Minulla on kauan ollut täysin varaton avopuoliso enkä halua että hän pääsee ryöstämään minua.
Näin tapahtuu vuorenvarmasti ja omaisuuteni menee avopuolisoni lapsille edellisestä liitosta.
Tälläisia lakeja ei pidä koskaan alkaa tekemään !
Lieneekö muuta keinoa kuin muutta hyvissä ajoin erilleen?
Näin tapahtuu vuorenvarmasti ja omaisuuteni menee avopuolisoni lapsille edellisestä liitosta.
Tälläisia lakeja ei pidä koskaan alkaa tekemään !
Lieneekö muuta keinoa kuin muutta hyvissä ajoin erilleen?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mitä tarkoittaa sana "puoliso", jota käytit? (Avopuoliso.) Minä luen sen niin, että puoliso on puolet kahden ihmisen yhteenliittymästä, eli parisuhteesta. Tasavertainen pari.
Tämä johtaa filosofisiin ajatuksiin parisuhteen tarkoituksesta ja asioiden tärkeysjärjestyksestä. Ennen kaikkea nostaisin esiin kysymyksen siitä, miten tärkeää "omaisuus" ja "omistajuus" on, verrattuna parisuhteen muihin aspekteihin.
Jaa niin, mitä lakia tarkoitit?
Et taida kuunnella uutisia. Tänä aamuna klo 8 uutisissa (TV1) kerrotiin, että oikeusministeriö valmistelee lakia, jonka tarkoituksena on tuoda puuttua pitkien avoliittoihin purkutilanteisiin, joissa toinen osapuoli joutuu kohtuuttoman huonoon taloudelliseen asemaan. Tarkoituksena on tehdä pesänjakajan käyttö mahdolliseksi ja lain säätäksi pitkässä avoliitossa. Avolesken asemaan ja perintöoikeuksiin ei ole tulossa muutosta. Ko. lain valmistelu kestää vielä, mutta oikeusministeri Brax sanoo sen tulevan vielä tällä vaalikaudella.
Kannattaisi varmaan omiin purkauksiinsa laittaa joku viite, mihin asiaan mielipide liittyy. Etenkin jos kirjoitus ei edes kuulu palstan aiheeseen.
Ruudun oikeassa yläkulmassa on kolme punaista nappia. Kun klikkaat niistä vasemmanpuolesta, jossa on 1, näkyy vain yksi viesti ja muut viestit alisteisena ketjuna, josta näkee mukä viesti on vastaus mihinkin.
Lakiehdotus tosiaan on lähellä ajatustani sitoutumisesta ja asioiden tärkeydestä. Jos haluaa elää jonkun kanssa, kai silloin voi pikkuisen antaa periksi vaikka himoitsisikin omaisuutta.
Edellisessä viestissä, jossa sanottiin että olisi hyvä laittaa vähän tietoa siitä, mitä asia koskee, viitattiin ENSIMMÄISEEN viestiisi.
Tämän palstan aihehan on "Avioehto". Siis AVIOEHTO.
Sinun viestissäsi ensin sanoit että AVOpuolisosi on köyhä, ja et halua hänen erotessa saavan mitään. Ja sitten jotain siitä ettei "tälläisiä lakeja pitäisi ruveta tekemään". Mutta missään ei käynnyt ilmi, että mistä ihmeen laista nyt oikein mahdat puhua, ja miten tämä edelleenkään liittyy avioehtoon?
No myöhemmin sitten tuli tietoa Braxista ja muusta. Olisi kannattanut se laittaa jo tuohon ekaan viestiin.
Uskallan väittää, että kyse rekisteröidystä parisuhteesta. Ei, en nähnyt ao. uutista, enkä viitsi selata "areenaa"...
eiks se oo fiksua, jos katsoo puolison jolla on varallisuutta?
Tuskin se varallisuuden määrä kellään on sitä, että se menee 50/50, mutta kuitenkin kohtuullisen tulo- ja varallisuustason pitää näkäyä....
mun mielestä se on sen varatomammankin etu, että ei mene itseään paljoa ylemmän kanssa yhteen.
asiantuntijan neuvoja, ota yhteys oikeusaputoimistoon!!!
Akka lentää kuinm leppäkeihgäs !
Hyvä ehdotus tuo avopuolisoiden oikeudet vai mikä se nyt olikaan. Mä olen asunut jo 12 vuotta avoliitossa ja meillä kaksi lasta.. nyt ero häämöttää ja mä jäisin erossa puille paljaille. Mies on kyllä rikas muttei halua antaa mulle yhtään mitään. Jokainen naapuri tietää , että se olen minä joka teen talossa työt ja remonttitkin olen itse vetänyt mies vain makaa , kun on rahaa ei tarvi tehdä yhtään mitään.
eli nyt mää jään kurillani odottamaan tuota uutta lakia ja katotaan miten ukon mieli muuttuu.. antaako suosiolla mulle 12 vuoden palkan vai ei..
Hmn.. miten avoliitossa voi sitten "suojautua" omaisuuden menetykseltä? Avioliitossa tehdään avioehto, tehdäänkö tässä sitten avoehto? Kummaa touhua..
suojautua on laittaa avoliitossa kaikki hankittavat omaisuus molempien nimiin: asunto, auto, mökki, vene, prätkä jne edelleen. Eron tullessa yhteinen kama puolitetaan mutta jokainen saa pitää kokonaan sen mikä on omissa nimissä. Jos vaikka auto on ukon nimissä niin hän sen saa eikä ole velvollinen maksamaan siitä siipalle mitään.
..kannattaa tuon takia jäädä venttailemaan.. Lukaise aiheeseen liityvä OM.n lausuntotiivistelmä..
johan on dramatiikkaa parisuhtessa.
jos luottamus on tällä pohjalla, ei käsittääkseni LIITTO, PUOLISO ole oikeita termejä kuvaamaan kahden henkilön välistä kumppanuutta. eikä KUMPPANUUS ole oikea termi myöskään.
jos tarvitsee käyttä rankkaa termiä ryöstö, on todella paljon asioita metikössä.
ja sitten vielä sanaan ryöstö. kyseessähän on rikosnimike, jonka tunnusmerkistöön kuuluu väkivalloin toisen omaisuuden haltuunotto.
eli karrikoiden.
ensin saa turpaan ja sen jälkeen otetaan laittomasti toisen omaisuutta haltuun.
hoh hoh hoo.
jakaisin itse lukisat oitis, jos tuollaisa asioita päässäni pyörisi.