Oikeastaan

Hannakaisa.

kuuluisin ikäni puolesta tuonne 65 palstalle, mutta tunsin itseni sieltä pois "kyörätyksi". Siksi kyselenkin, otettaisiinko minut tänne vastaan, ainakin muutamiksi päiviksi?

Liekö itsestäni johtuvaa vai mikä lienee kun saan usein tuntevani itseni ylimääräiseksi. Niin tapahtuu ulkopuolella koneen , kuin näillä palstoillakin, vain kirjekavereitteni kanssa pärjään.

Ensin menin tuonne Runopalstalle, mutta kun en ole mikään runoilija, vain ajankulukseni olen tuntemuksiani kirjoitellut, niin sieltä sain vain ilkeänlaatuista kommenttia, ja haistattelua.

Siirryin 65 palstalle, siellä sain suoraan syyttelyä kirjoittamieni runojen varastamisesta, joka loukkasi kovasti.
Kuitenkin siellä alkoi hieman rauhoittua jostain syystä ja jatkoin kirjoitteluani. Omasta mielestäni en koskaan millään kirjoituksella ketään loukannut, mutta joskus jotkut kuitenkin sen tekivät.
Viimeinen tikki tuli, kun huomasin yhden keskusteluvastaukseni poistetun, uuden seriffin toimesta luullakseni. Sekin kirjoittamani pätkä oli paremmin kiitos, kuin loukkaus joksi se kai luokiteltiin.

Mieleni tekisi kovin myöskin esittää mielipiteitäni asioista---------Siis saanko luvan......

16

1294

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lukenut

      Mahtaneeko siitä olla sanottavaa hyötyä, että vaihtaa nikkiä tuhkatiuhaan? Olisikohan syytä tarkkailla sanomisiaan, ettei tule liian kärkkäitä kannanottoja? Näillä palstoilla on arvostelua jonkin verran kestettävä aika-ajoin.
      Ellei saman nikin pitäminen, omien sanomisiensa tarkkailu, tai kritiikinkestävyys auta; silloin olisi ehkä peiliinkatsomisen paikka!
      "Lupa" sinulla on tietenkin kirjoittaa mille palstalle ikinä haluat!
      Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa - on hyvä pitää mielessä niin live-elämässä kuin netissäkin!
      TSEMPPIÄ!!

      • mietiskelijä

        olen minä sitä tässä miettinyt syitä syviä miksi se nikin vaihyo on monelle niin tärkeää,kun kirjoituksista monenkin tuntee,aivan niinkuin nytkin runoista,mitä sanoit kirjoitelleesi,eikä palstaa vaihtamallakaan,

      • Hannakaisa

        kävi niin ettei metsä vastannut kuten sinne huudettiin.
        Joka tapauksessa menin ja katsoin peiliin , mitä näin?
        Näin vanhan elämään väsyneen mummon joka aikansa kaiket syyt hartioilleen ottaen totesi olevansa edelleenkin itse syyllinen.

        Tämän päiväisen tarinani kertoen kai toisetkin ovat kanssani samaa mieltä, syyllisyydestäni.

        Eilen soitti tyttäreni tulevansa perheensä kanssa kyläilemään kysyen saavatko myös ruokaa, myös poikanikin kertoi tulevansa kahden tyttärensä kanssa.Totta kai tulette, oli vastaukseni.

        Otinkin eilenilalla sitten työkseni valmistella 10 hengen ruokavalmistelut. Leivoin pullaa ja uusista mustikoista piirakan, pistin alulle ruoan valmistukseen tarvittavat alustukset. Valmistin pannukakun taikinankin valmistaakseni siitä sitten lisäruokaa.
        Tänä aamuna sitten valmistelin loput aloittamastani.
        Kellon tullessa 11:ta, soitti tytär , he eivät päässeetkään tulemaan. No mitäpä sille voi, sanoin, ja onhan poika lapsineen kuitenkin tulossa.

        Muu ruoka olikin valmiina, ja pistinpä pannukakunkin uuniin.
        Odottelin, odottelin, ei soinut puhelin ei kuulunut autoa pihaan... ei mitään.
        Tietenkin tämä oli minun syyni, tämäkin.

        En toki lapsiani mistään syytä, heillähän on omat menonsa ja tulonsa, mainitsin vain esimerkin kuinka syyllinen voin olla asiaan kuin asiaan.

        Huomaankin että olen liian herkkänahkainen ottamaan syyt niskoilleni, ja myös sen etteivät nämä palstat ole minulle sopivia, pitäisi olla paljon paksunahkaisempi. Otankin ja painun sinne omaan nurkkaukseeni missä tähänkin asti olen murheitani hautonut.

        Mutta helpotti............

      • Hannakaisa
        mietiskelijä kirjoitti:

        Ihmeen nikin vaihtamisesta te kummatkin kirjoitatte??
        Tuli selväksi että eksyin väärään paikkaan.

        Olen kuitenkin kovasti kiitollinen molemmille kun jaksoitte vanhukselle vastata.

      • mietiskelijä
        Hannakaisa kirjoitti:

        kävi niin ettei metsä vastannut kuten sinne huudettiin.
        Joka tapauksessa menin ja katsoin peiliin , mitä näin?
        Näin vanhan elämään väsyneen mummon joka aikansa kaiket syyt hartioilleen ottaen totesi olevansa edelleenkin itse syyllinen.

        Tämän päiväisen tarinani kertoen kai toisetkin ovat kanssani samaa mieltä, syyllisyydestäni.

        Eilen soitti tyttäreni tulevansa perheensä kanssa kyläilemään kysyen saavatko myös ruokaa, myös poikanikin kertoi tulevansa kahden tyttärensä kanssa.Totta kai tulette, oli vastaukseni.

        Otinkin eilenilalla sitten työkseni valmistella 10 hengen ruokavalmistelut. Leivoin pullaa ja uusista mustikoista piirakan, pistin alulle ruoan valmistukseen tarvittavat alustukset. Valmistin pannukakun taikinankin valmistaakseni siitä sitten lisäruokaa.
        Tänä aamuna sitten valmistelin loput aloittamastani.
        Kellon tullessa 11:ta, soitti tytär , he eivät päässeetkään tulemaan. No mitäpä sille voi, sanoin, ja onhan poika lapsineen kuitenkin tulossa.

        Muu ruoka olikin valmiina, ja pistinpä pannukakunkin uuniin.
        Odottelin, odottelin, ei soinut puhelin ei kuulunut autoa pihaan... ei mitään.
        Tietenkin tämä oli minun syyni, tämäkin.

        En toki lapsiani mistään syytä, heillähän on omat menonsa ja tulonsa, mainitsin vain esimerkin kuinka syyllinen voin olla asiaan kuin asiaan.

        Huomaankin että olen liian herkkänahkainen ottamaan syyt niskoilleni, ja myös sen etteivät nämä palstat ole minulle sopivia, pitäisi olla paljon paksunahkaisempi. Otankin ja painun sinne omaan nurkkaukseeni missä tähänkin asti olen murheitani hautonut.

        Mutta helpotti............

        älä hyvä ystävä syyllistä itseäsi noin,kyllähän sinä teavasi tunnet,ajattelemattomia he vain ovat kun ei ilmoiteta ettei tullakkaan ja jos ilmoitetaan niin sitten ihan viime tipassa.
        Minulle on käynyt lukemattomia kertoja samalla tavalla,mutta en ole siitä kyllä itseäni syyllistänyt.Annoin vain sitten kerran takaisin samalla mitalla,kun soittivat tulevansa,niin toivotin vain tervetulleeksi,mutta kuinkas ollakkaan minulle tuli meno sitten yhtä äkkiä itselleni,ja niin sitä olikin sitten seisottu oven takana,siitä lähin on sitten varmistettu,että tullaan kun luvataan ellei ihan vakava este tule ja siitäkin sitten ilmoitetaan puolin ja toisin.
        älä lakkaa kirjoittamista tänne,kyllä tämä aina yksin olon voittaa.ja aina joku vastaa jos ei hyvin niin huonosti,äläkä siitäkään ota itseesi jos ei kaikkien mielipiteet mene omiesi kanssa kohdalleen,jatkat vain mikä sydäntä painaa.
        koeta jaksaa ja kirjoitellaan.

        Kuinka väärään johtopäätökseen tulitkaan viestistäni.
        Lapsenihan ovat aivan OK.

        Kirjoitin vai itseni syyllistämisestä,,,, mutta turhahan tätä on jatkaa.

      • lukenut
        Hannakaisa kirjoitti:

        kävi niin ettei metsä vastannut kuten sinne huudettiin.
        Joka tapauksessa menin ja katsoin peiliin , mitä näin?
        Näin vanhan elämään väsyneen mummon joka aikansa kaiket syyt hartioilleen ottaen totesi olevansa edelleenkin itse syyllinen.

        Tämän päiväisen tarinani kertoen kai toisetkin ovat kanssani samaa mieltä, syyllisyydestäni.

        Eilen soitti tyttäreni tulevansa perheensä kanssa kyläilemään kysyen saavatko myös ruokaa, myös poikanikin kertoi tulevansa kahden tyttärensä kanssa.Totta kai tulette, oli vastaukseni.

        Otinkin eilenilalla sitten työkseni valmistella 10 hengen ruokavalmistelut. Leivoin pullaa ja uusista mustikoista piirakan, pistin alulle ruoan valmistukseen tarvittavat alustukset. Valmistin pannukakun taikinankin valmistaakseni siitä sitten lisäruokaa.
        Tänä aamuna sitten valmistelin loput aloittamastani.
        Kellon tullessa 11:ta, soitti tytär , he eivät päässeetkään tulemaan. No mitäpä sille voi, sanoin, ja onhan poika lapsineen kuitenkin tulossa.

        Muu ruoka olikin valmiina, ja pistinpä pannukakunkin uuniin.
        Odottelin, odottelin, ei soinut puhelin ei kuulunut autoa pihaan... ei mitään.
        Tietenkin tämä oli minun syyni, tämäkin.

        En toki lapsiani mistään syytä, heillähän on omat menonsa ja tulonsa, mainitsin vain esimerkin kuinka syyllinen voin olla asiaan kuin asiaan.

        Huomaankin että olen liian herkkänahkainen ottamaan syyt niskoilleni, ja myös sen etteivät nämä palstat ole minulle sopivia, pitäisi olla paljon paksunahkaisempi. Otankin ja painun sinne omaan nurkkaukseeni missä tähänkin asti olen murheitani hautonut.

        Mutta helpotti............

        Nimimerkin vaihtaminen tuli siitä mieleen, kun kerroit kirjoittaneesi 65 palstalle, enkä yhtään Hannakaisa-nikillä kirjoitettua viestiä siellä ole nähnyt. Sieltä oli poistettu nimimerkki MK@:n kirjoittama viesti uuden sefun toimesta, Hannakaisan kirjoituksen poistoa siellä ei mainittu!!
        Tarkoitin vain "nettielämää" ensimmäisessä vastauksessani, enhän voi sanoa mitään reaalielämästäsi, kun en sitä tunne.
        Tässä lastesi tekemissä "ohareissa" olet turhaan vaipunut itsesääliin, eihän tulematta jäämisensä ollut sinun vikasi! Paskan tempun sinulle tekivät,etteivät tulleetkaan! Tuntuu kyllä vähän oudolta, ettei kumpikaan tullut??!!??
        Mukavaa loppukesää joka tapauksessa!!

      • Hannakaisa
        lukenut kirjoitti:

        näköjään ymmärrä väärin toisten tarkoittamaa asiaa näissä kirjoituksissa. Lohduttaa kovasti kun huomaa toistenkin kiinnittävän huomionsa kokonaan eri asiaan mitä yritetään sanomassa viestittää. Minulla on huono ulosanti puhellessa, nyt kuitenkin huomaan olevani yhtä vaikeaselkoinen kirjoituksissani. Mutta ei se mitään,ollaan niinkuin ei oltaisikaan, jne.

      • Hannakaisa
        Hannakaisa kirjoitti:

        kävi niin ettei metsä vastannut kuten sinne huudettiin.
        Joka tapauksessa menin ja katsoin peiliin , mitä näin?
        Näin vanhan elämään väsyneen mummon joka aikansa kaiket syyt hartioilleen ottaen totesi olevansa edelleenkin itse syyllinen.

        Tämän päiväisen tarinani kertoen kai toisetkin ovat kanssani samaa mieltä, syyllisyydestäni.

        Eilen soitti tyttäreni tulevansa perheensä kanssa kyläilemään kysyen saavatko myös ruokaa, myös poikanikin kertoi tulevansa kahden tyttärensä kanssa.Totta kai tulette, oli vastaukseni.

        Otinkin eilenilalla sitten työkseni valmistella 10 hengen ruokavalmistelut. Leivoin pullaa ja uusista mustikoista piirakan, pistin alulle ruoan valmistukseen tarvittavat alustukset. Valmistin pannukakun taikinankin valmistaakseni siitä sitten lisäruokaa.
        Tänä aamuna sitten valmistelin loput aloittamastani.
        Kellon tullessa 11:ta, soitti tytär , he eivät päässeetkään tulemaan. No mitäpä sille voi, sanoin, ja onhan poika lapsineen kuitenkin tulossa.

        Muu ruoka olikin valmiina, ja pistinpä pannukakunkin uuniin.
        Odottelin, odottelin, ei soinut puhelin ei kuulunut autoa pihaan... ei mitään.
        Tietenkin tämä oli minun syyni, tämäkin.

        En toki lapsiani mistään syytä, heillähän on omat menonsa ja tulonsa, mainitsin vain esimerkin kuinka syyllinen voin olla asiaan kuin asiaan.

        Huomaankin että olen liian herkkänahkainen ottamaan syyt niskoilleni, ja myös sen etteivät nämä palstat ole minulle sopivia, pitäisi olla paljon paksunahkaisempi. Otankin ja painun sinne omaan nurkkaukseeni missä tähänkin asti olen murheitani hautonut.

        Mutta helpotti............

        Keitinpä aikamoisen sopan kun niin sekavasti kirjoitin. Kukaan kun ei ymmärtänyt mitä kirjoituksellani tarkoitin.
        Ei tarkoitukseni missään nimessä ollut morkata lapsiani, mutta kun sekoilen niin sekoilen. Suonette anteeksi jokainen, ja kiitos hyvästä halustanne ymmärtää.

    • mietiskelijä

      mikä ihme sinut saa syyllistämään itsesi lasten tekojenkin vuoksi,eihän se voi olla sinun syysi,että jättävät tulematta kun lupaavat tulla.
      älä hyvä ihminen ryve itsesäälissä toisten tekojen vuoksi,mitä he ovat sinua narraamaan,eivät mitään,turhaan heitä puolustelet,itse he eivät näytä välittävän pätkääkään mitä sinä ajattelet,kun eivät edes soita.älä nöyristele heidän edessään,muuten saat tehdä sitä aina.pidä itsesi kunniassa ja vaadi heiltä myös kunnioitusta,ei vika ole todellakaan sinussa.

      • mietiskelijä

        oletko itse ajatellut etta sinä olet oikein hyvä ihminen,monessa asiassa varmaan parempikin kuin joku toinen,sinulla on sellaisia avuja joita ei monella muulla ehkä olekkaan.osaat esimerkiksi kirjoittaa runoja ja varmasti osaat paljon muuta,älä ahda itseäsi ja tunteitasi mihinkään nurkkaan,tuo ne esille.

    • kiinnostunut

      nimimerkillä Hanna.kaisa. Se oli kirjoitettu nurkassa olevasta enkelistä.
      Runosi täsmää tuohon elämänkokemukseesi mistä kirjoitat tällä palstalla.

      Koet tekeväsi toisille pelkkää hyvää ja maailma ei tarvitse sitä, vaan hyljeksii sinua hyvine tekoinesi. Vaivut itsesääliin ja vaikuttaa sille kuin siitä vieläkin alemmas, nöyristelyyn asti.

      Kilttejä ja auttavaisia ihmisiä sanotaan usein enkeleiksi. En ole uskovainen, mutta luulin että enkelit eivät nöyristele vaan ne näyttävät koppaville ihmisille heidän "omakuvansa", jotta he näkisivät itsensä ja jotta voisivat parantaa tapojaan.
      Jokaisella on kuitenkin oma uskonsa ja sen mukaiset jumalansa ja enkelinsä.

      Huomasin kyllä 65 palstalla tuon innokkaan tervetuloa-toivottelun aina kun joku uusi kirjoitti sinne. Arvasin siitä, että he keräävät porukkaa jotakuta vastaan. Ihmettelen kyllä jos sinuun kohdistavat katkeruutensa, ovat varmaan erehtyneet, eräs toinenhan heillä on hampaissaan.

      En ole viitsinyt sinne paljon kirjoitella, en ole edes lukenut sinne kirjoitettuja viestejä enää viime aikoina. Niinpä en tiedä siitä poistetusta viestistäsi.

      • tapani

        En ole siellä (=65) huomannut kenenkään keräävän joukkoa ketään vastaan.
        Sitä vastoin höppänyyttä siellä tapaa aika usein.

      • Hannakaisa
        tapani kirjoitti:

        En ole siellä (=65) huomannut kenenkään keräävän joukkoa ketään vastaan.
        Sitä vastoin höppänyyttä siellä tapaa aika usein.

        kanssasi samaa mieltä.

      • maallikko
        Hannakaisa kirjoitti:

        kanssasi samaa mieltä.

        olehan nyt vain samaa tai eri mieltä kun kirioottelet erillaasilla nimmareilla palsta kun palsta.

      • Hannakaisa
        maallikko kirjoitti:

        olehan nyt vain samaa tai eri mieltä kun kirioottelet erillaasilla nimmareilla palsta kun palsta.

        Sinun mielestäsi olen, joka kirjoittelee eri nikeillä, ja onko se laitonta, mitähhh???

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      151
      11359
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5413
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      42
      4296
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3622
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      37
      2701
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1916
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      104
      1623
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      360
      1586
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      90
      1473
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1406
    Aihe