Hatusta vedetty sukunimi?

Vaarini vaari otti nykyisen sukunimen hatusta vetäisten, kun hän joutui venäläisvallan aikana ns. laittomaan sotaväenottoon, jossa arvalla joutui miehiä Venäjän armeijaan. Kun hän ilmoitti nimensä, se ei kelvannut, vaan vaadittiin joku oikea sukunimi. Silloin hän sanoi talossa metsätöissä kortteeria pitäneen miehen sukunimen ja niin meillä on sama sukunimi kuin Hauholla olevalla suvulla. Ja Suomesta löytyy vielä lisää erisukuisia saman sukunimen omaavia. Tuo vaarini sanoma sukunimi on vapaana. Kannattaisiko minun vaihtaa? Meitä on tällä nimellä samansukuisia noin 40 Suomessa, enkä usko muiden vaihtavan.
91688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

taloudellisti.

Äänestä

Vasta itsenäinen Suomi päätti, että jokaisella on oltava sukunimi. Siihen saakka nimen saattoi ottaa sen talon mukaan, jossa sattui asumaan, ja vaihtaa sen toiseksi, jos vaikka muutti muualle.
Kaikki kuuluivat johonkin seurakuntaan, ja henkilöllisyys todistettiin kirkonkirjojen avulla.
"Liikanimeä" ei aina tarvittukaan.

Monet ottivat juuri tuolla tavalla sukunimensä, kuten kerroit. Tai sitten sen talon omistajan nimen, jonka palveluksesta lähti maailmalle. Mistäpä rahvas olisi edes uusia nimiä itselleen keksinyt! Sen vuoksi samaa sukunimeä löytyy eri puolilta Suomea ilman mitään sukulaisuutta.
Monet ns. sukukirjatkin perustuvat samaan sukunimeen, eikä yhteiseen esi-isään. Sellaiset mielestäni ovat sukunimikirjoja.

Monet ovat muuttaneet tällaisen nimen uuteen, mutta sitten joutuu vaihtamaan kaikki korttinsa, passinsa jne. ja siirtää uudelle nimelle, mutta senhän moni morsiankin joutuu tekemään, jos ottaa nimekseen miehen sukunimen.
Eikai se kamalan hankalaa ole.

Äänestä

Onhan sukusi nimi jo viidennessä polvessa käytössä, niin että miksi katsot sen "hatusta vetäistyksi"? Onhan sillä jo perinteet, ja vieläpä tarina siitä, miksi se suvullanne on käytössä!

Mutta haluaisin sanoa sinulle, että tuolloin sotaväkeen valittiin arvalla ihan lain mukaan. Suomalaisten miesten asepalvelus suoritettiin Suomessa eri puolilla maata. Kuuluimme silloin autonomisena alueena Venäjän Suuriruhtinaskuntaan, ja meillä oli omat lait, oma raha ja oma postilaitos.

Laittomaksi suomalaiset kokivat sotapalveluksen vasta venäläistyttämisen aikana, kun Nikolai II päätti, että hänellä olisi oikeus komentaa suomlaiset asevelvolliset armeijaan minne tahansa Venäjälle. Hän siis kumosi Suomen oman lain siltä osin, ja sitä ei täällä tietenkään hyväksytty. Suomessa alkoi vastustus, joka lisääntyi Helmikuun Manifestin jälkeen ja Bobrikoffin aikoina siihen pisteseen, että Schauman meni ja ampui Bobrikoffin.

Äänestä
  • Meillä kanssa isovaari vaihtoi sukunimeä 1900-luvun vaihteessa varsin ansiokkaasta vieraskielisestä nimestä suomalaiseksi. Hänellä oli perusteet tuolle vaihdolle, ettei hänellä ollut mitään tekemistä aiemman nimen kanssa ja otti tuiki tavallisen SUOMALAISEN nimen.
    Nyt sukua tutkiessani olen huomannut, ettei todellakaan isovaarilla ollut mitään tekoa tuon vanhan nimen kanssa, mutta uuden nimen mielestäni hän olisi voinnut valita huolellisemmin ja vähän harvinaisemman.
    Olemme perheen kanssa miettineet nimen vaihtamista, kun meitä on vain alle 20 todella samaa nimeä sukuun kuuluvia. Emme vain ole päässeet yhteisymmärrykseen uudesta nimestä, kun kaksi parhaista sopivista nimistä on jo varattuja, tosin toista vain yksi Suomessa.
    Onhan toki tälläkin nimellä perinteitä, minkä isovaari aikoinaan valitsi, onhan se ollut käytössämme yli sata vuotta.

    Äänestä

  • nimenvaihtoa??? kirjoitti:

    Meillä kanssa isovaari vaihtoi sukunimeä 1900-luvun vaihteessa varsin ansiokkaasta vieraskielisestä nimestä suomalaiseksi. Hänellä oli perusteet tuolle vaihdolle, ettei hänellä ollut mitään tekemistä aiemman nimen kanssa ja otti tuiki tavallisen SUOMALAISEN nimen.
    Nyt sukua tutkiessani olen huomannut, ettei todellakaan isovaarilla ollut mitään tekoa tuon vanhan nimen kanssa, mutta uuden nimen mielestäni hän olisi voinnut valita huolellisemmin ja vähän harvinaisemman.
    Olemme perheen kanssa miettineet nimen vaihtamista, kun meitä on vain alle 20 todella samaa nimeä sukuun kuuluvia. Emme vain ole päässeet yhteisymmärrykseen uudesta nimestä, kun kaksi parhaista sopivista nimistä on jo varattuja, tosin toista vain yksi Suomessa.
    Onhan toki tälläkin nimellä perinteitä, minkä isovaari aikoinaan valitsi, onhan se ollut käytössämme yli sata vuotta.

    YLEENSÄ SUOMENKIELISTEN PERHEIDEN SUVUT VAIHTUIVAT TALON MUKANA

    AATELISILLA JA RUOTSINKIELISILLÄ JA ITÄ-SUOMALAISILLA OLI YLEENSÄ PYSYVÄT SUKUNIMET

    JOS VAIHDATTE OTTKAA SELLAINEN SUKUNIMI JOKA OSOITTAA SUVUN ALKUPERÄÄ !!! TALON NIMI TAI PAIKKA JOSSA SUKU ON PITKÄÄN ASUNUT

    Äänestä

  • JUSTERS kirjoitti:

    TUTKIKAA

    Äänestä

  • Osunu Sinebrykoffiin:)
    Ei meilläkään ole alkuperäinen sukunimi, kun jakoivat ruotsin kuninkaallisessa ratsuväessä miehille sukunimet kasarmipaikan mukaan.

    Äänestä

  • BrettSinclair kirjoitti:

    Osunu Sinebrykoffiin:)
    Ei meilläkään ole alkuperäinen sukunimi, kun jakoivat ruotsin kuninkaallisessa ratsuväessä miehille sukunimet kasarmipaikan mukaan.

    jonkinlaisia, minkälainen sattui olemaan, Svart, Small, Rolig ym.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mitä teen? kirjoitti:

Vaarini vaari otti nykyisen sukunimen hatusta vetäisten, kun hän joutui venäläisvallan aikana ns. laittomaan sotaväenottoon, jossa arvalla joutui miehiä Venäjän armeijaan. Kun hän ilmoitti nimensä, se ei kelvannut, vaan vaadittiin joku oikea sukunimi. Silloin hän sanoi talossa metsätöissä kortteeria pitäneen miehen sukunimen ja niin meillä on sama sukunimi kuin Hauholla olevalla suvulla. Ja Suomesta löytyy vielä lisää erisukuisia saman sukunimen omaavia. Tuo vaarini sanoma sukunimi on vapaana. Kannattaisiko minun vaihtaa? Meitä on tällä nimellä samansukuisia noin 40 Suomessa, enkä usko muiden vaihtavan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu