kirpputori

olisi tavaraa myyntiin. Leluja, vaatteita ja muutakin sekalaista tavaraa. Eikä aiempaa kokemusta.
Kaipaisin vinkkejä ja kokemuksia Lpr:n kirppareista. Kiitos asiallisista vastauksista jo etukäteen !
4667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meillä on ollu paikka euro kirppiksellä ja olen ollut palveluun tyytyväinen. Tavarat ja vaatteet menny hyvin kaupaksi. Kirppis on selkeä eikä ole liian pimeä tai ahdas kuin viereinen Kansantori kirppis. Kirppikseltä saa paikan lisäksi tarralaput joissa oma numero viivakoodeineen. Itseltä säästyy aikaa, kun ei tarvitse lappuja leikellä.
Kannattaa käydä tutustumassa paikkaan.

Äänestä
  • Minulla oli myös Eurokirppiksellä pöytä 4 viikkoa. Yhteinen sisareni kanssa.
    Tuotto ihan kohtalainen kun vertaa niihin myytäviin tavaroihimme.
    Väljät ja valoisat tilat ja asiakkaita näyttää riittävän.
    Parkkitilaa on runsaasti. Aina olen saanut autolle paikan melko läheltä rappujakin.
    Paras mielestäni tämän hetken kirppareista Lappeenrannassa.

    Äänestä

ja mene kauppatorille sunnuntaiaamuna itse myymään. Paikka 5 euroa ja hyvällä ilmalla lasten tavarat menevät varmaan kaupaksi. Eikä tarvi pelätä varkaita, joita liikkuu noilla sisäkirppareilla.

Äänestä
  • Mitä liikkuu ihmisen päässä, kun pitää kirpputorilta varastaa. Hinnat yleensä euron luokkaa, luulisi sen verran takin taskusta löytyvän. Usein kirppis paikan tuotto menee jonkun luokan retki rahastoon tai joku nuori myy omia tavaroita saadakseen rahaa johonkin tärkeään. kyllä hävettää:(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vinkkejä kirjoitti:

olisi tavaraa myyntiin. Leluja, vaatteita ja muutakin sekalaista tavaraa. Eikä aiempaa kokemusta.
Kaipaisin vinkkejä ja kokemuksia Lpr:n kirppareista. Kiitos asiallisista vastauksista jo etukäteen !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu