Miksi pitää tuhlata sunnuntaiaamu kirkossa, kun vois nukkua tai pelataaa?
Vihaan uskontoa. Nyyh. >:(
Vihaan uskontoa. Nyyh. >:(
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kukaan sinne kirkkoon voi pakottaa, suomessa on uskonvapaus
Teoriassa on, mutta tuppaa olemaan kansantauti tuo evankelis-luterilaisuus, ja muuthan periytyvät vielä sitkeämmin ja vakavasti.
Lainaan itseäni ateismi palstalta jossa olen seikkaillut tämän FF-palstan oman onnensa nojaan jättäen.
Kristittyjen tärkein auktoriteetti
Kirjoittanut: diapolos 15.3.2008 klo 12.45
Poista oma viesti
Tämähän on kuin jostain science-fiction kirjasta. Satojen miljoonien protestanttien tärkein auktoriteetti elämässä on raamattu, kirja jonka toinen osa on kokoelma mesopotammiasta lainattuja tarustoja ja toisessa osassa sata vuotta kuviteltujen tapahtumien jälkeen kirjoitettuja kirjoituksia jostain israelilaisesta noidasta jota luultiin Jumalan pojaksi. Sitten protestantit harrasttavat taikamenoja ja kaikenlaisia rituaaleja tämän kirjan pohjalta. He syövät leipää ja juovat viiniä luullen sen olevan 2000 vuotta vanhan noidan verta ja lihaa. He ovat korvanneet mm. keskikesän ja keskitalven juhlat omaan taikauskoonsa sopiviksi, molemmissa juhlissa on jäänteitä vieläkin vanhemmista pakanallisista uskonnoista. He kastavat toisiaan veteen toivoen tuhansia vuosia vanhan Israelilaisen jumalan valuttavan henkensä heidän ylleen. He uskovat maailman olevan loppusuoralla: pian Jumalan kaunein poika, Lucifer, tulee maanpäälle riehumaan ja vaikeuttamaan kulttiin kuuluvieen elämää.
Katolilaiset panevat paremmaksi: heidän korkein auktorteettinsä on joku vanha ukko jonka uskotaan olevan Jumalan sijainen maan päällä.
Jos sua kirkkoon raijaa: En usko Jumalaan tai Jeesukseen. Esittäkää minulle kunnon todisteita noiden henkiolentojen olemassa olosta. Noi teidän "rauhan tuntemukset" on helppo selittää psykologialla.
Sitten laita vanhempasi lukemaan seuraavat linkit:
http://www.teosofia.net/eriusk/aaltonen.htm
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lehti/2003_0203/jeesus_on_satuolento.html
Sitten kevennä tilannetta osoittamalla randomisti perheenjäseniäsi ja huuda "HOMO HOMO HOMO HOMO HOMO HOMO HOMO!"
Kuka käskee suo menemää sinne? jos meet omast tahost nii älä valita.
Pitää käydä kaikenmailman ripari jutuissa, onneks on enää yksi jäljellä
Juu tiiän et se on vitust mut sit se on hoidettu.
Alkakaa palvomaan mua, ja seuratkaa mun jalanjälkiäni. Älkää menkö tuollaisille hönppä leireille. Ite kävin omat leirini rupatellen pihakeinussa jeesuksen kanssa auringon loistaessa taustalla ja päivänkakkararykelmien heiluessa pienessä tuulen viimassa ympärillämme. Kyllä se oli sitten hauska heppu se meidän Jessukka!