Hei te joilla on kokemusta rottiskoista ja sakemanneista niin minkälaisia luonne eroja niissä koirissa on? Kumpi on itsepäisempi?
sakemanni vai rottiska?
seropin omistaja
2225
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ja omaa vähemmän miellyttämishalua.
Sakemanni ja rotikka on hyvin erilaisia koiria. Saku on aktiivinen ja todella älykäs paimen- ja palveluskoira. Rotikka on toki myös palveluskoira, mutta enemmän vahtokoiratyyppi.
Näin ollen sakemannilta löytyy enemmän miellyttämisen halua ja se on nopea koira oppimaan. Sakemannin suosio perustuu pitkälle siihen, että se on suht helppo kouluttaa ja palvoo perhettään. Mutta toisaalta ongelmat sen kanssa perustuvat yleensä siihen, että se vaatii johdonmukaisuutta, pitkäjänteisyyttä ja paljon liikuntaa, sekä aktivointia, eikä monilla riitä kyky, halu ja aika tähän kaikkeen.
No rotikka on ehkä aavistuksen kovempi koira. Sitä ei ole yhtä helppo kouluttaa, mutta se ei tarvitse toisaalta yhtä paljon toimintaa ja lenkitystä, vaikka on myös iso koira. Rotikan kouluttaminen on ongelmallista, koska se ei omaa yhtä voimakasta miellyttämisen halua ja vaatii todella voimakkaan johtajan laumaansa. Rotikka on mukava koira oikeissa käsissä, mutta jos se pääsee niskan päälle ollaan pulassa. Moni yrittää pitää rotikan hallinnassa kovalla kurilla ja jopa kurituksella, mutta tämä ei kuitenkaan toimi, sillä koiran hallinnassa ensisijainen juttu on se, että koira luottaa ja kunnioittaa johtajaansa.
Molemmilla koirilla on myös voimakas suojelu- ja vahtimisvietti eli koirat pitää totuttaa pennusta vieraisiin erilaisiin ihmisiin ja muihin koiriin.