Missä

Omakotitalojen hinnat sen kun nousee, asuntolainoja otetaan kiihtyvään tahtiin, työttömyys vähenee. Aamulla telkkarissa todellinen ekonomisti, ei palstan leikkiekonomisti, sanoi, että USA:n pankkien vaikeudet eivät koske Suomen pankkeja. Talousluvut näyttävät kaiken kaikkiaan Suomessa hyviltä.
Eli koska se rommaus oikein tulee?
5223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tarkistin juuri kalenterista, että nyt on kevät, joten seuraava rommaus tapahtuu syksyllä.

Äänestä
  • eikä tule. Valitan, näin se vain on.

    Maltillinen hintojen lasku taas tulee tapahtumaan "jossakin vaiheessa". Nykymeno on sen verran heikolle pohjalle rakenettu, että on vain ajan kysymys koska muutos tapahtuu.

    Äänestä

..ja lisäksi kierosti kerrottu. Kun on seurannut kauppoja vuoden verran oman talomyynnin jälkeen niin selvä seisahdushan siellä syntyi jo viime vuoden (2007) kesän tuntumissa. Tottakai se kaikki kauppa mitä tehtiin kesäkuusta loppuvuoteen vuonna (2007) meni jonkin verran paremmalla hinnalla kuin vastaavana aikana (2006). Voi jumalauta näitä vanhoja veisteltyä hätäuutisia. Mitä sitten nyt on maaliskuu ja vuosi 2008 ja asuntolainaa otetaan silti mutta huomattavasti hilllitymmin kuin jos aikoinaan kun hinnat pilvissä ja talonomistaja ei vaan vaihdu.

Äänestä
  • Nousuvauhti tosiaan on hidastunut, mutta kyllä se vielä nousun puolella on. Ei ole tasanne eikä varsinkaan lasku.

    Joka vuosi on loppukesän tuntumassa alekauppaa niistä taloista, jotka jäivät kevällä ja alkukesästä myymättä. Jos vertaat noita tilastoja esim. 20 vuoden ajalta, niin näkyy selvästi että normaali vuonna on aina alin myynti 3. neljänneksellä. Normaali käppyrä hinnoissa on siis hiukan sahaava, ja pohja on elo-syyskuussa, huippu huhti-toukokuussa. Tasaista nousua koko vuoden on vain silloin kun nousutahti on tavallista nopeampi. Muistan urani ajalta 2 sellaista vuotta.

    Äänestä

  • välittäjä vaan kirjoitti:

    Nousuvauhti tosiaan on hidastunut, mutta kyllä se vielä nousun puolella on. Ei ole tasanne eikä varsinkaan lasku.

    Joka vuosi on loppukesän tuntumassa alekauppaa niistä taloista, jotka jäivät kevällä ja alkukesästä myymättä. Jos vertaat noita tilastoja esim. 20 vuoden ajalta, niin näkyy selvästi että normaali vuonna on aina alin myynti 3. neljänneksellä. Normaali käppyrä hinnoissa on siis hiukan sahaava, ja pohja on elo-syyskuussa, huippu huhti-toukokuussa. Tasaista nousua koko vuoden on vain silloin kun nousutahti on tavallista nopeampi. Muistan urani ajalta 2 sellaista vuotta.

    Ettei kukaan nyt tulkitse edellistä viestiä niin, että nyt kun nousuvauhti on hiukan hidastunut, että siitä välttämättä seuraisi lasku. Ei seuraa.

    Nousun jälkeen voi tulla uusi nousu (jos luottamus talouteen on hyvä ja korot laskevat) tai tasanne, jolloin kauppa käy hitaammin, ja tasanteen jälkeen voi tulla uusi nousu ti tasanne voi jatkua vuosiakin. Lasku voi oikeastaan tulla vain, jos ihmisten lainan takaisinmaksukyky lakkaa. Sellaista ei nyt ole odotettavissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rommaus viipyy kirjoitti:

Omakotitalojen hinnat sen kun nousee, asuntolainoja otetaan kiihtyvään tahtiin, työttömyys vähenee. Aamulla telkkarissa todellinen ekonomisti, ei palstan leikkiekonomisti, sanoi, että USA:n pankkien vaikeudet eivät koske Suomen pankkeja. Talousluvut näyttävät kaiken kaikkiaan Suomessa hyviltä.
Eli koska se rommaus oikein tulee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu