Mitä valmisteluja

Mitä valmisteluja teette Pääsiäiseksi.
Leivotteko Kulitsaa ja teettekö Pashaa.
Entä mämmi, teettekö itse vai maksatte itse kaupan kassalla.
Moniko paistaa lammasta.
Entä kananmunien värjäys, sipulilla vai punajuurella vai millä.
7695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minä päätin taas kerran, että en laita, en korista, en niin mitään. MUTTA;)), pataruokaa johon kuuluu ehdottomasti lammas, kaalisoppaa johon kuuluu lammas,
ja tilasin töistä kuivat kakut. Hedelmärahkaa, sen teen itse ja mämmin ostamme kaupasta valmiina.
Täyttä päätä olen alkanut jo rakentaa pääsiäistä.
Kananmunia emme enää ole maalanneet.
Meidän piti kerrankin viettää pääsiäinen kahden. Pitkäperjantaina tulee sisareni, lauantaina tulee,,, ja niin tulee koko pääsiäisen aina joku. Ihanaahan se on.
Suklaamunia, keltaisia pieniä tipuja, noita-akkoja, pupuja, uusi kukko entisten lisäksi, ja toki narsissit, puiden oksat,,,,, eli koko hoito.

Äänestä

sitä lammasta on varmaan pakko syödä, halusipa tai ei... mutta en varmaan itse sitä tee.

Itse asiassa haluaisin istua koko pääsiäisen jossain rinteessä ja ottaa aurinkoa. :) Grillimakkara tai purkkilihapullat olisi aika passeli pääsiäisruoka.

Pitäisiköhän vähän ryhdistäytyä...

Äänestä

vaan tytär ei jaksa. Yhden mämmiropeen ostan ja se on siinä. Sipulin kuorilla tulee kyllä kauniita munia, mutta olkoon. Vanhasta muistista tulee mieleen, että lampaanliha on hyvää, mutta nykyisten periaatteiden mukaan sekään ei käy. Senverran kuitenkin teen pääsiäistä, että haen vinniltä ikivanhan kankaalla päällystetyn pupun jonka laitan sitten keskelle pöytää ja kukkivat omenapuun oksat saavat luvan käydä pääsiäiskukista.

Äänestä

Kreikkalaiskatollisilla on nyt paaston aika menossa.
Heiltä on tullut paljon perinteitä Pääsiäiseen, joita nyt noudattaa kaikki muutkin.

Äänestä
  • Tarkoitat varmaan "katolilaisilla"?

    Äänestä

Ei edes Pääsiäinen aiheuta mitään muutosta ruokaan tai muuhunkaan oloon ja eloon.

Äänestä

ettei tule oikeastaan tehtyä mitään erikoista,askarrellaan tietty tenavien kanssa ja ruohoa kasvatellaan ;)mutta siis mitään erikoista pääsiäisruokaa ei tule tehtyä..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Elisama kirjoitti:

Mitä valmisteluja teette Pääsiäiseksi.
Leivotteko Kulitsaa ja teettekö Pashaa.
Entä mämmi, teettekö itse vai maksatte itse kaupan kassalla.
Moniko paistaa lammasta.
Entä kananmunien värjäys, sipulilla vai punajuurella vai millä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu