Muistelo.

    Kaunis Karjala, kaunis Halila.   
Syntymäpaikkaansahan ei voi kukaan valita. Minä kuitenkin synnyin juuri siellä , missä olisin varmaan jo äidin kohdussa ollessani halunnutkin syntyä.
Minä synnyin siellä, missä vihreät metsiköt tuoksuivat männyn pihkalta, kuusen kirpeiltä neulasilta, koivujen mahlaisilta mesiltä, sametin pehmeiltä sammaleilta, hentoisilta metsän tähdiltä ja kaikelta paljolta, mikä lapsuuden muistoja kaunistaa.
Synnyin siellä, missä järvien kimmeltelevät vesien selät väreilivät hopeassa kylpien, kesäisen auringon loistaessa kilpaa liplattavien laineiden välkkeisessä kullan hohteessa.
Sain tosiaankin syntyä maailman kauniimmassa kolkassa.
Lumien lähdettyä metsien rinteet ja lehdot täyttyivät valko- ja sinivuokkojen joka keväisistä kukkamatoista. Kesien auringon hehkuvissa päivissä loistivat sinisyyttään villiorvokkien täyttämät niittymaat. Valkoapiloiden ja kissantassujen vaaleanpunertavat kukkalaikut pistivät silmään voimakkaanväristen tervakukkien lomasta hilliten liiallista väriloistoa. Kesäisessä mäen rinteessä huumasivat taas tuoksullaan ja kauneuden hekumallaan tuomipensaikot, kurkistellen valkohunnuissaan vihreiden koivurunkojen lomista.
Entäs sitten marjamaat. Ahojen mansikat punersivat hymyilevinä ojien pientareilla, vietellessään makeudestaan tunnettuina poimijoita luokseen kuiskutellen innoissaan: maistelkaa, maistuvatko?
Mustikat kutsuivat metsän hiljaisiin varjoihin tummansinisellä värien viestityksellään; tänne päin, tänne päin, poimikaa, poimikaa. Poimikaa vasunne kukkuroilleen.
Puolukat ilosta nauravine punaisine poskineen vetivät joka syksyiseen juhlintaansa kaikki jotka ”kynnelle kykenivät”. Tirskahdellen pihlajamarjatertut tanssahtelivat puitten oksistoilla , ilkkuen marjamättäille ylimielisinä korkeuksistaan; meitä katsellaan, meidät nähdään, olemme lähellä taivasta.
2155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin.
Yksinkertainen on kauneinta.

Äänestä
  • itsekään tuota yksinkertaista sanomaasi?
    KAUNISTAKO??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanha mummo kirjoitti:

    Kaunis Karjala, kaunis Halila.   
Syntymäpaikkaansahan ei voi kukaan valita. Minä kuitenkin synnyin juuri siellä , missä olisin varmaan jo äidin kohdussa ollessani halunnutkin syntyä.
Minä synnyin siellä, missä vihreät metsiköt tuoksuivat männyn pihkalta, kuusen kirpeiltä neulasilta, koivujen mahlaisilta mesiltä, sametin pehmeiltä sammaleilta, hentoisilta metsän tähdiltä ja kaikelta paljolta, mikä lapsuuden muistoja kaunistaa.
Synnyin siellä, missä järvien kimmeltelevät vesien selät väreilivät hopeassa kylpien, kesäisen auringon loistaessa kilpaa liplattavien laineiden välkkeisessä kullan hohteessa.
Sain tosiaankin syntyä maailman kauniimmassa kolkassa.
Lumien lähdettyä metsien rinteet ja lehdot täyttyivät valko- ja sinivuokkojen joka keväisistä kukkamatoista. Kesien auringon hehkuvissa päivissä loistivat sinisyyttään villiorvokkien täyttämät niittymaat. Valkoapiloiden ja kissantassujen vaaleanpunertavat kukkalaikut pistivät silmään voimakkaanväristen tervakukkien lomasta hilliten liiallista väriloistoa. Kesäisessä mäen rinteessä huumasivat taas tuoksullaan ja kauneuden hekumallaan tuomipensaikot, kurkistellen valkohunnuissaan vihreiden koivurunkojen lomista.
Entäs sitten marjamaat. Ahojen mansikat punersivat hymyilevinä ojien pientareilla, vietellessään makeudestaan tunnettuina poimijoita luokseen kuiskutellen innoissaan: maistelkaa, maistuvatko?
Mustikat kutsuivat metsän hiljaisiin varjoihin tummansinisellä värien viestityksellään; tänne päin, tänne päin, poimikaa, poimikaa. Poimikaa vasunne kukkuroilleen.
Puolukat ilosta nauravine punaisine poskineen vetivät joka syksyiseen juhlintaansa kaikki jotka ”kynnelle kykenivät”. Tirskahdellen pihlajamarjatertut tanssahtelivat puitten oksistoilla , ilkkuen marjamättäille ylimielisinä korkeuksistaan; meitä katsellaan, meidät nähdään, olemme lähellä taivasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu