Luin (tältä palstalta) toisaalta, että raha ja yh eivät voi viihtyä samassa osoitteessa.
Ihmettelen hieman asiaa. Miksei muka?
Jos on ennen eroa ollut hyväpalkkaisessa työssä, miksi pitäisi eron tullen jättää työmaakin ja omistautua elämään yhteiskunnan varoissa?
Tai jos lykästää ja saa opiskeltua ja myöhemmin hyvän työn, onko sekin synti? Eikö yh saa pyrkiä yhteiskunnassa eteenpäin?
Vai oliko lukemani viesti vain kateellisten panettelua?
Raha ja yh
26
1436
Vastaukset
- ihmettelijä
Samaa olen itsekin ihmetellyt tällä palstalla.
Olen hyväpalkkaisessa työssä ja tulen ihan
hyvin lapseni kanssa toimeen kahdestaan.
Tietenkin sekin on suhteellista, että mikä on kenenkin mielestä hyvä palkka. Mutta paljon myös merkitsee se, että mitä asioita arvostaa elämässä, onko raha tärkeintä vai jokin muu....?- kielo
ketjusta, että yh:n TÄYTYY olla päivät kotona, jotta hän olisi hyvä äiti lapsilleen. Jos on rahaa ja työssä, on huono äiti. Puuttuu empatiakin menestyneeltä.(?) Ketju oli muuten "menestynyt yh".
Mielestäni tämmönen syyllistäminen ei ole oikein eikä edes tottakaan!
Aikamoista yleistystä kaiken lisäksi.
Mistä lieneekin saanut alkunsa täällä, että vain rahaton osaa rakastaa ja olla hyvä äiti?
Itse pidän jo hyväpalkkaisena sellaista, jonka tulot ylittää väestön keskiansion.
Kirjoitit, että paljon myös merkitsee se, että mitä arvostaa elämässä. Tarkoittaako sekin sitten, että jos ON hyväpalkkaisessa työssä, ARVOSTAA VAIN rahaa?
Mielestäni ei tarkoita. Raha on ainakin minulle se väline, jolla luon puitteet elämälleni. Mutta sisältöön se ei vaikuta. Sisältö tulee muualta.
Uutena kirjoittajana olen ihmetellyt teidän kovaa asennettanne muihin äiteihin. Syyttätte oikein herkästi syyllistämisestä muita, mutta osallistutte siihen itse täysin rinnoin, kun vain saatte tilaisuuden.
Mietin pitkään uskallanko ollenkaan kirjoittaa.
Ja jos uskallan, mitä täällä voi puhua, ettei saa riitaa aikaan, kun tuntuu, että kaikki on kiellettyä. Paitsi se, että menee niin hiton huonosti ja rahaa ei ole, exä on v:mäinen ja kakarat mahdottomia...Minun elämäni ei ole tätä. Vaan sillä on sisältö. - mette (aito)
kielo kirjoitti:
ketjusta, että yh:n TÄYTYY olla päivät kotona, jotta hän olisi hyvä äiti lapsilleen. Jos on rahaa ja työssä, on huono äiti. Puuttuu empatiakin menestyneeltä.(?) Ketju oli muuten "menestynyt yh".
Mielestäni tämmönen syyllistäminen ei ole oikein eikä edes tottakaan!
Aikamoista yleistystä kaiken lisäksi.
Mistä lieneekin saanut alkunsa täällä, että vain rahaton osaa rakastaa ja olla hyvä äiti?
Itse pidän jo hyväpalkkaisena sellaista, jonka tulot ylittää väestön keskiansion.
Kirjoitit, että paljon myös merkitsee se, että mitä arvostaa elämässä. Tarkoittaako sekin sitten, että jos ON hyväpalkkaisessa työssä, ARVOSTAA VAIN rahaa?
Mielestäni ei tarkoita. Raha on ainakin minulle se väline, jolla luon puitteet elämälleni. Mutta sisältöön se ei vaikuta. Sisältö tulee muualta.
Uutena kirjoittajana olen ihmetellyt teidän kovaa asennettanne muihin äiteihin. Syyttätte oikein herkästi syyllistämisestä muita, mutta osallistutte siihen itse täysin rinnoin, kun vain saatte tilaisuuden.
Mietin pitkään uskallanko ollenkaan kirjoittaa.
Ja jos uskallan, mitä täällä voi puhua, ettei saa riitaa aikaan, kun tuntuu, että kaikki on kiellettyä. Paitsi se, että menee niin hiton huonosti ja rahaa ei ole, exä on v:mäinen ja kakarat mahdottomia...Minun elämäni ei ole tätä. Vaan sillä on sisältö.asiasi. Kyllä täällä saa puhua ihan kaikesta yh-arkeen liittyvästä. Ja voihan se elämä jollekin olla helpompaakin.
Näillä palstoilla on vain valitettavasti se piirre (muillakin kuin tällä), että iloinen ja onnellinen ei saa olla! Heti on joku kaatamassa loat niskaan. Ja varoittelemassa, että kyllä se kohta on sunkin vuorosi epäonnistua!!
Tosielämässä se onni koostuu niin pienistä asioista, että välillä niitä täytyy oikein miettiä, mitä ne olivatkaan. Ne murheet ovat päälimmäisenä. Ehkä siinä voisi olla syy, miksi ensin ne murheet kirjoitetaankin. Ne TUNTUVAT suuremmilta.
Kirjoitat hyvin rahan asemasta elämässäsi. Todella sisällön pitääkin tulla muualta kuin tilipussista! Enkä nyt tarkoita sitä, että ei saisi olla hyväpalkkainen. Mutta yksin sillä ei tule "autuaaksi".
Silloin kun ne mainitsemasi puitteet ovat kunnossa, sen rahan ansiosta, voikin keskittyä enemmän siihen sisältöön ja lasten kannalta se ainakin on hyvä.
Viihdy seurassamme. - Mama for kids
kielo kirjoitti:
ketjusta, että yh:n TÄYTYY olla päivät kotona, jotta hän olisi hyvä äiti lapsilleen. Jos on rahaa ja työssä, on huono äiti. Puuttuu empatiakin menestyneeltä.(?) Ketju oli muuten "menestynyt yh".
Mielestäni tämmönen syyllistäminen ei ole oikein eikä edes tottakaan!
Aikamoista yleistystä kaiken lisäksi.
Mistä lieneekin saanut alkunsa täällä, että vain rahaton osaa rakastaa ja olla hyvä äiti?
Itse pidän jo hyväpalkkaisena sellaista, jonka tulot ylittää väestön keskiansion.
Kirjoitit, että paljon myös merkitsee se, että mitä arvostaa elämässä. Tarkoittaako sekin sitten, että jos ON hyväpalkkaisessa työssä, ARVOSTAA VAIN rahaa?
Mielestäni ei tarkoita. Raha on ainakin minulle se väline, jolla luon puitteet elämälleni. Mutta sisältöön se ei vaikuta. Sisältö tulee muualta.
Uutena kirjoittajana olen ihmetellyt teidän kovaa asennettanne muihin äiteihin. Syyttätte oikein herkästi syyllistämisestä muita, mutta osallistutte siihen itse täysin rinnoin, kun vain saatte tilaisuuden.
Mietin pitkään uskallanko ollenkaan kirjoittaa.
Ja jos uskallan, mitä täällä voi puhua, ettei saa riitaa aikaan, kun tuntuu, että kaikki on kiellettyä. Paitsi se, että menee niin hiton huonosti ja rahaa ei ole, exä on v:mäinen ja kakarat mahdottomia...Minun elämäni ei ole tätä. Vaan sillä on sisältö.Mukavaa,että saamme uusia "kasvoja" joukkoomme.
Raha kirvoittaa kielenkannat,perheessä kuin perheessä. Siinä olemmekin samalla viivalla niin monen muun lapsiperheen kanssa. Tai ihmisen.
Koulun alkuun on enää muutama päivä ja uusien farkkujen ja reppujen tarve on onneksi marketeille.
Monilapsisissa perheissä tuskaillaan kesän aikana kutistuneita lenkkareita ja auringonvalossa virttyneitä t-paitoja.
Loman alkaessa malliinleikatut hiuksetkin ovat kuin Beatlesin aikoinaan.
Onneksi mummilla pysyy puikot käsissä ja äidillä singer ja leikkurit saavat kyytiä :D
En koe olevani kovinkaan poikkeava lapsineni muista nelilapsista perheistä, samat ajatukset yhteiskunnan tuulista ja elämänmenosta yleensä.
Otsassani ei lue "YH" kun lähden ovestani ulos
ja kotini on linnani.
En ole koskaan kuullut kenenkään missään mainostavan ko säätyänsä, ehkä siksi, että yh ei ajattele asemaansa mitenkään ihmeellisenä tai mainitsemisen arvoisena. Vain elämänä, hieman toisenlaisena kuin naapurin, jos sekään on ns.tavallinen :D
Onneksi on tällaisia sivuja,joissa voi vaihtaa kuulumisia samassa tilanteessa olevien kanssa.
Ja mukava on myös isät ja äidit chat-palsta.
Käy katsomassa joskus.... - kielo
Mama for kids kirjoitti:
Mukavaa,että saamme uusia "kasvoja" joukkoomme.

Käy katsomassa joskus....Sanot, ettet koe olevasi kovinkaan poikkeava lapsinesi muista vastaavista perheistä.
Kuka sitten kokisi?
Eikö se yleensä olekin niin päin, että jos omat ajatukset poikkeavat muiden ajatuksista, aletaan pakolla muuttamaan niitä muiden ajatuksia! :D
...(sillä ne omat ovat oikeessa)...
- Taustailija
...kyse onkin siitä, että ne yh:t, jotka tulevat taloudellisesti mukavasti toimeen, eivät juurikaan tällä palstalla notku? Mikä sinällään on valitettavaa.
Totta kuitenkin on jossain määrin se, että raha ja yksinhuoltajuus eivät viihdy samassa osoitteessa. Ainakaan siinä vaiheessa, kun lapset lähtevät peruskoulun jälkeen opiskelemaan. Tienaan reilut 3000 €/kk brutto, mikä on naisihmiseksi ihan mukavasti. Koska tuloni vaikuttavat opintotukiin, muualle opiskelemaan lähtenyt nuori saa opintorahaa huikeat 25 € ja 400 € vuokraan asumislisää 51 €. Jo pelkästään lapsen vuokrasta minun maksettavakseni jää siis yli 300 €, lapsen eläminen ja koulukirjat päälle. Verottaja kuitenkin nappasee palkastani ihan kivan osan itselleen, joten olen kyllä todennut, että raha ja yh eivät viihdy samassa osoitteessa. Mutta aikansa kutakin, jossain vaiheessa taas helpottaa.- nimimerkki
taloudellisesti mukavasti toimeen tuleva.
Mutta en ymmärrä, miksi et ole ostanut omiin nimiisi yksiötä ja vuokrannut sitä tyttärellesi, jos kerran rahaa on.
Niin minä tein. Silloinkin asumislisää myönnetään, vähemmän kyllä. Tosin omalleni sitä ei maksettu, sillä tuloni olivat tuolloin jo yli 25.000mk/kk.
Mutta jos tosiaan joudut maksamaan pelkkää vuokraa 350€ kuussa, pankkilaina on varteenotettava vaihtoehto!
Itse tein näin ja tytön opintojen jälkeen pidin asuntoa vuokralla muuten, jolloin vuokralainen maksoi mukavan siivun minulle, yli todellisten kulujeni. Siinä vaiheessa se alkoi tuottaa.
Lisäksi asuntojen hinnat ovat nousseet paljon sillä seudulla, joten myydessäni saan vielä myyntivoittoakin. - kira
nimimerkki kirjoitti:
taloudellisesti mukavasti toimeen tuleva.
Mutta en ymmärrä, miksi et ole ostanut omiin nimiisi yksiötä ja vuokrannut sitä tyttärellesi, jos kerran rahaa on.
Niin minä tein. Silloinkin asumislisää myönnetään, vähemmän kyllä. Tosin omalleni sitä ei maksettu, sillä tuloni olivat tuolloin jo yli 25.000mk/kk.
Mutta jos tosiaan joudut maksamaan pelkkää vuokraa 350€ kuussa, pankkilaina on varteenotettava vaihtoehto!
Itse tein näin ja tytön opintojen jälkeen pidin asuntoa vuokralla muuten, jolloin vuokralainen maksoi mukavan siivun minulle, yli todellisten kulujeni. Siinä vaiheessa se alkoi tuottaa.
Lisäksi asuntojen hinnat ovat nousseet paljon sillä seudulla, joten myydessäni saan vielä myyntivoittoakin.siitä asuntovelasta vielä saa verovähennyksenkin, vai olenko totaalisen väärässä?
Muuten n. 36.000€ tulosta jää n. 23.000€ käteen vuodessa, ilman kummempia vähennyksiä.
Jos mä saisin 1900€ puhtaana käteen kuussa ostaisin sen kämpän kyllä, enkä kehtais valittaa yhtään mistään kirjoista ja muista. - Taustailija
nimimerkki kirjoitti:
taloudellisesti mukavasti toimeen tuleva.
Mutta en ymmärrä, miksi et ole ostanut omiin nimiisi yksiötä ja vuokrannut sitä tyttärellesi, jos kerran rahaa on.
Niin minä tein. Silloinkin asumislisää myönnetään, vähemmän kyllä. Tosin omalleni sitä ei maksettu, sillä tuloni olivat tuolloin jo yli 25.000mk/kk.
Mutta jos tosiaan joudut maksamaan pelkkää vuokraa 350€ kuussa, pankkilaina on varteenotettava vaihtoehto!
Itse tein näin ja tytön opintojen jälkeen pidin asuntoa vuokralla muuten, jolloin vuokralainen maksoi mukavan siivun minulle, yli todellisten kulujeni. Siinä vaiheessa se alkoi tuottaa.
Lisäksi asuntojen hinnat ovat nousseet paljon sillä seudulla, joten myydessäni saan vielä myyntivoittoakin.Siis alle kahden kuukauden varoitusajalla. Enkä todellakaan aina ole ollut hyvätuloinen, vasta muutama vuosi sitten vaihdoin alaa ja tämän omankin asunnon maksaminen vienyt oman osansa tuloista. Muuten tuo toisen asunnon hankkiminen olisi aika järkevä juttu, täytyy tuota kuopusta varten ruveta säästämään heti, kunhan vain esikoisen opinnot on maksettu.
- Taustailija
kira kirjoitti:
siitä asuntovelasta vielä saa verovähennyksenkin, vai olenko totaalisen väärässä?
Muuten n. 36.000€ tulosta jää n. 23.000€ käteen vuodessa, ilman kummempia vähennyksiä.
Jos mä saisin 1900€ puhtaana käteen kuussa ostaisin sen kämpän kyllä, enkä kehtais valittaa yhtään mistään kirjoista ja muista....vuosituloilla lainaa kahteen asuntoon. Kunhan ensin tämän oman saa maksettua.
- nimimerkki
Taustailija kirjoitti:
...vuosituloilla lainaa kahteen asuntoon. Kunhan ensin tämän oman saa maksettua.
minulla oli myös silloin kaksi asuntoa maksettavana.
Etkö tiedä, että ensimmäinen asunto toimii toisen asunnon lainan vakuutena?
Ei ollut eka asuntoni kokonaan maksettukaan, mutta 30% toisen asunnon (yksiö ostohinta 100.000mk eli 30.000mk vakuus) hinnasta se silloin takasi. Kaksi asuntolainaa yhdistettiin yhdeksi, jolloin kulut jäivät selvästi alle oman asuntoni ja vuokran, jonka muutoin olisin joutunut maksamaan.
Jos asiasi noin ovat pankkiin vain huomenna! Ei ole mitään estettä saada lainaa. - koti
nimimerkki kirjoitti:
taloudellisesti mukavasti toimeen tuleva.
Mutta en ymmärrä, miksi et ole ostanut omiin nimiisi yksiötä ja vuokrannut sitä tyttärellesi, jos kerran rahaa on.
Niin minä tein. Silloinkin asumislisää myönnetään, vähemmän kyllä. Tosin omalleni sitä ei maksettu, sillä tuloni olivat tuolloin jo yli 25.000mk/kk.
Mutta jos tosiaan joudut maksamaan pelkkää vuokraa 350€ kuussa, pankkilaina on varteenotettava vaihtoehto!
Itse tein näin ja tytön opintojen jälkeen pidin asuntoa vuokralla muuten, jolloin vuokralainen maksoi mukavan siivun minulle, yli todellisten kulujeni. Siinä vaiheessa se alkoi tuottaa.
Lisäksi asuntojen hinnat ovat nousseet paljon sillä seudulla, joten myydessäni saan vielä myyntivoittoakin.Olen kait pienipalkkainen yh, silläkun aikoinaan kävin palkkatulojeni ym. tulojeni kanssa asuntolainaa alustavasti pysymässä, minua katsottiin säälien. Elettiin markka-aikaa pääkaupunkiseudulla, ja täällähän on asunojen hinnat ihan omaa luokkaansa. Mutta vuokra pitäisi pysyä maksamaan tällä pinenllä palkalla, mutta sama summa tai vähemmän asuntolainaan onkin minun palkastani sitten liian paljon, pankkivirkailijan mielestä.
En ole kyennyt säästämään alkupääomaa. Koska tein lapset melko nuorena ja sitten opiskelin, ja palkka oli aika pieni: elettiin sillä ihan mukavasti, mutta ei siitä säästetty mitään asuntolainaan tarvittavia summia! - kielo
koti kirjoitti:
Olen kait pienipalkkainen yh, silläkun aikoinaan kävin palkkatulojeni ym. tulojeni kanssa asuntolainaa alustavasti pysymässä, minua katsottiin säälien. Elettiin markka-aikaa pääkaupunkiseudulla, ja täällähän on asunojen hinnat ihan omaa luokkaansa. Mutta vuokra pitäisi pysyä maksamaan tällä pinenllä palkalla, mutta sama summa tai vähemmän asuntolainaan onkin minun palkastani sitten liian paljon, pankkivirkailijan mielestä.
En ole kyennyt säästämään alkupääomaa. Koska tein lapset melko nuorena ja sitten opiskelin, ja palkka oli aika pieni: elettiin sillä ihan mukavasti, mutta ei siitä säästetty mitään asuntolainaan tarvittavia summia!tiedän samanlaisia tapauksia. Koskee myös perheitä, joissa on kaksi huoltajaa.
Älytöntä!!
Kiinteistöstähän 70% takaa itsensä kiinnityksin. 30% jää ilman kiinnityksiä, jolle pitää löytyä jokin muu vakuus (henkilövakuus tai jokin muu).
Tänä päivänä pankissa pidetään armoton huoli siitä, että joka sentille löytyy vakuus. Muuten ei lainaa saa.
Pääkaupunkiseutua en tunne nyt, enkä markka-aikaankaan. Mutta tuskin se muusta maasta niin kovasti poikkeaa.
Se tuntuu kovasti epäoikeudenmukaiselta, jos maksaa vuokraakin enemmän kuin mitä lainan osuus tuloista olisi. Pääsisi pienemmin kuluin pakollisista menoistaan! - miija
koti kirjoitti:
Olen kait pienipalkkainen yh, silläkun aikoinaan kävin palkkatulojeni ym. tulojeni kanssa asuntolainaa alustavasti pysymässä, minua katsottiin säälien. Elettiin markka-aikaa pääkaupunkiseudulla, ja täällähän on asunojen hinnat ihan omaa luokkaansa. Mutta vuokra pitäisi pysyä maksamaan tällä pinenllä palkalla, mutta sama summa tai vähemmän asuntolainaan onkin minun palkastani sitten liian paljon, pankkivirkailijan mielestä.
En ole kyennyt säästämään alkupääomaa. Koska tein lapset melko nuorena ja sitten opiskelin, ja palkka oli aika pieni: elettiin sillä ihan mukavasti, mutta ei siitä säästetty mitään asuntolainaan tarvittavia summia!Pankeissa olen huomannut olevan eroja ja ensisijaisen tärkeää on aikaisempi pankkisuhde ja hyvä on jos pankissa on opittu tuntemaan millainen ihminen olet.
Mulla ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia saada asuntolainaa, vaikka olin eron aikaan työttömänä ja sain vain työmarkkinatukea, jota sitäkin oli hiukan typistetty.
Laskelman tein, jossa tulot riittivät lainan maksuun ja itse sain määritellä maksuajan pitkäksi, jotta kuukausimaksujen suuruus ei edes rassaa taloutta. Työmarkkinatuki, elautsmaksut kahdesta lapsesta ja lapsilisät plus asumistuki. Niin aivan kivasti niistä tuloja kertyi. Ja parin kuun päästä sain työtä. Ei ole tarvinnut pankkilainan antoaan katua, hyvin on onnistunut lyhentöminen. Asumistuki on melko pieni omistusasunnosta, kun töissä olen, mutta eteen päin on pienikin summa.
Omarahoitusta mulla oli puolet asunnon hinnasta Sen sain omakotitalosta, jonka möimme erottuamme. ja tiesihän pankki, että mulla on kesämökki ja muutakin kiinteää omaisuutta en niitä kuitenkaan tarvinnut oanna lainan pantiksi, siihenhän riitti hyvin tämä asunto. - koti
miija kirjoitti:
Pankeissa olen huomannut olevan eroja ja ensisijaisen tärkeää on aikaisempi pankkisuhde ja hyvä on jos pankissa on opittu tuntemaan millainen ihminen olet.
Mulla ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia saada asuntolainaa, vaikka olin eron aikaan työttömänä ja sain vain työmarkkinatukea, jota sitäkin oli hiukan typistetty.
Laskelman tein, jossa tulot riittivät lainan maksuun ja itse sain määritellä maksuajan pitkäksi, jotta kuukausimaksujen suuruus ei edes rassaa taloutta. Työmarkkinatuki, elautsmaksut kahdesta lapsesta ja lapsilisät plus asumistuki. Niin aivan kivasti niistä tuloja kertyi. Ja parin kuun päästä sain työtä. Ei ole tarvinnut pankkilainan antoaan katua, hyvin on onnistunut lyhentöminen. Asumistuki on melko pieni omistusasunnosta, kun töissä olen, mutta eteen päin on pienikin summa.
Omarahoitusta mulla oli puolet asunnon hinnasta Sen sain omakotitalosta, jonka möimme erottuamme. ja tiesihän pankki, että mulla on kesämökki ja muutakin kiinteää omaisuutta en niitä kuitenkaan tarvinnut oanna lainan pantiksi, siihenhän riitti hyvin tämä asunto.No, mulla kun ei ollut mitään omaisuutta, ei kiinteää, ei rahallista, säästöjäkin siis liian vähän. Avioehto oli, joten mitään en saanut, omani vähäni otin, omaisuus oli miehen omaisuutta.
Henkilötakaukseen en saanut ketään alustavan varovaisen kyselyn perusteella.
Työapikka oli vakituinen, tuli elatusapu säännöllisesti.
Pankit olivat Vantaalla Tikkurilan Aktia (jossa ne säästöt lepäsivät) ja Korson Merita.
Tuntui hölmöltä, kun sitten muutamia kuukausia myöhemmin kolisee postiluukusta tai puhelimitse soittelee samaisen Meritan virkailija ja tiedustelee lainatarvetta!!!
Menimme vuokralle. Asumistuki loppui kun elämäntilanne ja yh-perheen bruttotulot muuttuivat ja 71 neliön 3 h k kerrostalokämpän vuokra oli pykälää vajaa 4000 mk/kk ja nettopalkka työstä mahtavat 6000 mk/kk. Plus lapsille tulevat pienehköt summat jotka veronalaista ansiota. Itä-VAntaalla.
Saimme ostettua aso-asunnon, jossa vuokra jäi noin 3500 markkaan /kk, euro-aikana taisi vesimaksuineen olla noin 550 e/kk, siis samankokoinen luukku luhtitalossa. JA se palkka noin 1100 e/kk.
Mistä saa noin pienen palkan? Kaupungin hommista, ikälisineen, päivätyöstä, kun ei ole erillislisiä. MIetin palaamista takaisin vuorotyöhön, hoitoalalle jonne koulutus on, mutta lapset tuumasi: niin ja sitten olisit aina väsynyt ja huutaisit koko ajan.
Olimme siis pienemmällä palkalla mutta paremmalla henkisellä jaksamisella.
Omistusaunnot täällä ovat miljoonakämppiä (markoissa), euroissa taitaa olla 150 000 e, ihan tavalliset kerrostaloluukut, hestasta sillä saa jonkun ehkä jonkun kälysen yksiön, vantaalta pienehkön kerrostalokolmion. Hinnat ovat karanneet käsistä, ovat jo kohtuuttomia tavallisen palkansaajan maksaa. Työt ja muu elämä on kuitenkin täällä, en haluaisi muuttaa poispäin, viihdyn täällä enkä valita, kerron vain yhden puolen.. mutta turha siis kuvitella että täällä elämä olisi jotenkin leveämpää kuin maakunnissa.. se on päinvastoin. - Hintoja seuraillut
koti kirjoitti:
No, mulla kun ei ollut mitään omaisuutta, ei kiinteää, ei rahallista, säästöjäkin siis liian vähän. Avioehto oli, joten mitään en saanut, omani vähäni otin, omaisuus oli miehen omaisuutta.
Henkilötakaukseen en saanut ketään alustavan varovaisen kyselyn perusteella.
Työapikka oli vakituinen, tuli elatusapu säännöllisesti.
Pankit olivat Vantaalla Tikkurilan Aktia (jossa ne säästöt lepäsivät) ja Korson Merita.
Tuntui hölmöltä, kun sitten muutamia kuukausia myöhemmin kolisee postiluukusta tai puhelimitse soittelee samaisen Meritan virkailija ja tiedustelee lainatarvetta!!!
Menimme vuokralle. Asumistuki loppui kun elämäntilanne ja yh-perheen bruttotulot muuttuivat ja 71 neliön 3 h k kerrostalokämpän vuokra oli pykälää vajaa 4000 mk/kk ja nettopalkka työstä mahtavat 6000 mk/kk. Plus lapsille tulevat pienehköt summat jotka veronalaista ansiota. Itä-VAntaalla.
Saimme ostettua aso-asunnon, jossa vuokra jäi noin 3500 markkaan /kk, euro-aikana taisi vesimaksuineen olla noin 550 e/kk, siis samankokoinen luukku luhtitalossa. JA se palkka noin 1100 e/kk.
Mistä saa noin pienen palkan? Kaupungin hommista, ikälisineen, päivätyöstä, kun ei ole erillislisiä. MIetin palaamista takaisin vuorotyöhön, hoitoalalle jonne koulutus on, mutta lapset tuumasi: niin ja sitten olisit aina väsynyt ja huutaisit koko ajan.
Olimme siis pienemmällä palkalla mutta paremmalla henkisellä jaksamisella.
Omistusaunnot täällä ovat miljoonakämppiä (markoissa), euroissa taitaa olla 150 000 e, ihan tavalliset kerrostaloluukut, hestasta sillä saa jonkun ehkä jonkun kälysen yksiön, vantaalta pienehkön kerrostalokolmion. Hinnat ovat karanneet käsistä, ovat jo kohtuuttomia tavallisen palkansaajan maksaa. Työt ja muu elämä on kuitenkin täällä, en haluaisi muuttaa poispäin, viihdyn täällä enkä valita, kerron vain yhden puolen.. mutta turha siis kuvitella että täällä elämä olisi jotenkin leveämpää kuin maakunnissa.. se on päinvastoin.150 000 eurolla saa kuule Itä-Vantaalta jo ihan reilun kokoisen kolmion tai neliön rivi- tai paritalosta ja Länsi-Vantaaltakin vastaavan kokoisen kerrostaloasunnon. Eli eipä nyt kuitenkaan liitoitella tuota asuntojen kalleutta pääkäupunkiseudulla.
- koti
Hintoja seuraillut kirjoitti:
150 000 eurolla saa kuule Itä-Vantaalta jo ihan reilun kokoisen kolmion tai neliön rivi- tai paritalosta ja Länsi-Vantaaltakin vastaavan kokoisen kerrostaloasunnon. Eli eipä nyt kuitenkaan liitoitella tuota asuntojen kalleutta pääkäupunkiseudulla.
150 000 euroa on noin 900 000 markkaa. Miljoona markkaa on 1000 000 mk. Tietysti 100 000 mk pitää panna lisää tuohon 900 000:een jotta päästää milliin mutta ...
Vai menikö minulla blondilla laskutikku solmuun?
Käytän markkoja koska esim. aso-asuntoni ostin markka-aikaan ja nyt se meni myyntiin euroissa, minun on helpompi tämän yhtteydessä hahmottaa summat markkoina kuin euroissa..
Sen hintaisia asunnot siis todellakin ovat Itä-Vantaalle ja Länsi-Vantalla myös. Ai niin, puhun kerrostalokolmioista.
Ainakin naapuri myy noin 75 m2 kämppäänsä tästä meidän länsivantaalaisesta kerrostalosta, hintapyyntö yli 170 000 eurolla. No, se on hieman ylihinnoteltu, vaikka asnto uusi onkin.
Joten en liioittele.
Pankki ei anna lainaa 150 000 euroa jos ei ole säästänyt alkupääomaa RIITTÄVÄSTI tai jos ei ole kunnon takuita. Takuuksi ei ilmeisesti riittänyt Itä-Vantaalaisille pankeille se asunto itsessään ja vakituinen työ ja puhtaat luottotiedot.
No, mulla ei ole hätää. Asunto on.
JA tuokin aso-asunto että myös vuokra-asunto joiden vuokrien hinnat tuossa mainitsin : molemmat sijaitsevat itä-vantaalla eikä edes millään hintavalla alueella vaan ihan koivukylässä, tosin hyvin viihtyisissä rauhallisisissa pihapiireissä. Sato ja Yh-asunnot. Kolmioita molemmat. Toinen kerrostalossa ja toinen luhti-talossa.
Niin vuokrat kuin omistusasunnotkin ovat halvempia pohjoisemmassa suomessa (neliöhinnat). - Hintoja seuraillut

Niin vuokrat kuin omistusasunnotkin ovat halvempia pohjoisemmassa suomessa (neliöhinnat).Katsohan vaikka etuovi.comista, sieltä näet muidenkin kuin naapurisi hintapyyntöjä ja huomaat mikä on todellinen hintataso. 150 000 eurolla todellakin saa Länsi-Vantaaltakin reilun kokoisen kolmion tai jopa neliön. Uusissa taloissa asunnot ovat tietenkin kalliimpia kuin vanhoissa.
- koti
Hintoja seuraillut kirjoitti:
Katsohan vaikka etuovi.comista, sieltä näet muidenkin kuin naapurisi hintapyyntöjä ja huomaat mikä on todellinen hintataso. 150 000 eurolla todellakin saa Länsi-Vantaaltakin reilun kokoisen kolmion tai jopa neliön. Uusissa taloissa asunnot ovat tietenkin kalliimpia kuin vanhoissa.
No sitähän minä yritän sanoa!!! Eikä minun tarvitse mennä tuonne linkkiin kuikkimaan: riittää kun katson tämän LÄNSI-VANTAALAISEN KERROSTALOKOLMION (73 m2) jossa me asumme kauppahintaa papereista!!!!!!
Riittää kun katson Hesarista mitä pyydetään joko saman asuinalueen tai saman talon toisista vastaavankokoisista huoneistosta.
150 000 e on noin 900 000 mk. Se ON paljon! Minulle ainakin! Sehän on lähes miljoona mummonmarkkaa!!!!!
Pankki EI anna lainaa tuota summaa kokonaisuudessaan ellei ole vakuuksia tai säästetty sopivan suurta summaa alkupääomaksi. Ainakaan vakituisessa työssä olevalle yksinhuoltaja-naiselle, jolla on luottotiedot kunnossa.
Ja kuitenkinon kyettävä maksamaan kolmannes palkasta vuokra-asunnon vuokraan!
Siitä tässä on kyse, sitä olen yrittänyt jauhaa!!
Ja edelleen: Ei minulla mitään hätää ole: koti on. Tämä on miehen kämppä, hänellä oli alkupääomaa ja vakuukset ja takaajat. Laina-aika on 20-30 v.
Mutta tuo epäkohta, mistä jauhan, se on siltä ajalta kun pohdin ja etsin asutoa ja asumismuotoa jne.. ei siis nyt ajankohtainen!
Ellen asuisi tässä, asuisin itä-vantaalla aso-kämpässä (71 m2, 3h k, vuokra reilu 550 e/kk) tai sitten olisin muuttanut vuokralle, itä-vantaalle.
Asuin ennen asoa vuokralla: Ystävätär maksoi Asolan (itä-vantaa) kerrostalokaksiosta vuokraa n. 3500 MK/kk. Minä samasta kerrostalosta kolmiosta (71 m2) lähes 4000 MK/kk (huomaa markat! elettiin markka-aikaa!) ja palkkani oli kuitenkin nettona vain 6000 MK/kk, enkä saanut asumustukea, koska elatusmaksun sijaan lapsi sai (suunnilleen saman verran kuin ruokkojakin aikoinaan) perhe-eläkettä.
Tämä em. vuokra on pystyttävä maksamaan, mutta sama summa lainaan omaa asuntoa varten on pankin virkailijoiden mielestä mahdottomuus. Ja kun ei sitä alkupääomaa ym ollut riittävästi, en saanut lainaa.
Minusta tämä on epäkohta.
Tätä olen vain yrittänyt sanoa!
Ps: vanhasta kerrostalosta kämpän ostaminen on aika riskialtis juttu: esim. noin 30 v vanhoissa kerrostaloissa on kyllä edullisia asuntoja, mutta edessä on parveke- ja julkisivuremontit ja ne nostavat asunnon hintaa, koska lisälainaahan on otettava remonttiin huoneistokohtaisesti.. täällä länsi-vantaalla on paljon juuri noita vanhoja taloja, joissa on edessä julkisivuremontti. Minun silmääni ovat ihan hyvässä kunnossa, mies tästä tiesi kertoa ja näyttipä tulevia remonttitalojakin.. - Hintoja seuraillut
koti kirjoitti:
No sitähän minä yritän sanoa!!! Eikä minun tarvitse mennä tuonne linkkiin kuikkimaan: riittää kun katson tämän LÄNSI-VANTAALAISEN KERROSTALOKOLMION (73 m2) jossa me asumme kauppahintaa papereista!!!!!!
Riittää kun katson Hesarista mitä pyydetään joko saman asuinalueen tai saman talon toisista vastaavankokoisista huoneistosta.
150 000 e on noin 900 000 mk. Se ON paljon! Minulle ainakin! Sehän on lähes miljoona mummonmarkkaa!!!!!
Pankki EI anna lainaa tuota summaa kokonaisuudessaan ellei ole vakuuksia tai säästetty sopivan suurta summaa alkupääomaksi. Ainakaan vakituisessa työssä olevalle yksinhuoltaja-naiselle, jolla on luottotiedot kunnossa.
Ja kuitenkinon kyettävä maksamaan kolmannes palkasta vuokra-asunnon vuokraan!
Siitä tässä on kyse, sitä olen yrittänyt jauhaa!!
Ja edelleen: Ei minulla mitään hätää ole: koti on. Tämä on miehen kämppä, hänellä oli alkupääomaa ja vakuukset ja takaajat. Laina-aika on 20-30 v.
Mutta tuo epäkohta, mistä jauhan, se on siltä ajalta kun pohdin ja etsin asutoa ja asumismuotoa jne.. ei siis nyt ajankohtainen!
Ellen asuisi tässä, asuisin itä-vantaalla aso-kämpässä (71 m2, 3h k, vuokra reilu 550 e/kk) tai sitten olisin muuttanut vuokralle, itä-vantaalle.
Asuin ennen asoa vuokralla: Ystävätär maksoi Asolan (itä-vantaa) kerrostalokaksiosta vuokraa n. 3500 MK/kk. Minä samasta kerrostalosta kolmiosta (71 m2) lähes 4000 MK/kk (huomaa markat! elettiin markka-aikaa!) ja palkkani oli kuitenkin nettona vain 6000 MK/kk, enkä saanut asumustukea, koska elatusmaksun sijaan lapsi sai (suunnilleen saman verran kuin ruokkojakin aikoinaan) perhe-eläkettä.
Tämä em. vuokra on pystyttävä maksamaan, mutta sama summa lainaan omaa asuntoa varten on pankin virkailijoiden mielestä mahdottomuus. Ja kun ei sitä alkupääomaa ym ollut riittävästi, en saanut lainaa.
Minusta tämä on epäkohta.
Tätä olen vain yrittänyt sanoa!
Ps: vanhasta kerrostalosta kämpän ostaminen on aika riskialtis juttu: esim. noin 30 v vanhoissa kerrostaloissa on kyllä edullisia asuntoja, mutta edessä on parveke- ja julkisivuremontit ja ne nostavat asunnon hintaa, koska lisälainaahan on otettava remonttiin huoneistokohtaisesti.. täällä länsi-vantaalla on paljon juuri noita vanhoja taloja, joissa on edessä julkisivuremontti. Minun silmääni ovat ihan hyvässä kunnossa, mies tästä tiesi kertoa ja näyttipä tulevia remonttitalojakin..Sinä sanoit, että 150 000 eurolla saa Vantaalta vain pienen kolmion, ja minä kerroin ja todistin, että sillä saa reilun kokoisen kolmion tai jopa neliön. Tämän sinäkin varmaan huomasit kun niitä Hesarin ilmoituksia katselit.
Eihän sinun asuntosi hinta todista mitään muiden asuntojen hinnoista sen enempää kuin minunkaan asuntoni hinta. Minä maksoin vajaa vuosi sitten sinun asuntoasi reilusti isommasta kolmiosta Länsi-Vantaalla hyvällä paikalla n. 100 000 euroa. Ja tässä 70-luvulla rakennetussa talossapa on julkisivu- ja ikkunaremontit tehty joitakin vuosia sitten. Luonnollisesti noista asioista otetaan selvää ennen asunnon ostoa, ei siinä mitään riskejä tarvitse ottaa.
Siihen, paljonko on paljon, miksei pankki antanut sinulle lainaa tai mihin sinulla on varaa, en ole ottanut kantaa eikä se minua kiinnosta. Korjasin vain esittämäsi virheelliset tiedot asuntojen hintatasosta Vantaalla. Kopioin tähän vielä muistinvirkistykseksi viestistäsi sen kohdan, johon alkuperäinen vastaukseni liittyi:
"Omistusaunnot täällä ovat miljoonakämppiä (markoissa), euroissa taitaa olla 150 000 e, ihan tavalliset kerrostaloluukut, hestasta sillä saa jonkun ehkä jonkun kälysen yksiön, vantaalta pienehkön kerrostalokolmion. " - sama
Hintoja seuraillut kirjoitti:
Sinä sanoit, että 150 000 eurolla saa Vantaalta vain pienen kolmion, ja minä kerroin ja todistin, että sillä saa reilun kokoisen kolmion tai jopa neliön. Tämän sinäkin varmaan huomasit kun niitä Hesarin ilmoituksia katselit.
Eihän sinun asuntosi hinta todista mitään muiden asuntojen hinnoista sen enempää kuin minunkaan asuntoni hinta. Minä maksoin vajaa vuosi sitten sinun asuntoasi reilusti isommasta kolmiosta Länsi-Vantaalla hyvällä paikalla n. 100 000 euroa. Ja tässä 70-luvulla rakennetussa talossapa on julkisivu- ja ikkunaremontit tehty joitakin vuosia sitten. Luonnollisesti noista asioista otetaan selvää ennen asunnon ostoa, ei siinä mitään riskejä tarvitse ottaa.
Siihen, paljonko on paljon, miksei pankki antanut sinulle lainaa tai mihin sinulla on varaa, en ole ottanut kantaa eikä se minua kiinnosta. Korjasin vain esittämäsi virheelliset tiedot asuntojen hintatasosta Vantaalla. Kopioin tähän vielä muistinvirkistykseksi viestistäsi sen kohdan, johon alkuperäinen vastaukseni liittyi:
"Omistusaunnot täällä ovat miljoonakämppiä (markoissa), euroissa taitaa olla 150 000 e, ihan tavalliset kerrostaloluukut, hestasta sillä saa jonkun ehkä jonkun kälysen yksiön, vantaalta pienehkön kerrostalokolmion. "Noh, se on suhteellista mikä on minkäkin kokoinen, pieni vai iso. MInusta tämä kolmio on aika pieni, - tälle porukalle. Tarkastelemme siis tilaa omista elämäntilanteistamme. Se siitä.
Aihe loppuunkäsitelty. - marie
Hintoja seuraillut kirjoitti:
Sinä sanoit, että 150 000 eurolla saa Vantaalta vain pienen kolmion, ja minä kerroin ja todistin, että sillä saa reilun kokoisen kolmion tai jopa neliön. Tämän sinäkin varmaan huomasit kun niitä Hesarin ilmoituksia katselit.
Eihän sinun asuntosi hinta todista mitään muiden asuntojen hinnoista sen enempää kuin minunkaan asuntoni hinta. Minä maksoin vajaa vuosi sitten sinun asuntoasi reilusti isommasta kolmiosta Länsi-Vantaalla hyvällä paikalla n. 100 000 euroa. Ja tässä 70-luvulla rakennetussa talossapa on julkisivu- ja ikkunaremontit tehty joitakin vuosia sitten. Luonnollisesti noista asioista otetaan selvää ennen asunnon ostoa, ei siinä mitään riskejä tarvitse ottaa.
Siihen, paljonko on paljon, miksei pankki antanut sinulle lainaa tai mihin sinulla on varaa, en ole ottanut kantaa eikä se minua kiinnosta. Korjasin vain esittämäsi virheelliset tiedot asuntojen hintatasosta Vantaalla. Kopioin tähän vielä muistinvirkistykseksi viestistäsi sen kohdan, johon alkuperäinen vastaukseni liittyi:
"Omistusaunnot täällä ovat miljoonakämppiä (markoissa), euroissa taitaa olla 150 000 e, ihan tavalliset kerrostaloluukut, hestasta sillä saa jonkun ehkä jonkun kälysen yksiön, vantaalta pienehkön kerrostalokolmion. "sillä 150 000€ saa hulppean omakotitalon! Ihan viimesen päälle laitetun!
- koti
marie kirjoitti:
sillä 150 000€ saa hulppean omakotitalon! Ihan viimesen päälle laitetun!
sen jätin sanomatta, taustalla ajatuksena kuitenkin.
- Nea
Niin ja toisinpäin: jos ennen eroa oli huonosti palkatussa työssä (kuten naisista suurin osa), se palkka ei siitä miksikään muutu eron jälkeen. Rahanreikiä vain on enemmän, kun huushollia pyörittää kahden maksajan sijaan vain yksi, yleensä se huonopalkkaisempi.
Minä saan nettona 1400 euroa käteen (olen akateemisen koulutuksen vaativassa ammatissa), maksan siitä vuokraa 800 euroa (asunto on korkotukivuokra-asunto, alimmat aravatulorajat) ja maksan lainaa 200 euroa. Laina otettiin, jotta saatiin maksettua asunnon takuuvuokra, muutto ja pesukone hajonneen tilalle.
Lopulla 400 eurolla maksan kaikki muut mahdolliset menot ja laskut. Elatusmaksut ovat pisara meressä: murrosikäiseni saavat ne käyttörahakseen josta maksavat mm. puhelinlaskunsa ja osan vaatteistaan.
Lomamatkoja ei tehdä, juhlimassa ei käydä, kokolihaa ei syödä. Yhteiskunnalta ei ole mitään "yksinhuoltajalisää" herunut, niinkuin jotkut tuntuvat luulevan.- neuvo
No, se yhteiskunnan tuki, josta monet ovat niin helkutin kateellisia ja jonka VAIN yksinhuoltaja saa, on tietenkin lapsilisään tuleva yh-korotus! Se on haettava erikseen Kelalta, automaattisesti se ei tule. Summa on muistaakseni n. 20 e/lapsi.
- Nea
neuvo kirjoitti:

Jesh!!!!
Koko elämäni muuttui.
>;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507981Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662267Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332183- 1461756
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251246Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511233Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1101146Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65842Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58795Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7746