Kaduttaako tai surettaako koskaan, kun erositte? Kysyn siksi, kun minulle ainakin on ollut tosi yllätys, miten vaikeaa on päästä näistä vaikeista asioista yli. Jättääkö pysyvät haavat? Lisäksi, kun eroperheitä on niin paljon, on tulevaisuudessa paljon kovia kokeneita. Onko näin?
mitäs....
mietin.....
5402
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Asiat muuttuvat ja sinusta riippuu mihin suuntaan eron jälkeen.
Nyt tuntuu pahalta vielä, mutta siitä pääsee eteenpäin. Järjellä ensin, ja sitten tunne seuraa perässä. Tunnepuolen asiat selkiintyvät paremmin, jos pystyt itsellesi järkeilemään, mistä kaikista asioista ero johtui, ja antamaan anteeksi - itsellesi ja sille toiselle. Eroja valitettavasti tapahtuu, ikäväähän se on lapsen kannalta, mutta ikävää olisi myös se, jos lapsi joutuisi kasvamaan tunneilmapiiriltään kylmässä, tasa-arvottomassa ja onnettomassa perheessä, jonka onnellisuuden kulmakivi on siis parisuhteen onnellisuus, ei mitkään puitteet.
Eroperhe.net sivuilta löytyy paljon hyvää ja asiallista tietoa.
Toivottavasti erosta huolimatta pystytte sopimaan lapsen asiat mahdollisimman toimiviksi. Se on teidän kaikkien etu. Turhalla vihalla ei saavuta mitään, asioita se ei muuta, eikä omaakaan oloa pidemmän päälle paranna. Totta kai alkuun on saatava purkaa pettymystään ja kiukkuaan ja suruaan - niinhän ihminen on rakennettu.
Eron jälkeen elämästä voi tulla hyvää ja parempaa, kun vain saa kaikki faktat kohdalleen ja käytännöt toimimaan. Kun tietää faktat joiden mukaan tulee opetella elämään, sen mukaan kyllä onnistuu elämänsä järjestämään. Kun sen onnistuu järjestämään, onnistuu sen hyväksymään, jolloin turha paha olo tilanteesta poistuu.
Kiinnitä katseesi niihin asioihin jotka ovat hyvin. Rakenna niistä hyvän jatkumo, josta voit lapsellesikin ammentaa hyvää mieltä takaisin. Pyydä apua sukulaisilta ja ystäviltä, lastenhoitoapuja ja muutakin oman vointisi mukaan. Sinun olisi hyvä järjestää jotenkin itsellesi jokin pieni hemmottelu aina silloin tällöin, vaikka lapsen ollessa isällään lähtisitkin jonkun ystävän kanssa kylpylään ja selkähierontaan. Se panostus kannattaa - omaan jaksamiseesi - koska sitä kautta välittyy sinun tunnetilasi myös lapseen. Koita löytää onnellisuus pikku hiljaa ja pienistä asioista ensin itsesi kanssa, ja mieti sitten vasta mahdollisuutta jakaa se toisen aikuisen kanssa. Muutoin aloitat jotain, johon et ole valmis.
Kovia kokeneita tulee löytymään myös ydinperheistä. Kovia ei tarvitse kokea niin koviksi, jos on edes yksi välittävä ja rakastava syli aina lasta varten. Yksi joka kuuntelee, auttaa ja ymmärtää, laittaa rajat koska välittää ja opettaa elämään, jossa on sekä suuria että pieniä iloja, samoin kuin suuria ja pieniä suruja.
Pysyviä haavoja ei tarvitse kantaa, vaikka historia aina tuleekin olemaan jokin osa meitä. Kuinka merkittävä, sen päätämme itse.
Voimia sinulle ja kaikkea hyvää, yksin et ole venheessäsi.
t.nykyään onnellinen uusperheen äiti (onnellisempi kuin ennen eroa ensimmäisestä)
nykyään onnellinen uusperheen äiti (onnellisempi kuin ennen eroa ensimmäisestä)
harva eroaa onnellisena ensimmäisestäkään liitosta
Ok, jos saivarrella haluat, tarkennetaan nyt sitten vielä:
onnellisempi kuin silloin ennen eroa ensimmäisestä liitosta, jossa vielä ei ollut tietoa erosta - vaan kuvitelma onnesta. :)
Parempi? :)
Meitä on niin moneksi. ;)
Mieheni oli eronnut jo ennenkuin edes tutustuin häneen, joten elatus ja tapaamisasiat olivat jo kunnossa. Rouva-Ex olisi kuulemma halunnut eron jälkeen lapsensa isän (eli minun nykyisen miehen) takaisin. Mutta tämä Rouva-Ex hän olisi halunnut myös elatusmaksut, vaikka olisivat muuttaneet lapsen isän kanssa takaisin yhteen. Lapsen isä oli sanonut, ettei maksa elatusmaksuja enää sen jälkeen, jos he palaavat yhteen. Keskustelu koko asiasta oli loppunut siihen.