Huoli toisen lapsesta

Naapurin rouva

Heipä, olen huolissani ystävättäreni reilu kolmivuotiaasta pojasta, jonka puheesta kukaan ulkopuolinen ei juurikaan ota selvää. Joitakin tutun kuuloisia sanoja varastossaan on, kuten "koikka", eli moikka. Suurin osa konsonanteista korvautuu k-kirjaimilla. Äitikin on hänen suussaan äiki. Mistä tämä johtuu, onko se tässä vaiheessa normaalia? Pojan ymmärryksessä ei näyttäisi olevan vikaa. Voiko syynä olla huono kuulo? Syynä kirjoittamiseeni on tämän äidin päätös sulkea silmänsä koko asialta, hän ei esimerkiksi laita minkäänlaista painoa neuvolan lähetteille. Itsehän hän toki ymmärtää poikansa puhetta, vaikkei kukaan muu ymmärräkään. Ehdotin, että josko hän ei yrittäisi ymmärtää, vaan ikään kuin pakottaisi lapsen puhumaan selvemmin. Onko kenelläkään kokemuksia aiheesta? En enää kehtaa antaa puolivillaisia neuvojani, ne vaan loukkaavat. Kannattaako olla huolissaan?

4

1740

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2:den äiti

      Oman poikani puheesta ei 3-vuotis neuvolassa saanut mitään selvää. Ehkä tuolla 4- vuotiaana vasta alkoi puhua ymmärrettävästi. Mutta neuvola ei siis puuttunut asiaan millään tavalla.

      Poika on nyt ekaluokkalainen, tosi hyvä koululainen ja armottoman kova puhumaan :)

      Nuorempi poika on nyt 2v ja 5kk, eikä osaa sanoa "oikein" juuri yhtään sanaa. En ole huolestunut, mutta olemme silti menossa puheterapeutille. Eihän siitä haittaakaan ole.

    • vuotias

      poika, joka puhuu juuri noin. Omaa möngerrystä, josta en minäkään välillä saa selvää. Muutamia sanoja tulee.
      Neuvola ei puuttunut mitenkään asiaan, vaikka meillä on muitakin lapsia joilla tarvetta puheterapiaan, sekä keskittymisvaikeuksia. Itse aloin painostamaan että poika tarvii saada tutkimuksiin. Niitä on nyt aloiteltu. Kuulo on hyvä ja järjessäkään ei tunnu olevan mitään vikaa kunhan viesti menee perille. Mutta kun se ei aina mene. Poika kuulee jotenkin "väärin" ja puhuu myös sen mukaisesti. Nyt opettelemme käyttämään kuvia ja helppoja viittomia ja ne tuntuu toimivan.Vielä kun poikakin oppii näyttämään mitä haluaa,niin turhilta raivareilta säästytään. Eiköhän se puhekin jossain välissä kehity, mutta saisi edes jotenkin ilmaistua itseään muutenkin kuin raivarilla.
      Tälläisen lapsen kanssa on välillä vaikeaa, eikä ainakaan auta jos sulkee silmänsä ongelmille. Ne on aina edessä ja varmastii vielä vaikeampana. Muutenkaan hoitoa ei automaattisesti saa, vaan tarvii osata vaatia.

    • +++

      NEuvolan lähetehän laitetaan sinne mihin lapsi pitää viedä tutkimuksiin/hoitoihin. Eli tässä tapauksessa puheterapeutille. Yleensä niihin on tosi pitkät jonot, joten siinä ajassa kerkee kyllä moneen kertaan miettiä, haluaako todella viedä lapsen sinne vai ei.

      Minusta sinun kannattaa kertoa ystävällesi, kannattaa ehdottomasti käyttää lapsi puheterapeutilla jos siihen annetaan kerta mahdollisuus. Ensimmäisellä käynnillä puheterapeutti arvioi, onko syytä huoleen vai ei. Hän on paljon parempi arvioimaan puheen kehitystä kuin neuvolan terkkari. Jos puheterapeutin mielestä kaikki on kunnossa ja lapsi puhuu riittävän hyvin ikäisekseen, ei toista terapiakäyntiä tarvita.

      • pakottaa puhumaan

        Jos lapsi ei puhu, hän ei puhu siksi, että ei halua, vaan siksi ettei siihen kykene. Lapsi tuottaisi kyllä oikeaa puhetta, jos pystyisi.
        Runsas äänteiden puuttuminen viittaa verbaaliin dyspraksiaan, jolloin puheterapian apu puheen kehittymiseen on olennaista.
        Miten saada naapurin rouva kiinnostumaan puheterapiasta? Ainakin voi sanoa, että lapsi ei pysty leikkimään muiden kanssa, jos ei osaa puhua tarpeeksi selvästi. Mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä isommaksi kasvaa kuilu lapsen ja toisten lasten välillä. Puheen ongelmat eivät vain häviä iän myötä. Lisäksi voi todeta, että kaupungin/ kunnan puheterapia on ilmaista, ja jos puheterapia n tarve on suuri, niin Kelalta saa tukea.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1600
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      105
      807
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      128
      561
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe