Onko kaikki

hölömö kyssäri

lääkisläiset/sinne pyrkivät sellaisia hikipinkoja, jotka lukevat 5 tuntia päivässä? Montako tuntia keskimäärin luette päivässä ja kauanko valmistaudutte tenttiin?

Onko siellä ketään ns. laiskapersettä joka olisi valmistunut?

10

1411

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hennukka.

      Pääsykokeisiin valmistautuessa luin noin kuusi tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa vajaan parin kuukauden ajan. Lääkiksessä ekat neljä ja puoli vuotta luin aivan hulluna, aina iltamyöhään asti ja jopa viikonloppuisin. Sehän on selvää mitä siitä seurasi, työuupumus tietysti. Suurin osa ei todellakaan lue noin paljoa. Nyt olen viime kuukaudet lueskellut "koulupäivän" jälkeen 1-2 tuntia ja pitänyt viikonloput täysin vapaata. Tentit menevät hyvin.

      Tentteihin valmistaudun siten, että pyrin jakson aikana lukemaan joka päivä sen verran, että ehdin lukea vaadittavan kirjallisuuden jo hyvissä ajoin ennen tenttiä. Lukiessani kirjoitan muistiinpanoja. Noin viikko ennen tenttiä alan sitten kerrata, eli luen muistiinpanot läpi ja jos aikaa jää, niin luen vielä kirjasta epäselvät asiat uudestaan. Näillä opeilla olen pärjännyt oikein hyvin.

      Aivan laiskaperseitä täällä ei taida juuri olla, koska laiskat eivät edes pääse lääkikseen. Aina täältä joitakin sellaisia hulttioita valmistuu, jotka ovat räpistelleet tentit läpi rimaa hipoen, mutta siitä koitunee vain ongelmia heille. Töissä voi olla aika vaikeaa, jos ei osaa mitään kunnolla.

      Onko hikipinkoudessa muka jotain pahaa? ;-)

      • ap.

        laajoja tenttialueita teillä yleensä on?


      • hennukka.
        ap. kirjoitti:

        laajoja tenttialueita teillä yleensä on?

        Preklinikassa tenttialueiden arviointi on aika hankalaa, koska asiaa tulee varmaan kymmenestä kirjajärkäleestä, vähän jokaisesta. Useampi sata sivua kuitenkin. Klinikkavaiheessa jakson keskeisimmät oppimistavoitteet on usein rajattu esim. yhteen 700 sivun kirjaan, mutta toki sen lisäksi on suositeltavaa opiskella tämänhetkiset Käypä hoito -suositukset yms. Eli töitä joutuu kyllä tekemään koko ajan, ei tuollaista lukupakettia voi jättää pariin viimeiseen iltaan.


      • hennukka. kirjoitti:

        Preklinikassa tenttialueiden arviointi on aika hankalaa, koska asiaa tulee varmaan kymmenestä kirjajärkäleestä, vähän jokaisesta. Useampi sata sivua kuitenkin. Klinikkavaiheessa jakson keskeisimmät oppimistavoitteet on usein rajattu esim. yhteen 700 sivun kirjaan, mutta toki sen lisäksi on suositeltavaa opiskella tämänhetkiset Käypä hoito -suositukset yms. Eli töitä joutuu kyllä tekemään koko ajan, ei tuollaista lukupakettia voi jättää pariin viimeiseen iltaan.

        kuulemma voi jättää viimeiseenkin iltaan.

        Ps. Tenttimenestys ja tulevat "ongelmat" tai "menestys" työelämässä ei korreloi keskenään muuta kuin lapsellisten ihmisten mielestä. Tosielämä on jotain aivan muuta kuin tenttejä.


      • niin!

        Laiskoja varmaan löytyy kaikista muista kouluista, paitsi sieltä teidän opinahjosta, kunniakkaasta, hyvämaineisesta ja erittäin sivistyneestä sivistyksen kehdosta. Niin, miksihän tuota koulua pitää niin kamalasta yliarvostaa? Kouluhan se on muiden rinnalla ja aivan yhtä hyvä kuin mikä tahansa muu. =)
        Jos lääkäriksi aiot, niin ota hyvä ihminen nöyrempi suhtautuminen koulunkäyntiisi. Tämän tulee sinulle ja meille kaikille koululaisille elämä vielä opettamaan kovalla kädellä, jos ei sitä itse opi. :)
        Voimia sekä nöyrtä mieltä opiskeluusi! =)


    • gdsdg

      Ei kaikki lue pääsykokeisiin niin hirveästi. Itse kävin valmennuskurssin, joka oli noin 120 tuntia pituudeltaan ja lisäksi luin silloin tällöin muutaman tunnin kotona. Ja pääsin.

      Tuollainen 6-8h päivässä monta kuukautta kuulostaa siltä, että joko hakija ei ole aivan yhtä skarppi ja tarvitsee monta luku kertaa ymmärtääkseen ja muistaakseen asiat, tai sitten hakija haluaa pelata varman päälle ja tekee aivan liikaa töitä kun vähempikin olisi riittänyt sisäänpääsyyn.

      Itsestä se on kiinni paljon lukemista tarvitsee. Muistakaa laatu korvaa määrän.

      • muista.......

        että ihmisiä on erilaisia. oppijoitakin on monenlaisia.

        Itse kuulun siihen porukkaan, joka ei hetkessä opi. En opi luennoilla, en opi lukemalla koealuetta kerran läpi, vaan minun täytyy kerrata, kerrata ja kerrata. Sekään ei riitä, jos aloitan lukemaan kaksi viikkoa ennen tenttiä ja luen muutaman tunnin päivässä. Pääsykokeisiin käytin kaksi kuukautta lukemalla arkisin n. 6 tuntia päivässä ja viikonloput vietin valmennuskurssilla.

        Joten oikea vastaus aiempaan kysymykseen on, että jokaisen täytyy itse etsiä oma tyylinsä lukea, ymmärtää ja muistaa asiat. Jokaisen täytyy itse kokeilla, kuinka paljon aikaa asioiden omaksuminen ja oppiminen kestää.


    • ???????????????????

      On nyt aika harvinaista, että lääkikseen edes pääsee kukaan aivan äärimmäisen laiska. Laiskuuttakin on niin monenlaista. Se paljonko tarvitsee lukea, riippuu varmaan opiskelijasta itsestään, lääkiksestä ja meneillään olevasta kurssista. Aina ei todellakaan riitä, että osaa perusasiat. Joskus töitä on tehtävä hullun lailla.

      • käy huonosti

        Olen laiska, lääkiksessä ekaa vuotta ja päin persettä tämä menee. Toinen laiskio, johon olen kurssillani törmännyt, on vielä pahemmassa pulassa. Minulla on monta isoa kurssia rästissä ja aika epätodennäköiseltä vaikuttaa, että saisin kaikki tämän vuoden kurssit suoritettua.

        Jos kuitenkin on sen verran ahkera, että käy niillä luennoilla ja näkee vaivaa pari tuntia päivässä niiden lisäksi, luulisin että pärjää ihan hyvin. Itse vaan en ole ollut noinkaan ahkera, vaikka se lopulta ei veisi päivästä kovinkaan suurta osaa. (Luentoja tai harjoituksia kun harvemmin on kahdeksaa tuntia päivässä tms.)


      • varokaa puoskaria!
        käy huonosti kirjoitti:

        Olen laiska, lääkiksessä ekaa vuotta ja päin persettä tämä menee. Toinen laiskio, johon olen kurssillani törmännyt, on vielä pahemmassa pulassa. Minulla on monta isoa kurssia rästissä ja aika epätodennäköiseltä vaikuttaa, että saisin kaikki tämän vuoden kurssit suoritettua.

        Jos kuitenkin on sen verran ahkera, että käy niillä luennoilla ja näkee vaivaa pari tuntia päivässä niiden lisäksi, luulisin että pärjää ihan hyvin. Itse vaan en ole ollut noinkaan ahkera, vaikka se lopulta ei veisi päivästä kovinkaan suurta osaa. (Luentoja tai harjoituksia kun harvemmin on kahdeksaa tuntia päivässä tms.)

        on laiskajaakkoihin kuuluva sukulainen lääkiksessä. On sellainen nahjus, että ihmetyttää, miten on päääsyt sisään. Ei kuulemma jaksa panostaa opiskeluihin liikoja kun on paljon muutakin kivaa tekemistä ja luokittelee aika monet kurssit "turhiksi", joihin ei niin kannata panostaa ja turhia lukea. Kyseessä 1.vuosikurssin opiskelija. Kunnon puoskari siis valmistumassa sieltä!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      37
      2736
    2. Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?

      Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.
      Ikävä
      89
      1184
    3. Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia

      Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.
      Maailman menoa
      127
      979
    4. Oliko mies vetäytyminen

      Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.
      Ikävä
      61
      957
    5. Mitä söitte Hänen kanssaan yhdessä viimeksi?

      Tällainen vihjeketju:)
      Ikävä
      66
      907
    6. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      77
      871
    7. EU:lta tyly ratkaisu Temulle

      On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta
      Maailman menoa
      101
      818
    8. Oon tässä pohtinut että se nainen

      Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle
      Ikävä
      70
      815
    9. Nainen on ihana

      ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?
      Ikävä
      25
      718
    10. Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä

      Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi
      Ähtäri
      30
      684
    Aihe