talo

Rakensin perheellemme (vaimo 5 lasta) omakotitalon, jonka sain täysin valmiiksi viime kesänä. Talo on suuri (n:300neliötä) ja muutenkin suuri töinen. Olen alan ammattilainen, joten tein kaiken itse muun työn ohessa iltaisin ja viikonloppuisin. Aikaa meni useampi vuosi.
Olemme asuneet talossa muutaman vuoden ja kaikki kulut ja lainan lyhennykset on maksettu minun tuloista. Vaimon tulot noin 1/5 minun tuloista.
Nyt vaimo tahtoo yllättäen erota ja vaatii puolta kaikesta omaisuudestamme. Meillä ei ole avioehtoa, joten joudunko suostumaan siihen,vai onko olemassa mitään lakipykälää mihin voisin vedota? Vaimo on kuulemma suunnitellut eroa jo viimeiset kymmenen vuotta?
4295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eiköhän syy siihen, että talo on maksettu sinun tuloistasi ole se, että vaimosi on käyttänyt aikansa (ja rahansa) niiden viiden lapsenne hoitamiseen.

Olette siis yhteisillä ponnisteluilla saaneet hankittua talon ja viisi lasta, ja nyt jos eroatte, jaatte saavutuksenne. Talo puoliksi, lasten elatus elatuskykyjenne mukaisissa suhteissa.

Äänestä
  • yhteyttä ja selvittää koska sinä olet maksanut eniten ja tehnyt työt.Toinen asia jos laitoit omaa omaisuutta kiinni taloon kun yhteen muutitte niin ne ainakin huomioidaan.

    Äänestä

  • Kaikki lapset oli jo tehty ennen taloa ja lasten hoitoon olen aina osallistunut siinä missä vaimokin,muista kotitöistä puhumattakaan.Tuntuu vaan jotenkin katkeralta ottaa parin sadantuhannen euron laina.että saan ostettua vaimon osuuden talosta, jonka olen itse tehnyt ja maksanut.Vaimolla ei ole ollut tuloja kuin kolme viime vuotta ja ne riittää just ja just ruokaan.Että tällänän tapaus!

    Äänestä

  • Vissii tyhmä kirjoitti:

    Kaikki lapset oli jo tehty ennen taloa ja lasten hoitoon olen aina osallistunut siinä missä vaimokin,muista kotitöistä puhumattakaan.Tuntuu vaan jotenkin katkeralta ottaa parin sadantuhannen euron laina.että saan ostettua vaimon osuuden talosta, jonka olen itse tehnyt ja maksanut.Vaimolla ei ole ollut tuloja kuin kolme viime vuotta ja ne riittää just ja just ruokaan.Että tällänän tapaus!

    Eihän se reilua ole mutta kuka väittää että sinunkaan olisi oltava reilu? Venytät eroa sen verran sopivasti että saat asunnon myytyä ja rahat "hävitettyä"

    Ohan noita nähty kun eron uhatessa omaisuus yhtäkkiä katoaa esim. äkillisesti puhjenneen peliriippuvuuden vuoksi josta valitettavasti ei myöskään jää kuittia rahojen hassauksesta...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vissii tyhmä kirjoitti:

Rakensin perheellemme (vaimo 5 lasta) omakotitalon, jonka sain täysin valmiiksi viime kesänä. Talo on suuri (n:300neliötä) ja muutenkin suuri töinen. Olen alan ammattilainen, joten tein kaiken itse muun työn ohessa iltaisin ja viikonloppuisin. Aikaa meni useampi vuosi.
Olemme asuneet talossa muutaman vuoden ja kaikki kulut ja lainan lyhennykset on maksettu minun tuloista. Vaimon tulot noin 1/5 minun tuloista.
Nyt vaimo tahtoo yllättäen erota ja vaatii puolta kaikesta omaisuudestamme. Meillä ei ole avioehtoa, joten joudunko suostumaan siihen,vai onko olemassa mitään lakipykälää mihin voisin vedota? Vaimo on kuulemma suunnitellut eroa jo viimeiset kymmenen vuotta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu