koirakouluun

Hei.Voisiko joku kertoa oman mielipiteensä sellisesta asiasta,kun aloitin koirani kanssa koirakoulun ja meidän tyttö pelkää toisia koiria. Joka kerta kun käymme siellä meidän koira ei jaksa keskittyä harjoitteluun vaan on hermona kokoajan toisten haukkuessa.Onko väärin viedä se sinne hemoilemaan ja odottaan kun se tottuisi,vai aloittaa yksityisen kouluttajan kanssa ilman toisia koiria?
2370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että et vie sitä varsinaiseen koulutukseen sinne kentälle vaan aluksi kulkisit sen kanssa kauempana kentän reunoilla, leikkisit siellä sen kanssa jne. Pikkuhiljaa siirtyisit vähän lähemmäksi muita koiria, mutta vasta sitten kun näet ettei sitä siellä kauempana hermoile.
Sitten kun pääset siihen vaiheeseen että pystyy rauhoittumaan, teet sen kanssa jotain pikkujuttuja siellä kauempana. Pysy poissa rähjäävien koirien lähettyviltä ettei tule takapakkia. Minkä ikäinen koirasi on ja mikä rotu.

Äänestä

Koiraahan pystyy kouluttaan myös kotona, mutta itsestä tuntuu ainakin, että se tärkeys mennä koulutukseen on juuri siinä että se joutuu tottumaan hälyyn ja muihin koiriin ja erityisesti tottelemaan silloin kun muut koirat ovat läsnä. Meillä koira osaa hienosti kotona, mutta kun mennään kentälle niin aika usein ote herpaantuu ja suurinosa tuntuu unohtuvan kun on niitä muita. onneks on niin kiintynyt ja perso lihapullalle, että on alkanut meneen hyvin. tärkeää on että se tottuu muihin koiriin ja kyllä se aikanaan tottuu... siihen saattaa mennä aikaa, mutta odotus palkitaan varmasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KonnanKoukku kirjoitti:

Hei.Voisiko joku kertoa oman mielipiteensä sellisesta asiasta,kun aloitin koirani kanssa koirakoulun ja meidän tyttö pelkää toisia koiria. Joka kerta kun käymme siellä meidän koira ei jaksa keskittyä harjoitteluun vaan on hermona kokoajan toisten haukkuessa.Onko väärin viedä se sinne hemoilemaan ja odottaan kun se tottuisi,vai aloittaa yksityisen kouluttajan kanssa ilman toisia koiria?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu