Nyt alkaa meikäläisellä pinna palaa! Mä en enää tiedä mitä teen, kun tää uusioperhekuvio ei meillä vaan toimi. Ongelmana on mun mies, joka ei pidä lupauksiaan mulle. Meillä tilanne menee usein nykyisin niin, että mies sopii täysin multa kysymättä milloin hänen lapsensa tulee meille, vaikka alunperin oli sovittu, että minäkin saan sanoa sanaseni asiaan. Näin olisi kaikki yhteiset jututkin huomattavasti helpompi järjestää. Ja vielä ärsyttävämpää on, kun hän on nyt alkanut tekemään niin, että esim. sanoo mulle, ettei lapsi ensi viikolla tule, ja sitten kuitenkin tuleekin. Juuri äsken kävi niin ja minä olin tietysti jo ensi viikoksi sopinut menoja ja muutenkin minusta lupaus on lupaus. Mies perustelee tätä sillä, että lapsen etu menee kaiken muun edelle. Eli siis hänen mukaansa lapsen edun mukaista on pettää lupaus omalle aviovaimolle?! Näistä asioista nousee meille joka kerta jumalaton riita ja molemmille on tullut jo periaatekysysmys tästä lapsen vierailusta. Toki ymmärrän lapsen oikeutta tavata isäänsä mahdollisimman usein, mutta kun sopimukset eivät meidän perheessä pidä, se on se ongelma. Tosin lapsen sovittuja tapaamisia mies ei kyllä koskaan peru tai muuta päiviä, vaikka meteoriitti putoaisi taivaalta, luotettava isä hän siis on.
Haluan korostaa, että minun ongelmani ei ole lapsen meille tuleminen ja oleminen, vaan se periaate, että minullakin olisi kodissani ja parisuhteessani jotain päätäntävaltaa tämän asian suhteen. Ja tilanne todella on se, että tämä lapsi käy meillä kaksi päivää viikossa. Eli niin usein, että on muutenkin vaikeaa koittaa löytää edes hetkeksi omaa aikaa. Miten saisimme mieheni kanssa nämä tahtojen taistelut loppumaan? Hän pitää minua kamalana akkana, joka en hyväksy hänen lastaan ja minä pidän häntä junttina lupausten pettäjänä, joka uhraa avioliiton lapsen takia! Meneekö kaikilla näin? Meillä on myös yhteinen lapsi, jonka jälkeen tilanne on vaan pahentunut, kun miehen on nyt pakko yrittää olla samalla tavalla läsnäoleva isä tälle ex liitostaan olevalle lapselle. Tuntuu, että hän kokee huonoa omaatuntoa siitä, ettei pysty olemaan vanhemman lapsensa kanssa yhtä paljon kuin omamme kanssa. Olen koittanut sanoa, että se nyt on etäisän rooli, että pitääkö pilata tämä nykyinenkin suhde tuolla ihme venkoilulla.....
Haluan korostaa, että minun ongelmani ei ole lapsen meille tuleminen ja oleminen, vaan se periaate, että minullakin olisi kodissani ja parisuhteessani jotain päätäntävaltaa tämän asian suhteen. Ja tilanne todella on se, että tämä lapsi käy meillä kaksi päivää viikossa. Eli niin usein, että on muutenkin vaikeaa koittaa löytää edes hetkeksi omaa aikaa. Miten saisimme mieheni kanssa nämä tahtojen taistelut loppumaan? Hän pitää minua kamalana akkana, joka en hyväksy hänen lastaan ja minä pidän häntä junttina lupausten pettäjänä, joka uhraa avioliiton lapsen takia! Meneekö kaikilla näin? Meillä on myös yhteinen lapsi, jonka jälkeen tilanne on vaan pahentunut, kun miehen on nyt pakko yrittää olla samalla tavalla läsnäoleva isä tälle ex liitostaan olevalle lapselle. Tuntuu, että hän kokee huonoa omaatuntoa siitä, ettei pysty olemaan vanhemman lapsensa kanssa yhtä paljon kuin omamme kanssa. Olen koittanut sanoa, että se nyt on etäisän rooli, että pitääkö pilata tämä nykyinenkin suhde tuolla ihme venkoilulla.....
Vastaukset 13
Vanhimmat
"uhraa avioliiton lapsen takia"
"pakko yrittää olla samalla tavalla läsnäoleva isä"
Voisitko mennä hoitoon? Miehesi on oikeassa.
Yrittää voi olla samanlainen isä kuin uudessa ydinperheessä, mutta eihän se ole mahdollista muutoin kuin jos mies ottaa exvaimonkin asumaan saman katon alle, kaikki elävät iloisena mormooniyhteisönä yhdessä ja sitä rataa. Silloin voidaan puhua että tuo samalla tavoin läsnäolo onnistuu.
Toki mies voisi neuvotella entisensä kanssa myös siitä, josko etälapsi olisi suostuvainen ja kaikille sopisi, niin muuttaisi teille vallan asumaan ja kävisi vain tapaamassa äitiään. Silloin olisi ainakin selkeä tieto siitä, mitä ja millä kokoonpanolla tapahtuu milloinkin, ja voi asiat suunnitella etukäteen.
Ymmärrän hyvin että tuntuu siltä, että uhraa uudenkin liittonsa, tällä kertaa sentään hyvän asian, että lapsen eteen. Ikävää vain, että siitä helposti seuraa lisää vaikeutta toimia isänä, jos ero eteen tulee.
Jokainen eronnut tietää, että parisuhteen eteen pitää jotain tehdä. Puolisoiden on oltava tasa-arvoisia suhteessa, myös kaikesta päätöksenteosta, mikä koskee yhteistä eloa ja oloa. Perhe ei toimi pelkästään yksilöiden etuja ajamalla, vaan perheessä pitää ajaa YHTEISTÄ etua. Sillä tavoin perhe pysyy ehjänä.
Ymmärrän sekä sinun että miehesi kannan.
Miehesi tosiaan varmasti ikävöi esikoislastaan ja kokee huonoa omatuntoa siitä, ettei ole arjessa yhtä paljon mukana kuin yhteiselle lapsellenne. Toisaalta taas ymmärrän, että sinua harmittaa suunnitelmien muutokset ja epävarmuus, mitä milloinkin kodissanne tapahtuu.
Samojen kysymysten äärellä ollaan ajoittain meilläkin. Mieheni ei myöskään koskaan kieltäydy lastensa tulosta ja joskus saan itsekin tilannetiedotuksen ihan viime metreillä.
Meillä ei ole patenttiratkaisua, mennään usein tilanteen mukaan. Yleensä katsomme, onko meille sovittu meno todella tärkeä tai tarvitseeko esimerkiksi parisuhteemme akuutisti ns. kahdenkeskistä aikaa. Yleensä päädymme siihen, että lasten tulo voittaa ja joskus harvemmin järjestämme omillemme ja etälapsille nopeasti jonkun hoitajan.
Yrittäkää jotenkin löytää molempia tyydyttävä kompromissi, sillä sitähän se uusperhe-elämä useimmiten on: kompromisseja. Koita ajatella asiaa sillä tavoin, että miehesi on tosiaan hyvä isä ja voit olla varma, ett'ä on sitä myös yhteisellennekin.
suhteensa samalla venkoilullaan ja tietysti nyt yrittää hyvittää esikoiselleen kohdannutta mielipahaa. Sori vain, mutta kyllä se lasten etu menee edelle jokaisessa parisuhteessa.
Me olemme löytäneet tasapainon. Lapset tulevat sovitusti joka toinen viikonloppu ja koulun lomilla jne. jne. Ei "tarvitse" jännätä yllätysvierailuita. Tosin meillä on ollut periaate, mieheni aloitteesta, että asioista sovitaan yhdessä, erityisesti niistä poikkeustapauksista, jotka meidän kotiamme ja olemistamme koskevat. Minua ei siis suljeta ulkopuolelle parisuhdettamme ja kotiamme koskevissa asioissa, emmekä edes osaa ihmetellä tekevämme "väärin". Olemme onnellisia ja väitämme että lapsillakin on hyvä olla. Taidan olla onnekas vaimo.
Eipä tuo tietysti niitä kiinnosta, joiden perhe on jo hajonnut. Mutta heti alkaa kiinnostamaan, jos ryhtyy uuteen perheeseen.
Kyllä se on niin, että perhe on yksilöidensä summa, johon etälapsikin ap.:n tilanteessa kuuluu. Perhe ei voi toimia niin, että yhden "edun" nostaminen yli muiden syö toisten "etua". Siitä ei seuraa mitään hyvää missään perhemuodossa.
Ehkä ap.:n kannattaisi neuvotella miehen kanssa että on niin ja niin monta koko perheen päivää /viikko, niin ja niin monta ydinperheen päivää/viikko ja sitten mikä päivä/ilta viikosta on pyhitetty vain ja ainoastaan parisuhteelle. Jos toinen on taulapää, joka ei muuten ymmärrä mitään parisuhteen toimivuuden päälle, tai perheen yhtenäisyyden päälle, se kannattaa vääntää viimisen päälle rautalangasta, ennen kuin miettii luovuttamisia.
päättää lapsen asioista, et sinä. Siinäpä nyt näkee, et lapsi on aina se tärkeempi, ja muut tulee vasta toisena. Hyväksy se tosi-asia, että näin tulee ollakin, nöyrästi ja suvaitsevaisesti suhtatumalla ja kunnioittamalla lapsen vanhempia, sullakin voi joskus tulevaisuudessa olla mahdollista vaikuttaa joihinkin asioihin, mutta kiukkuamalla ja halveksimalla miestä, hänen ex vaimoa ja lapsiaan ja puuttumalla heidän yksityisiin asioihin, pahennat vain tilannetta. Kellään ei ole oikeutta toisten omaan.
Jos on uusi liitto, niin kyllä niitä velvoitteita on sinnekkin päin. lapset on tärkeitä, mutta parisuhde vaati hoitoa.
ja kuinka toinen voi olla tasapuolinen, jos toinen tekee päätökset yksin. edes kysymättä mielipidettä.
aina ei voi noudattaa toisen toivetta, mutta yhteinen elämä vaatii molemmilta "uhrauksia", kompromisseja yms. ja ent. puolisot eivät asu mutta voisivat (vaikka eivät muuten tulisi toimeen) vaikka tekstarilla ilmoittaa että mulla on menoja.. käykö sinulle nyt.. tai ensikuussa tarvitsen sen ja sen vkl vapaaksi... hieman ennakointia puolin ja toisin, uusioperheen elämään vaikuttaa useampi henkilö, vaikkakin epäsuorasti...
ja hänen asioistaan,. Lapsen omat vanhemmat päättää kaikki, ja se on naisen hyväksyttävä, tai sitten mietittävä kannattaako suhdetta jatkaa.
Kukaan ei ole oikeutettu säätämään toisten juttuja. Mies jos haluaa olla lastensa kanssa, niin kukaan ei saa sitä estää. Jos mies haluaa ex vaimoa auttaa ja antaa hänelle omaa aikaa, niin sitäkään ei saa estää. Lapset ovat tärkeimmät ja heillä on omiin vanhempiin etuoikeus nyt ja aina.
välittäkää näistä Lissu-Maireista. Kovasti kaipaavat miestään takaisin, ja tällaisten juttujen kirjoittelu ilmeisesti auttaa yksinäisyyteen.
Aloittajalle: minkälaisissa väleissä olet miehesi exän kanssa? Onko kyseessä tällainen manipulaattoriLissu, joka muuttelee sovittuja aikoja ihan vain perheenne kiusaksi?
Kyllä on suorastaan huvittavaa lukea tästäkin ketjusta näitä exien hyviä neuvoja. Eli minun ei siis tulisi puuttua omassa parisuhteessa asioihin, jotka vähänkin liittyvät miehen ex elämään! Voi kun tilanne tosiaan olisikin niin yksinkertainen. Valitettavasti me nyksät emme elä missään tyhjiössä, vaan lapsen vierailut ja muut asiat vaikuttavat suuresti myös meidän elämään. No, tästä ikuisuusaiheesta nyt on katkerien Lissujen kanssa aivan turha väitellä...
Ja vastaus kysymykseesi, että emme ole missään väleissä mieheni exän kanssa, hän ei siedä minua ja tunne on samanlainen myös omalta puoleltani. Hän ei ole kunnolla puheväleissä myöskään mieheni kanssa. Hän on olevinaan maailman paras äiti ja vain hän tietää mikä on parasta lapselle, mutta totuus on, että hän on jatkuvasti lykkäämässä lasta muualle, kun on niin paljon omia menoja. Eli häntä ei haittaisi, vaikka lapsi muuttaisi meille pysyvästi. Hän ei siis myöskään koskaan omasta puolestaan muuta lapsen meille tuloja, ne sopivat hänelle aina, mitä useammin otamme, sitä parempi. Eli exää en voi näistä aikataulumuutoksista syyttää, kyllä se on oma mieheni, jonka kanssa sopimukset eivät pidä. Mies ottaa lasta meille useammin kuin on kanssani sopinut ja tokihan tämä sopii exälle paremmin kuin hyvin, hän on aina valmis, lapsella on varmaan jatkuvasti kassi eteisessä lähtövalmiina!
"Kukaan ei ole oikeutettu säätämään toisten juttuja."
Nimenomaan näin! Toisen kotirauhaa ei mennä säätämään ja nokkaansa uittamaan siihen miten exä uuden onnensa kanssa keskustelee heidän perhettä koskevista asioista. Olet aivan oikeassa! :)
On itsestään selvää, että parisuhteessa elävä neuvottelee mistä tahansa asiasta, mikä vaikuttaa heidän yhteiseloonsa PUOLISONSA kanssa. Ex-etuliitteinen ei kuulu sen perheen päätöksentekoprosessiin millään tavalla.
Estää ei saa lasten ja vanhempien tapaamisia, se on totta, mutta kysehän ei ollut siitä tässäkään keskustelussa.
"Mies jos haluaa olla lastensa kanssa, niin kukaan ei saa sitä estää."
Käy kertomassa toi tuolla yh-palstalla :-)
"Jos mies haluaa ex vaimoa auttaa ja antaa hänelle omaa aikaa, niin sitäkään ei saa estää."
Tää oli tosi hyvä heitto! eikö voitais perustaa kommuuneja, joissa asuis kaikki entiset ja nykyiset keskenään. Se ajan antaminenkin olisi helpompaa, kun asuttais lähellä toisiaan.