No niin, kaikki vankilassa työskntelevät ovat varmasti törmänneet vartijakollegansa valheellisiin juttuihin? Ehdotan, että kerättäisiin tämän keskustelun alle ne kaikkein "räikeimmät" jutut.
Minä aloitan tällä muutama päivä sitten työkaverini kertomalla jutulla:
Hänen vanhempansa olivat piilotelleet toisen maailmansodan aikana kellarissaan venäläistä desanttia. Eikä siinä kaikki: kellarissa piilottelua oli jatkunut 80 -luvulle asti, eli noin 40 -vuotta.
Tämän jälkeen desantti oli hakenut Suomen kansalaisuutta. En sitten tiedä saiko..?
Minä aloitan tällä muutama päivä sitten työkaverini kertomalla jutulla:
Hänen vanhempansa olivat piilotelleet toisen maailmansodan aikana kellarissaan venäläistä desanttia. Eikä siinä kaikki: kellarissa piilottelua oli jatkunut 80 -luvulle asti, eli noin 40 -vuotta.
Tämän jälkeen desantti oli hakenut Suomen kansalaisuutta. En sitten tiedä saiko..?
Vastaukset 10
Vanhimmat
"en ole koskaan syönyt kuormasta"
Vartija kollegani kertoi Alaskan kuvernööristä, joka oli hänen setänsä. Setämies oli paatista laiturille astuessaan lipsahtanut mereen ja hukkuminen oli lähellä. Pelastautumista vaikeutti täyttä kultaa oleva vyö, mutta ei hätää. Setä otti vyön pois ja pelastautui. Vyö upposi mereen ja lojuu kuulemma tänä päivänäkin siellä. Hmm ... mene ja tiedä. Kukapa tuollaista sepittelisi. Itse kyllä olen kiikun kaakun, että uskonko.
Minun työkaverini väitti olleensa Autralian salaisessa palvelussa ja tappaneensa heidän laskuun ikäviä tyyppejä.
Pitäisköhän paikkansa???
Voi teitä poloisia, jos teillä ei muuta elämää ole kun kuunnella kollegoidenne paskanjauhamista ja vielä ottaa ne todesta! Onnea vaan sinne kongille... t: toisten asioihin puuttumaton pamppu
hyvin sanottu! Kun nuokin kaikki mottipäät saataisiin motivoitua työn tekoon, niin ei olisi mitään ongelmia. Myös minulta OIKEIN PALJON menestystä sinne osastolle. Onkohan kukaan koskaan miettinyt, että ehkä joku saattaa kertoilla satuja ihan huvikseen ja naureskella kotona kuinka hölmöjä jotkut ovat, kun uskovat kaikkea sontaa.. Parhaat naurut saa, kun laittaa jotain aivan uskomatonta liikkeelle ja odottelee missä muodossa se tulee takaisin omiin korviin. HAH! Voi teitä poloisia.
...meidän linnassamme oikeinkin ponteva vartiomies. Pyytettömästi ja tarmoa täynnä hän hoiteli oman virkatonttinsa, aina kiva pieni pilke silmäkulmassaan. Osallistuipa hän myös yhteisten asioiden hoitamiseen- oikein valtakunnallisella tasolla. Niin monasti hänet nähtiin ykköset päällä, kapsäkki olalla tekemässä lähtöä sinne herrojen Helsinkiin- tai sitten lisäoppia opistolta hakemaan.
No, aikaa kului ja reissut sen kuin lisääntyivät. Myöskin hänen virkatehtäviinsä kuluttama aika väheni huomattavasti, aina vain useammin hänet tavattiin vartiotuvastaan kalenterin takasivuihin tai virkaehtosopimukseen uppoutuneena. Hänen ennen niin mainiosti hoitama virkapaikkansa alkoi näivettyä, huonon viranhoidon villitsemät ohdakkeet valtasivat kohta jo koko penkin! Tämä huomattiin myös muualla, ensin rohkeimmat ja viisaimmat- heidän vanavedessään jo muutkin, alkoivat kysellä tulosten perään. "Voi virkaveljemme, mitä olemme saaneet? Pelkkää kurjuutta ja miinustunteja on palkkanamme, ja sinä sen kuin herrojen notkuvissa pöydissä teet itseäsi tykö!" Nuhtelevat puheenvuorot seurasivat toisiaan, ja pahin oli vielä edessä!
Tulipa kerran kaunis aamu, sitä seurasi päivä ja iltapäivä- oli osaston kokous ja vaalit. Ja kas! Ei ollutkaan kokoushuoneistossa puheenvuorojen pyytäjiä ruuhkaksi asti, arvon aktiivi siellä muutaman ystävänsä kesken valitsi toinen toistaan edustustehtäviin. Jäi pullaakin aina kotiin asti lapsille vietäväksi, ja kahvia termariin!
Tarinamme sankari otti tämän kaiken hyvin raskaasti. Hän alkoi treenaamaan kuin hullu, ja vieläpä tieten tahtoen väärällä tyylillä. Loppujen lopuksi väärin tehty treemaaminen rampautti hänet, ja aivan niinkuin hän oli suunnitellutkin, pääsi hän pitkälle sairaslomalle. Nyt hän odottaakin kammiossaan pölyn laskeutumista ja vanhojen unhoittamista. Sillä yhteisiä asioita riittää aina ja niiden ajajalle on pöytä aina katettuna!
kirjoitettu esimerkki tapaus! Mitä tästä opimme?
Noh, tästähän oppii tietysti sen, että ota kaikki kokemus ja hyöty irti siitä mitä saat työyhteisöstä ja sitten vaihda maisemaa parempi palkkaiseen ja mielekkäämpään työhön. Hyödynnä ilmaiset koulutukset, päivärahat jne. kaikki mitä irti vain saat!
Jaa että miksikö? Siksi koska ei näitä töissä nukkujia jne. viitsi sormeakaan nostamalla yrittää puolustaa tai yrittää auttaa saavuttamaan mitään. Sitä kun ei jaksa kuunnella hirveäsi mitään kansakoulun käynyttä mursuviiksistä napisijaa, joka kailottaa palkan korotuksien perään ja samaan aikaan soittelee lisää sairaslomaa ja haistattelee pitkät jatkokoulutuksille ja kaikille uudistuksille. Luojan kiitos, että nuoret ovat tajunneet tämän ja ainoastaan käyvät hakemassa tarvittavan työkokemuksen ja ilmaiset koulutukset ja sen jälkeen lähtevät eteenpäin, koska kukapa täysijärkinen jotain muisteloita jostain kultaiselta seitkyt luvulta tai viime talvisodasta jaksaa kovin pitkään kellon ympäri kuunnella. Puhumattakaan jostain kaksinaismoralismista jossa toisaalta halutaan lisää etuja ja toisaalta taas ei olla valmiit mitään niitten eteen tekemään.. Se on suoraan kuin jostain hölmöläisten sadusta.
Tuossa sinunkin tarinassa oleva esimerkki henkilö on erittäin viisas. Hänellä on jo paperit vetämässä pitkälle eteen päin ja todennäköisesti naureskelee paskaisesti muiden saamattomuudelle sekä koko ajan kasvavalle katkeruudelle. Juuri näin oma tie eteenpäin tulee pedata! Hyvä!
Uudistuksista ei seuraa mitään hyvää!meidät pitkän kokemuksen omaavia ja kaikki kurssit käyneitä vanhempia vartioita ei nykyisin arvosta enää kukaan.kaikki pisteet ja parhaat paikat menevät pyrkyreille ja kalsarin_haistelijoille!mionäkin kokeneena vanhenpana vartiana jouduin veilä ennen eläkepäiviä juoksemaan vankin perään osastolle.ja täällä nuoret nauraa meidän kokemukselle palstoilla.kyllä jonkun pitäis näistäkin kirjoitituksista juttu tehdä!
t. vanha vahti
onko tuon henkilön nimi POTTI
Ei vankilan koulutuksella ja työkokemuksella todellakaan kovin hyville paikoille ole asiaa.