Metsätilan perintövero

Katselin tässä metsänhoitoyhdistyksen, verottajan
ja lkv vertailuhintoja metsäpalstalle jolla oli
mökki. Yllättäen MHY arvio tilan eniten yläkanttiin vaikkei tällä tontilla ole tukkipuuta
ollenkaan. Verottajan arviossa minua ihmetytti kuinka tai millä perusteilla he saivat sen aikaan.
No Lkv oli mielestäni eniten jalat maassa vaikka
he ainakin kaupunkiomistuksia arvostavat mahdollisimman suuriksi. Mistä realistisin
arvio joka vastaa nykyhetkeä ja jossa on
myös kuluja huomioitu?
Siis oikeastaan tarvitsen kirjallisen hinta-lapun enkä mitään teoreettista arviota sillä joudun vielä maksamaan monet verot arvion perusteella.
11622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

menevät valtiota lähellä olevilla metsänhoitoyhdistyksillä yleensä hieman yläkanttiin.

Kannattaa selvittää todellisten tehtyjen kauppojen hinnoittelu ja lisäksi metsän tuottoarvotilastot kyseisellä alueella.

Äänestä
  • Mutta vertailuhintoihin ei muut osakkaat luota
    sillä ne on minun hakemiani.

    Mistä saan metsän tuottoarvotilastot?

    Kuvittelin, että metsä arvioidaan nykyhetken mukaan. Tällä hetkellä sieltä ei irtoa
    kuin harvennettavaa. Isoimmat puut halk. 30 cm.

    Äänestä

  • Arvo kirjoitti:

    Mutta vertailuhintoihin ei muut osakkaat luota
    sillä ne on minun hakemiani.

    Mistä saan metsän tuottoarvotilastot?

    Kuvittelin, että metsä arvioidaan nykyhetken mukaan. Tällä hetkellä sieltä ei irtoa
    kuin harvennettavaa. Isoimmat puut halk. 30 cm.

    sitä minä ainakin olen käyttänyt perukirjoja laatiessani yhtenä vertailuaineistona.

    Äänestä

  • Veli Autio kirjoitti:

    Tämmönen tilasto oli mullakin mutta se oli
    kai maanmittauslaitoksen ja ne antaa
    myös näitä vertailukohteitten pyyntöhintojakin ym
    lainhuudot jne.

    Äänestä

  • Arvo kirjoitti:

    Tämmönen tilasto oli mullakin mutta se oli
    kai maanmittauslaitoksen ja ne antaa
    myös näitä vertailukohteitten pyyntöhintojakin ym
    lainhuudot jne.

    ...kaupanvahvistajien toteutuneiden kauppojen perusteella maanmittaustoimistoille ilmoittamat hinnat.

    Oliko isotkin erot LKV:n ja MHY:n arvioon?

    Äänestä

  • Veli Autio kirjoitti:

    ...kaupanvahvistajien toteutuneiden kauppojen perusteella maanmittaustoimistoille ilmoittamat hinnat.

    Oliko isotkin erot LKV:n ja MHY:n arvioon?

    No oli puustoarviossa ja kasvuodotuksissa.
    MHY:n arviota minulle ei ole pyynnöistä
    huolimatta annettu. Siinä on palsta
    jaettu alueittain ja arvot summattu.
    No siitähän saadaan isoja lukuja
    hienosäätämällä. Itse pidän arviota
    peukaloituna vaikka onkin ammattilaisen tekemä.
    Minun alalla pitää esittää myös laskelmat ja perustelut niille.

    käyttöösi - kukas sitä panttailee - ilmeisesti asiassa on sitten jotakin salattavaa ?

    Puustoarvion pitäisi kyllä täsmätä, jos ammattilainen on asialla ja kasvuodotukset ovat Suomessa kymmenten vuosien takana, joten niiden varaan ei voi paljon rakentaa. Kannattaa kysäistä saapiko metsän sitten samantien parturoida, jotta rahat saa tarvitessaan käteen. Onhan nimittäin niin, että tuotto-odotukset on voitava laskea nyky-arvoonsa ja siinä odotukset yleensä pienenevät.

    En oikeastaan tiedä ongelmaasi, mutta perinnön kyseessä ollen hinnan tulisi olla mahdollisimman lähellä käypää arvoa, sillä perintöverokanta lähiomaisilla on alempi kuin myyntivoiton verotus, joten kannattaa mieluummin maksaa perintöveroa kuin myyntivoiton veroa.

    Saan arvion pesänjakajalta.
    Hänkin oli sitä mieltä, että arvio on turha
    sillä meillä on verottajan laatimat arvot.
    Puitten myynnistä saisi mielstäni huomattavasti
    vähemmän kuin arviossa esitetään. Minä en ymmärrä
    kun MHY ei edes leimaa alimittaista ja suojeltua
    puuta kuin omalle henkilökunnalleen ja se arvostetaan nyt täyteen mittaan keskenkasvuisena.
    Haen kaupanvahvistajien toteutuneita kauppoja ja jakoja koskevat tiedot. Ne saavat kelvata.

    pesänjakaja, jos joudut täällä neuvoa kyselemään.

    Äänestä

  • Veli Autio kirjoitti:

    pesänjakaja, jos joudut täällä neuvoa kyselemään.

    Jos kaikki olisivat yhtä jämäkkiä kuin joku
    pikkupomo pajalla niin yhtään perintöriitaa
    ei syntyisikään.
    Laitan ilmoituksen ja aion kokeilla onko kysyntää näillä verotusarvoilla.Luulen ettei palstoja
    kysy kukaan vakavissaan.

    He vaativat lisää arvioita.
    Siis 2 sisartani. Arviot ovat niin edullisia
    heille, että he eivät välitä veroseuraamuksista
    ja kustannuksista jos rintamamiestalon arvo hinataan pilviin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Arvo kirjoitti:

Katselin tässä metsänhoitoyhdistyksen, verottajan
ja lkv vertailuhintoja metsäpalstalle jolla oli
mökki. Yllättäen MHY arvio tilan eniten yläkanttiin vaikkei tällä tontilla ole tukkipuuta
ollenkaan. Verottajan arviossa minua ihmetytti kuinka tai millä perusteilla he saivat sen aikaan.
No Lkv oli mielestäni eniten jalat maassa vaikka
he ainakin kaupunkiomistuksia arvostavat mahdollisimman suuriksi. Mistä realistisin
arvio joka vastaa nykyhetkeä ja jossa on
myös kuluja huomioitu?
Siis oikeastaan tarvitsen kirjallisen hinta-lapun enkä mitään teoreettista arviota sillä joudun vielä maksamaan monet verot arvion perusteella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu