Minua on jo jonkin aikaa mietityttänyt se, että siinä vaiheessa kun lapset kotiutetaan (se on meillä edessä vihdoinkin noin vuodepäästä). Saako mitään rahallista tukea? Koska kummatkin lapset on siinä vaiheessa pieniä koululaisia en oikein voi kuvitella tilannetta että olisin töissä.. Uusi koulu ja uusi ympäristö ei välttämättä onnistu jos minä ja avomieheni ollaan päivät töissä.. Ja yhden ihmisen palkka kun ei taas oikein riitä.. Lapsethan ymmärtääkseni aluksi sijoitetaan kotiin ennen lopullista palautusta joten saako siinävaiheessa esim. sitä samaa rahaa mitä sijaisvanhemmat saa tällähetkellä?
kotiuttamisesta
kysymyksiä..
11543
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sijari saa palkkaa ja avustusta vieraan lapsen hoitamisesta, mutta eihän sijarit omasta lapsesta saa mitään muuta kun kuka tahansa äiti, joten luulen, että ette saa mitään tukirahoja.
Ja tehän käyte nyt molemmat töissä, mikset säästä pahan päivän varalle jos kerran tietät, että lapset tulee ja raha olisi tarpeen?
En haluaa olla tylyy, mutta kaksi töissa käyvää ihmistä pitäisi jo tienätä jotain ylimääräistäkin. Mihin teitän rahat menee, miten te elätte?
Monet muut pärjää niin, että äiti hoitaa kotona lapsia ja isä käy yksin töissä. Pitää vaan osata elää vähä vähemmällä.
Sinun on nyt kertakaikkiaan valmistuttava KUNNOLLA siihen lasten tuloon, ettei taas käy huonosti. Uskon, että kotiutuksen jälkeen teität seurataan vielä jonkun aikaa, älä möhli sitä!
siinä, että 2 lapselle pitää ostaa kaikki vaatteet (jos sijoitus kestänyt 172 vuotta pidempään) Se on satojen eurojen juttu.,,,,1 lapsi: parit farkut , 3-4 paitaa. talvivaatteet, kevatvatteet. alusvaatteet, sukkia, pnk.paremmat vaatteet, kenkiä talvi ja kesäkengät, ehkä nkvälkausikengät. Harrastusten jatkuminen....jne......Tässä on jo työssäkäyvällä haasteita, jos useampi lapsi.
Jos kerran tietää, että kaikki maksaa ja molemmat käyvät työssä, niin eikös ole ihan normalia käytäntöä se, että itse hommataan lapselle ne vaatteet ja tavarat? Säästettän jo edukädeen!
No mitenkäs silloin kun saat sitä avustusta ja ostat vaatteet lapsille. Nehän tulee kohta pieneeksi... Entäs silloin, taas sossuluukulle avustusta kysymään?
Sorry nyt vaan , mutta ei sitten kannata lapsia kotiin hakea jos kerran rahat ei riittää ihan perusasioita ostamaan. Lapsi otettaan kohta huostaan takas.
Usko nyt, että kaikki muutkin ostaa itse omille lapsilleen tavarat, harvoin joku saa mitään tukea ja se on yleensä kertakäyttö tuki jos osaa sen tarpeen hyvin perustella. Noin vaan ei mistään mitään rahaa saa.
Jos joku maksaa kotiin palaville lapsille tukea, niin hyvä niin. Se ei ole minult pois ja en varmaasti kadellinen ole, se tulee varmaasti tarpeeseen. Minusta vaan tuntuu, ettei sitä maksettaa .
Ja jos nyt ihan rehellisesti mietittään, niin kuka muu lapsistamme huolehtii kun me itse? Mä en saa mistään mitään tukea, itse joudumme rahat tienaamaan että lapsilla on mitä on.
Silloin kun lapset lähti eli neljä vuotta sitten minulle ei jäänyt ensimmäistäkään lastentavaraa (eikä mitään muutakaan) niin kyllä siihen saattaa muutaman ylimääräisen euron tarvita kun lähdetään ostamaan kahta sänkyä koulupöytää plus muuta mitä lapset tarvitsee... Ja kyllähän me ukon palkalla pärjätään siinä vaiheessa mutta vähän niinku sen varautumisen takia tässä asiaa mietin...
Meillä kun on neljä lasta ja vaikka kaksi omalla niin autettaan heitä vielä silti. Tietän, että lapset tarvitsevat silloinkin oikeesti paljon rahaa vaikkei ostaisikaan kun vaan välttämätöntä.
Minusta olisi hyvää, että otat asiasta selvää ihan nyt jo . Sosiaalit kyllä tietää mitä ne tekee ja osaat sitten varautua , ettei mikä tule yllätyksenä. älä jää vaan palstan mielipideiten varaan, vaikka yhdessä kunnassa tehtään näin, niin toisessa voivat tehtä ihan eritavalla.
Minulle esim. tuli yllätyksenä, että meitän tukilapsista ne eivät maksakaan samalla tavalla kun palstalla muiten kunnissa. Kolmen hoitopäivän sijaista maksettaankin kahdesta ja se tuli ilmi vasta loppusuoralla kun biovanhempien kanssa olimme jo lasten tulosta sovittuu. Eli siinäs näkee, ettei asiat todellakaan menee aina niin kuin pitää, vaikka kysessä olisikin virkaihmiset.
Toivottavasti teillä asiat menee hyvin...
mutta ymmärrystä riittä siihenkin, jos yhtäkkiä joutuu kaiken hommaamaan. Voisin vielä tietysti sanoa jotain maahanmuuttajista, mutta enpä sano. Mielestäni avioliitossa pitää molempien kantaa kortensa ketoon..
Miten maahaanmuutto liittyy kyseseen asiaan?
http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/lastensuojelunkasikirja/tyoprosessi/jalkihuolto/
.......
..........................
Jälkihuolto toteutetaan tukemalla sijaishuollossa ollutta lasta tai nuorta, hänen vanhempiaan ja huoltajiaan sekä henkilöä, jonka hoidossa ja kasvatuksessa lapsi tai nuori on.
Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän on huolehdittava, että lapselle laaditaan jälkihuoltosuunnitelma.
...........
18v. jälkeen kun nuorilähtee sijaispaikasta ja ei aina silloinkaan kaikille.
ole tehtynä (Jälkihuollon suunnitelma!) niin
siitä on vain jaksettava jonkun nuoren asioista perillä olevan tahon (vanhemmat, sijaishuolto jne)
läyskyttää kunnan lastensuojeluviranomaiselle.
Kaikkea lain määräämää on tänä päivänä vahdittava ja vaadittava ja lakikirjasta luettava. = Kansalaisten etuoikeus ...
......... niitä nuoria kohtaan
joilla matkan varrella ovat esimerkiksi omat vanhemmat ja läheiset (mummit, kummit, tädit jne)
"pudonneet (syystä tai syyttä) kelkasta
eikä ole ketään katsomassa, auttamassa
nuoren ihmisen itsenäisen elämän alkuun.
en jaksa enää tänne paasata.