koira otetaan? ku niitä on koko ajan myytävänä/annettavana n.vuojen ikäsinä, eikö kukaan oikiasti perehdy koiraan ennen kuin sen ottaa vai mikä vikana että ei murrosikää kestetä?
Ja mikä on "elämäntilanteen muutos"?
eikö koiraa otettaessa pidä varautua kaikkeen?
sairauksiin? luonteeseen? ja elämäntilanteen muutokseen?
jos parilla tulee ero nii onko se koiran vika ja eikö siihenkin pidä varautua että koiran voi vielä tämänkin jälkeen pitää vai mikä ongelma siinä tulee?
En voi ymmärtää..
Ja mikä on "elämäntilanteen muutos"?
eikö koiraa otettaessa pidä varautua kaikkeen?
sairauksiin? luonteeseen? ja elämäntilanteen muutokseen?
jos parilla tulee ero nii onko se koiran vika ja eikö siihenkin pidä varautua että koiran voi vielä tämänkin jälkeen pitää vai mikä ongelma siinä tulee?
En voi ymmärtää..
Vastaukset 19
Vanhimmat
Siis toi on niin totta! Siis koira hankitaan tyyliin kymmenvuotiaalle kakaralle niitten kivojen leffojen ja koirakirjojen söpöjen kuvien perusteella. Sitte murrosiässä kyllästytään koiran omaan murkkuikään, ja sitä kautta koiralle tulee käytösongelmat ym. Aikuisilla on AINA 110% vastuu koirasta, oli koira sitten uros tai narttu, iso tai pieni.
Toinen vaihtoehto on se, että koira otetaan sieltä, mistä sen saa nopeasti ja halvalla. Sekin on niin idioottimaista. Itse olen kohta kaksi vuotta odottanut eräästä kennelistä pentua itselleni, ja vihdoin kesällä toiveeni toteutuu. Voisin rinnastaa koiraa lapsiin. Ei niitäkään hankita vain vauvakirjojen tai telkkariohjelmien perusteella. Koirista on kannettava täysinäinen vastuu ihan kuten lapsistakin.
Koira on perheenjäsen, elävä luontokappale, eikä mikään lelu.
mutta minneppä annat lapsen ku sillä on murkkuikä..? niistä ei pääse eroon vaikka haluais, ainut on huostaanotto ja sehän on jo aika pohjanooteeraus xD
Monikohan antais pois jos vaa pystyis. vaikka helepompi koira on hoitaa ku lapsi, ja lapsillekkaa ei etitä uutta kotia "muuttuneen elämäntilanteen" takia, sillo ollaan vaa yksinhuoltajia....
koiristani minkäänmoisessa tilanteessa. Mutta käsittäisin että joskus elämässä tulee todella yllättäviä tilanteita, minkä vuoksi koiralle on parempi etsiä parempi koti. Esim. jos omistaja vaikkapa sairastuu vakavasti eikä pysty lemmikistään huolehtimaan, jne.
Elämä kun ei aina ole niin musta valkoista, kukaan ei tiedä etukäteen mitä tapahtuu, selaista gurua kun ei ole vielä syntynytkään.
Aivan kuin sanoit saattaa esim. sairaus olla syy koirasta luopumiseen.
Itselläni oli juuri näin, jouduin luopumaan erittäin aktiivisesta palveluskoirasta, sairastuessani todella pahaan nivelsairauteen.
En enään pystynyt tarjoamaan koiralle riittävästi liikuntaa, en käymään treeneissä.
Oli pakko miettiä mikä oli koiralle parempi, itsekkäästi pitää vaikka näki että se ei ollut enään sitä elämää mitä koira tarvitsi vai hankkia uusi harrastava koti.
Eläimen omistaminen on vastuullista ja siihen vastuuseen kuuluu myös osata luopua.
On helppo syyllistää ja ihmetellä mitkä voi olla niitä elämäntilanteen äkillisiäkin muutoksia, joissa joudutaan näihin ratkaisuihin.
Kukaan ei voi toisen elämää tietää, eikä voi edes omaansa tietää kuin sen hetken mitä juuri nyt tällä hetkellä elää.
Avioerokin voi olla syy koirasta luopumiseen, voi olla niin että oira on esim. tottunut elämään kokoikänsä maalla ja sitten eron vuoksi joudutaan kerrostaloon.
Tai toisella on työ sellainen ettei voi ottaa koiraa, pitkät päivät, reissuhommat) ja toiselle jää vaikka monta pientä lasta, silloin voi olla parempi hamkkia koiralle uusi koti, kuin se että koira joutuu pakostakin jäämään erittäin vähälle aktiviteetille, huomiolle.
Avioerokin on niitä asioita joihin ei osaa varautua, ei kukaan mene naimisiin siksi että ajattelee erota sitten jossain vaiheessa :)
Kirjoitin nämä siksi, kun ihmisen elämässä voi todellakin olla monia monia syitä miksi lemmikistä joudutaan luopumaan, eikä se aina tarkoita sitä että eläin on otettu hetken mielijohteesta tai vastuuttomasti.
Oswald, tämä viesti ei ollut tarkoitettu vain sinulle vaan myös ja ehkäpä enemmänkin edellisille kirjoittajille.
On helppo syyllistää tietämättä asioiden oikeaa laatua. Suvaitsevaisuutta hyvät ihmiset.
syitä luopua koirasta, paha allergia, sairaus ja monia muitakin syitä tottakai.. oon joutunut itekki elukoista joskus luopumaan, mutta nyt lähinnä tarkotinkin nuita "12kk elämänmuutoksia". Jotenki oon seurannu että nuita muutoksia on ihmisillä joilla on uros koira pahimmassa murkkuiässä..
Ja se johtuu vaa siitä että otetaan koira sen kummempia miettimättä.
Ja jos mää koiran ottaisin perisuhteessa kun "sattu vaa hyvä sauma" ottaisin huomioon eron mahdollisuuden... koska kuten jo ite sanoit, koskaan ei tiedä ;P
En ottas koiraa luottaen parisuhteen kestävyyteen, vaikka tottakai sitä haluaa että se kestää ja sen eteen pittää palio tehä, mutta jos ottaa toisen elävän olennon huolehdittavakseen, täytyy ottaa huomioon myös "mitä jos"-tilanne..
Enkä sano ettei joku oikeesti jouvu luopumaan koirastaan eron takia mm tuo kerrostaloon muuttojuttu. Tarkotin vaa että pittää huomioida sekin asia, eikä tarkotukseni oo syyllistää ketään tai mitään semmosta, tarkotus on vaa saaha ihmiset miettimään seuraavat 15vuotta eteenpäin, että ottaa huomioon myös koiran luonteen ja sen että onko jokin rotu yhtään sopiva ko ihmiselle vai onko liian vaativa. vaikka sitten olisikin "vain halpa seropi" mutta koira sekin on, ja voi olla vielä vaikeampi kuin rotukoira kun ei välttämättä oo ketään tukemassa ongelmien kohdalle sattuessa,
ja kun ihmiset tuppaa ottamaan asioista selvää vasta niitten kohalle sattuessa :///
Ehkäpä sinäkin sitten vanhempana huomaat ettei elämä ole niin mustavalkoista... Ja joudut ottamaan niistä asioista ihan itse selvää.
tuolla tarkotat?
näin. Nuorempana ex-miehen kanssa asusteltiin omakotitalossa ja hankittiin saksanpaimenkoira. Ei sitä voinut silloin ajatella että mitä jos ero tulee, eihän silloin voisi mitään tehdä. No se ero sitten tuli parin vuoden päästä, meni talo myyntiin ja minä muutin rivariin, mies kerrostaloon. Jonkin aikaa yritin pitää koiraa rivarissa ja miehen tykönä ei olis ollu hyvä, alkoholi kuului liikaa kuvioihin. Minä kävin päivät töissä ja siihen aikaan urheilin kaikki illat. Viikonloput meni tietenkin nuorella sinkulla biletykseen. Koira kärsi tilanteesta, joten etsein sille hyvän kodin. En tosiaankaan antanut ekalle kyselijälle. Koira sai hyvän tosi hyvän kodin, olen siitä onnellinen.
Yhtenä esimerkkinä: Yks mies soitti,"onko koira kiltti?No, tuotko sen tänne.Muija anto mun koiran pois ku itekki lähti.Juu,asun kerrostalossa." Arvakkaas annoinko koiran..
mutta onneksi sentää hyvän kodin koiralle löysit :)
monet kun eivät vaivaudu,. Mutta silti en ymmärrä sitä 12kk elämänmuutosta..
koirakoulua myöten. Ja epäonnistuin. Rotu oli pieni, mutta pennullapa oli sisua. Sisäsiisteys oli hilkulla, mutta murkkuikä muutti tilanteen. Silloin mentiin koirakouluun. Siellä asiat sujuivat hyvin. Kotona teki kaikki eri tavalla. Meillä oli johtajuus väärässä osoitteessa. Olo oli jatkuvaa kireyttä, vaikka kuinka yritti. Osittain onnistuin. Viimeinen niitti oli yöllä haukkuminen kolmesta lähtien. Ja ne p.at ja pisut joka puolella.. Mattopyykkiä riitti. Tein toki virheitä. Pakko oli myöntää, ettemme sopineet yhteen. Vanha koira oli tosi helpottunut termiitin lähdettyä. Se sai kodin, missä rotu oli tuttu. Heillä synkkasi hyvin. Rodulla on väliä. Sitä ei osaa ajatella, mitä voi olla edessä. Tämä pentu oli pentueensa pienin ja vilkkain. Jämä. Eikä ollut ensimmäinen koira minulla. Muiden kanssa olen onnistunut. Itsetunto oli nollilla sen jälkeen. Ainakin yritin...
aina kemiat synkkaa vaikka ois mikä koira tai rotu kyseessä.. mutta parempi sillon ku voimat loppuu on laittaa parempaan kotiin nii säästyy sekä koira että omistaja ennenaikaisilta harmailta hiuksilta.. mutta tuotakin helpottais ku tosiaan valitsis ensin sen rodun huolella ettei tuu niitä "elämänmuutoksia". ainakaa iha täytenä yllätyksenä :)
Varmaan suurin osa omistajistaan antaa koiransa pois sydän rikkinäisenä -toki mahtuu aina niitä välittämättömiäkin tyyppejä jotka koiran ovat ottaneet väärin syin.
Itsellä toinen koirani oli erittäin vaikea tapaus. Nöffi uros, joka pelkäsi kaikkea ja oppi sisäsiistiksi vasta vajaa 2 vuotiaana. Tuo aika oli todella raskasta mutta ongelmakoira-auttajan neuvoin hitaasti asiat paranivat. Koira oli jo menossa piikille monta kertaa - ei ole kiva tulla kotiin kun kaikki paikat on paskaa täynnä, koira pelkää vieraita ja vaatii hirmuisesti huomiota. Nyt kyseinen koira on lähes 7 vuoden iässä mahtava koira. Vieläkin aivan liian arka mutta ioinen veitikka, mistä en koskaan haluaisi luopua.
On vaikeaa luopua koirasta mutta joskus se on pakko ja jopa paras ratkaisu. Itse olen kuitenkin tyytyväinen että kävin ongelmakoirakouluttajalla.
oo vielä ongelmakoirakouluttajan apua tarvinnut, mutta onneksi on paljon ihmisiä miltä voi kysyä ja kirjoja joista tietoa löytyy, itselläni on nyt ensimmäinen "iso" uroskoira ja aivan V***n vaikeeta on välillä ollu ja itkukin tullut useampaan otteeseen ku ongelmia meinaa välillä pukata, mutta onneksi pahin on jo takana ku murkkuikä on päättymässä *huoh* mutta kyllä sitä melekee vuojen kestiki yhtä helevettiä.. voiton puolella ollaan nyt, mutta kyllä mää monta kertaa uhkasin piikille viiä, myyä pois ja jättää pihalle ku suututti nii palio.. mutta eihä sitä kuitenkaa raski ku toinen kattoo mua ku idioottia että mikä sulla ny o hätänä? ja sitte tullee niitä pusuja yms nii ei siinä kovi kauaa itkiä jaksa :) ja seuraavana päivänä sama ilkeys ja hermojen rassaaminen jatku. kehtas mokoma vielä johtajuuttakin koetella ja moneen otteeseen, muutenki ku tuppaa kovasti dominoiva olevan.
Onneksi en periksi antanu ja nyt alakaa oleen jo yhteiskuntakelponen ja ihan mahtava koira vaikka vielä onki palio työtä eessä :)
Tuo on todella totta, ensin kannattaa miettiä mihin tarkoitukseen koiran hankkii, jos se on lenkkikaveri ja muutenkin pelkästään kaveriksi hankittu, niin eipä kannata kovin aktiivista ja vaativaa koulutusta tarvitsevaa palveluskoiraa tai metsästyskoiraa ottaa.
Mutta tälläkin kolikolla on se kääntöpuoli, koiratkin ovat yksilöitä vaikka rotu olisi yleisesti tietynlainen saattaa sieltäkin löytyä yllätyksiä.
Ja niinkuin mainitsit eipä ne kemiatkaan aina osu kohilleen, joskus ei vaanhomma toimi vaikka olisi kuinka tuttu rotu tahansa eikä kummassakaan "vikaa", eihän sitä kaikkien ihmistenkään kanssa tule juttuun.
mutta mulla silti harmittaa ku ihimiset eivät ennää nykyää harkitte koiran ottoa tarkkaan, vaikka seropitki on halpoja mutta vielä halvempia ne oli sillon ku olin pieni, jotai 40-50 markkaa. ja silti harkittiin tarkkaan otetaanko koiraa vai ei..
nykyää tuntuu että kaikilla pittää olla koira sen takia että muillaki on...
Eniten ottaa aivoon se ku ihmiset laittaa ostetaan koira ilmoituksia joissa lukkee; "ostetaan koira, RODULLA EI VÄLIÄ".. ja sitte lukkee jo jossain, annetaan koira pitovaikeuksien vuoksi, tai allergian tai ajanpuutteen. ja aina koira on 7-20kk.. voi juman ervasti..
Olen ihan täysin samaa mieltä! Jos tulee ero, niin sittenhän jommankumman täytyy ottaa koira! Ei tuollainen ole sopivaa, ensin mukamas ''rakastaa'' mutta sitten jättää! JÄRKI KÄTEEN!
ihmettelin joku aika sitten, kun löysin netistä tutun ilmoituksen, jossa hän etsi koiralleen uutta kotia. no sinänsä en ihmettele, koira oli aivan vallaton. ehkä ei oikeanlainen omistaja ollutkaan koiralle. kuri puuttui ja välillä omistajalla saattoi vinksahtaa päässä. tuttu otti koiran luovutusikäisenä ja se oli hänen ensimmäinen koira (toivottavasti toista ei tule, vaikka kertoi haaveilevansa eräästä toisesta rodusta). ei uskonut kokeneempien neuvoja, että vaikka pentu, rajat pitää asettaa. niin siinä sitten koira meni "pilalle". tietty kokeneempi koiraihminen saa hyvän koiran vielä koulutettu. jos ei siis jo joutunut piikille.
loppupeleissä koiran eroahdistus ja muut tihutyöt menivät jo aika pahoiksi mielestäni. kun kodin pieni irtaimisto (tyynyt, kaukosäätimet, johdot, kauiuttimet ja kaikki mahdollinen, mikä oli vähänkin saatavilla) ei riittänyt, koira siirtyi sohviin ja seiniin!! sisäsiisteydestä ei myöskään ollut tietoakaan. koira oli 9kk, kun se sai uuden kodin. tässä vaiheessa todellakin parempi, että tuttu etsi koiran osaavimpiin käsiin, mutta huvitti vain se ilmoitus :) allergian takia hän muka koirasta joutui luopumaan. ja kissanposket... aivan varmasti mitään allergiaa ei ollut.
ja kuinka paljon näitä tällaisia ilmoituksia netistä löytyykään! varmasti ihmiset joutuvat luopumaan lemmikeistään ellergian takiakin, mutta kuinka moni niistä ilmoituksista sitten oikeasti johtuu siitä, että otetaan koira juurikin sieltä, mistä se saadaan halvimmalla ja nopeiten ja aivan muutaman viikon harkinnalla. voivoi.
HARKITKAA hyvät ihmiset tarkemmin koiran ottamista!!
kahdesta koirasta joutunut luopumaan. Ensimmäinen oli ilonani kaksi vuotta. Ja syy rakkaasta luopumiseen oli ero, joka ei ollut mitenkään koiraa ostaessa odotettavissa, eikä ennakoitavissa. Tilanne vaan oli yksinkertaisesti se, että koira jäi minulle.
Jouduin muuttamaan omakotitalosta kerrostaloon kolmen pienen lapsen ja koiran kanssa. Koiran joka oli tottunut elämään pihalla vapaana, ja kaukana kaupungin melusta. Koira ei sopeutunut kerrostalo asumiseen, yrityksistä huolimatta. Myös minulla oli vaikeaa ulkoiluttaa koiraa kolmen ratasikäisen lapsen kanssa, sillä liikkuminen ylimmästä kerroksesta alimpaan, koiran, pineten lasten ja rattaiden kanssa ei ollut helppoa ilman hissiä.
Silloin oli pakko thdä päätös koiran parhaaksi. vieläkin pidän yhteyttä koiran uuteen omistajaan, jonka luona koira on elänyt nyt 10 tervettä vuotta.
Jouduin uuden luopumisen eteen viime syksynä, jolloin jouduin myös luopumaan parivuotiaasta rakkaasta koirastani. Elämä oli koiraa hankittaessa mallillaan. Asuttiin maalla (niinkuin vieläkin), avio onni kukoisti (niinkuin vieläkin), eikä mikään tuntunut olevan huonosti koiranpennun hankitaa ajatellen. Pari vuotta myöhemmin kuitenkin saimme kaksoset, joista toinen menehtyi ja toinen on vakavasti sairas. Aika kului sairaalassa, ja koira joutui viettämään kaiket ajat yksin. Joten siinävaiheessa taas jouduttiin päättämään, mikä on koiralle parhaaksi.
Inhoan ihmisiä jotka kyselevät "mikä on elämäntilanteen muutos" Kaikki ihmiset eivät ymmärrä tosiasiaa, että elämä voi muuttua vaikka muutamassa sekunnissa. Ei kenenkään elämää ole suuniteltu useaa vuotta eteenpäin, ei edes vuotta. Koira ei ole verrattavissa lapseen. Eikä päinvastoin. Jos jonkun elämä on ruusuilla tanssimista, eikä voi käsittää niitä elämäntilanteen muutoksia, niin ihmettelen. Jos jonkun elämä on niin ennalta suuniteltua, että tietää kaiken tulevan vuosien päähän, ihmettelen sitäkin. Syvä huokaus. Ja voimia kaikille elämäntilanteen muutoksen edessä, koirista luopumaan joutuneille ihmisille.
Olen kanssasi samaa mieltä, se vain on niin ettei elämää voi ennustaa eteenpäin, edes yhtä senkunttia, saati sitten vuosia.
Se myöskin on tosiasia, ikävä sellainen, että usein ihmiset mielellään etsivät ja jopa "luulevat" löytävänsä muista niitä asioita joista voi sitten ääneen kummastella "miten noin voi tehdä" ja arvostella muiden tekemisiä, tietämättä tosiasioita.
Onko se oman itsetunnon kohotusta vai mitä joka tapauksessa se on tarve päästä sanomaan " olen parempi ihminen"
Jaksamista sinulle, olen myös itse käynyt läpi kahden lapsen menetyksen ja tiedän varmasti ettei elämää voi tietää etukäteen.