mäpäs nyt vähän tarkennan teille. sen tiedän että vika saattaa olla monesti myös narun toisessa päässä, eli minulla tässä tilanteessa. mielestäni en vaadi pennulta yhtään liikaa, pitäähän luoksetulo harojoitukset aloittaa heti kun pentu tulee taloon, myöhemmin saattaa olla vaikeuksia johtajuuskiistassa, näin sanottiin ainakin kun pentua kävin hakemassa, sekä myös koirakirjoissa, joita olen lukenut.

    mitäs se pentu teidän mielestä pelkää sitten ku uskaltaa lähteä kotiovelle tietä pitkin juoksemaan ilman omistajaa. ja joka paikkaan joksee karkuun, minusta se ei kovinkaan aralta kuullosta!.

    no se ehkä pelkää olla ulkona pitkiä aikoja, jotkut pennut on kauhuissaan käsittämättömän pienen tuntuisista asioista.

    kehut sitä kun se menee ovesta ulos ja yleensäkin vimmattua palkitsemista vähänkin toivotuista toimista.
    ei-toivotut jätä vielä huomiotta ja harjottele luoksetuloa sisällä lisää.

    ja ota pentu kiinni hihnaan ennen kun laitat takin. tämmöstä pientä tulee pieneen mieleen.

    Äänestä

  • tuota noi kirjoitti:

    en aivan tiiä ootteko ymmärtäny väärin mun tekstin tai jotain. mäpäs nyt vähän tarkennan teille. sen tiedän että vika saattaa olla monesti myös narun toisessa päässä, eli minulla tässä tilanteessa. mielestäni en vaadi pennulta yhtään liikaa, pitäähän luoksetulo harojoitukset aloittaa heti kun pentu tulee taloon, myöhemmin saattaa olla vaikeuksia johtajuuskiistassa, näin sanottiin ainakin kun pentua kävin hakemassa, sekä myös koirakirjoissa, joita olen lukenut.

    Sitten, en ole sanonut että olisin koskaan koiraani tprunut, olen vain kysynyt mielipiteitä erinäisistä asioista. KOSKAAN en koiraani menisi torumaan, muuta kuin silloin ku jahtaa ja puree meidän kissoja hännästä, silloin sanon pennun nimen, ja että "EI!" toinen jolloin torun, on se kun urittää sohvalle tai sänkyyn. eihän sitä koiran saa antaa tehdä mitä vaan, vaikka onkin pentu. Jos en halua koiraa sänkyyn elämäni aikana, ei sitä pidä päästää nytkään.

    Ja koirallani on se onglema että kun sen päästää irti, niin se lähtee suoriltaan juoksemaan kotiovelle päin, eikä tule vaikka vartin seisoo ja huutelee NÄTISTI. koskaan en ole koiralleni räyhännyt tai karjunut.

    sitten, aina silloin kun koirani on harvoin luokseni tullut, niin olen antanut namin ja kehnutu ja silitellyt kauan. tiedän että se pitää palkita.

    Pentuni on nyt 16 viikkoine, ja mielestäni, sekä muiden kiraharrastajien mielestä sen pitäisi jo osata tulaa luokse. tottakai ulkona, ja maailmassa on paljon outuoja utoksuja ja hajuja koiralle jota se jää nuuskimaan, ja niin pitääkin, mutta ei tämä mitään nuuski, juoksee vain kotiovelle eikä ota kuulveiin korviinsakkaan että emäntä huutaa luokse. pelkään vain että se jää auton alle. ja minähän en koiran perässä juokse, kyllä se on niin että koira saa luvan tulla minun perässä. sehän oppii sitten siihen että jaa, hän saa päättää mihin mennään.

    olen leikkinyt sen kanssa ulkona, ottanut leluja mukaan jne. lähtenyt jopa sellaiseen paikkaan missä ei ole muut aliikennettä että saa rauhassa tutustua eri hajuihin yms. koiraa ei kiinnosta leikkiä ulkona.

    ja se että minun oentuni kyllä ymmärtää kun sanon sille "pissaa" heti pissaa, että sorry.
    toivottavasti tuli selväksi että minä en koiaani rääkkää enkä vaadi siltä liikoja, niin.

    oo säikähtäny jotai ääntä siinä lähistöllä.. mulla oli koira hoidossa ja ku oli kerran tottunu irti olemaan nii aattelin pittää sitä irti, se yhtäkkiä säikähti jotain ja vilahti ovelle, n 50-100 metrin pätkän.. kokeiltiin monta kertaa ja aina samassa kohtaa se alako pelekäämään, omat koirani ei olleet moksiskaan ja kun otin se hoitokoiran kii että päästäs lähtemään sinne lenkille, huomasin että se pelekäs koiraa joka haukku häkissään...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kannattaisi kirjoitti:

menetellä. kun jos lähdetään pennun kanssa ulos, lenkille taikka pissille, niin koira alun alkaen, kun huomaa että laitan takkia päälle, menee jo johonkin "piiloon" muka nukkumaan ja ei halua lähteä ulos. pitkän komennuksen jälkee, siis ei torumisen, mutta luoketulo pyyntöjen jälkeen koira tulee matalana ja hitaasti luokseni(en halua alkaa siihen että minä haen aina koirani kun haluan sen luokseni) ja istuu, laitan sille hihnan, no sitten alkaa se vastaan paneminen. ei siis millään halua ulos, ei sitten MILLÄÄN!!! pistää hanttiin jne. no, kun aikani kutsun, niin se tulee siihen pihalle, juuri oven eteen, hyvä että oven saa kiinni laitettua. sitte lähen ite jatkamaan matkaa mutta ei, ei tule. hieman nykiä saa ennenkuin vaivautuu liikkeelle. no, sitten tällä on sellanen ärsyttävä juttu, että kun se ei tee pissoja eikä kakkoja ennenkuin pääsee irti. muuten vain istuu ja kattoo pöhölönä että mitä tuo hokee, kun sanon että "pisssaa", se kyllä tajuaa sen merkityksen. no sitten kun päästän irti niin heti tekee tarpeensa, ja suoriltaan lähtee juoksemaan kotiovelle päin, eikä tule takaisin kun kutsuu. olen tehnyt sitäkin että olen jäänyt sinne vain seisomaan, mutta ei tule takas, parhaimillaan seissyt 15 minuuttia. en uskalla kovin pitkäksi aikaa jättää, kun jos se häipyy johonki tai auto tulee.. no tulipas tekstiä:D asiallisia vastauksia kaipailen sitten, kiito. ei mitään että "no miks hommasit koiran" kaikki yksilöt ei varmasti oo näin hankalia:D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu