Tässäpä

ajattelemista

Olenpa seuraillut tätä palstaa aukeamisesta asti, eikä voi kuin hämmästellä.

Ihmisten ennakkoluulot ja jonkinasteinen viha laumanvartijarotuja kohtaan, on nyt jo voimakasta. Tällainen keskustelupalsta antaisi hyvän mahdollisuuden jakaa asiallista tietoa ja luoda tunnettavuutta näistä upeista, itsevarmoista ja oikeissa käsissä ja ympäristössä hyvin toimivista koirista.

Eipä tänne varmaankaan kovin moni kyseiseen määritelmään kuuluvista koirista kinnostunut viitsi ruveta kysymyksiään laittelemaan, kun pääasiallinen tarkoitus tuntuu olevan taistella siitä kenellä on suurin ja vaarallisin egon jatke... Tässä tiimellyksessä monella on myös päässyt unohtumaan mikä on koran alkuperäinen ja luontainen käyttötarkoitus toimintamalli joten tässä muistutusta http://www.terrieri.net/modules.php?name=News&file=article&sid=13

Ja vielä tarkennukseksi. Itselläni on laumanvartijana etsku, asun maaseudulla jossa myös sudet liikuskelevat ja koira on toimiva pihavahti. Koiran kouluttamisen lisäksi ympäristön ihmisten asenteissa on ollut paljon "koulutettavaa", kyseessä kun ei ole mikään kaikkien paijattava puudeli sen paremmin kuin verenhimoinen petokaan.

6

902

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tyhmä ämmä

      Täällä taitaa eniten meuhkata ne joilla ei todellakaan ole laumista. Asiallisempia juttuja kannattaa sitten kiinnostuneiden etsiä vaikkapa http://www.yoozhak.fi -palstalta.

      Itselläin kolme uudelleen sijoitettua laumista, enkä todellakaan jaksa lähteä näiden mutu-tietävien kanssa väitteleen. Riittää ihan tarpeeksi näissä omissa tekemistä, ettei tarvitse lähteä päteen toisaalle.

      • aloittaja

        Ihmetyttääpi vaan.

        Oma koirani on muuten myös uudelleen sijoitettu. Oli jäänyt asiat hiukan retuperällä, mutta kerrassaan persoonallinen otus tuosta tuli. Työ tosin jatkuu vielä, mutta niinhän se tuppaa koirien kanssa muutenkin olemaan.

      • meilläkin liikkuu susia
        aloittaja kirjoitti:

        Ihmetyttääpi vaan.

        Oma koirani on muuten myös uudelleen sijoitettu. Oli jäänyt asiat hiukan retuperällä, mutta kerrassaan persoonallinen otus tuosta tuli. Työ tosin jatkuu vielä, mutta niinhän se tuppaa koirien kanssa muutenkin olemaan.

        Suomessa on muistaakseni tarjolla peräti yli 400 erilaista koirarotua. Kuinka monella suomalaisella on todellinen tarve ottaa kotiinsa juuri sellainen koira, jonka rodunomaisena tarkoituksena on suojella laumaa ja omaa aluetta - henkeen ja vereen asti? Vaikka Suomi on harvaan asuttu maa, niin tällaista tarvetta ja sille sopivaa paikkaa tuskin monella on.

        Kuinka moni laumanvartijakoiran omistaja asuu niin maalla, etteikö ohitse joskus kävelisi vieras ihminen - ihan laillisesti yleistä tietä pitkin? Meidän harvaan asutulla kylällämme asuu tällainen laumanvartijakoira, jota pidetään yleisen tien vieressä sijaitsevalla tontilla vapaana. Muut kyläläiset lenkkeilkööt muualla, laumanvartija jyllää!

        Toisaalta, kun näiden koirien kanssa asutaan kaupungissa, asiat eivät sielläkään toimi. Pittpullien vaativuuteen kyllästyneet pikkugansterit ovat kaupungeissa siirtyneet laumanvartijakoirarotuihin. Vaikeuksia tulee väistämättä, kun pidetään koiraa sen rodulle täysin luonnottomissa oloissa. Näin sanoi eläinsuojeluvalvoja Leyser eräässä lehtihaastattelussa.

        Summa summarum, laumanvartijoille löytyy sopivia asuinpakkoja Suomen kokoisesta maasta ehkä pari sataa - ja niissä sopivissa paikoissa asuvat ihmiset ovat harvemmin kiinnostuneita laumanvartijoista. Parempiakin koirarotuja kun löytyy. Pitäisi vain hyväksyä faktat ja myöntää, että aika on ajanut laumanvartijarotujen ohitse.

      • tyhmä ämmä
        meilläkin liikkuu susia kirjoitti:

        Aivan, olen samaa mieltä. Puolestani tuo "neukkulan ovi" olisi voinut pysyä tiukasti kiinni näiden rotujen suhteen. Vaikka siis nämä kolme koirimustani ovat maailman ihanimpia otuksia, (kaikista huonoista puolistaan huolimatta), ei mielestäni tällainen primitiivinen rotu sovi länsimaiseen elämänmenoon.

        Ja huolestuttavaa onkin, ettei kasvattajat/myyjät/välittäjät pidä tiukempaa linjaa sille mihin olosuhteisiin koiransa myyvät. Tokihan aikuisella koiran ostajalla on oma vastuunsa asiasta, mutta jokainen joskus pennun itselleen ottanut, tietää kuinka se ihana karvapallero sekoittaa järkevänkin pään ja pentukuume iskee. Eli ostaja todellakaan ei välttämättä ole teitoinen mitä on hankkimassa. Sitähän toivoisi tällaisesta koirasta haaveilevan tutustuvan rotuun niin teoriassa kuin käytännössä - mahdollisimman moneen eri yksilöön, jotta olisi edes jotakuinkin valmistautunut todellisuuteen. Mutta ainahan sitä voi vain toivoa.

        Tämä on myös yksi syy siihen, minkä vuoksi mielestäni kotieläimet/lemmikit pitäisi rekisteröidä ja kasvatus olisi luvanvaraista toimintaa. Ja tähän heti huudahdetaan, että holhousvaltiota ym. ym. Mutta onhan tässä jo aika hyvin nähty mihin tämä "vapaa kasvattaminen ja hankkiminen" on johtanut. Ja tähän vielä lisäksi provokatiivinen ajatus siitä, että kasvattajana varsinkin olisi syytä miettiä, kuinka monta laumanvartijaa oikeastaan tähän näin pieneen maahan tarvitaan. Kasvatetaanko vain omaksi iloksi, vai rodun parasta ajatellen.

        Minun kolmesta koirastani kaksi tulee ns. pitkän-linjan-palveluskoira-perheestä ja siitä huolimatta koiran alkaessa osoittamaan perittyjä taipumuksiaan, loppui omistajien keinot kesken. Ja vastuuntuntoisina koiraihmisinä etsivät koirilleen niille sopivamman kodin. Minun ilokseni. Kolmas koirani on myös uudelleen sijoitettu, mutta sillä onkin sen verran tuota taustaa, etten viitsi ryhtyä sitä puimaan, enkä edes kaikkea tiedä.

        Enkä väitä, että nämä täälläkään voisivat toteuttaa rodunomaisia taipumuksiaan siinä samassa tarkoituksessa, kuten esimerkiksi Turkmenistanissa. Mutta saavat nyt aivan rauhassa vartioida aluettaan, mikä ei urbaanissa yheisössä asuessa olisi mahdollista.

      • sinun asenteesi
        meilläkin liikkuu susia kirjoitti:

        Suomessa on muistaakseni tarjolla peräti yli 400 erilaista koirarotua. Kuinka monella suomalaisella on todellinen tarve ottaa kotiinsa juuri sellainen koira, jonka rodunomaisena tarkoituksena on suojella laumaa ja omaa aluetta - henkeen ja vereen asti? Vaikka Suomi on harvaan asuttu maa, niin tällaista tarvetta ja sille sopivaa paikkaa tuskin monella on.

        Kuinka moni laumanvartijakoiran omistaja asuu niin maalla, etteikö ohitse joskus kävelisi vieras ihminen - ihan laillisesti yleistä tietä pitkin? Meidän harvaan asutulla kylällämme asuu tällainen laumanvartijakoira, jota pidetään yleisen tien vieressä sijaitsevalla tontilla vapaana. Muut kyläläiset lenkkeilkööt muualla, laumanvartija jyllää!

        Toisaalta, kun näiden koirien kanssa asutaan kaupungissa, asiat eivät sielläkään toimi. Pittpullien vaativuuteen kyllästyneet pikkugansterit ovat kaupungeissa siirtyneet laumanvartijakoirarotuihin. Vaikeuksia tulee väistämättä, kun pidetään koiraa sen rodulle täysin luonnottomissa oloissa. Näin sanoi eläinsuojeluvalvoja Leyser eräässä lehtihaastattelussa.

        Summa summarum, laumanvartijoille löytyy sopivia asuinpakkoja Suomen kokoisesta maasta ehkä pari sataa - ja niissä sopivissa paikoissa asuvat ihmiset ovat harvemmin kiinnostuneita laumanvartijoista. Parempiakin koirarotuja kun löytyy. Pitäisi vain hyväksyä faktat ja myöntää, että aika on ajanut laumanvartijarotujen ohitse.

        ohitse.

    • koskaan ollut

      englanninmastiffia, mutta kerran sellaisen omistaja piti minua varmaan ihan kahjuna, kun tulin ihastelemaan ja kysymään josko saisin tehdä tuttavuutta koiran kanssa. Kyykistyin nuoren koiran (muistaakseni oli kait alle vuoden) eteen ja ihastelin koiraa ääneen. Omistaja antoi taskustaan makupalan jonka sain antaa koiralle joka otti sen rauhallisesti vastaan kun näki mistä nami oli kotoisin ja oli omistajan taskujen tuoksu. Omistaja oli varmaan aika ihmeissään kun jotkut ihmiset vaihtoivat tienpuolta jo pienemmistäkin koirista. Itse omistin siihen aikaa sakemannin ja vähän sitä isomman toisen rotukoiran ja aina ihmiset vaihtoivat kadun puolta sadan metrin päästä pienellä paikkakunnalla asuessani (Savossa silloin asuin.) Samoin olen tehnyt jo aikuiselle dobermannille ilman namia, rotikoille, bulmastiffeille, englanninmastiffipariskunnalle, napolinmastiffille, tanskandogeille, irlanninsusikoirille ym. isoille koirille. Mutta pystykorvat ja karhukoirat jätän mielellään väliin, jollen niistä nyt näe että toihan melkein liehittelee tai kerjää paijausta. On sen verta huonoja kokemuksia niistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      73
      1167
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      78
      832
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      616
    Aihe