Vastarinta nousee.

Mielettömyydelle läytyy jo vastavoimiakin.
Huijatuksi tulleita riittää.

"Skientologiaa vastustavat mielenosoittajat marssivat Lahdessa15.03.2008 20:29   

Lahdessa marssittiin lauantai-iltapäivänä skientologian vastainen mielenosoitus. Suurin osa noin 70 mielenosoittajasta oli peittänyt kasvonsa.

Helsingin Sanomien verkkosivujen mukaan mielenosoitusta oli alettu puuhata internetissä sen jälkeen, kun tunnetun skientologin, näyttelijä Tom Cruisen haastattelu poistettiin verkosta. Videolla Cruise ylisti skientologiaa ja kertoi näkemyksiään uskonnosta.

Pääasiassa parikymppisistä koostunut mielenosoittajajoukko kertoi Helsingin Sanomille, että liikkeen pitkän tähtäimen tavoitteena on lopettaa skientologiakirkon toiminta.

Iskulauseina kulkueen kylteissä oli esimerkiksi "skientologia on liikeyritys, ei uskonto" ja "Tom Cruise ei osaa lentää".

Joukko marssi Lahden torilta dianetiikkakeskukselle. Poliisi valvoi rauhallisesti sujunutta mielenosoitusta."

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1502041
14785
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Se on kaikista paras huijaus, että ei edes tiedä tulleensa huijatuksi (ja teitä poloisiahan riittää) , MIETTIKÄÄPÄ SITÄ!

Äänestä
  • mitä se hyödyttää vaihtaa yksi harha toiseen?

    Kuvitella, että ei kulje harhoissa, ei tarkoita sitä, etteikö kulkisi.

    Katso scientologian tuloksiin, niitä ei ole, paitsi hyvin näkyvät ihmisten vainoamiset ja rahastus.

    Kuvitellut tulokset eivät ole minkään arvoisia. Niitä on kaikkien mahdollisten kikkojen, konstien ja uskontojen parissa.

    Todellisuus on todellisuutta, se ei ole sama asia kuin pienen piirisi sisäinen "totuus".

    Äänestä

  • arvon sceido kirjoitti:

    mitä se hyödyttää vaihtaa yksi harha toiseen?

    Kuvitella, että ei kulje harhoissa, ei tarkoita sitä, etteikö kulkisi.

    Katso scientologian tuloksiin, niitä ei ole, paitsi hyvin näkyvät ihmisten vainoamiset ja rahastus.

    Kuvitellut tulokset eivät ole minkään arvoisia. Niitä on kaikkien mahdollisten kikkojen, konstien ja uskontojen parissa.

    Todellisuus on todellisuutta, se ei ole sama asia kuin pienen piirisi sisäinen "totuus".

    Ihmiset velkaantuivat, lisäksi värväsivät henkisesti epätasapainossa olevia.
    Näin kävi sukulaispojalleni, olen vahvasti hengessä mukana ja tarvittaessa myös fyysisesti.
    Tuo iskulause "tom cruise ei osaa lentää" on tosi hyvä. Kaikki muistavat sadun keisarin vaatteista. Samaa skeidaa scientologit tarjoavat.

    Äänestä

  • itsemurhia tilillään kirjoitti:

    Ihmiset velkaantuivat, lisäksi värväsivät henkisesti epätasapainossa olevia.
    Näin kävi sukulaispojalleni, olen vahvasti hengessä mukana ja tarvittaessa myös fyysisesti.
    Tuo iskulause "tom cruise ei osaa lentää" on tosi hyvä. Kaikki muistavat sadun keisarin vaatteista. Samaa skeidaa scientologit tarjoavat.

    saunottivat jäsenpariskunnan sairaan vauvan hengiltä.
    Lääkäriin lasta ei saanut viedä, kun kirkko kielsi.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    saunottivat jäsenpariskunnan sairaan vauvan hengiltä.
    Lääkäriin lasta ei saanut viedä, kun kirkko kielsi.

    Ja tämä tieto on peräisin mistä? Sairas vauva oli saunakaverina, miksi? Mikä kirkko kielsi, Helsingingin pitäjän kirkko vai joku muu?

    Äänestä

  • Scientologist kirjoitti:

    ..et tiedä tiedon aluperäistä lähdettä, ei se että Teidän Lahden tiloissa kuoli epäselvissä olosuhteissa vauva????

    Eli sinulle scientologina on tärkeämpää saada tietää kuka vuoti tiedot aiheesta???

    Ah,niin tyypillistä scientologien taktiikkaa...

    D :)

    Äänestä

Tosi lapsellista touhua, teitähän oli noin 40 ihmistä mukana. Suurin osa ihan tavallisia nuoria joilla ei oikeastaan ole mitään oikeata tietoa scietologiasta. Ne oli fiksuja jotka uskalsivat olla vaan omana itsenään eikä naamioituneena. Osoittaa suurta pelkuruutta olla piilossa naamion takana.
Oli lappu teillä että uskonto rahastaa,olet oikeassa, kaikki uskonnot rahastaa jotkut uskonnot ottaa joka kuukausi palkastasi lupaa kysymättä.
Toinen lappu että Tom Cruise ei osaa lentää,... onko kyse lentokoneella lennosta vai jostakin muusta? En minäkään osaa lentää kun en ole opetellut... tosi typerää julistaa päivän selvää asiaa.
Scientologia on monessa maassa uskonto ja koko ajan vaan tulee maita jotka kertovat tehneensä samoin. Näin se on että jokaisella on vapaus valita uskontonsa tai olla sitten ateisti ihan miten kukin itse asioitaan katsoo ja uskoo.

Äänestä
  • Anonyymi ei tosiaan ole skientologiaa uskontona vastaan vaan organisaatioita, joka rahastaa ja eristää ihmiset ei-skientologi perheistään

    Tuosta naamioitumisestakin löytyy yhtä sun toista tietoa. Google ja hae sanoilla "Fair game". Tämä on se syy naamioitumiselle

    Äänestä

  • Toinen sivusta seurannut kirjoitti:

    Anonyymi ei tosiaan ole skientologiaa uskontona vastaan vaan organisaatioita, joka rahastaa ja eristää ihmiset ei-skientologi perheistään

    Tuosta naamioitumisestakin löytyy yhtä sun toista tietoa. Google ja hae sanoilla "Fair game". Tämä on se syy naamioitumiselle

    No ei ole eristetty perheestä ei, miksi ei, kerrohan? On sinulla tosi rautaiset tiedot scientologiasta:)

    Mutta teet toki niin kuin suurin osa ihmisistä, USKOVAT MITÄ LUKEVAT ILTPÄIVÄLEHDISTÄ, INTERNETIN HUUHAA-SIVUSTOILTA JA "LUOTETTAVILTA" KAVEREILTA eli ymmärrän siinä mielessä sinua.

    Minä muodostan omat totuuteni TEKEMÄLLÄ OMAT HAVAINTONI ESITETYISTÄ ASIOISTA. Siinä se ero.

    käsiteltyihin asiakirjoihin? Siis juuri niihin materiaaleihin joiden perusteella johtavia skientologeja on laitettu linnaan.

    Äänestä

  • Scientologist kirjoitti:

    No ei ole eristetty perheestä ei, miksi ei, kerrohan? On sinulla tosi rautaiset tiedot scientologiasta:)

    Mutta teet toki niin kuin suurin osa ihmisistä, USKOVAT MITÄ LUKEVAT ILTPÄIVÄLEHDISTÄ, INTERNETIN HUUHAA-SIVUSTOILTA JA "LUOTETTAVILTA" KAVEREILTA eli ymmärrän siinä mielessä sinua.

    Minä muodostan omat totuuteni TEKEMÄLLÄ OMAT HAVAINTONI ESITETYISTÄ ASIOISTA. Siinä se ero.

    No, sinähän vain ns. trollaat kuten teille on niin yleistä tällainen käytäntö, mutta sivusta seuraaville tästä "disconnect" käytännöstä voi aloittaa lukemisen esim. http://en.wikipedia.org/wiki/Disconnection

    Kaiken kaikkiaan tuostakin löytyy todella paljon tietoa ja esimerkkejä, mutta nehän ovat vain "terroristien" propagandaa, eikös?

    Joo, ja minä todellakin teen omat havaintoni esitetyistä asioista. Skientologian puolelta tuleviin "faktoihin" ei vaan tunnu olevan paljoa luottamista

    Hyvänä esimerkkinä tästä on tämä järjestönne tuottama DVD "Anonymous hate crimes". Aika mielenkiintoista että siinä käydään läpi näitä anonyymin väitettyjä toimia teitä vastaan, mutta ei mainita mitään näistä Helmikuun protesteista

    Ja myös tämä anonyymin sodanjulistus on tässä DVD:ssä pätkitty teille sopivan kuuloiseksi

    PS. Koskas muuten on tulossa Collectors Edition? Voisin oikeastaan ostaa

    Äänestä

  • Se toinen sivusta seurannut kirjoitti:

    Tämä jo ilmestynyt directors cut on paljon parempi.
    http://www.youtube.com/watch?v=_XKrj6ZYdTc

    Äänestä

  • Scientologist kirjoitti:

    No ei ole eristetty perheestä ei, miksi ei, kerrohan? On sinulla tosi rautaiset tiedot scientologiasta:)

    Mutta teet toki niin kuin suurin osa ihmisistä, USKOVAT MITÄ LUKEVAT ILTPÄIVÄLEHDISTÄ, INTERNETIN HUUHAA-SIVUSTOILTA JA "LUOTETTAVILTA" KAVEREILTA eli ymmärrän siinä mielessä sinua.

    Minä muodostan omat totuuteni TEKEMÄLLÄ OMAT HAVAINTONI ESITETYISTÄ ASIOISTA. Siinä se ero.

    ...jos Taavetti kehuisi kurkun ahterissa tekevän gutaa,niin sinä ressukka hankkisit isoimman kurkun,vaikka lehdissä kerrottaisiin ihan muuta???

    Tuolle löytyy ihan nimikin, se on tyhmyys.....

    D :)

    Äänestä

  • Dekkari. kirjoitti:

    ...jos Taavetti kehuisi kurkun ahterissa tekevän gutaa,niin sinä ressukka hankkisit isoimman kurkun,vaikka lehdissä kerrottaisiin ihan muuta???

    Tuolle löytyy ihan nimikin, se on tyhmyys.....

    D :)

    Mielenkiintoista että sinulle on nuo alapään asiat aina esillä täällä.
    Mitenkähän puhtaat jauhot on sinullakin, pieni vilkaisu menneisyyteesi voisi...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

----+ kirjoitti:

Mielettömyydelle läytyy jo vastavoimiakin.
Huijatuksi tulleita riittää.

"Skientologiaa vastustavat mielenosoittajat marssivat Lahdessa15.03.2008 20:29   

Lahdessa marssittiin lauantai-iltapäivänä skientologian vastainen mielenosoitus. Suurin osa noin 70 mielenosoittajasta oli peittänyt kasvonsa.

Helsingin Sanomien verkkosivujen mukaan mielenosoitusta oli alettu puuhata internetissä sen jälkeen, kun tunnetun skientologin, näyttelijä Tom Cruisen haastattelu poistettiin verkosta. Videolla Cruise ylisti skientologiaa ja kertoi näkemyksiään uskonnosta.

Pääasiassa parikymppisistä koostunut mielenosoittajajoukko kertoi Helsingin Sanomille, että liikkeen pitkän tähtäimen tavoitteena on lopettaa skientologiakirkon toiminta.

Iskulauseina kulkueen kylteissä oli esimerkiksi "skientologia on liikeyritys, ei uskonto" ja "Tom Cruise ei osaa lentää".

Joukko marssi Lahden torilta dianetiikkakeskukselle. Poliisi valvoi rauhallisesti sujunutta mielenosoitusta."

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1502041

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu