Olen loppuvaiheen hoitoalan opiskelija, aikaisemmalta tutkinnoltani lähihoitaja ja muutamia työvuosia takana.
Olen törmännyt toistuvasti tähän ilmiöön, että joidenkin mielestä opiskelija on kaiken pahnan pohja, kusiastiankin alapuolella!
Harvoissa paikoissa kaikki jaksavat oikeasti arvostaa opiskelijoita ihmisinä.
Mielestäni tämä ajattelutapa on erittäin vanhanaikainen ja jostakin syystä juurtunut käytäntöihin.
Tätä ilmiötä ei voi selittää työuupumuksella vaikka aina on niitä, jotka ovat töykeitä kaikille, ei ainoastaan opiskelijoille.
Yhtäkkiä laitoshuoltajat tietävät paremmin sairaanhoitajan työt. Yhtäkkiä hoitajat olivat itse opiskellessaan valmiimpia kuin mitä nykyaikana, tähän minä en usko! Eli aliarvioidaan toisen suoritusta ennen sen alkamista....
En sano, että olisin kaikkialla ja kaikilta kokenut suoranaista pään aukomista, mutta aina välillä siihen valitettavasti törmää.
Parhaita paloja viimeaikoina on tullut lähihoitajilta, jotka ovat kyllä ratkiriemukkaita neuvomaan jos missä asiassa, esim. miten tippa laitetaan (vaikka eivät saa edes kanyloida työnsä puolesta) tai miten kusinäyte kaadetaan putkeen. "En tietenkään tiedä melkein valmiina sairaanhoitajana." Yleensä puheet ovat loppuneet siihen, kun jossakin asiayhteydessä on käynyt ilmi, että myös itse olen lähihoitajan tutkinnon omaava. Pakko vaan neuvoa ihan missä tahansa asiassa, vaikka tietoa on aivan varmasti myös sillä opiskelijalla. Sairaanhoitajat eivät yleensä niin hanakasti neuvo vaan huomioivat paremmin, mitä toinen on ennen tehnyt ja miten pitkällä opinnoissa ollaan.
Vastatkaapa minulle, jotka tunnistatte itsenne kuvauksesta, onko nautinnollista "kiusata" opiskelijoita työpaikalla ja mitä siitä itsellenne saatte? Ja tämä touhu pätee samojen ihmisten kohdalta ihan kaikkiin, ei pelkästään minuun, ennen kuin joku käskee katsomaan peiliin.
Itse olen pitkään tehnyt työtä psykiatrisella alalla, joten osaan olla reagoimatta kovinkaan voimakkaasti tällaisiin tapauksiin. Jostakin syystä nämä tyypit saavat vain pontta siitä kun huomaavat, etten ole moksiskaan heidän toilailuistaan. Minuun siis selvästi puretaan jotakin omaa turhautumista...?
ottakaa kantaa ja kertokaa omia kokemuksia.Onko tässä joku sairas yhtälö, että tiedetään, kun opiskelija ei viitsi sanoa vastaan, niin hänelle on helppo sanoa mitä vaan? Tavallaan käytetään valta-asemaa hyväksi?
Olen törmännyt toistuvasti tähän ilmiöön, että joidenkin mielestä opiskelija on kaiken pahnan pohja, kusiastiankin alapuolella!
Harvoissa paikoissa kaikki jaksavat oikeasti arvostaa opiskelijoita ihmisinä.
Mielestäni tämä ajattelutapa on erittäin vanhanaikainen ja jostakin syystä juurtunut käytäntöihin.
Tätä ilmiötä ei voi selittää työuupumuksella vaikka aina on niitä, jotka ovat töykeitä kaikille, ei ainoastaan opiskelijoille.
Yhtäkkiä laitoshuoltajat tietävät paremmin sairaanhoitajan työt. Yhtäkkiä hoitajat olivat itse opiskellessaan valmiimpia kuin mitä nykyaikana, tähän minä en usko! Eli aliarvioidaan toisen suoritusta ennen sen alkamista....
En sano, että olisin kaikkialla ja kaikilta kokenut suoranaista pään aukomista, mutta aina välillä siihen valitettavasti törmää.
Parhaita paloja viimeaikoina on tullut lähihoitajilta, jotka ovat kyllä ratkiriemukkaita neuvomaan jos missä asiassa, esim. miten tippa laitetaan (vaikka eivät saa edes kanyloida työnsä puolesta) tai miten kusinäyte kaadetaan putkeen. "En tietenkään tiedä melkein valmiina sairaanhoitajana." Yleensä puheet ovat loppuneet siihen, kun jossakin asiayhteydessä on käynyt ilmi, että myös itse olen lähihoitajan tutkinnon omaava. Pakko vaan neuvoa ihan missä tahansa asiassa, vaikka tietoa on aivan varmasti myös sillä opiskelijalla. Sairaanhoitajat eivät yleensä niin hanakasti neuvo vaan huomioivat paremmin, mitä toinen on ennen tehnyt ja miten pitkällä opinnoissa ollaan.
Vastatkaapa minulle, jotka tunnistatte itsenne kuvauksesta, onko nautinnollista "kiusata" opiskelijoita työpaikalla ja mitä siitä itsellenne saatte? Ja tämä touhu pätee samojen ihmisten kohdalta ihan kaikkiin, ei pelkästään minuun, ennen kuin joku käskee katsomaan peiliin.
Itse olen pitkään tehnyt työtä psykiatrisella alalla, joten osaan olla reagoimatta kovinkaan voimakkaasti tällaisiin tapauksiin. Jostakin syystä nämä tyypit saavat vain pontta siitä kun huomaavat, etten ole moksiskaan heidän toilailuistaan. Minuun siis selvästi puretaan jotakin omaa turhautumista...?
ottakaa kantaa ja kertokaa omia kokemuksia.Onko tässä joku sairas yhtälö, että tiedetään, kun opiskelija ei viitsi sanoa vastaan, niin hänelle on helppo sanoa mitä vaan? Tavallaan käytetään valta-asemaa hyväksi?
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kirjoititpas aivan oikeasta aiheesta. Olen nyt jo eläkkeellä mutta työaikanani näin paljon työntekijöitä joille opiskelija oli kuin punainen vaate. Opastusta ja neuvoja ei tuntunut tulevan millään ja selän takana haukuttiin laiskaksi ja vaikka miksi. Itse kyllä pärjäsin hyvin kaikkien opiskelijoiden kanssa.
Ajatusmaailmani mukaan minäkin tarvitsen joskus hoitoa ja haluaisin, että silloin minua hoitaisi kunnollisen opetuksen ja ohjauksen saanut työntekijä.
Työpaikallani keskusteltiin joskus opiskelijan asemasta ja ohjauksesta. Jotkut vastustivat todella paljon ja toivoivat ettei opiskelijoita tulisi ollenkaan meille. Mitään perustetta he eivät kuitenkaan pystyneet sanomaan. "Ei niitä täällä tarvita ja eikä meillä ole aikaa niitä neuvoa" oli vastaus. Sen jälkeen olikin hyvä lähteä kahvitauolle ja viipyä siellä puoli tuntia.
Meitä on moneksi mutta toivon, että opiskelijoihin suhtauduttaisiin asiallisesti ja ystävällisesti. Hehän joskus valmistuvat ja tulevat hoitamaan meitä.
Moi!
Itse olen ollut sairaanhoitajana 21. vuotta ja olen sitä mieltä, että ennen opiskelijat tarttuivat työhön kiinni, että heität tarvinnut hirveästi potkia. Tietysti he olivat valmiin hoitajan parina. Poikkeuksiakin tietysti on ja varsinkin, ketkä ovat olleet aiemmin hoitotyössä. Eihän opiskelijoilta saa vaatia liikoja, mutta aktiivisuutta. Voisivat kysellä ym. mutta vanhemmat hoitajat ovat välillä väsyneitä ja sieltä saattaa tulla ilkeitä vastauksia, joka edes auttaa, ettei paljon viitti kysellä. Sinulle sanoisin, älä aliarvioi työkavereitasi lähinnä lähihoitajia, sillä he ovat myös kovan luokan ammattilaisia. Meillä kaikki tekevät kaikkea työtä ja jos jotain lähäri ei voi tehdä, sitten sen tekee joku muu. Vaikka valmistut sairaanhoitajaksi, niin kyllä sitä paskaa saa mättää. Huomaat vuosien päästä, heidän panoksen tiimissä. Olisihan se hullua meidän terveydenhuollon ammattilaisten vetää eri köyttä eli pidetään vain yhtä, niin hyvä tulee.
Minua eniten kyrsii harjoittelussa se, että joka paikassa opetetaan sama homma eri tavoin. Ja aina teet väärin.. Mikä on sitten oikea tapa? Oman tavan toimia voi vasta luoda valmistumisen jälkeen, koska harjoittelupaikoissa siihen ei anneta mahdollisuutta.
Moi!
Olet täysin oikeassa, että joka osastolla on eritavat tehdä työtä. Ehkä se johtuu siitä, että eri osastoilla hoidetaan erilaisia potilaita. Olen itsekin suhteellisen pitkän työ rupeaman aikana vaihtanut osastoja ja lähes kaikissa paikoissa hoidetaan hieman eritavalla. Itse valmistumisen jälkeen hoidan sillä tavalla, kun koen hyväksi. Olen tällä hetkellä psykiatrisella puolella ja siellä on melko vapaat kädet tehdä työtä. Kun valmistut, hoida omalla persoonallasi. Kukaan ei voi sanoa, että hoidat väärin ja jos joku on sitä mieltä, että teet väärin, sanot vain, että tämä on minun tapani hoitaa. Voihan se olla, että saat kauan olleita v.mäisen ihmisen maineen, mutta mitä sitten.
Minulla ei ole syytä aliarvioida lähihoitajia, itsekin kun sellainen olen. Tiedontaso on vain kohta valmiina sairaanhoitajana toista ja sen tietää, koska itsekin on lähihoitajan koulutksen työtä tehnyt. Olen törmännyt tähän, että lähihoitajat joissakin paikoissa aliarvioivat sairaanhoidon opiskelijoita niin kauan kun käy ilmi, että toinen onkin jo kyseisen tutkinnon omaava,mikä on kyllä vähän jo sanoisinko läpinäkyvää.
Tämän päivän koulutus tekee hoitoalan opiskelijoista neuroottisia tieteilijöitä, kaikesta varoitellaan niin järjettömiä määriä, että monikaan ei varmasti uskalla toimeen tarttua. Sitten kun tarttuvat, jokainen hanakasti opettaa omia tapojaan laittaa lakanoita jne. (nyt ihan vaan esimerkkinä) millä ei ole mitään tekemistä kuitenkaan kokonaisuuden kanssa.
Niin on eroa opiskelijoissa, kuin ohjaajissakin.
Nämä asenneongelmat opiskelijoita kohtaan ovat kuitenkin erittäin ikäviä. Onneksi ei näin kaikkialla, mutta valitettavan paljon tätä näkee...hyvin vanhanaikaista!
Valmistun itsekin kohta, ja olen huomannut, että ohjauksessa tosiaan on eroja! Välillä tuntuu, että ongelmat johtuvat ohjaajan sosiaalisten taitojen puutteista. Ei siis mitenkaan liity siihen onko kyseessä lähäri vai sh. Itse olen avoin ihminen, juttelen mielelläni ja kyselen paljon. Joskus sitä vaan joutuu sellasen pariksi joka ei paljoa puhu tai neuvo. Se on pitkälsti asennekysymys, pitää vaan antaa mennä toisesta korvasta siään ja toisesta ulos. Joskus alkuaikoina jouduin olemaan pari päivää sh:n kanssa joka oli tosi v:mäinen, mutta ajattelin vain että 5 vikkoa elämästä ei oo niin paljon, eikä tarvi takas tulla:) Tietty on sitten niitä joilla yksinkertaisesti vaan on asenneongelma, mutta se onkin yleensä koko porukan tiedossa, eikä sitä pidetä kovinkaan ratkasevana.
Yhden kiinnostavan homman huomasin jokin aika sitten keikkaa tehdessäni. Nimikyltissä kun lukee vielä opiskelija, niin myös opiskelijana kohdeltiin, mutta heti kun kävi ilmi, että olenkin töissä, niin alko juttu luistaa:) Että ei se vika meissä ole:)
Saako kysyä jäikö sama kokemus psykiatrianpuolelta.
Olen sairaanhoitaja, valmistuin vuosi sitten. Itse sain paskaa niskaan lähes kaikissa muissa harjoitteluissa, paitsi psykiatrian osastolla. Se oli yksi syy, miksi valitsin suuntautumisvaihtoehdokseni juuri mielenterveystyön. Ja muualle en enää lähtisi. Hyi olkoon kaikki kateellisten ja katkeroituneiden akkojen täyttämät pyllynpesuosastot.
Ainoa asia, jonka kirjoituksestasi todellakin huomioin oli, ettet siedä LÄHIHOITAJIEN ja LAITOSAPULAISTEN neuvovan ja ohjaavan sinua nyt, kun opiskelet IHAN SAIRAANHOITAJAKSI. Aika kummalista. Et ole pahnan pohjimmainen. ei sinua kukaan ole alistanut: Et vain kestä sinua ohjaavat muut kuin me sairaanhoitajat.
Ja mitä tulee siihen, että "hoitajat olivat itse opiskellessaan valmiimpia kuin mitä nykyaikana ": kyselepä AMK opettajilta, miten käytännön taitojen eli ns. kliinisen hoitotyön opettaminen on kouluissa muuttunut. Ja seuraus siitä? (Pienenä vinkkinä: pari vuotta sitten julkaistun tutkimuksen mukaan sairaanhoitajien (AMK) käytännön taitojen taso ON laskenut aiempaan verrattuna.) Hyviä tyyppejä olette, mutta toisinaan olisi hyvä omata edes HIEMAN itsekritiikkiä...
Auta minua käytännössä. AMK.
Oletko tehnyt itsestäsi esittelyn osastolle? Meillä kaikki opiskelijat esittelevät itsensä opik.kansiossa. Näin on helpompi ohjata opiskelijaa ja meillä on myös tietyt asiat listattu, jotka opetetaan kaikille opiskelijoille.Kannattaa ottaa ohjausta vastaan avoimin mielin, koska sekin on arviointikriteeri ja kyllä vakituinen henk.kunta tietää yleensä käytännöt parhaiten. Usein uudet työntekijät ja opiskelijat vetoavat siihen, miten jokin asia tehdään muualla ja haluaisivat tehdä samoin.On hyvä oppia uusia tapoja tehdä ja uuden ehdotuksen on oltava parempi tai yhtä hyvä kuin vanha. Nykyisissä opiskelijoissa on oikein hyviä, jotka ovat kiinnostuneet kaikesta ja haluavat oppia paljon, myös hyvää perushoitoa.On myös heitä , joita kiinnostaa enemmän istuminen kansliassa ja netissä surffailu.Hyvää opiskeluaikaa menee hukkaan. Omalla ohjaajalla onkin tärkeä rooli suunnitella opiskelijalle töitä riittävästi.Onnea opiskeluillesi ja aurinkoista kevättä :)
Ongelma ei ole siinä, jos haluaa neuvoa. Ongelma on siinä, miten ja missä asiassa neuvoo. Eli aletaanko neuvomaan ihan päivänselviä asioita ymmärtämättä, että toinen oikeasti jo ne tietää?Ongelma on siis eritasoiset opiskelijat, kukaan ei oikeastaan tiedä, mitä tämän päivän hoitoalan opiskelija jo tietää.
Eipä tästä kauaa ole, kun laitosapulainen päätti teettää akuuttipuolella omia tehtäviään minulla, kun ohjaajani pyynnöstä pyysin heitä apuun. Kun ohjaajani kuuli tästä hän marssi oitis laitosapulaisen juttusille. Hänen vastauksensa oli, "mutta kun minä vaan ajattelin vähän opiskelijaa näpäyttää, ettei nyt ihan miten tahansa luule voivansa meitä käskyttää." Ja kyse ei ollut muusta kuin minä "juoksutyttönä" kertomassa heille viestiä...eli kyllä näitä rivien välistä paljastuu.
Mitä tulee sinun kirjoitukseesi, tämä ikuinen AMK ja käytännön taitojen ongelma ja sen puute on vähän väliä esillä.
Minäpä kysyn sinulta, missä ennen käytännön taidot opittiin...käytännössä...missä nykyään...käytännössä...missä siis vika? Koulussa vaiko käytännön puolessa jos nykyajan ammattikorkeakoulusta valmistuvat hoitajat eivät osaakaan enää mitään.Onko ohjaussysteemit siis pettäneet jollakin tapaa? 60-luvun puolella käytännössä oltiin 3 kk kerrallaan ja läpi ei päästy ennen kuin kaikki tehtävät mitä kirjasessa oli ylhäällä oli opiskelija sekä nähnyt että itse tehnyt. Nykyään arvioinnit perustuu moniammatillisuuden huomioimiseen ja muuhun suurempaan kokonaisuuteen, on siis hyvin mahdollista, että törmää valmiiseen sairaanhoitajaan joka ei ole ikinä katetroinut.
Onneksi itse olen täynnä kouluani ja sitä jonnenjoutavaa potaskaa, mitä siellä jauhetaan...hoitotieteitä jne. Hyviä juttuja, mutta missä olennainen.
En siis missään nimessä näe koulua nykyään sen kummempana kuin ennenkään.
Nyt oli kyseessä asenteet opiskelijoita kohtaan ja miksi niin monessa paikassa opiskelija on se kiusan kohde. Jos ei sitä itse koe, sitä näkee kyllä muille tapahtuvan...valitettavasti.
Kerrot nyt minulle täysin päivän selvistä asioista.
Kyllä tapana on itsensä myös kirjallisesti esitellä, kaikki eivät vaan vaivaudu lukemaan...
Aiemmin käytännön taitoja opeteltiin kouluissa ennen jaksoja. Perusosaaminen oli jo hanskassa kun mentiin käytännön jaksoille. Vai "väärässä..."
On poikkeuksiakin, mutta valitettavasti opiskelijoiden tieto/taito asioiden suhteen on laskenut roimasti aikaisempaan nähden. Romahdus on tapahtunut noin viiden vuoden sisällä. Tietynlaiset asiat pitäisi olla edes teoreettisella tasolla opittuja, mutta nykyään tullaan aika hataralla pohjalla työharjotteluihin.
Ja vastuullisuus; ei ole harvinaista, että opiskelija ei ilmoita poissaolostaan harjoittelupaikalle. Ehkä koulussa voi käydä silloin kun huvittaa, mutta työ/harjoittelupaikka on paikka, jossa pitäisi olla oikeaan kellon aikaan. Teettää hirveästi ylimääräistä työtä, kun ohjaajat soittavat opiskelijoiden perään, että oletko hengissa....
Itse lähihoitajana olevana (jos olet ollut töissä) luulisi sinun tietävän, että lähihoitajalla on paljon opetettavaa VARSINKIN sairaanhoitajaopiskelijalle. Harjoittelupaikkoihin tullaan niin usein ilman niitä tärkeimpiä tietoja eli potilaan perushoidon taidot puuttuvat. Ja laitosapulaisia kuuntelisin myös monessa asiassa.
Koska nykyinen koulutus on huono, niin kun tulet työharjotteluihin, niin kuutele kaikkia ammattiryhmiä! Se on myös edellytys työn toimivuudelle nimittäin yhteistyö.
laskenut tietyissä asioissa, kuten tuolla muutamat totesivat, mutta noussut sitten vastaavasti toisissa. Ne asiat vaan tahtovat olla sellaisia, että konkarihoitajat eivät niitä arvosta. Ne koetaan toisaalta teoreettisena hapatuksena, josta ei ole todellista hyötyä, mutta toisaalta taas kuulostaa sen verran tieteelliseltä (fiksultakin, ehkäpä?), että vanhan koulukunnan hoitaja saattaa ohikiitävän hetken tuntea olonsa epämukavan tietämättömäksi.
Itse koen, että käytännön taitojen opettamista tulisi AMK:ssa lisätä teoreettisten aineiden kustannuksella. Teoriaa ei kuitenkaan tule hylätä, sillä paluuta vanhaan sairaanhoitaja=vaipanvaihtaja, pistäjä ja syöttäjä ei (onneksi) enää ole. Hoitotiede on nuori tiede, joka vasta hakee muotoaan ja käytännön sovellusmuodotkin ovat sen vuoksi hieman häälyviä: sattuu ylilyöntejä ja virhearvioita painopisteiden määrittelyssä. Kuten teorioiden kehityksessä yleensäkin, ensin mennään äärilaidasta (teesi) toiseen (antiteesi), ja toimivin vaihtoehto (synteesi) löytyy sitten jostan siltä väliltä.
Luultavasti (toivottavasti) kymmenen vuoden kuluttua valmistuu hoitajia, joilla käytännön taidot ja hiljainen tieto sekä tieteellisesti tutkittu teoriatieto tukevat toinen toisiaan sen sijaan, että kilpailevat elintilasta ja aiheuttavat kentän polarisoitumista.
Mitä tulee poissaoloihin harjoittlusta, jota täälläkin ihmeteltiin; luvatonta/ilmoittamatonta poissaoloahan ei selitä muu kuin kuolema tai kooma.
Ja vielä varsinaisesta aloitusaiheesta: Minulla on täysin toisenlaiset kokemukset harjoitteluistani täällä pk-seudulla (valmistuin jouluna 2006). Ikävästi suhtautuvat mulkvistit ovat olleet selkeä vähemmistö ja raju poikkeus alaspäin yleisestä tasosta. En tiedä vaikuttaako asiaan, mutta olen säännöllisesti saanut kiitosta aurinkoisesta luonteesta ja sosiaalisuudesta että ammatillisesta aktiivisuudesta ja uteliaisuudesta. Huomautettavaa ja parannettavaa on toki tullut, mutta sosiaaliset suhteen ja ihmisten kanssa toimeen tuleminen on minulle helppoa. Kuuntelen kaikkia kunnioittaen, jotka asiallisesti neuvovat -tittelistä riippumatta. Mutta alentuvaa/avoimen ilkeää suhtautumista en myöskään niele KENELTÄKÄÄN.
En lainkaan sano, että olisit tehnyt jotain väärin, mutta olisiko kysymyksessä jokin sellainen, että annat tarkoittamattasi jotenkin vääränlaista viestiä? Tunnet itsesi vähän epävarmaksi ja peität sen tunteet huomaamattasi pieneen ylimielisyyteen? Et sitä itse huomaa, mutta muut kyllä..? Tai sitten on vain käynyt huono tuuri "ohjaajalotossa", olet osunut osastoille, joissa sisäisiä ristiriitoja tms.
Tsmppiä sinulle aloittaja loppuopiskeluun - varmastikin tilanne korjaantuu vakmistumisen myötä. Ja muistat sitten olla ihana, kun itsellesi tulee ohjattavaksi opiskelijoita :)
Voinen selventää, että tänne keskustelupalstalle toin puhtaasti turhautumiseni asenteisiin, joita olen oppivuosieni aikana nähnyt sekä itseeni, että opiskelutovereihini kohdistuen. Minä en näe yleisten käytöstapojen puitteissa niissä tilanteissa ja asioissa, joita olen nähnyt, mitään järkevästi tai loogisesti selitettävää, vaan puhtaasti jotakin läpensä mätää ongelmaa joko ihmisellä itsellään tai sitten koko yhteisössä.
Ja nämä asenteet näkyvät sen kaiken arkisen aherruksen ohella tavallisissa päivittäisissä tilanteissa. Itse usein pohtii ja puntaroi, miten kanssaihmisiä ja työtovereita lähestyy. Sitten näkee niitä, joilla tuntuu olevan käytäntö ja kaikki tietoa ja kokemus niin hyvässä hallinnassa kuin nappi takissa, mutta sosiaalisista taidoista kanssaihmisiä kohtaan ei ole tietoakaan. Jos on kokenut ja pitkään työtä tehnyt, miksi turhautua opiskelijoihin ja heidän tietämättömyyteensä sen sijaan, että jakaisi sitä arvokasta tietoa eteenpäin myös seuraaville sukupolville positiivisin mielin.
Minä henkilökohtaisesti en arvosta 40-vuotta työtään tehnyttä hoitajaa joka uhkuu ummet ja lammet ammattitaidostaan miettimättä oikeasti omaa käytöstään ja puhetapaahsa muita ihmisiä kohtaan. Kaikki se taito valuu hukkaan. Ja miksi, koska kyseessä on työ ihmisten kanssa. Hyvä työilmapiiri edesauttaa myös työntekijöitä jaksamaan. Kaikenmaailman nippelinappelitemput ihan varmasti oppii kuka tahansa normaaliälyinen ihminen, mutta voiko tunneälyä ja sosiaalisia taitoja oppia, jos niitä ei perusluonteessaan omaa? Mielestäni ihmisiä tervehditään, sanotaan huomenta ja puhutellaan normaalisti heidän ammattinimikkeestään huolimatta...
Onko suurin ongelma siis kaikkiaan vanhan ja nykyisen koulutuksen eroissa? Että nykyään vaan on tyhmiä laiskoja nuoria hoitajia, jotka eivät tiedä käytännöstä mitään? Onko vika todellakin tässä? Vai jatkuuko se hullu "armeijaperinne" syvällä sisimmässä, ah sitä kulta-aikaa kun opiskelijat pistettiin itkien kotiin ja siivouskomeroihin syömään erilleen työntekijöistä?
Työpaikka ja varsinkaan harjoittelupaikka on oppimisen mahdollisuus, jossa onnistumisesta ja kokemuksista tulisi saada iloita.
Opiskelijalla ei ole yksinkertaisesti varaa olla ylimielinen tai negatiivinen työympäristössä. Täytyy osoittaa aktiivisuutta ja halua oppia, sillä niin itsekin auttaa omaa oppimistaan. Jos omaa aivan normaalit sosiaaliset taidot ja jonkinlaista ymmärrystä/kokemusta työstä, ei asenneongelmissa voi olla kyse enää mistään muusta kuin itse työntekijöiden asenteista opiskeijoita kohtaan yleisestikin.
Mielestäni se on sääli ja väärin, mutta tekee myös hallaa osastoille. Ne osastot, jotka miettivät joka kevät sormi suussa, mistä saataisiin päteviä sijaisia, voivat alkaa myös miettimään montako opiskelijaa vuoden mittaa livahtaa käsistä, ne joita on pakko pitkin kynsin ja hampain opettaa.
Tuossa mitä sanoit, niin on paljonkin asiaa. Kohtelu ei aina ole hyvää ja niin ei saisi olla. Mutta valitettavasti mm. nykyinen työtahti on kiristänyt meidän työntekijöiden pinnaa, että kaikki eivät aina jaksa olla ystävällisiä.
Itse 20 vuotta sairaanhoitajan työtä tehneenä olen joutunut huomaamaan opiskelijoiden tiedon ja käytännön osaamisen huonontuneen huomattavasti ja "saman luokan" opiskelijoissa on ihan älyttömän suuri ero. Eli enää ei voi lähteä siitä, että todetaan, että jaahas opiskelija on näin ja näin pitkällä eli hänen on täytynyt oppia ja hän osaa ne ne asiat. Aina on lähdettävä alusta. Se turhauttaa sekä ohjaajia että myös opiskelijoita, jotka tietävätkin ja osaavat jo enemmän. Aikoinaan et päässyt eteenpäin, jos et osannut tiettyjä asioita. Harjoittelu jouduttiin siis suorittamaan uudestaan. Nykyään vaikka käytännöstä hylättäisiin, niin silti tuntuu ettei kehitystä tapahdu.
Opiskelijoilla on ehkä liikaa vapauksia valita, mitä haluavat opiskella ja niillä asioilla ei aina tunnu olevan mitään tekemistä sairaanhoidon kannalta.
Myöskin koulujen pitäisi miettiä opiskelijoiden harjoittelupaikkoja tarkemmin eli edetään perusasioista eteenpäin. -Itselleni tuli teho-osastolle opiskelija, joka ei ollut vielä sairaalassa käynytkään. -Mitä järkeä?
"Jos on kokenut ja pitkään työtä tehnyt, miksi turhautua opiskelijoihin ja heidän tietämättömyyteensä sen sijaan, että jakaisi sitä arvokasta tietoa eteenpäin"
Tuo on nyt hieman ristiriitaista... Eli välillä valitat, kun kokeneet hoitajat neuvovat sinua kentällä ja seuraavassa viestissä taas kommentoit noin. Ehkä sinulla itsellä on nyt kasvunpaikka, että opit ottamaan neuvoja vastaan. Tuntuu, että sinua äresyttää nimenomaan se, että lähihoitajat(joka itsekin olet) tulevat sinua neuvomaan? Pointti on vain siinä, että kukaan ei voi kertomatta tietää, oletko ollut koulutusta vastaavissa töissä ja kuinka kauan. Eli millainen kokemus itselläsi on niistä hommista. Ei se pelkkä tutkinto mitään kerro, vaikka olisi lääkärin paperit taskussa, jos ei ole päivääkään työkokemusta. Ja kentällähän on tarkoitus nimenomaan oppia ja hoitajat yrittävät työnsä ohella opettaa opiskelijoita sen työpisteen hommiin ja käytäntöihin. Ei niistä neuvoista saa missään nimessä loukkaantua, sitä vartenhan sinä siellä harjoittelussa hyvänen aika olet!
Itse olen huomannut ohjatessani sh-opiskelijoita ja joskus lh-opiskelijoitakin, että välillä jo ekan käytäntöjakson aikana opiskelijat luulevat tietävänsä paljon enemmän kuin oikeasti on. He olevat jo niiin hoitajaa että.. Ja itse koen, että on paljon parempi neuvoa nekin, joita pitää itsestään selvyytenä. Esim. kuinka lääkkeet annetaan potilaalle, miten vaippa laitetaan, miten tehdään käännöt ym. Koska usein opiskelija ei itse kehtaa tuollaisia, ja toki sitten sattuu niin, että opiskelija tietäessään ärsyyntyy ja luulee, että hoitaja pitää ihan tyhmänä:)
kirjoiti niin hienosti etten osaa vastata muuten kuin kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksesta.
päivittäin näen näitä nappi takissa tyyppejä....
yritän ymmärtää heitä mutta samalla pyrin olemaan mahdollisimman neutraali.olen tullut siihen tulokseen että vaikka kuinka yrittäisi ei nämä henkilöt muuta ajatusmaailmaansa.kunnianhimo on kumma asia....
mennä sun pointti ohi, ku noita edellisiä vastauksia lukee.. Itse ymmärrän täydellisesti mitä tarkoitat kun kokemusta löytyy..
Onkohan pk-seudulla niin kova työvoimapula, että työpaikoilla oikeasti ymmärretään, että nämä sh-opiskelijat ovat sitä tulevaa työvoimaa, ja mitä paremmin heidät perehdytetään sitä paremman työkaverin ja he mahdollisesti saavat.
KIRJOITIT SH-OPISKELIJA TÄYTTÄ ASIAA! Olen itsekin kuullut hyvin monesta paikasta että opiskelijoita kyykytetään sairaaloissa. Kahvilla he saavat käydä kanttiinissa -ei kahvihuoneessa, ja kylpyhuoneeseen laitetaan mielellään pesemään potilaita, vaikka he olisivat sitä tehneet jo sillä viikolla joka päivä!
PSYKIATRISELLA PUOLELLA ei ole ollenkaan tällaista. Huomasin joidenkin sh-opiskelijoiden jäävän kokonaan pois kahvilta psykiatrian jaksollaan, ehkä he olivat keskussairaalassa oppineet, ettei opiskelija voi tulla kahville samaan aikaan kuin vakihlökunta. Kovasti kyllä pyydettiin heitä.
Kun opiskelija sitten harjoittelun lopussa antaa palautteen osastolle, ei hän uskalla sanoa mitä mieli tekisi, koska hän ajattelee että voi joutua töihin samalle osastolle.
Itse työskennellessäni somaattisella osastolla huomasin miten sairaala-apulaisetkin yrittivät kyykyttää meitä uusia perushoitajan sijaisia. Ja uudet työntekijät laitettiin tekemään iltakiertoa yksin tai kaksi uutta keskenään, vakituiset menivät keskenään. Siinäpä sitä oppii!!!!
ikävä kyllä, on totta että opiskelijat lähtevät nykyään eri valmiuksilla käytäntöön kuin ennen (siis aikana ennen AMK.ta).
Aikoinaan sh.opistoissa ja terv.huollon oppilaitoksisa painotettiin huomattavasti enemmän laborointitunteihin. Eli niitä taitoja, joita oletettiin tarvittavan ennen käytännön jaksoa harjoiteltiin teorian ohella myös laborointitunneilla oppilaitoksessa. Nykyään ajatuksena on se, että AMK antaa teoriatiedon ja käytännössä kyseinen taito harjoitellaan vasta kentällä.
Ongelmaksi tämä muodostuu silloin, kun ohjaajat tai muut kentällä toimivat eivät tiedosta tätä, vaan kuvittelevat opiskelijan olevan yksinkertaisesti huonompi kuin mitä itse esimerkiksi oli aikoinaan opiskelijana vaikka kyseessä on vain ero opetusmenetelmässä, ei opiskelijassa.
Tilanne on tiedostettu ja monilla oppilaitoksilla on omat kliiniset opettajansa käytännön harjoittelupaikoissa. Heidän tehtävänsä on tavallaan opettaa opiskelijoille kentällä ne asiat, jotka ennen opeteltiin laboroinneissa. Aika näyttää miten tämä järjestely palvelee.
Muistan itse aikoinaan, kun lähdin jatkamaan silloisesta perushoitajan tutkinnosta sairaanhoitajaksi ja koin ihan kuvaamasi kaltaisia tilanteita. Muistan kerrankin lätränneeni varmaan tuhannetta kertaa vuorokausivirtsoja labroja varten ja perushoitaja tuli minulle erittäin ylimielisesti selittämään mitä pitää tehdä. Jossakin vaiheessa kerroin hänelle, että olen aikaisemmalta koulutukseltani perushoitaja ja olen opintovapaalta osastolta, jossa "läträäminen" kuuluu jokaikisiin aamurutiineihin. Käytös muuttui kuin taikaiskusta ja yht´äkkiä kaikki osaston perushoitajat aloivat kohtelemaan minua kuin vertaistaan. Se tuntui niiiiin läpinäkyvältä. Sairaanhoitajat, jotka tiesivät minun aikaisemmasta tutkinnostani, taas kohtelivat minua aina perushoitajana, eivät sh.opiskelijana, sekin kertoi tietynlaisesta asenteesta: "kerran perushoitaja, aina perushoitaja". Hierarkia lienee edelleen samanlainen, vaikka moni asia onkin muuttunut. Perushoitaja on perushoitaja ja opiskelija on jotakin perushoitajan ja laitosapulaisen väliltä. Tällainen ajattelu estää suhteellisen tehokkaasti todellisen moniammatillisen yhteistyön jo luottamuksen puuttumisen takia.
alalla ei ole niin paljoa työpaikkakiusaamista ja pahoinvointia, kuin terveydenhoito.
Naisvaltaisuus selittää jotain, mutta mikään ei selitä sitä, että kun koulutus uudistui niin alkoi työpaikkojen pahoinvointi.
Lähihoitajien tultua kentälle, entiset Ph alkoivat suoranaisen kiusaamisen ja oman paikkansa ja koulutuksensa puolustamisen. Sama ilmiö tapahtui kun Sh koulutus muuttui opistosta - ammattikorkeaan, niin alkoi entisillä sh:jilla vähättely ja arvostelu.
Kukaan ei jaksa jatkuvaa taistelua ja mollaamista. Minusta työpaikkojen henki katosi täysin ja syntyi kuppikuntia, jotka ottelevat keskenään ja taistelevat töiden tekemisestä. Siinä opiskelijakin pääsee maistamaan työpaikan ilmapiiriä ja sehän on esimakua tulevasta työssä olosta.
Ennen sairaaloissa oli selvä hierarkia ja opiskelijoita kohdeltiin kuin toisen luokan kansalaisia. Sitä kai kostetaan hamaan - hautaan! Kiusaamisen kierre, jota ei osata katkaista ja vanhojen turhautuminen työhönsä.
Somaattisella puolella tarvittaisiin työnohjausta, ja paljon!