naapuri opettaa kissaansa ns homekissaksi.kun on kuulemma niin hyvä kaikessa hiirien etsinnässä ja lintujenpyynnissä,nyt se on tuonut omalle maalleen homeisia tavaroita ja yrittää opettaa sille katille mitä pitää tehdä kun löytyy hometta,koko ajan ,en kestä enää,kaikki muuten ok ,mutta se ei välitä yhtään siitä ,että sen kissa pitää vessaa meidän lapsien hiekkalaatikolla.soitanko lääkintämiehet ,vai poliisit,mitä teen
naapurin
kissa.....
19991
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
OPETELLA KIRJOITTAMAAN PÄSSI!!!
Meillä oli sama ongelma. Naapurin kissa paskoi lasten hiekkikseen ja kulki irrallaan. Soitin kaupungin terveystarkastajalle ja ohjeet sain. Kissalle laitettiin loukkupyydys. Sen sai ilmaiseksi lainaan paikallisesta eläinhoitolasta, joka ottaa vastaan löytöeläimiä. Kissa meni heti ansaan ja vietiin sinne hoitolaan, josta omistaja sai sen takaisin kun maksoi kulut, jota perittiin vuorokausi- taksalla. Kolme kertaa ja parisataa ekua omistaja maksoi, ennen kuin käsitti, että niin ei kissan kanssa voi taajamassa elää. Ongelma ratkesi, kissaa ulkoilutetaan nyt valjaissa ja pidetään sisällä. On niin helppoa pukata se kisu ulos tarpeille, säästyy oma vaiva ja kissanhiekka kulut.
Tee sinäkin niin,että ota puhelinluettelo käteen, hae kunnan terveystarkastajan tai eläinsuojeluvalvojan numero ja ala toimeen. Loppuu riesa sinulta ja koko naapurustolta.
Ja mitä tulee tuohon ekaan kommenttiin kysymyksesi jäljessä, jätä omaan arvoonsa. Aina on niitä, jotka eivät ymmärrä lukemaansa ja siksi poikkeavat aiheesta.
tietää missä on taajama alueella pyydystetty kissa loukulla.Tämä on ehdottomasti kielletty.Ei kukaan viranomainen ole voinut antaa lupaa. Olen entinen eläinsuojelu valvoja.
Niin, entinen eläivalvoja. Entinen. Et tosiaankaan tiedä nykykäytäntöä. Loukku on pitkä laatikko, johon kissa jää. Ei todellakaan millään tavalla vahingoita kissaa, vain pyydystää sen. Ja meillä Suomen eräässä kaupungissa se lainataan tarvittaessa paikallisesta eläinhoitolasta, jonne toimitetaan paikkakunnan kaikki irtokoirat, karanneet tai löytöpieneläimet. Tämä hoitolanpitäjä on myöskin kaupunkimme eläinsuojelija. Oikein palkattu siihen tehtävään. Hän neuvoo kaikissa eläinasioissa, ongelmissa ja puuttuu eläinsuojelurikkomuksiin. Että tässä sinulle faktaa. Sukulaismieheni on Pohjanmaalla myöskin eläinsuojeluvalvoja. Soittelin hänelle ja hän kertoi,että kyseinen loukkumalli on käytössä joka puolella Suomea ja usein sitä käytetään irtokissojen sekä villikissojen pyydystämiseen. Tähdennän vielä: se ei vahingoita kissaa millään tavalla. On vain vanerista ja rimoista tehty kookas laatikko, johon laitetaan kissanruokaa houkuttimeksi ja kun kissa menee siihen laatikkoon, se itse sulkee kulkuaukon omalla tassunpainalluksellaan. Kannattaa ehkä ottaa asioista selvää ensin ja vetää vasta sitten se herne nenuun jos on aihetta.
mulle tämä sun kertomuksesi ollut mitään uutta.Nyt on vain eri asia jos on kissa jonka omistajasta ei ole tietoa, voidaan näin loukuttaa.Ja viedä sinne eläintaloon .Täällä meillä ei näin toimita.Jos on naapureitten kissa niin se viedään sinne missä sen koti on ja keskustellaan asiasta.Tämä sinun näkökantasi on aivan jotain muuta.Ja jos jollain on se herne siellä sopimattomassa paikassa olisi syytä tarkistaa mitä se on sillä saanut aikaan.Kissa vihako kenties?Juu ja siellä Pohjanmaalla varsinkin pannahan kaikki poikki ja pinoho ja ei paljon keskusteela.Ja akaat varsinkin.
eläinsuojelu valvoja? Etkö omaa entistä ammattiasi osaa kirjoittaa?
eläivalvoja?
ei ollut ammatti vaan harrastus ilman korvausta.Virheestä huolimatta osasit lukea ja ehkä ymmärsitkin.
Edellinen kirjoittaja tietää tasan tarkkaan mitä saa loukuttaa ja mitä ei.
HESY lainaa NIMENOMAAN loukkuja häirikkökissoja varten.
Että älä jauha sontaa.
Se että kattia ei viedä naapurille, on selvääkin selvempi syy.
Naapurin mulkku kun ei ota opikseen!
RAHA on ainoa vaikutin, joka tehoaa.
Näin se vaan valitettavasti on.
Parisataa alkaa olla sellainen kipupiste, jotta todellakin tajuaa ettei taajamissa katteja pidetä vapaana.
KISSA EI KUULU SUOMEN LUONTOON!
Jos se oliskin luonnonvarainen eläin, olisi asia toinen.MUTTA KUN EI OLE!
Duunikaverin idiootti tunkee omalla pihallaan nastoja jokaiseen paikkaan missä löytyy kissakarvoja, joo ja piikki ylöspäin, vaikka olen sille monta kertaa sanonut, että hae loukku ja vie kissataloon tulos. Nastat on rääkkäämistä josta tulee sakkoja, loukuttaminen ei.
Tajuaapahan senkin kissanomistaja muutaman kerran maksettuaan ja haettuaan kissansa pois huostasta, että ne pitää pitää kiinni tai sisällä.
PISTE.
Ja p.s.
Itselläni on 2 kissaa ja ne eivät KOSKAAN ole vapaana ulkona. NEVER.
mutta anna oma osoitteesi sille lääk ja polisille.Ne kyllä tietää mitä apua sinä tarvitset.
Miedän kissa on opetettu etsimään mänttejä ja mulkvisteja. Hyvin onkin oppinut - kissa löytää kerta kerran jälkeen sinun ovellesi.
on opettanut myös kissansa ja koiransa tavoille jotka osaavat purra mutta kauniisti sieltä takaapäin ettei tyhmempi huomaisi heti.Ja ne jätökset ovat aivan varmasti omalla pihalla ndellen.
aiotko soittaa poliisit kun linnut paskaavat lasten hiekkalaatikolle? Mitä kun jänikset ja hiiret paskantaa sinne ja hyttyset ja muut vapaana kulkevat eläimet? Eiköhän tuolla ulkona ole kaikkialla jotain eläinten ja ihmistenkin jätöksiä. On aina ollut ja tulee olemaan. Koita nyt kuule vaan jotenkin kestää. Ei ne kakarat siihen kuole ja oppiipahan olemaan varovaisia mitä suuhunsa pistää ja missä tonkii.
Olento, jonka ei ikinä pitäisi hankkkia mitään lemmikkiä, kun eivät pysty niistä huolehtimaan.
Kissojen pitäminen vapaana taajama-alueella on kiellettyä ja villikissojen loukuttaminen on sallittua. Yksinkertaista, eikö vain? Ikuinen ruikutus siitä, että käyhän siellä hiekkalaatikolla jäniksiä ja hiiriäkin, on täysin turhaa. Nuo kuuluvat Suomen eläinkantaan, kissa ei. Kisssa hankitaan lemmikiksi, pitäkäähän lemmikkinne pihassanne.
Pikku varoituksena: Rotan myrkyn käyttö taajama-alueella ei ole kielettyä. Ei varmaankaan ole mukavaa, jos oma lemmikki kuolee sitä syötyään, vai onko? Jos kuitenkin näin pääsee käymään, niin syyllinen löytyy peilistä, ei naapurista.
"Ei ne kakarat siihen kuole ja oppiipahan olemaan varovaisia mitä suuhunsa pistää ja missä tonkii."
No tuota missähän niiden lasten pitäisi tonkia jollei hiekkalaatikossa? Eiköhän asia mene niin päin jotta sen kissan pitäisi paskoa sinne omaan hiekkalaatikkoonsa ja lasten pitäisi saada leikkiä kissanpaskavapaassa hiekkalaatikossa. Vittu mikä idiootti taas...
pölhökustaa vastannut samalla yhteen viestiin, ettei peräkanaa tarvitse useampia availla, toope ja hui tosiaan jos lapsi joutuu eläessään vähän näkemään kissan paskaa. Voi vittu tosiaan, että on elämä pientä joillain.
Kyllä meillä lapset ovat koko elämänsä ajan nähneet kissanpaskaa, jos kissanhiekkalaatikon sisältö on kiinnostanut. Se taas on aivan eri asia, jos toisten ihmisten kissa tunkee naapureiden pihoille LASTEN hiekkalaatikolle paskomaan. Eivätkös ne pihat muutenkin ole yksityisaluetta? Luonnonvaraiset eläimet ovat asia ihan erikseen. Ei mitenkään liity lemmikkikissoihin.
Hyvä hyvä, vai kissasiko tuon huomasi.
Voit ihan itse vaikka syöttää sitä kissanpaskaa lapsillesi murojen seassa, aivan sama. Mutta minun lasteni hiekkalaatikolle eivät kissat tule, ainakaan kahta kertaa...
Kaikki joukolla kissoja loukuttamaan, kaikki joukolla kissoja loukuttamaan, kaikki joukolla..... jne. Kenenkään ei tarvitse omalla pihallaan sietää vieraita kissoja. Soittakaa oman paikkakuntanne terveystarkastajalle, hyvät ohjeet tulee sieltä ja käytännön neuvot sekä ne tahot, joihin kyseisessä asiassa kannattaa ottaa yhteyttä. Kannattaa toimia ennen kuin turhaan tänne valittaa. Paitsi,että jos aloittaja haluaa tosissaankin päästä ongelmastaan, hän sai keinot toimintaan.
Monesti naapuri ei ota huomautuksia kuuleviin korviinsakaan, niin että kun käyttää näitä järeämpiä konsteja, menee huomattavasti paremmin jakeluun. Sama se tuntuu olevan vähän koirienomistajienkin kanssa. Huomautukset kaikuu kuuroille korville, mutta kun tilaat eläinsuojelu- ihmisen käväsemään omistajaa jututtamassa, kummasti asia tulee paremmin hoidetuksi.