Elikkä. Meidän valitettavasti aivan liian ylipainoinen (lue: LÄSKI) leikattu kolli, joka on nyt 10-vuotias, on muutaman vuoden sisällä pari-kolme kertaa aikaisemmin kärsinyt virtsavaivoista. Pinnistelee laatikossa, nurkissa, pissaa tulee tippa kerrallaan tai ei yhtään. Nämä muutamat kerrat vaiva on mennyt päivässä-kahdessa itsestään ohi. Eli kertoja oli kuitenkin melko harvakseltaan.
Pari kuukautta sitten sillä alkoi taas sama vaiva. Vuorokauden kärsittyään siltä tuli virtsaa kyllä, mutta se oli aivan veristä, aivan helakanpunaista. Joskus tippa, joskus enemmän ja valui jopa itsestään sen maatessa kyljellään.
Vein virtsanäytteen eläinlääkärille (eläinlääkäri sanoi puhelimessa, että pelkkä näyte riittää, kissaa ei tarvitse tuoda). Virtsa tutkittiin, siitä tehtiin bakteeriviljely ja kaikki, mutta virtsasta ei löytynyt mitään kiviin eikä tulehdukseen sopivaa. Verta kylläkin. Lääkäri antoi antibioottikuurin ja erikoisruokia ja näillä vaiva meni ohi. Sen jälkeen en kuitenkaan kaupan raksuja ole ostanut, purkkiruokaa kyllä, mutta raksut eläinkaupasta "vanhemman" kissan raksuina.
Onko kellään kokemusta tällaisesta? Kyse siis ei ollut virtsakivistä eikä virtsatulehduksesta. Lääkäri ei osannut sanoa diagnoosiksi muuta kuin että joskus joillekin kissoille vain tulee tulehdusoireet ilman mitään syytä ja oli toki hyvillään soitellessani hänelle, että antibiootti auttoi, muttei voinut mennä takuuseen että sitä edes olisi välttämättä tarvittu.
Mikä ihmeen pissavaiva tällainen on? Ei tulehdus, ei kiviä, verta virtsassa ja virtsatukoksen oireita. Joutuuko rugby-pallo-kollimme kärsimään tästä vielä koko lopun ikänsä vai auttaakohan ruokavalio? KOkemusta?
P.s. Dieetti tämän möhköfantin kohdalla on melkoisen mahdotonta, kun perheeseen kuuluu vielä ylimääräistä proteiinia tarvitseva syntymäaneeminen kissa, toinen ihan "normaali" kissa, aikuinen koira ja pentukoira penturuokineen... hulluksi meinaa tulla jo nyt ruokinta-aikaan.....
Verta virtsassa
3
1454
Vastaukset
- Kissalainen
Vie kissasi lääkäriin, ja pyydä ultraäänitutkimus. Minun kissani pissasi verta aina silloin tällöin. Ultraäänitutkimuksessa (nopea ja kivuton) löytyi kasvain virtsarakosta. Kissa leikattiin (17 vuotias kolli), kasvain oli kuitenkin jo levinnyt ja hän kuoli aivan yhtäkkiä omalle vuoteelleen. Voihan olla tietysti monta muutakin syytä veren pissaamiseen. Mutta kehoitan sinua viemään kissasi pikaisesti läkäriin.
- Pinja
Minä ainakin yrittäisin tutkituttaa kissaa vielä monipuolisesti toisella eläinlääkärillä jotta vaivasti varmistuttaisiin. Meillä otettiin ultra ja röntgenkuvat kissasta ja niistä varmistu ettei kissalla ole virtsakiviä vaan todettiin tressiperäinen tulehdus. Päivystävä eläinlääkäri väitti, että kissalla on iso virtsakivi ja ei sen vuoksi pystynyt katetroimaan. Toisella klinikalla katetrointi onnistui ja kiviä ei löytynyt. Tressi peräisiin virtsavaivoihinkin on mahdollista saada lääkitys.
En tietysti tiedä, mistä tuo veri teillä johtuu. Kun kissan tutkimuksista kerran maksaa, saa rauhan itselleen. Meillä vaivat ikävä kyllä uusi jatkuvasti lääkityksestä ja erikoismuroista huolimatta ja kissa lopettiin. Kissa eli kuitenkin pari vuotta oireettomana lääkityksellä ja muroilla. Vaivat alkoi uusiutumaan tihesti vasta parin "terveen" vuoden päästä.- Keski-ikäkolli
Niin, mä olen ajatellut kyllä viedä sen ihan toiselle lääkärille jos vaiva viellä kerrankin uusii, jotenkin vaikutti omituiselta ettei tämä lääkäri pyytänyt edes kissaa näytille eikä ultraa ehdottanut vaikka verta oli paljon mutta kiviä tai tulehdusta ei virtsassa ollut. Onhan sillä kuitenkin vielä tilastojen valossa paljon vuosia edessä, ainakin jos saisin sen laihtumaan edes vähän... No nyt ei minkäänlaisia vaivoja ole ollut, mutta eihän niitä kauhean usein ollut aikaisemminkaan, mutta tämä viimeisin oli tosi häijy kun virtsa oli aivan verenpunaista. Pulassa on poikaparka jos vaivat alkaa uusimaan jatkuvasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6528005Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672293Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332209- 1471788
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi271280Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511244Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1111173Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65853Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59828Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7760