Syjähyppyni jälkeen

Korjasin

Vaimoni sai minut kiinni syrjähypystä eli suoraan "rysän päältä" eli naimassa hänen ystävätärtään.
Jälkeenpäin pohdimme asiaa ja hän kertoi antavansa anteeksi jos toteuttaisin hänen toiveensa.
Meitä oli viiden miehen kaveriporukka, joka kokoontui meillä meidän mökillämme kalastuksen merkeissä.
Vaimoni halusi tulla kerran mukaan yhdessä saunaan meidän kansaamme.
minulla ei ollut muut vaihtoehtoa kuin kertoa porukalle vaimon toive saada naida kaikkien kanssa.
Viime lokakuussa se sitten tapahtui. Kokoonnuimme meidän mökille ja menimme yhdessä saunaan. Vaimoni tuli mukaan ja riisuuntui heidän edessään. Hän tarttui ensimmäsen kulliin ja hetkeä myöhemmin kaverini nai häntä muiden edessä saunatuvan pöydällä.
Minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kun katsella kun kaverini toisensa jälkeen nussi vaimoni kanssa. Heidän spermansa valui hänen pillustaan lattialle.
Katsellessani kiihotuin ja lopuksi nain hänen spermoista tosi liukasta pilluaan ja laskin lastin hänen sisäänsä. Spermaa valui ulos koko ajan.

Mitä tästä seurasi? Nyt mennään eteenpäin. Kaverit ovat luvanneet auttaa jos minulle tulee vierasta mieli.

3

20256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pottuina

      Samanlainen takaisin maksu meilläkin. Vaimo taisi jäädä vähän koukkuun.Painostaa mua ja mukana olleita kavereita. Uhkaa kertoa vaimoille. Toisaalta aika kiihottavaa ja yhteishenkeä nostava.

      • ihan noin paha

        Meillä on ollut vaimon kanssa aiemmin paljon puhetta siitä jos kokeilisi ryhmäseksiä tai parinvaihtoa ja sen sellaista.

        Sitä sitten kokeiltiinkin yhden parin kanssa pari kertaa. Ihan hyvä mieli jäi. Vähän myöhemmin minulla kuitenkin sattui ravintolasta eräs nainen matkaani, naitiin hänen kämpillään ja kotiin palattua vaimoni sai minut kiinni kun oli selvät merkit jääneet. (pikkuhousut olivat takin taskussa, huulipunaa alushousuissa ja naisen tuoksua vaatteissa.)

        Vaimoni suuttui ja asiasta riideltiin pitkään. Kuukausi myöhemmin kun olin vakuutellut että kyse oli pelkästä seksistä ja luulin että se vaimonvaihto olisi tarkoittanut vapaata suhtautumista asiaan, otti vaimo asian puheeksi hieman toisella tapaa, ehdottamalla että hän voisi rakastella yhtä miespuolista ystävääni aina silloin kun haluaisi. Tämä miespuolinen ystävä on kuullut kyllä meidän ajatuksista ryhmäseksin osalta aiemmin ja on ollut suostuvainen ja kertonut että itsekin haluaisi kokeilla, kun hänen vaimonsa ei siihen suostu.

        Suostuin vaimon ehdotukseen koska tunsin ettei muuta vaihtoehtoa oikein ole rikokseni sovittamiseksi. Nyt seksiä olen kyllä saanut, kuitenkin hieman vähemmän kuin aikaisemmin. Vaimoni vierailee kaverini kanssa erään metsätien päässä kerran tai pari viikossa töittensä jälkeen jonka jälkeen minä saan kotona sitten valmiiksi liukasta. Koska hänen vaimolla on aika liikkuva työ, saa vaimoni käydä heidän luonaan vierailulla joskus muutaman päivän ajan melkein kuin seksilomalla, jolloin hän sallii kaverini purkautua hänen joka aukkoonsa ihan milloin ja missä asennossa tahansa - näin ainakin hänen omien sanojensa mukaan. Kaverini on saanut suostuteltua vaimoni myös peppuseksiin hänen kanssaa, mihin hän ei ole koskaan ennen suostunut. Kaveri on myös ostanut vaimolleni silloin tällöin lahjoja kuten seksikkäitä alusasuja ja muuta, aivan samoin kuin vaimonikin on välillä tehnyt. Niitä minä pääsen näkemään vasta sen jälkeen kun vaimoni on ensin niitä heidän seksissä käyttänyt. Alusasuissa on aina haaroissa, sekä sisä että ulkopuolella, vatsassa, selässä ja rintamuksessa kuivuneita spermatahroja. Joskus kun he ovat olleet ravintolassa ja he tulevat rakastelemaan tänne, silloin olen saanut ottaa heistä kuvia ja osallistua. Muuten heidän puuhistaan kuulen pelkästään heidän kertomana tai merkkeinä.


      • varmaan...

        yhteishenkeä nostavaa: "Painostaa mua ja mukana olleita kavereita. Uhkaa kertoa vaimoille."


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      149
      2033
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      305
      1737
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1567
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1210
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      78
      1193
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1150
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1061
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1007
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      966
    10. Minkä näköinen

      On kaipaamasi henkilö🤔
      Ikävä
      45
      947
    Aihe