ukkohalla

Minkäslainen paikka mahtaa olla
vko 14 mennään,on pieniä lapsia
ja meitä aikuisia.Onko viikolla
mitään iltamenoja?
4464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

himoksen korkuinen. hyvin lunta
loivat rinteet. sopii myös aloittelijoille. rauhallinen paikka perheille.
Iltamenot löytyy muista keskuksista.

Äänestä

Kolmen käyntikerran kokemuksella voisi sanoa, että
paikka on ennen kaikkea rauhallinen, ehkä vähän liiankin (miten mahtaa kannattaa?). Laduilla ja rinteissä on tilaa eikä hisseissä ole jonoja.

Pieni ravintola/baari ja kylpyläkin on, mutta iltamenoista ei varsinaisesti voi puhua, ei ole todellakaan mikään Ruka, Levi tai Tahko. Kylpylä näyttää kovin pieneltä (en ole käynyt). Muitakin aktiviteetteja (mm. ratsastusta ja moottorikelkkailua) löytyisi, mutta itse olen keskittynyt suksihommiin.

Lasten kanssa ollaan siis oltu mökkilomalla kolme kertaa ja mennään varmaan vastaisuudessakin, kun ollaan enemmän ulkoilun kuin after ski -bailauksen perään. Rinteet ja ladut nuotiopaikkoineen riittävät hyvin meikäläiselle amatöörille ja lapsetkin pärjäävät. Lunta on reilusti, ja lapset tykkäävät lasketella, pulkkailla ja peuhata. Lähtevät ulos ihan innolla ja vapaaehtoisesti toisin kuin kotioloissa.

Ne mökit, joita ollaan vuokrattu, ovat olleet siistejä ja tasokkaita.

Voisi verrata eteläisemmän Suomen laskettelupaikoista (niistä joita tunnen) Laajavuoreen, Riihivuoreen, Häkärinteisiin tai Kasurilaan, paitsi että Ukkohallan rinteet ovat pitemmät ja korkeammat.

Äänestä

30.3, hyvä on hiihdellä

Äänestä

Lunta 112 cm 30.3, eli hiihtokausi jatkuu..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


simo kirjoitti:

Minkäslainen paikka mahtaa olla
vko 14 mennään,on pieniä lapsia
ja meitä aikuisia.Onko viikolla
mitään iltamenoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu