voi tulla esille, kun lukee suvustansa tehtyä kirjaa.
1800-luvulla käytettiin vielä paljon ruotsinkielisiä nimiä lapsia kastettaessa. Niitä ei sitten tavalliset suomalaiset osanneet ääntää, varsinkaan nimiä joissa oli heti alussa kaksi konsonanttia peräkkäin.
Äitini suvusta tehdyssä kirjassa vilisi paljon näitä ruotsalaisperäisiä nimiä.
Hymy tuli huuleen kun luin että eräs poika oli saanut nimekseen Svante. Tietysti ensimmäinen konsonantti s jäi puhekielessä pois ja nimestä tuli Vante. Vantesta tuli sitten pikkuhiljaa virallisesti käytetty etunimi.
Suomennettuna Vante = tumppu, lapanen.
Sukututkimuksessa ei kerrottu minkälainen tumppu hän sitten oli, eli oliko Vante nimensä arvoinen.
1800-luvulla käytettiin vielä paljon ruotsinkielisiä nimiä lapsia kastettaessa. Niitä ei sitten tavalliset suomalaiset osanneet ääntää, varsinkaan nimiä joissa oli heti alussa kaksi konsonanttia peräkkäin.
Äitini suvusta tehdyssä kirjassa vilisi paljon näitä ruotsalaisperäisiä nimiä.
Hymy tuli huuleen kun luin että eräs poika oli saanut nimekseen Svante. Tietysti ensimmäinen konsonantti s jäi puhekielessä pois ja nimestä tuli Vante. Vantesta tuli sitten pikkuhiljaa virallisesti käytetty etunimi.
Suomennettuna Vante = tumppu, lapanen.
Sukututkimuksessa ei kerrottu minkälainen tumppu hän sitten oli, eli oliko Vante nimensä arvoinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.