Naisten

Tässä ote eräästä pro-gradu tutkielmasta vuodelta 2001 koskien lomaromansseja
linkki koko graduun löytyy

http://www.nuorisotutkimusseura.fi/tiedoston_katsominen.php?dok_id=117

Mariola ja Fido olivat tavanneet edellisenä kesänä lomaillessaan yhtä
aikaa Kreetalla. Vuoden kestäneen yhteydenpidon jälkeen he tapasivat jälleen
Mariola viettikin Fidon kanssa kaikki illat ja ne päivät, jolloin Fido ei ollut töissä
Pääsinpä minäkin kerran heidän mukaansa illalliselle saaren pääkaupunkiin
Nikosiaan.
Rantabulevardilla kävellessäni sain lisää todisteita siitä, että olin
lomaromanttisessa ympäristössä. Onnellisia pareja käveli vastaan. Kreikkalainen
nuori mies suuteli tyttöä aallonmurtajan kaidetta vasten nojautuen. Merituul
hulmutti tytön vaaleita hiuksia parin ympärille.

Päivällä rannalla joukko paikallisia nuoria miehiä oli rantavedessä
pallottelemassa lentopallolla. Pelissä ei tuntunut olevan sääntöjä, pääosassa oliva
näyttävät nostot, hurjat kiljahdusten säestämät kaatumiset veteen ja yleinen show
Pojat olivat rannalla näytillä, herättääkseen huomiota, tullakseen katsotuiksi. Ja
naiset katsoivat häpeilemättä.

Illalla istuin erään rantaravintolan baaritiskin ääreen. Keskustelin
hetken lähellä istuneen keski-ikäisen norjalaisnaisen kanssa ja tarkkailin samalla
hänen toisella puolellaan istunutta paikallista nuorta miestä, joka kiehnäsi naisen
ympärillä, kosketteli ja suukotteli. Nainen käyttäytyi kuin miestä ei olisi ollutkaan
mutta en voisi kuvitella hänen antautuvan lähentelylle samalla tavalla
hammerfestilaisen ravintolan baaritiskillä.

Loman hauskin tuttavuus oli kuitenkin kenkäkauppias Tony. Hän ol
rantapoikia hieman vanhempi, reilusti kolmekymppinen mies, jolla tarinoistaan
päätellen oli vankka menneisyys rantapoikana ja turistityttöjen viihdyttäjänä. Tonyn
teorian mukaan naiset tulevat Kyprokselle vain ja ainoastaan paikallisten miesten
takia. Kotioloissaan he eivät voi elää niin kuin haluavat, joten lomalla heidän
todellinen minänsä pääsee esille. Todellinen minä haluaa pitää hauskaa ja rakastella
kenkäkauppiaan kanssa hotellin uima-altaalla samaan aikaan kuin aviomies on
hotellihuoneessa päiväunilla. Tonylla riitti juttuja ja kaupassa kenkiä sovitettavaksi
joten vietin useammankin illan kuunnellen lomaromanssitarinoita ”tältä toiselta
kantilta” — toteuttaen samalla alkavaa kenkäfetisismiäni.
21557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

päättää olivatko kertomuksesi ihmiset Kyproksella vai Kreetalla....

Äänestä

täähän siis tosiaan oli pieni osa, ehkäpä yks sadas osa tutkimuksesta, et eipä ruveta yleistää...noin niinku muutenka. mut tosi mielenkiintonen tutkielma kyllä oli...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


lomaromanssit tutkittua kirjoitti:

Tässä ote eräästä pro-gradu tutkielmasta vuodelta 2001 koskien lomaromansseja
linkki koko graduun löytyy

http://www.nuorisotutkimusseura.fi/tiedoston_katsominen.php?dok_id=117

Mariola ja Fido olivat tavanneet edellisenä kesänä lomaillessaan yhtä
aikaa Kreetalla. Vuoden kestäneen yhteydenpidon jälkeen he tapasivat jälleen
Mariola viettikin Fidon kanssa kaikki illat ja ne päivät, jolloin Fido ei ollut töissä
Pääsinpä minäkin kerran heidän mukaansa illalliselle saaren pääkaupunkiin
Nikosiaan.
Rantabulevardilla kävellessäni sain lisää todisteita siitä, että olin
lomaromanttisessa ympäristössä. Onnellisia pareja käveli vastaan. Kreikkalainen
nuori mies suuteli tyttöä aallonmurtajan kaidetta vasten nojautuen. Merituul
hulmutti tytön vaaleita hiuksia parin ympärille.

Päivällä rannalla joukko paikallisia nuoria miehiä oli rantavedessä
pallottelemassa lentopallolla. Pelissä ei tuntunut olevan sääntöjä, pääosassa oliva
näyttävät nostot, hurjat kiljahdusten säestämät kaatumiset veteen ja yleinen show
Pojat olivat rannalla näytillä, herättääkseen huomiota, tullakseen katsotuiksi. Ja
naiset katsoivat häpeilemättä.

Illalla istuin erään rantaravintolan baaritiskin ääreen. Keskustelin
hetken lähellä istuneen keski-ikäisen norjalaisnaisen kanssa ja tarkkailin samalla
hänen toisella puolellaan istunutta paikallista nuorta miestä, joka kiehnäsi naisen
ympärillä, kosketteli ja suukotteli. Nainen käyttäytyi kuin miestä ei olisi ollutkaan
mutta en voisi kuvitella hänen antautuvan lähentelylle samalla tavalla
hammerfestilaisen ravintolan baaritiskillä.

Loman hauskin tuttavuus oli kuitenkin kenkäkauppias Tony. Hän ol
rantapoikia hieman vanhempi, reilusti kolmekymppinen mies, jolla tarinoistaan
päätellen oli vankka menneisyys rantapoikana ja turistityttöjen viihdyttäjänä. Tonyn
teorian mukaan naiset tulevat Kyprokselle vain ja ainoastaan paikallisten miesten
takia. Kotioloissaan he eivät voi elää niin kuin haluavat, joten lomalla heidän
todellinen minänsä pääsee esille. Todellinen minä haluaa pitää hauskaa ja rakastella
kenkäkauppiaan kanssa hotellin uima-altaalla samaan aikaan kuin aviomies on
hotellihuoneessa päiväunilla. Tonylla riitti juttuja ja kaupassa kenkiä sovitettavaksi
joten vietin useammankin illan kuunnellen lomaromanssitarinoita ”tältä toiselta
kantilta” — toteuttaen samalla alkavaa kenkäfetisismiäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu