Kuljin eilen torin poikki. Nuori ulkolainen kerjäläispoika antoi minulle ruusun. Sitten kaivoi taskustaan lapun, jossa luki: EI OLE RAHAA RUOKAAN.
Ojensin hänelle ruusun takaisn ja hymyilin ja jatkoin matkaani. Jäi jotenkin ontto olo. Mutta just torstai-iltana satuin katsomaan tv:stä ohjelman, jossa kiellettiin antamasta kerjäläisille rahaa. Heidän asemansa tulisi hoitaa muuten. Vaikea kuvio.
Ojensin hänelle ruusun takaisn ja hymyilin ja jatkoin matkaani. Jäi jotenkin ontto olo. Mutta just torstai-iltana satuin katsomaan tv:stä ohjelman, jossa kiellettiin antamasta kerjäläisille rahaa. Heidän asemansa tulisi hoitaa muuten. Vaikea kuvio.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Olisikohan ollut aito kerjäläinen,
kun oli varaa ojentaa ruusu, sillä
maksavathan ruusutkin.
Tämä ajatelma galleriastasi
:http://galleria.suomi24.fi/Anu.1
"Ystävät rakastakaa,
toinen toistanne,
käsi auttava ojentakaa.
Tukekaa, kantakaa, lohduttakaa,
iloitkaa, riemuitkaa.
Ystävät, toinen toistanne rakastakaa."
ps.
itse en pysty ohittamaan kerjäläistä ropoani antamatta.
vastuuttomalta vaikutat. Jos et osaa "omiasi" ajatella, ajattele edes kerjäläisten lapsia.
Ja paljonkohan näitä lapsia maailmassa on, jotka sitä apua tarvitsevat. Oletko itse valmis puolittamaan ansiosi ja antamaan ne näille kerjäläisille ei ole suomen velvollisuus ottaa tänne kaikkia.
Kun Suomi liitettiin EU.hun, oli tarkka syyni siitä, että kaikki määräykset täytettiin.
Nyt kun nämä eniset sosialistiset valtiot napataan EU.n siipien suojaan, ei ole ilmeisesti mitäänm väliä, noudatetaanko siellä direktiivejä vai ei.
Romanien asia piti olla kunnossa ennen liittymistä. Vakuuttivat, että asuntoasiat oikaistaan, työtä tarjotaan, köyhyys poistetaan, ja mikä on tulos?
Jokainen romani, jolla on varaa lähteä, lähtee kerjäämään ympäri Eurooppaa maasta toiseen.
Jossakin artikkelissa joku Suomessa kerjäävä romani moittii Suomea kurjaksi ja kylmäksi, eikä suosittele kenellekään kanssaveljelleen tänne tulemista, kun tämän on niin saita maa. Toista on Saksassa, ja Englannissa, jne. missä hän oli aikaisemmin ammattiaan harjoittanut.
Meidänkö pitäisi muka alistua siihen, että romanialaiset kerjäläisammatin harjoittajat asettuvat tänne. Pitäisikö heille suoda myös samat sosiaalipalvelut, kuin muillekin ammatinharjoittajille?
On ihan oikein, ettei heille anna pennin kyökkää, sillä Romanian on heistä huoli pidettävä, ja nyt siellä vain ollaan tyytväisiä, kun ongelmamustalaiset ovat muissa EU:n maissa.
Kaikkein raadollisinta on tietenkin, kun he tuovat tänne sylilapsensa mukaan kaduille makaamaan. Siitä pitäisi saada asetus, joka oikeuttaisi viranomaiset ottamaan huostaan tällaiset lapset. Ehkä niin onkin. Kuitenkin, kun kerjäläiset olisivat pois lähdössä, saisivat he lapset sitten mukaansa, koska ei Suomi varmaankaan halua kidnappaajan osaa.
vanharouva X:lle. Olen siis ehdottomasti sitä mieltä, ettei kerjäläisille saa antaa rahaa. Se on vastuutonta. Heistä voi tulla suuri ongelma. On jo tullut monissa maissa. He tekevät paljon vakavia rikoksia. Sitä tarkoitin vastuuttomuudella, tukea kerjäläisiä ja sillä tavoin haalia heitä tänne lisää, omat puolustuskyvyttömät kansalaisemme voivat olla jonkinlaisessa vaarassa. Kerjäläisten lapsia ajatellen, paraneeko heidän tilanteensa koskaan, jos tuota elämäntapaa tuetaan joidenkin toimesta?
Ei rahaa kerjäläisille.
Sinäkö muka parannat maailmaa itsekkyydelläsi.
Kuulut kai noihin ilkeisiin ihmisiin, joista
tuolla toisaalla kirjoitetaan, että omat ruoat
viedään mukana vierailulle.
En moisesta ikinä kuullut.
Minulla on varaa ja ennen kaikkea halua syöttää
ja juottaa vieraani sekä pedata vierailleni, että
voivat tulla kädet taskussa ja samoin autan kerjäläisiä.
Maailmassa on kurjuutta ja vihaa yllin kyllin,
joten inhimillisyyden osoitus vastuullisuudesta ihmislajia kohtaan on tärkeää.
Kerjäläiset eivät itse ole syyllisiä tilanteeseensa, joten heidän halveksimensa ei maailmaa paranna. Sairaaloiselle mielelle toisen
halveksinta ja selän kääntäminen voi olla mannaa.
YKn julkaisuista voit lukea maailman tilanteesta ja saada todenperäistä tietoa.
Ongelmat lisääntyvät pallollamme huimaavaa vauhtia, mistä meillä kaikilla on vastuu.
Tee se toiselle, mitä toivoisit itsellesi tehtävän.
Olisi hyvä jos
hyvin perillä asioista. Aina kannattaa miettiä huolellisesti, mikä olisi se paras tapa auttaa.
Itseltäni menee suoraan palkasta 80.- kuukaudessa hyväntekeväisyyteen. Lisäksi työyhteisöni kanssa meillä on yhteinen, vähän isompi kummilapsi-projekti. Vapaaehtoistyössä olen ollut elämässäni noin 6 vuotta.
Kiitos kommentistasi, sitä nimenomaan tarkoitin, että tosi tilanteessa kätemme ojennamme hätääkärsivälle. Aitoja kerjäläisiä en ole koskaan nähnyt, mutta apua tarvitsevia kylläkin.
Taulun kauppiaita ja kukkien kaupustelijoita on kyllä täälläkin päin ja samaten katusoittajia, heillekkin rovon heitän, eihän yksinäinen ihminen pysty auttamaan kaikkia niinsanottuja kerjäläisiä, ei saisi yleistää koko maailman hätääkärsiviä jos yhdelle tai kahdelle rovon ojentaa, sillä ei näin pienessä kaupungissa heitä todellakaan paljoa näy. Isompiin auttaja-alueisiin kuuluu paljon enemmän sekä autettavia että auttajia.
Tarkka näköinen huomaa koska on todellinen tarve kerjäämiselle. En usko että kerjäämään menee tavallinen matti maija meikäläinen pelossa että joku tuntee.. Auttaa voi aivan pienellä rahasummalla jos tuntee jotain tarvetta auttamiselle.
se koskisi suomalaisia itsejään. Mutta jos se koskee Romaaneja niin pian suomessa olisi lastenkodeista huutava pula kun kaikki toisivat lapsensa mukanaan elätettäväksi.
Ulkomailla ollessani menee taatusti enemmän kerjäläisille kun omiin menoihini.
Mikäli olen sellaisessa maassa missä heitä yleensä on.
Samoin kulkukissat ja koirat.
Kerran Tunisiassa perässäni kulki oikein jono surkeita sairaita koiria.
En silloin edes ollut antanut niille mitään, vaistosivat vain voimakkaan myötätuntoni.
Saatan olla tuntikausia seuraamassa kissojen ja koirien elämää, varaan mukaan runsaasti ruokaa niille.
Kaike lisäks ammattilaine oikkee.Parempi kyl,et myyvä kukei ku itteäs.Surullist vaa silti,ku ei sekä tyttö niit rahoi ittelles saa.Net nappaa joku,kel ei ol vilu,eikä nälkä. Just mul kävi samal taval.
Nätti,nuari tyttö "myi" piänii,keltassii ruusui kävelykarul.Kävelin toril ja ostin siält ja nii teen vastaki.Voin samal viärä joku kerta pussillise sämpylii "nälkäsel" tytöl pois tulles.
torilla yksi ns kerjäläisistä sieppasi vanhalta naiselta rahapussin. Sitten poliisit tulivat ja veivät miehen mukanaan.
ollaan kohta kerjäämässä, alkakaa tottua.
kerjäläistä ole. Kumminkin puhuttaa paljon. Oliskohan taas syynä Suomalainen kateus?
kuin on mahdollista että persaukinen kerjäläinen matkustaa Suomeen, kerjäämään, kovin on hyvin
aikaisemmin pärjännyt kun on matkarahat hankkinut kotimaassaan.
Ei meikäläisellä eläkeläisellä ole rahaa ulkomaanmatkaan. Kuvittelisin, että pitää olla kuitenkin jotain rahnaa elämiseen ensi päuiviksi, sillä pitäähän sitä asettua johonkin, ennen kuin rupeaa kerjäämällä lyömään rahoiksi.
Korostetaan nimittäin, että kerjäläiset ovat yksityisyrittäjiä, eikä heitä ole täällä kukaan vatassa, eikä apua esim. asuminseen antamassa.
Ihmeellistä, että niin aloitteellisten ihmisten pitää kerjätä!
Palastan kirjoittajat ovat ilmeisesti niin nuoria, että eivät tiedä, että Suomessakin on ollut kerjäläisiä aikaisempina aikoina. Pitäjissä oli viralliset kerjäämään oikeuttavat luvat, muuta kerjäläiset olivat irtolaisia, jotka sai pidättää.
Kaupungeissa oli rappukäytävissä kyltti, jossa oli kolmella kielellä: "Kerjääminen ja kaupustelu kielletty".
Oi aika sä entinen. Palaammeko takaisin menneille vuosikymmenille ja -sadoille edes tässä asiassa!
Meillä päin on ollut jo pitempään näitä ruusuja ojentelevia tapauksia. He pyytävät kyllä vastineeksi rahaa ruususta ja monet osaavat tehdä sen selvällä suomen kielellä. Olen sitä mieltä, että kerjäämään eli tienaamaan kerjäämällä ei pidä opettaa ts. heidän asiansa on järjestettävä muutoin. Vaikka sitten kansainvälisten avustusjärjestöjen rahavaroilla. Ulkomaillehan nekin keräävät ihan vastaaviin tapauksiin rahaa meiltä.
Näin taas tänään Helsingin rautatieaseman teinoilla useita kerjäläisiä maassa polvillaan. Tilanne on säälittävä, eivätkä ihmiset anna rahaa. Minusta valtiot, joista kerjäläiset tulevat, pitäisi pakottaa hoitamaan sosiaaliset ongelmansa eli joko YK:n kautta tai avustusjärjestöjen kautta, jos kerran maan omat voimat ja varat eivät riitä.
Ne kyllä osaavat taidon kerjätä polvillaan.
Näkyi viikon alussa Tampereellakin. Tamperelaiset eivät sentään olleet niin hölmöjä, että olisivat ruvenneet niille lahjoittelemaan.
Eivät ne rahaa tarvitse, vaan ihan muuta. Jonakin päivänä kerjäävät, jonakin ryöstävät ja varastavat.
Sääliä ne eivät liioin ansaitse.
Kyllä kerjäläiset pitäisi palauttaa kotimaahansa. Kyse ei ole ihmisistä jotka kerjäävät omaan tarpeeseen, vaan organisoidusta rikollisuudesta. Rikollisia virtaa Suomen rajojen yli joka puolelta. On automaattien tunnusluku varkaita, mummojen käsilaukkuvarkaita yms. Kaikki ulkomaalaisia, jossain pitää olla raja.
Miksi näiden kerjäläisten karkotuksissa ei pidetä kiirettä. Lopputuloksena ne otetaan vielä suomeen ja kohta sitten tulee lisää ja lisää, täytyyhän perheitä yhdistää. Eiköhän meillä jo ole tarpeeksi näitä elätettäviä, jotka eivät haluakkaan sopeutua Suomen kulttuuriin tai tehdä työtä ja lisääntyvät vain.
Olen nähnyt monta sotainvaliidia kerjäämässä
Helsingin kaduilla, toiset nimittivät heitä juopoiksi, jotka olivat menettäneet ruumiillisen sekä henkisen terveytensä Suomen puolesta taistellessaan.
Nyt he varmaan jo nukkuvat rauhassa irtolaisille tarkoitetussa kulmauksessa hautausmaalla.
Heidän poikansa ja tyttärensä voivat paremmin ja
kirjoittelevat täällä
Kylmä ja kova ei ole väärä ilmaisu suomalaisista.
Suomessa tienaavat hyvin . Eihän se ole työtä
kummempaa , tekeennytään oikein kurjan näköseen
tilaan niin rahaa irtoaa. Eihän he vapaa-aikanaan ole noin resuisia ja viluisia . Hyviä
teatterilaisia heistä voisi tulla.
osa ei.. sekaan hukkuvat ne oikeat kerjäläiset ja vievät leivän heiltäkin jotka ovat aitoja
Äsken uutisissa kerrottiin kuinka ensi kesänä Romaniasta tulee meille huomattava määrä kerjäläisiä.
Oikein paikan päällä jututettiin noita "raukkoja".
Eräskin mies valitti, että vaikka hän on monesta kaupungista etsinyt työtä, sitä ei ole. Ja miten hän raukka on joutunut käymään jopa monessa maassa kerjäämässä.
Hiukan laittoi ajattelemaan.
Työtä useammasta kaupungista joudumme itsekin etsimään, mutta "matkustelemaan useammassa maassa" meillä ei monellakaan duunarilla ole mahdollisuutta.
Italiasta. Tilanne meni niin pahaksi, että hätähallitus teki päätöksen. He tekevät, oliko se nyt 5.2 % Italian murhista. Mitä liikkuu niiden päässä, jotka rahaa antamalla haalivat näitä ihmisiä tänne? He voisivat googlettaa vaikkapa "Giovanna Reggiani" tai "romanialaiset rikostilastoissa",
Kai muualla karkotetaankin, mutta ei meillä.
Meidän fiksut "valtuuskunnat" hakevat kerjäläisiä tänne.
Siitä oli juttua TV:ssä viikolla 11.
odotta nurkan takana,olen nähnyt.huijausta.
kuljettaa autiotaloon, antaa työvälineet ja opettaa pusikoita harventamaan. Kyllä meillä työtä riittää, jos täällä haluaa olla, niin voi kokeilla sellaista asumista, joka on arkea monelle suomalaiselle.
mutta on vaikea tietää, kuka on aidosti avun tarpeessa.Suomessa jos kerjää, luulen, että he ovat todella tarpeessa ja heitä pitää auttaa. Minä kävin slovakiassa sen jälkeen, kun siellä oli sota loppunut. Siellä oli pakko katsoa niitä läpi, oska minulla ei olisi kuitenkaan ollut antaa kaikille. Kun yhtä auttoi, tuli heti lauma ympärille. Kyllä teki pahaa.
Ystäväni, joka oli lähdössä kehitysapu työhön ulkomaille sai sitä ennen koulutusta juuri kerjäläisiin suhtautumisesta. Se oli karmaisevaa opetusta, miten lapsistakin voidaan tehdä raajarikkoja, että saisi paremmin rahaa kerjätessä. Paljon muitakin karmeuksia.
Itse Virossa käydessäni jututin yhtä naiskerjääjää. Hän arasteli juttelua kanssani, että sovin juttelevani hänen kanssaan kauempaa poltellen tupakkaa, mutta en häneen päin.
Kysyin suoraan, onko hänellä joku organisaatio takana. Oli! Naapuri rapusta häntä seurataan. Kun kysyin, voinko juuri hänelle antaa avustusta, niin se ei sopinut hänelle. Sitten sovimme hieman kauemman paikan, johon jättäisin hänelle avustuksen ja hän voisi käydä sen ottamassa. Koskaanhan minä en tiedä, kuinka suuri taustajoukko hänellä oli ja kuinka rikas itseasiassa olikaan?
Maailmaa on julma ja kaikkia avuntarvitsijoita me suomalaiset emme pysty auttamaan. Itse kuitenkin kannatan sitä periaatetta, että omassa maassa olevia autetaan saamaan opiskelua ja sitten työtä.
Miten hienoa on, kun suomalaiset vievät kaivoja, karjaa näillä lahjoituksilla. Opetusta pitäisi lisätä tuntuvasti, siis ainakin kaikille luku ja kirjoitustaidottomille. Ystäväni, joka sitten lähtikin Boliviaan kertoi, että hän on opettanut siellä porkkanan viljelystä kokaanin korvikkeeksi, vaikka joutuikin pureskelemaan koka lehtiä, kun kiipesivät vuoristoon!
Kaikkiin vaivoihin ei porkkana auta, mutta paras apu on kuitenkin se, että autamme jokaista omassa maassaan tulemaan toimeen ennen kerjuulle lähtöä.
Kyllähän se Simo Salminenkin lauloi, että täällä olisi kirveellä töitä ja niin onkin. Suomi on työttömiä täynnä ja pusikot kasvaa, kun karja ei niitä laidunna. Puuteollisuus huutaa puupulaa ja haketta!
Ja, mitäs meidän nämä kerjäläiset. Asutetaan heidät maaseudulle näihin tyhjyyttän ammottaviin
taloihin, joita nyt ollaan purkamassa. Palkataan heidät vanhuksia hoitamaan määrättyihin palvelutaloihin ja kuljetus toimisi työvuorojen mukaan.
Kysykääpäs joskus, jotka tapaatte näitä "kerjäläisiä", mitä palveluja he olisivat valmiit antamaan ko. rahan saamiseksi?
Koskaan, en koskaan, anna kerjäläiselle rahaa, mikäli hän ei suostu perinpohjaiseen kuulusteluun surkeudestaan. Jos hänellä menee viellä surkeammin, kuin minulla, niin "puntit" tasataan. Hän tekee minulle jonkun työn ja minä autan häntä, mutta aivan ilmaiseksi minulta ei kukaan saa.
ollut yks kaupugin torilla istuvista kerjäläisistä. Nyt oli eri vermeet päällä. Oli ihan tyylikäs tyyppi "siviilissä". Mutta työasu on sitten se mikä on tuolla kadulla, pitää tehdä vaikutus.
seuraavaa aamua kun tullaan hummailemasta!
Ruokkikaa vaan "kerjäläisiä"
Petolliset on aivan asia erikseen, hehän tämän tosi hätää tuntevan ihmisen elämän pilaavatkin petollisella käyttäytymisellä.
Sosiaalitoimistot kyllä auttavat jos on todellinen hätä, muutamasta rovosta ei kerjäläinen kauaa elä. Mutta missä on tosi kerjäläinen, aina jotain tehdään roposen eteen, jos ei ole kukkia niin on tauluja tai katusoittajia.
rahapussia etsimään laukustasi. Nuori, nopea poika olisi luultavasti siepannut sen ja häipynyt toriväen joukkoon. Juuri näin on monelle käynyt.
Et kuunnellut loppuun. Kerjäläinen myi niitä ruusuja ja sanoi ojentaessaan :" kaksi euroa". Minä annoin viisi eli ostin kukan. Ei se minua köyhdytä.
sanoisin, koskapa meihin naisiin tuollainen kukanojennus aina tepsii. Hän on saattanut käydä kukkakauppiaalta kerjäämässä ruusun tai pari ja sitten vain kirkassilmäisen suomalaisnaisen eteen hymyilemään.
Minusta tuo kukan takaisinojennus oli oikein. Tämä romanialaisten ahdinko on sen maan ahdinkoa ja se pitäisi hoitaa paikallisesti omassa maassa. Miten olisi kenkähuutokauppa, joita Imela Caucescu (nimeä en osaa kirjoittaa), eläessään osti kansan kärsiessä kylmyyttä ja nälkää. Miksi muistamme niin heikosti ikävät asiat, varat, jotka ovat muissa maissa pankkiholvien kätköissä. Kurjuus Romaniassa varmasti vaatii ihmishenkiä, niille vain emme valitettavasti voi mitään. EU:n jäsenmaille on tarpeeksi tullut jo rangaistuksia liittymisestään, joten nyt on oltava pää kylmänä, eikä ruvettava ottamaan toisen maan asioihin liiaksi kantaa.
Kyse on vain satunnaisesta kerjäläisestä, tai avun tarpeesta olevasta.
Ei siis koko maan kansasta, kyllä suomalainenkin
siellä jossain kaukana joutuu joskus samaan asemaan, mikä estää ohimenevästi auttamaan,
muu kuin itserakas henkilö.
Niin ne kerjäläiset tulevat sieltä hymyttömien stalinistien - Seppästen, Tenhilöitten ja Jaakkoloitten ym. ihannemaasta - entisestä kommunismin kehdosta. Luulisi heidän todellisessa toverihengessä jakavan omaisuuttaan näille proletaareille. Tai onko niin, että todellinen toveri jakaakin vain toisten omaisuutta.
Filippiinien entisen presidentin vaimoa, Imelda Marcosia, jolla oli valtava kenkäkokoelma?
Tämän päivän lehdessä kirjoitus, että kyttäävät mummojen rahapusseja ja usein ovat istumassa pankkiautomaattien vieressä. Siinä yrittävät saada tunnuslukuja vanhemmilta asioijilta.
Italiassa Veronassa näin näitä kerjäläisiä kadulla ja samat erittäin terveet hyväkuntoiset puheliaat naiset sattui samaan yleiseen vessaan yhtäaikaa. Tosi hyviä näyttelemään. Eivät tulis tänne monta kertaa kun joutuisivat omalla kustannuksella kotiin menemään, valtion hyysääminen pitää lopettaa.