Kauan olen vihreää korttia kaupan kassalla vinguttanut
ja "omaa kauppaa" tukenut suuntaamalla ostokseni sinne.
Nyt kuitenkin silmäni aukesivat.
Enhän minä olekaan omistajajäsen.
Olen vain pahainen harhaan johdettu ostaja ressukka.
Korttini onkin vain sellainen rinnakkaiskortti.
Eikä meikäläinen päässyt edes äänestämään.
Taidankin tästä lähtien vinguttaa vihreää korttia vain
jos sillä saa edullisempia tuotteita.
En ainakaan sen takia, että olisin mukajäsen.
Äänestitkö Sinä vihreän kortin vaaleissa?
Nyt minä sen vasta hokasin.
6
371
Vastaukset 6
- kai75
Empä ole äänestänyt, muissakaan.
Ko kannatan yksinvaltaa, vai mitä se olikaan ? - Maalaismies*
Kerran asioidessani pankissani, neitokainen tiskin takana kysyi ohimennen, että haluaisinko tulla pankin omistajaksi. Hän oli niin sievä, että jäin juttusille. Niinpä kahdella kympillä minusta tuli pankin omistaja.
Kun vaimoni kuuli "menestyksestäni" hän tuumasi yks' kantaan, että taas sinua vedettiin höplästä.- vihreä kortti
ja saan bonuksia ostoksistani joka kuukausi tililleni.
Jos Sinun korttisi on samanlainen, niin eihän se ihan turha kortti ole.
Äänestää en ole koskaan yrittänyt, en ole osunut sellaiseen tilaisuuteen, enkä kyllä tietäisi, ketä äänestäisinkään.
Minullakin on vain rinnakkaiskortti, sillä isännällä on se varsinainen. vihreä kortti kirjoitti:
ja saan bonuksia ostoksistani joka kuukausi tililleni.
Jos Sinun korttisi on samanlainen, niin eihän se ihan turha kortti ole.
Äänestää en ole koskaan yrittänyt, en ole osunut sellaiseen tilaisuuteen, enkä kyllä tietäisi, ketä äänestäisinkään.
Minullakin on vain rinnakkaiskortti, sillä isännällä on se varsinainen.Bonuksia todella rapisee, mutta kun tuo S houkuttelee kannattamaan myös sen omistuksen takia, jota ei olekaan, niin sehän tässä huvittaa.
Noita bonuksiahan saa joka kaupasta kun hankkii niiden kortit ja viitsii kantaa niitä mukana.
Ainakin miehen ahteri on aikamoinen, jos kantaa lopakossaan kaikkien kauppojen kortteja ja lompakkoa takataskussa.- Viäränlainen
Jopel kirjoitti:
Bonuksia todella rapisee, mutta kun tuo S houkuttelee kannattamaan myös sen omistuksen takia, jota ei olekaan, niin sehän tässä huvittaa.
Noita bonuksiahan saa joka kaupasta kun hankkii niiden kortit ja viitsii kantaa niitä mukana.
Ainakin miehen ahteri on aikamoinen, jos kantaa lopakossaan kaikkien kauppojen kortteja ja lompakkoa takataskussa.Kyllä äänestin.
- kun..
Viäränlainen kirjoitti:
Kyllä äänestin.
ehdin avata sen "äänestyskirjeen",
mutta ehdin laittaa sen siellä olleen kuoren
äänestyksineen postiin vielä oikeaan aikaan.
Äänestin senioria.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371483- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69926- 68733
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi250726PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37609
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7561- 39537