Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Lenkkisaunassa

Olin pitkän työpäivän ja kaupungilla asioimisen jälkeen aivan totaalisen väsyksissä. Ulkona satoi räntää ja tuuli ilkeästi. Kaikesta tästä huolimatta kotonakin tuntui seinät kaatuvan päälle. Kuljin asunnossani huoneesta toiseen ja vaelsin ikkunasta ikkunaan. Lopulta päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähteä säätä uhmaten lenkille.

Aloitin reippaalla kävelyllä ja vaihdoin sitten juoksuksi. Tein aika pitkän lenkin ja samalla alkoi päässäkin helpottaa. Työasiat putosivat mielestä askelten myötä. Kotipihaan tullessani muistin että tänäänhän on tiistai ja taloyhtiön lenkkisauna. Päätin jatkaa rentoutumista löylyissä.

Kipaisin vain nopeasti yläkertaan ja heitin hikiset juoksukamppeet kylppäriin. Pistin päälleni saunatakin, nappasin pyyhkeen ja pesuaineet mukaan ja suunnistin kohti saunaosastoa.

Saunalla oli aivan hiljaista ja ilokseni huomasin saavani nauttia löylyistä aivan itsekseni. Kävin suihkussa ja viileänä virtaava vesi tuntui ihanalta kuumalla vartalollani. Kiipesin lauteille, heitin löylyä ja suljin silmäni nautinnosta. Heittäessäni lisää löylyä kuulin pesuhuoneen oven käyvän ja jonkun menevän suihkuun. No joo se siitä rauhasta ja yksin olosta ajattelin vähän ärtyneenä.

Suihku sammui ja kuulin jonkun suunnistavan kohti löylyhuonetta. Nostin katseeni ja aioin tervehtiä tulijaa, mutta sanat jähmettyivät huulilleni. Ovesta astui sisään minulle tuntematon mies, ilkosen alastomana tietenkin. Vaistomaisesti vilkaisin kaverin varustusta ja nielaisin. Jalkojen välissä roikkui kieltämättä komean kokoinen vehje.

Mies huomasi katseeni muttei häkeltynyt vaan katsoi takaisin. Hänen katseensa kulki vartalollani häpeilemättä. "Nyt on tainnut jompikumpi erehtyä sauna-ajasta", sanoin.
Mies naurahti ja sanoi huomanneensa saman. "Kun nyt jo ollaan täällä löylyissä, sopiiko että jatketaan vain saunomista molemmat?" hän kysyi. Mietin hetkisen ja myönnyin tähän. Kaikkihan oli jo nähty ja näytetty.

Saunoimme hetken vaitonaisina. Heittelimme löylyä, mutta kumpikaan ei aloittanut juttelua. Minä päätin ensimmäisenä lähteä suihkun puolelle. Poistuin ja tunsin miehen katseen kavutessani lauteilta alas. En voinut lähtiessäni olla vilkaisematta miehen suuntaan ja huomasin hänen kalunsa alkaneen nousta. Pysähdyin ja katsoin uudestaan. Siinä silmieni edessä tuo komea elin jatkoi nousuaan ja kasvoi samalla. Avasin oven ja kysyin saunakaveriltani tulisiko hänkin suihkuun.

Mies seurasi perässäni suihkun luo. Avasin hanan ja annoin veden valua päälleni. Mies tuli luokseni ja tarttui pakaroihini. Hitaasti hän siirsi kätensä ylöspäin selkääni pitkin, siveli niskaani ja kiersi etupuolelle rintoihini. Mies katseli käsiään jotka sivelivät rintojani, kumartui ja otti nännini suuhunsa. Tuntui kuin olisin ollut tulessa vaikka suihkusta virtaava vesi oli viileää. En voinut hillitä itseäni vaan otin miehen kalun käteeni. Se oli kivikova ja kuuma.

Mies siirsi kätensä alaspäin ja ärsyttävän hitaasti siveli alavatsaani hipaisten välillä häpyäni. Olin jo kuin tulessa. Mies irrotti käteni kalustaan ja alkoi itse laskeutua alaspäin suudellen samalla vatsaani. Vaistomaisesti levitin jalkojani ja mies levitti käsillään häpyhuuliani. Hän kiusoitteli kielellään klitoristani ja laittoi sormensa sisääni. Olin niin kiihottunut, että tunsin sormen sujahtavan sisääni todella liukkaasti. Mies jatkoi imemistä ja sormi teki edestakaista liikettä sisälläni. Yht'äkkiä orgasmi vyöryi aivan varoittamatta sisältäni. Huusin nautinnosta ja jalkani alkoivat pettää alta.

Mies otti minut vastaan ja asetti lattialle. Viimeisten orgasmiaaltojen vielä vavahduttaessa kehoani tunsin miehen kovan kalun häpyhuulillani.
Nostin lantiotani ja mies työntyi sisääni. Hänen kalunsa täytti minut kokonaan. Mies pysyi hetken aloillaan ja suuteli minua vaativasti. Sitten hän aloitti hitaan työntämisen. Hän veti kalun joka kerta lähes kokonaan ulos ja työntyi taas pohjaan asti. Vähitellen tahti alkoi kiihtyä ja mies alkoi huohottaa.

Mies nousi päältäni ja ohjasi minut kohti penkkiä. Annoin hänen määrätä tahdin,sillä olin orgasmistani vieläkin voipunut. Mies laittoi ylävartaloni penkin päälle ja asettui taakseni. Hän hieroi taas klitoristani ja työntyi samaan aikaan sisääni takaapäin. Nyt tahti oli selvästi kovempi. Mies pumppasi minua hurjaa vauhtia ja hieroi samaan aikaan klitoristani. Ei mennyt kauaakaan kun tunsin orgasmin taas lähestyvän. Tällä kertaa se tuli vielä rajumpana. Minun huutaessani mies alkoi äännellä matalasti ja pian hänkin laukesi. Olin aivan voipunut. En päässyt penkiltä ylös, vaan huohotin puoliksi lattialla maaten.

Kuulin kuinka mies nousi takaani, siveli vielä kerran selkääni ja astui suihkuun. Suihku suljettiin, mies avasi pukuhuoneen oven ja poistui. Sen jälkeen en ole häntä enää nähnyt.
Saunassa käyn kyllä joka viikko...
28980
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

se oli sitä todellista nutintoa mihin olen koska vaan valmis

Kommentoi aloitusta

Wee-wee kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu