Minä kirjoitan

Minä kirjoitan aivan niin kauan kuin haluan tai ylläpito estää.
Minä en lähde häiriköitä karkuun.
En ole ennenkään väistänyt vastustusta silloin kun katson olevani oikealla asialla.
Syöpäpotilaat ovat joutuneet niin paljon kärsimään sairautensa vuoksi, että aion tukea ja auttaa heitä siten kuin pystyn sen tekemään.
Itse olen kokenut jo kerran syövän ja tiedän sen uusiutuvan.
Toisesta syövästä on epäily päällä.
Viimeksi kyllä kokeet näyttivät tilanteen korjaantuneen jonkinverran vastoin lääketieteellistä todennäköisyyttä.

Lainaan tekstejä jos katson sen tarpeelliseksi ja mikäli ei jossain tekijänoikeus estä.
Lisäksi teen kaiken avoimesti.

Minä voisin piilottaa Gallerian jos haluaisin, mutta en tee ainakaan vielä. Joten helpotan sitä heidän seurailuaan, jota näkyvät tekevän kiitettävällä naurettavuudella.
Kirjoitan myös aina Nimimerkilläni.
Vainoajani ovat näköjään niin raukkoja että eivät uskalla muuta kuin alati vaihtuvilla nimillä hyökätä.
No antaahan se vaikutelman siitä "Koko kentällisestä" jolla he uhkailivat aikaisemmin.
Jumalan Siunausta Kaikille.
301131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Olet ihan piristävää seuraa tällä palstalla ja piristystä sitä kaipaa syövän keskellä ja jälkeenkin.

Ei ylläpito sinua poista,koska et ole tehnyt mitään väärin.

käytä suodatinta ja vaihda se tarvittaessa puhtaaseen -niin minäkin teen. ;D

Äänestä

Jotkut sitä sitten jaksavat paasata itsestään... Mikä ihmeen pätemisen tarve sinullakin on?

Äänestä

Mene nyt uhoamasta,tai laita lisää saarnaa niin viestitetään eteenpäin.

Äänestä
  • Antaisit jo olla tämän palstan rauhassa he voivat jatkaa keskustelujaan.
    Olen huomannut ettei nimimerkittömän kirjoituksiin juurikaan reagoida ellei ne ole häiriköiviä tai liity syöpään.( Ira¤ poikkeuksena)

    Hyvää kevättä ja terveyttä vakituisille sekä ei-vakituisille.:)
    - olen rekisteröinyt itseni cancerille.

    Äänestä

  • nimimerkitön ei häirikkö kirjoitti:

    Antaisit jo olla tämän palstan rauhassa he voivat jatkaa keskustelujaan.

    Nimimerkitön huomataan täällä vain silloin, jos hän on eri mieltä jostain asiasta. Jos kirjoittaa "nätisti", ei kukaan noteeraa häntä mitenkään!

    Äänestä

  • nimimerkitön ei häirikkö kirjoitti:

    Antaisit jo olla tämän palstan rauhassa he voivat jatkaa keskustelujaan.
    Olen huomannut ettei nimimerkittömän kirjoituksiin juurikaan reagoida ellei ne ole häiriköiviä tai liity syöpään.( Ira¤ poikkeuksena)

    Hyvää kevättä ja terveyttä vakituisille sekä ei-vakituisille.:)
    - olen rekisteröinyt itseni cancerille.

    onkin se, että ns. vakikirjoittajat ovat nostaneet itseään liikaa ja pitävät kaikkia nimimerkittömiä häirikköinä, ja tuovat sitä esiin jatkuvasti, nimittelemällä. Sellainen häiriköiksi haukkuminen on omiaan herättämään "pahaa verta", ja riitely jatkuu...
    Vanhojen asioiden vatvominen, kuten tuossakin viestissä "Älä teeskentele tietämätöntä" vai miten se oli, sinnepäin,, niin siinä kaivellaan jotain vanhoja juttuja "itkuliisoista" ym. (en ole silloin vielä lukenut edes tätä palstaa), ja ylireagoidaan muutenkin,, ja kaikki riitelyt ym. paha on "häiriköiden" syytä ja toiset ovat puhtaita pulmusia. Häiriköitä ovat hänen mielestään kaikki nimimerkittömät,, vaikka nyt on itsekin samanlainen...
    No, antaa olla, ei tämä muutu kuitenkaan...

    Äänestä

  • On sinulla kova tarve päteä.
    Muistan lapsena koulussa oli noita samanlaisia, että teeppäs sitä tai tätä niin varmasti kerron opettajalle.
    Olet tainnut jäädä jotenkin kiinni siihen vaiheeseen tai ilmeisesti olet iästäsi jossain siellä.
    Toivotaan että kasvat vielä henkisesti muuten elämäsi on raskasta kun ei joka asiasta aina pääse kielimään ja jonkun selän taa piiloon.
    Poikkea joskus jossain saattohoitoa antavassa paikassa niin ajatuksesi ehkä avautuu muuhunkin kuin palstalla pätemiseen ja uhoamiseen että kyllä minä ilmoitan sinusta.

    Äänestä

  • palstan vikana kirjoitti:

    Kuinka joku osaa tiivistää noin hyvin, yhdyn viestiisi 100%:sti. Nostakoon itsensä korkeuksiin ja jaelkoon ohjeensa sieltä, porukat kyllästyvät pian.

    Äänestä

  • palstan vikana kirjoitti:

    onkin se, että ns. vakikirjoittajat ovat nostaneet itseään liikaa ja pitävät kaikkia nimimerkittömiä häirikköinä, ja tuovat sitä esiin jatkuvasti, nimittelemällä. Sellainen häiriköiksi haukkuminen on omiaan herättämään "pahaa verta", ja riitely jatkuu...
    Vanhojen asioiden vatvominen, kuten tuossakin viestissä "Älä teeskentele tietämätöntä" vai miten se oli, sinnepäin,, niin siinä kaivellaan jotain vanhoja juttuja "itkuliisoista" ym. (en ole silloin vielä lukenut edes tätä palstaa), ja ylireagoidaan muutenkin,, ja kaikki riitelyt ym. paha on "häiriköiden" syytä ja toiset ovat puhtaita pulmusia. Häiriköitä ovat hänen mielestään kaikki nimimerkittömät,, vaikka nyt on itsekin samanlainen...
    No, antaa olla, ei tämä muutu kuitenkaan...

    mutta kun ei ole..ja yleensä käyn aika harvoin palstalla.
    Ihan asialliseen kirjoitukseenkin saan joskus todella tylyn vastineen.

    En ole tietoinen noista aikaisemmista kiusaamisista,itse en sellaiseen osallistu.
    Aloitan nyt "tutustumisen" palstaan sen perustamis ajankohdasta alkaen:))

    Äänestä

  • Elisama kirjoitti:

    On sinulla kova tarve päteä.
    Muistan lapsena koulussa oli noita samanlaisia, että teeppäs sitä tai tätä niin varmasti kerron opettajalle.
    Olet tainnut jäädä jotenkin kiinni siihen vaiheeseen tai ilmeisesti olet iästäsi jossain siellä.
    Toivotaan että kasvat vielä henkisesti muuten elämäsi on raskasta kun ei joka asiasta aina pääse kielimään ja jonkun selän taa piiloon.
    Poikkea joskus jossain saattohoitoa antavassa paikassa niin ajatuksesi ehkä avautuu muuhunkin kuin palstalla pätemiseen ja uhoamiseen että kyllä minä ilmoitan sinusta.

    itse arvioimaan omia kirjoituksiasikin?
    Huomaatko että tyylisi on sanoisinko hyökkäävä:)))

    Äänestä

  • pysytytkö sinä kirjoitti:

    aura pään päällä häikäisee niin kirkkaasti.....

    Äänestä

  • Elisama Ylijumala kirjoitti:

    aura pään päällä häikäisee niin kirkkaasti.....

    Kun itse kysyy ja itse vastaa niin saa näköjään sopivan vastauksen.
    No nyt riittää kanssasi turha löpinä.
    Mikä ihmeen aura. Et taida olla kovin selvillä Jumalan Sanasta.
    No siksikö kuvittelet olevan eri asteisia jumalia kuten muinaiset kreikkalaiset tai roomalaiset.
    Älä hukkaa elämääsi sillä se on ainutkertainen.
    Rukoilin juuri puolestasi.

    Äänestä

  • pysytytkö sinä kirjoitti:

    itse arvioimaan omia kirjoituksiasikin?
    Huomaatko että tyylisi on sanoisinko hyökkäävä:)))

    mitä hyökkäävää Elisaman kirjoituksista löydät? Minä en mitään sellaista löydä, vaikka kuinka pahantahtoisesti etsisin. Elisama on kiinnostava moniulotteinen persoona. Sellaisiahan koulu- ja työpaikkakiusaajat yleensä uhreikseen etsivät. Melkein kaikki persoonallisimmat nimimerkit ovat tällä palstalla joutuneet ilkeilyn, suorastaan vainon kohteeksi. (Minä en ole, sillä olen harvinaisen tylsä tyyppi ja lisäksi ateisti:))

    Äänestä

  • kertoa kirjoitti:

    arvuuttelen kuka heistä olet...?
    Raspis? juu,hän on ateisti??
    kukaan uskovainen ei..siis ei kirjo-sieppo,s-tintti..

    Ahaa LPOLKU!!!! ? mumsku? ei ole ateisti eikä hänen tyyliä muutenkaan... .. ...
    Kerro nyt kuka olet,ou hyvä!:-))

    Äänestä

  • Elisama kirjoitti:

    Kun itse kysyy ja itse vastaa niin saa näköjään sopivan vastauksen.
    No nyt riittää kanssasi turha löpinä.
    Mikä ihmeen aura. Et taida olla kovin selvillä Jumalan Sanasta.
    No siksikö kuvittelet olevan eri asteisia jumalia kuten muinaiset kreikkalaiset tai roomalaiset.
    Älä hukkaa elämääsi sillä se on ainutkertainen.
    Rukoilin juuri puolestasi.

    että täällä on nyt ainakin kaksi kirjoittajaa.

    Joku toinen nimmariton minun lisäkseni:)

    Äänestä

  • palstan vikana kirjoitti:

    onkin se, että ns. vakikirjoittajat ovat nostaneet itseään liikaa ja pitävät kaikkia nimimerkittömiä häirikköinä, ja tuovat sitä esiin jatkuvasti, nimittelemällä. Sellainen häiriköiksi haukkuminen on omiaan herättämään "pahaa verta", ja riitely jatkuu...
    Vanhojen asioiden vatvominen, kuten tuossakin viestissä "Älä teeskentele tietämätöntä" vai miten se oli, sinnepäin,, niin siinä kaivellaan jotain vanhoja juttuja "itkuliisoista" ym. (en ole silloin vielä lukenut edes tätä palstaa), ja ylireagoidaan muutenkin,, ja kaikki riitelyt ym. paha on "häiriköiden" syytä ja toiset ovat puhtaita pulmusia. Häiriköitä ovat hänen mielestään kaikki nimimerkittömät,, vaikka nyt on itsekin samanlainen...
    No, antaa olla, ei tämä muutu kuitenkaan...

    ole nuo "itkuliisat"ym.,syksyn satoa,mutta täälläpä vieraileekin sellainen "vanhojen kaivelija",joka tuo palstalle kaunansa jo syöpäpalstalta(tätä palstaa ei silloin ollut),nimittelee ja räksyttää esim.nimimerkki ihmesopan kieltäneen häneltä pääsyn "veneeseen!"Että näin;kuka vanhoja muistaa,sitä tikulla silmään:)!

    Äänestä

  • Elisaman aloittamaan viestiketjuun-jos et diggaa hänestä,pidä sormesi erossa näppäimistöltä ja kun sinulla on se hiiri kädessäsi,voit klikata Elisaman viestien yli-osaatkohan käyttää sitä hiirtä.Katsoppas,näin sinä pääset eroon hänestä,kun jätät lukematta KAIKKI ELISAMAN VIESTIT!Eikös ole kiva juttu?

    Äänestä

  • Elisama kirjoitti:

    Kun itse kysyy ja itse vastaa niin saa näköjään sopivan vastauksen.
    No nyt riittää kanssasi turha löpinä.
    Mikä ihmeen aura. Et taida olla kovin selvillä Jumalan Sanasta.
    No siksikö kuvittelet olevan eri asteisia jumalia kuten muinaiset kreikkalaiset tai roomalaiset.
    Älä hukkaa elämääsi sillä se on ainutkertainen.
    Rukoilin juuri puolestasi.

    kruunamaton kunkku!!!!!!!! Todella HARKITTUA ärsyttämistä.
    Raspista on turha epäillä nimimerkittömästä kirjoituksesta! Hän on huippu vakkari josta muut saisivat ottaa mallia!

    Äänestä

  • PROVOJEN kirjoitti:

    kirjoittipa Elisama vaikka hyvää huomenta,se on jonkun mielestä provo!Rauhoittuisitte jo aikuiset ihmiset ja keskittyisitte täällä palstalla palstan aiheisiin!

    Äänestä

  • itsesi jokaiseen kirjoitti:

    Elisaman aloittamaan viestiketjuun-jos et diggaa hänestä,pidä sormesi erossa näppäimistöltä ja kun sinulla on se hiiri kädessäsi,voit klikata Elisaman viestien yli-osaatkohan käyttää sitä hiirtä.Katsoppas,näin sinä pääset eroon hänestä,kun jätät lukematta KAIKKI ELISAMAN VIESTIT!Eikös ole kiva juttu?

    Luen tätäkin palstaa. En sairasta itse syöpää, mutta moni läheiseni on siihen menehtynyt ja parilla hyvällä ystävällä parhaillaan. Olen saanut täältä voimaa jaksamiseen. Itse sairastan monta muuta sairautta. Myös muilla terveys-palstoilla ilkeillään ja loukataan tahallisesti.

    Minä kirjoitan harvoin, mutta aina samalla nimellä vaikka en ole rekisteröitynyt nimimerkkiä.

    Ihmettelen myös sitä että miksi pitää tunkea itsensä kommentoimaan esim vaikka Elisiman viestejä. Minäkin suosittelen samaa eli jätä noteeraamatta. Älä myöskään avaa hänen aloittamia ketjuja. Yksinkertaista- vai mitä?

    Äänestä

  • PROVOJEN kirjoitti:

    kruunamaton kunkku!!!!!!!! Todella HARKITTUA ärsyttämistä.
    Raspista on turha epäillä nimimerkittömästä kirjoituksesta! Hän on huippu vakkari josta muut saisivat ottaa mallia!

    en oikein löydä mutta elisaman löytyy ja käyttää nikkiä kirjoittaessaan eikä sattumanvaraisia sanoja kuten sinä. niin kukahan se provoilija on

    Äänestä

  • sinun galleria on kirjoitti:

    en oikein löydä mutta elisaman löytyy ja käyttää nikkiä kirjoittaessaan eikä sattumanvaraisia sanoja kuten sinä. niin kukahan se provoilija on

    kuka minä voisin olla.Olen vakkari-galleriasivuni on piilotettu,kirjoitan vain joskus tänne,provoilija en ole.Osaatko ratkaista arvoituksen,kuka minä olen?

    Äänestä

  • sitä, kirjoitti:

    kuka minä voisin olla.Olen vakkari-galleriasivuni on piilotettu,kirjoitan vain joskus tänne,provoilija en ole.Osaatko ratkaista arvoituksen,kuka minä olen?

    koska olet sama hyökkäilijä joka on kauan vainonnu täällä muita. nyt yrität vaan saada vakkarit toisiaan vastaan. olet tosi äklö etkä mikään vakkari etkä rekattu. kiitos kivasta valheesta

    Äänestä

  • nakki ratkaista kirjoitti:

    koska olet sama hyökkäilijä joka on kauan vainonnu täällä muita. nyt yrität vaan saada vakkarit toisiaan vastaan. olet tosi äklö etkä mikään vakkari etkä rekattu. kiitos kivasta valheesta

    väärässä olla!En hyökkää vakkareita vastaan-olen yksi heistä ja sehän tässä niin mukavaa onkin,kun häiriköt ei minua tunnista.Miten voisivatkaan tunnistaa,kun vakkaritkaan ei tunnista,mutta jatketaan näin...

    Äänestä

  • enempää voisi kirjoitti:

    väärässä olla!En hyökkää vakkareita vastaan-olen yksi heistä ja sehän tässä niin mukavaa onkin,kun häiriköt ei minua tunnista.Miten voisivatkaan tunnistaa,kun vakkaritkaan ei tunnista,mutta jatketaan näin...

    Ovela(lintu)olet, muutit lennosta kirjoitustyylisi.

    Äänestä

  • Keksin mutten paljasta kirjoitti:

    lintu.Moneksi minua on matkan varrella sanottu,mutta linnuksi ei vielä koskaan,mutta ei se minua haittaa,voinhan olla vähän aikaa vaikka Kalja-Kukertaja!

    Äänestä

  • Keksin mutten paljasta kirjoitti:

    Ovela(lintu)olet, muutit lennosta kirjoitustyylisi.

    vanki olen maan,vaan aatoksin,mi kauas entää ,sinne käydä saan....

    Äänestä

koskaan Elisama-sinun paikkasi on täällä luonamme lohtua jakamassa!

Äänestä
  • niinkuin kaikki muutkin kuuluvat joukkoomme,ja en
    ymmärrä mikäli henkilökohtaisuuksiin mennään.
    Eikö paljon mukavampaa ole sovussa kirjoitella,
    eikä se sitä tarkoita jotta samaa mieltä pitäisi olla.
    Mukavaa illan jatkoa koko porukalle,lähden
    saunaa lämmittämään:)

    Äänestä

  • En ole aikonutkaan luovuttaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Elisama kirjoitti:

Minä kirjoitan aivan niin kauan kuin haluan tai ylläpito estää.
Minä en lähde häiriköitä karkuun.
En ole ennenkään väistänyt vastustusta silloin kun katson olevani oikealla asialla.
Syöpäpotilaat ovat joutuneet niin paljon kärsimään sairautensa vuoksi, että aion tukea ja auttaa heitä siten kuin pystyn sen tekemään.
Itse olen kokenut jo kerran syövän ja tiedän sen uusiutuvan.
Toisesta syövästä on epäily päällä.
Viimeksi kyllä kokeet näyttivät tilanteen korjaantuneen jonkinverran vastoin lääketieteellistä todennäköisyyttä.

Lainaan tekstejä jos katson sen tarpeelliseksi ja mikäli ei jossain tekijänoikeus estä.
Lisäksi teen kaiken avoimesti.

Minä voisin piilottaa Gallerian jos haluaisin, mutta en tee ainakaan vielä. Joten helpotan sitä heidän seurailuaan, jota näkyvät tekevän kiitettävällä naurettavuudella.
Kirjoitan myös aina Nimimerkilläni.
Vainoajani ovat näköjään niin raukkoja että eivät uskalla muuta kuin alati vaihtuvilla nimillä hyökätä.
No antaahan se vaikutelman siitä "Koko kentällisestä" jolla he uhkailivat aikaisemmin.
Jumalan Siunausta Kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu