Pentu

Hei tarvisin apua! mulla on 10vk pentu. pentu puree ihan hulluna aina käsiä ja vaikka kieltää se ei ota sitä kuuleviin korviin. Illalla nukkumaan meneminen on yhtä helvettiä! pentu ei millään meinaa rauhoittua, vaan tekee kaikkea kiellettyä (puree toista koiraa, puree sähköjohtoja, haukkuu, hyppii..jne) Tunnin pentu riehuu ja siinä vaiheessa olen menettäny malttini jo monesti... Tarvisin pikaista apua myös siihen, että miten voisin opettaa tuollasen kauheen rasavillin kävelemään remmissä (inhoaa jo nyt pantaa) ja näyttely seisominen on myös vaikeaa...?! :(
91444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jos pentu puree käsiä, niin laita käsille jotain pahanmakuista ainetta. Esimerkiksi saippuaa tai seuraavaa sekoitusta : ruokaöljyä, paljon pippureita, hieman suolaa ja valkosipulia. Jompaa kumpaa hierot käsille ja jos pentu puraisee, se maistaa maun eikä kohta enään purekkaan. Sama toimii myös, jos pentu puree listoja, tuolinjalkoja, yms.

Ennen nukkumaan menoa menet pennun kanssa pihalle juoksemaan (asutteko ok-talossa vai kerros/rivitalossa?) Jos kerrostalossa niin menkää pienelle lenkille sellaiselle alueelle, missä ei liiku paljoa muita koiria (pentua ei ole rokotettu). Omakoti/rivitalossa juokset pennun kanssa omalla pihalla. Kun pentu väsähtää, niin se laittaa yöllä rauhallisesti nukkumaan ja saattaa nukkua jopa koko yön.

Remmissä kävely vaatii harjoitusta, harjoitusta ja taas lisää harjoitusta. Laitat aluksi pannan päähän ja annat sen olla niin kauan kunnes pentu siihen tottuu (muutamia tunteja per päivä). Remmissä kävelyyn totutellaan pitkällä kevyellä hihnalla, joka ei estä pentua liikkumasta vähän pitemmälle. Jos pentu huomaa että hänet on kahlittu ja alkaa rimpuilemaan, niin anna rimpuilla. SINÄ ET OLE NÄKEVÄSINÄÄN PENTUA SILLOIN! Sitten kun pentu rauhoittuu palkitset sen :) Pikku hiljaa hihnaa lyhennetään ja kappas, sinulla pitäisi olla hyvin hihnassa kulkeva koira.

Tuota näyttelyseisomista ei pennun tarvitse vielä oppia, mutta jos seisoo hetkenkin paikallaan käskystä -seiso- (kätesi pitää hieman pentua asennossa), niin palkintoa heti. Ja sitten päästät pennun tekemään omiaan. Tätä voi toistaa kerran päivässä. Pentu ei pääse pois, ennen kuin se on seusonut sekunninki paikallaan käskystä. Mitään kauheita asetteluita on turha tehdä noin nuorena. Tuon ikäisen pennun kärsivällisyys ei sitä kestä :D

Jos koirasi ei tottele ei-käskyä (tai mitään käskyä), se ei pidä sinua pomonaan. Sinun on tehtävä selväksi, kuka määrää. Meillä ainakin on toiminut hyvin se, että jos koira ei tottele ensimmäisestä ei-sanasta, koiraa otetaan poskista kiinni, laitetaan lattiaan, kurotetaan päälle ja sanotaan silmiin katsoen EI! Voimakkaalla äänensävyllä (ei siis voimakkaalla volumella) Jos koira rimpuilee, niin menet pennun päälle (varovaisesti, ei koko painolla) ja annat sen rimpuilla. Kun lopettaa rimpuilemisen, kehut sitä ja päästät irti :)

Muista myös pitää malttisi, vaikka pentu onkin vallaton. Siitä on vain hauskaa katseltavaa kun sinä revit hiuksiasi päästä irti ja kirjut. Muista tyyni mieli ja pontevat käskyt.

Äänestä
  • iha nuinkaa..

    EI sana pitää opettaa pennulle.. ei lapsikaa heti osaa lukea, se pitää opettaa ;P

    Äänestä

  • old_profile_36056 kirjoitti:

    iha nuinkaa..

    EI sana pitää opettaa pennulle.. ei lapsikaa heti osaa lukea, se pitää opettaa ;P

    on pennut opetettu. Äiti on toiminut koirankasvattajana monta vuotta. Meillä on tullut ihan sosiaallisia ja hyvin tottelevia koiria. Eivät ole arkoja, uskaltavat tulla luokse heti kun pyydetään. Meneehän sillä pennulla aikansa, ei se heti usko tuollakaan tavalla, mutta ei siihen kauaa mene, kun tuo homma alkaa tuntua epämiellyttävältä eikä pentu halua joutua siihen tilanteeseen -> oivaltaessaan tämän tekee mitä pyydetään (ei tietenkään kaikkea osaa tehdä ensimmäisellä käskyllä. Tämä rangaistus-muoto on sitten tarkoitettu juuri puremiselle, häiritsevälle haukkumiselle, yms.

    Äänestä

  • n16 kirjoitti:

    mee vannomaan tuon puolesta..

    Äänestä

  • old_profile_36056 kirjoitti:

    mee vannomaan tuon puolesta..

    riippuu siitä kellä se toimii ja kellä on tarpeeksi selkärankaa sitä tehdä. Koirat voivat olla ihmiset kavereita, mutta tällä kaveruudella pitää olla selkeät säännöt ja rajat. Näin me teemme ja tämä meillä toimii. Mites te muut toimitte vastaavissa tilanteissa? :D

    ottais pahasti tuosta nokkiinsa, se on hirveen pehmeä ja herkkä, toinen on vaa herkkä..
    Alakais pelekään tuota,.
    Ku ei laumassa aikuiset tuolla lailla pentua alista. ja miksi kannattaa alistaa jos kerran on semmonenkin keino ku johtajuuden vahvistaminen?
    Koiran pitää totella omasta halusta ja siksi ku kunnioittaa, ei siksi että se pelekää mitä tapahtuu jos se ei tottele.
    En mää kaverilleni tuomosta tekis, vois olla kaverit vähissä xD
    Eikä tuohon juttuun tarvita selkärankaa vaa heikot hermot, selkärankaa ja malttia tarvitaan koiran oikeaoppiseen kasvattamiseen..
    ja riippuu se paljon rodustakin kelle tuomosen voi tehä.. Mikään Collie ei antaisi tuota ikinä anteeksi,.

    Lapinkoiria. Ollut myös waleseja, ja ne nyt ei ainakaan ollut moksiskaan :D Niin kovakalloinen rotu, mutta siksi ne mulle sopiikin :D

    Omasta näkökannastani en kyllä collielle tuota tekisikään. Ne on mun mielestä vähän hienohelmoja. Mutta mukavia koiria kuitenkin :)

    ottaa vähä selkoa millanen koira kyseliällä on, ku muuten voi sen komeesti heti kättelyssä pilata..
    mulla on bordercolliemix, ja se on herkkä koira. mutta jos kyseliällä ois collie ja tuon neuvosit ja kyseliä nui tekis nii sitte se os kohta täällä kyselemässä neuvoja ongelmaan "miksi koira kusee alleen kutsuttaessa"?

    tuo ei tosiaan kaikille koirille sovi, ja jos sattuu olemaan joku ns.kova rotu nii voi se mennä vihaseksi tuomosesta..

    Äänestä

hei haloo..pentu on vasta 10 viikkoa.. ihan se tieda mistaan mitaan viela.. kyllahan sen pitaa tottua siihen rutiiniin ym..en usko etta mikaan pentu tykkaa remmista heti..sekin vaatii totuttelua..jarki hei kateen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Toodi kirjoitti:

Hei tarvisin apua! mulla on 10vk pentu. pentu puree ihan hulluna aina käsiä ja vaikka kieltää se ei ota sitä kuuleviin korviin. Illalla nukkumaan meneminen on yhtä helvettiä! pentu ei millään meinaa rauhoittua, vaan tekee kaikkea kiellettyä (puree toista koiraa, puree sähköjohtoja, haukkuu, hyppii..jne) Tunnin pentu riehuu ja siinä vaiheessa olen menettäny malttini jo monesti... Tarvisin pikaista apua myös siihen, että miten voisin opettaa tuollasen kauheen rasavillin kävelemään remmissä (inhoaa jo nyt pantaa) ja näyttely seisominen on myös vaikeaa...?! :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu