Voi Sonera

TeliaSonera muuttaa maksuttomat 0800-alkuiset asiakaspalvelunumerot maksullisiksi toukokuun alusta.

Toinen päivä toukokuuta asiakkaat joutuvat soittamaan niin asiakaspalvelutilanteissa kuin vikatilanteissa maksullisiin 0200-alkuisiin numeroihin. Maksulliset numerot koskettavat laajakaista- ja kännykkäliittymiä.

TeliaSoneran viestintäpäällikkö Timo Saxen perustelee asiaa sillä, että maksulliset palvelunumerot ovat tyypillisiä tällaisissa palveluissa.

Tietokone-lehden mukaan maksullisten numeroiden myötä puhelinpalvelussa keskitytään niihin asiakkaisiin, jotka tarvitsevat henkilökohtaista palvelua.

Maksullisilla palveluilla yhtiö kannustaa asiakkaita hoitamaan omia asioitaan yhä enemmän internetin kautta. Samalla se lupaa parantaa puhelinpalvelutasoa ja lyhentää jonotusaikoja. Asiakaspalveluun ja Soneran tekniseen tukeen soittava asiakas joutuu pulittamaan myös jonottamisesta.

Aiemmin Sonera ilmoitti muuttavansa laajakaista-asiakkaiden paperilaskut maksullisiksi. Huhtikuun alusta alkaen paperilaskusta joutuu maksamaan euron verran.

STT

Luulen että minkä puheluista saa sen asiakkaissa menettää.
141412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ensiksi tyrivät ja vielä rahastavat asiakasta, kun yrittää asioita oikoa. Ja sitä muka kutsutaan "asiakaspalveluksi"??!!??

Äänestä

Naurettavaa rahastusta Soneralla.
Kun ei siis asiakaspalveluun ikinä pääse läpi alle varttitunnin jonotuksen, niin kyllä on ihan pelleä touhua että siitäkin pitää vielä maksaa.
Laajakaista pätkii liki kerran viikossa tässä vantaalla.
Nyt riittää Soneran palvelut, ja menee niin känny kuin nettilittymät vaihtoon.

Äänestä
  • Irtisanotaan 1.4.2008 alkaen soneran liittymät!

    YHDESSÄ VoIMME VAIKUTTAA!

    On aivan hulluutta antaa soneran tehdä moinen päätös;
    Laskuttaa siitä, että laskuttaa.

    Laskuttaa siitä, että itse tyrii.

    Kuinka monta kertaa joudumme soittamaan siitä että netti yhteydet eivät toimi. Jatkuvasti.

    Ja nyt sonera aikoo hiljentää meidät toimimattoman netin ääreen.

    Äänestä

  • yhteistyötä kirjoitti:

    Irtisanotaan 1.4.2008 alkaen soneran liittymät!

    siis uskomatonta touhua TeliaSoneran puolesta. Kunhan tästä ehdin, huomispäivän aikana varmaan, istun VIELÄ kerran TeliaSoneran nettiliittymän ääreen ja katson mikä muu operaattori tarjoaa ja mihin hintaan tänne päin Tamperetta (postinumero 33410) liittymiä. Eihän tästä touhusta helevetti vieköön tule yhtään mitään, uskooko teliasoneralaiset itsekään tuohon että SAAVAT parannettua "palveluitaan" - jos jostain saa helpolla lisärahaa osakkaiden pohjattomaan kukkaroon , niin tällä keinolla, mutta ei enää kauaa minun rahojani...
    Ja millähän herra TeliaSoneran viestintäpäällikkö Timo Saxen meinaa minun "hoitavan omia asioitani yhä enemmän internetin kautta" kuten tässä plagioinnissani seisoo mikäli nettiliittymäni ei toimi? Kirjekyyhkytkin on tullut pistettyä jo pataan..

    Äänestä

  • Nyt riittää Soneran "asiakaspalvelu" pompotus!
    Laajakaista 2 kännykkäliittymää siirtyy muiden palveluntarjojien asiakkaaksi .
    Täällä pääkaupunkiseudulla ei ole pulaa vaihtoehdoista.

    Äänestä

  • yhteistyötä kirjoitti:

    Irtisanotaan 1.4.2008 alkaen soneran liittymät!

    YHDESSÄ VoIMME VAIKUTTAA!

    On aivan hulluutta antaa soneran tehdä moinen päätös;
    Laskuttaa siitä, että laskuttaa.

    Laskuttaa siitä, että itse tyrii.

    Kuinka monta kertaa joudumme soittamaan siitä että netti yhteydet eivät toimi. Jatkuvasti.

    Ja nyt sonera aikoo hiljentää meidät toimimattoman netin ääreen.

    mut per.. kun se helkkarin kytkyliitymä mihin kuuluu se surkea N95 nokia känny.. pitää kestää soneraa ja nokiaa lokakuuhun 2009 ennen kun pääsee vaihtamaan liittymää ja känny on maksettu. Sit kyllä vaihtuu liittymä dna alkuiseksi.

    Äänestä

1) montako kertaa olet joutunut soittamaan aspaan?
v : en kertaakaan mitä iloa siitä olisi

2) pitääkö kaiken olla ilmaista jos et saa persettäsi ylös penkistä ja kävisit esim sonera pisteellä hoitamassa asian kuntoon
v : hoidan asiat face to face eli voin vedota johonkin henkilöön suoraan jos virhe tapahtuu

3) miten luulet muiden operaattoreiden toimivan esimerkkinä elisan laskutus sotkut?
v : samaa paskaa kaikilla

4) oletko joskus saanut ratkaisun ongelmaasi soittamalla tekniseen tukeen ?
v : en ikinä ole saanut suoraa vastausta ongelman ratkaisuun ja dna:lla ne on velottanu aina internetin teknisestä tuesta

5) onko euro paljon paperilaskusta ?
v : ei jos sonera tarjoaa 10/1 34.90,-

Äänestä
  • soneran asiakas, hyvin, hyvin monta kertaa.
    2. Mistä löydän lähimmän soneran pisteen?
    mustastapörssistäkö?? : o HAH!
    3. Olenkin aina ihmetellyt, että onko ihmisiä olemassa jotka hyppäävät katolta kun kaverikin hyppäsi.
    4. sama vastaus kuin edellä.
    5. kun tulet ensiviikolla asioimaan liikkeeseeni, älä sitten mutise, kun kuitin antaessa veloitan siitä 1€.
    terveisin. kodinkonekorjaaja

    Äänestä

sonera=ahneuden perikuva.onneksi en ole asiakkaana! enkä tule!

Äänestä

Voi hyvä luoja Lasku maksaa euron.Asiakaspalvelu 2e/min eli 10min puhelu 20e!Jotain tolkkua!No onneksi on kilpailevia firmoja.

Äänestä

"..Palvelemme jatkossa Soneran kuluttaja-asiakkaita yleisissä asiakaspalvelu- ja matkapuhelinlaskutusasioissa
numerossa 0200 17000.

Liittymien vikatilanteissa auttaa jatkossa numero 0206 90101.

Palvelemme ma–pe klo 8–21 ja la 9–16.30. Matkapuhelinliittymän voi edelleen esim.
varkaustapauksissa sulkea ja tarvittaessa saada uuden puk- eli purkukoodin mihin
vuorokaudenaikaan tahansa. Puhelut ja jonotus ovat normaalihintaisia (matkapuhelutai
paikallisverkkomaksu)."

että tämmöinen oli tämä järisyttävä uutinen eli missä se 2€/min maksu mitä porukka itkee?? (aiemmissa threadeissa),joten faktat kuntoon kiitos. Eikö teistäkin ole parempi että jonotus aika lyhentyy kun ns. turhat tumpelot eivät rasita aspaa ja pääsette nopeammin läpi?

oletteko koskaan laskeneet tuntipalkkaa ajasta jonka jonotatte palveluun?

muutetaan idea soneran hinnoittelun mukaiseksi.
eli jos minuutti taksa on 7,9c ja jonotus aika 45min tulee hinnaksi tällöin 3,5€ eli aika halvalla aikanne uhraatte nykyisin, kun tuntipalkkanne olisi tällöin 4.74€.

jos vastaus aika saadaan tiputettua 5 min niin tällöin maksatte koko lystistä 39,9c mielestäni se on kohtuullinen summa siitä että säästätte aikaa johonkin tuottavampaan.

niin ja tekninen tuki on kaikilla operaattoreilla maksullinen ihan tiedoksi vain ja tulee ollakkin.

Äänestä
  • hei, mitä luulisit tässä tapauksessa tarkoittavan "normaalihintaisuus"? Ja miten kauan luulet Soneran katselevan eurojen valuvan muiden puhelinoperaattoreiden taskuun, mikäli vaikkapa jollekin tulee mieleen soittaa lankapuhelinverkon puhelimesta, tai, jopa DNA:n prepaid- liittymästä, kuten minä soitan?
    Sehän on sama kuin että Sonera jakaisi kaikken osakkeenomistajien tuotoista muutaman prossan suoraan muille operaattoreille!

    Äänestä

  • Pöllöaasi kirjoitti:

    hei, mitä luulisit tässä tapauksessa tarkoittavan "normaalihintaisuus"? Ja miten kauan luulet Soneran katselevan eurojen valuvan muiden puhelinoperaattoreiden taskuun, mikäli vaikkapa jollekin tulee mieleen soittaa lankapuhelinverkon puhelimesta, tai, jopa DNA:n prepaid- liittymästä, kuten minä soitan?
    Sehän on sama kuin että Sonera jakaisi kaikken osakkeenomistajien tuotoista muutaman prossan suoraan muille operaattoreille!

    Olen jo aikoja sitten jättänyt uppoavan laivan eli Soneran. Toisella tyttäristäni on Soneran liittymä ja aina hän valittaa, että on taas niin ja niin paljon laskua. Eivät hevillä vaihda, koska ovat jo kultatasolla. On se mahtavaa, miten niinkin iso firma rokottaa asiakkaitaan. Onneksi en ole missään kytky-kaupassa kiinni, pian pääsen Tele Finlandista eroon ja sitten vaihdan joko DNA:han tai Saunalahteen.

    Äänestä

  • old_profile_38904 kirjoitti:

    ja ei vielä euron lasku tunnu rahapussissani

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mitä teet kirjoitti:

TeliaSonera muuttaa maksuttomat 0800-alkuiset asiakaspalvelunumerot maksullisiksi toukokuun alusta.

Toinen päivä toukokuuta asiakkaat joutuvat soittamaan niin asiakaspalvelutilanteissa kuin vikatilanteissa maksullisiin 0200-alkuisiin numeroihin. Maksulliset numerot koskettavat laajakaista- ja kännykkäliittymiä.

TeliaSoneran viestintäpäällikkö Timo Saxen perustelee asiaa sillä, että maksulliset palvelunumerot ovat tyypillisiä tällaisissa palveluissa.

Tietokone-lehden mukaan maksullisten numeroiden myötä puhelinpalvelussa keskitytään niihin asiakkaisiin, jotka tarvitsevat henkilökohtaista palvelua.

Maksullisilla palveluilla yhtiö kannustaa asiakkaita hoitamaan omia asioitaan yhä enemmän internetin kautta. Samalla se lupaa parantaa puhelinpalvelutasoa ja lyhentää jonotusaikoja. Asiakaspalveluun ja Soneran tekniseen tukeen soittava asiakas joutuu pulittamaan myös jonottamisesta.

Aiemmin Sonera ilmoitti muuttavansa laajakaista-asiakkaiden paperilaskut maksullisiksi. Huhtikuun alusta alkaen paperilaskusta joutuu maksamaan euron verran.

STT

Luulen että minkä puheluista saa sen asiakkaissa menettää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu