Äidin korut

sukulaisen perunkirjoitusta seuranneena olen huomannut, että jalometallikorut on kirjattu perukirjaan. Hanki oma lakimies, tai tee ilmoitus poliisille. Vanhemmalla tyttärellä/pojalla ei ole mitään erioikeuksia muihin nähden.

Perunkirjoituksessa selvitetään vainajan koko omaisuus, siihen ei vaikuta perinnöstä luopuminen, perinnönjako on oma prosessinsa.

Perinteitä on ihan yhtä paljon kuin sukujakin. Kaikki perinteet ovat yhtä oikeita.
Kun tosiasiassa kuitenkaan ei ole kysymys tuhansien eikä satojenkaan eurojen arvokoruista, vaan aivan tavallisista jalometallikoruista, ei niistä kannattaisi kehittää kovin muhevaa riitaa.
Korut ovat tunne-esineitä, muistoja, joilla on ollut vaihtelevan suuruinen merkitys omistajalleeen. Usein niillä on merkitystä myös jälkeläisille.
Älkää nyt vain olko niin sanoisinko hölmöjä, että luettelette kaikki korut sormus sormukselta ja kalvosin kalvosimelta perukirjassa.
Suhtautukaan koruihin musitoesineinä. On ihan sama, jateaanko ne ennen vai jälkeen perunkirjoituksen.
Jokaisella lapsella on moraalinen oikeus saada halutessaan muistoksi jokin pikku esine vanhemmistaan. Olkoon se sitten sormus, rintaneula tai solmioneula.
Vanhimmalla tyttärellä tai pojalla ei ole mitän erityisiä oikeuksia ylitse muiden tytärten tai poikien. Ei mitään. Ei yhtään mitään.
Laskekaa perillisten määrä ja jakakaa korut suurinpiirtein samanarvoisiin osiin ja sen jälkeen ratkaiskaa korujen kohtalo arvalla.

Äidin kuoleman jälkeen jaettiin perintö, mutta korut jäivät jakamatta. Olen kerran kuikistanut hänen korulippaaseen ja totesin, että ainakin minun lahjoittamista koruista yksi kaulakoru oli poissa. En tiedä, mitä isä aikoo koruille tehdä, luultavasti ainoa poika "perii" pikku hiljaa, kun tähänkin asti pitänyt huolen, ettei jää vähemmälle.

Appivanhempien kuoltua heidän talonsa oli vähän aikaa koskematomana. Sitten päätettiin panna talo myyntiin. Mieheni lähti eräänä sunnuntaina sinne, että ajaisi pihanurmikon, on siistimpää näyttää ostajille, mutta olipa yllätys edessä. Muu perikunta oli siellä ryöstämässä pesää, kantoivat tavaroita pois sen kun ehtivät. Vähän olivat hämmentyneitä, kun satuttiin paikalle. Tyttäret jakoivat anopin korut ja kellot keskenään, vaikka ne olivat mieheni äidilllen ostamat. Koko omaisuudesta meille jäi käteen Väskärin kertomukset.

Vanhempi pariskunta muutti toiselle paikkakunnalle ja jättivät omakotitalon asumattomaksi, mukaansa ottivat vain tarpeelliset tavarat (jättivät 2 asunnoksi).
Mies kuoli vuotta myöhemmin ja talo jäi lesken hallintaan.
Leski vuokrasi taloa satunnaiselle vuokralaiselle (reissuhommissa).
Talvella ilmeni sitten öljypoltin ongelma jota kävin korjaamassa.
Huomasin silloin että taloon oli jätetty vainajan taskukelloja kalvosinnappeja sormuksia ja erinlaisia mitalleita sekä pieni vanhojen rahojen kokoelma.
Taloon oli aiemmin murtauduttu joten ihmettelin tavaroiden säilytystä, soitin lesken tyttärelle (vainajan myös)ja kerroin koruista hän pyysi keräämään ne muosviseen 3L astiaan ja tuomaan hänelle.
Vuosi vainajan kuoleman jälkeen leski oli hävittänyt kaiken irtaimiston autotallin työkaluista lähtien vaikka pesänselvittäjä oli kieltänyt häntä tekemästä niin.
Siinä vaiheessa hän muisti nuo korut ja alkoi vaatia että ne pitäisi luovuttaa ensin hänelle ja hän luovuttaisi ne nuorimmalle pojalle.
Lesken mielestä asia ei mene niin vaan pojan pitää kuulleman saada nämä korut ilmaiseksi.
Muut pitävät kiinni pesänselvittäjän päätöksestä eli korut arvioidaan ja poika maksaa muille osuudet korujen arvosta.
Jos koruja ei olisi siirretty pois talosta olisi ne todennäköisesti hävitetty muun irtaimiston mukana (muutettu rahaksi).

kaikkeen omaisuuteen, meillä ainakaan ei jaettu yhtään mitään, esim korut ja vaatteet.
Nyt leski lahjoittelee niitä kenelle haluaa.
Mitä hallintatestamentti kattaa?

Se on kuules ap niin, että ne korut äiti tai isä voi antaa vaikk naapurin lapsille. Jos ei ole testamenttia , ne arvostetaan ,niikuin muukin omaisuus ja ja sen mukaan.