Annoin suojamuurini pudota
Haavoitin itseäni
Tiesin että sieluni särkyisi
Käteni olisivat tyhjät ja toimettomat
En näkisi enkä kuulisi
Muuttuisin mykäksi
Olisin kivi jonka voisi heittää veteen ja uppoaisin
Veden pintaan jäisi renkaat
Auringonsäteet voisivat leikkiä renkaiden viivoissa
Minä katsoisin pohjalta
Katsoisin, mutta en näkisi
Vesi liplattaisi , mutta en kuulisi
Käteni olisivat tyhjät ja toimettomat
Haavoitin itseäni
Annoin suojamuurini pudota
Haavoitin itseäni
Tiesin että sieluni särkyisi
Käteni olisivat tyhjät ja toimettomat
En näkisi enkä kuulisi
Muuttuisin mykäksi
Olisin kivi jonka voisi heittää veteen ja uppoaisin
Veden pintaan jäisi renkaat
Auringonsäteet voisivat leikkiä renkaiden viivoissa
Minä katsoisin pohjalta
Katsoisin, mutta en näkisi
Vesi liplattaisi , mutta en kuulisi
Käteni olisivat tyhjät ja toimettomat
Haavoitin itseäni
Annoin suojamuurini pudota
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tässä runossa on potkua, kuule!
...Onneksi tässä iässä tietää, että kivestäkin hioutuu kaunis kun aallot hellästi sen pintaa pyyhkivät....
Se on siinä, huhhuh !
Luen uudelleen, uudelleen ja uudelleen - enkä
ymmärrä enää yhtään mitään.
Käsittämätöntä, upeata, koskettavaa !
Kirjoitin sinulle viestin ja "runoni selityksen" "keskusteluun" ja voin vain toistaa tässä kiitokseni sinulle.
Olet varmasti vilpitön, mutta ällös, ällös minua noin.... hämmennyn.... :D
hyvä -
erinomainen kuvaus suojamuurien merkityksestä,
niiden hajoamisesta.. mikäli tulee sitten "rakkaudessa" petetyksi eli kenties huijatuksi..
julma rakkauden "peli" - josko se sitten toisaalta rakkautta onkaan?
Hyvä runo joka tapauksessa!
Joskus itsensä luomat haaveet ovat suuremmat kuin itse totuus...
Itserakkaudessani toistin itseäni niin, että unohdin tärkeimmän!!!
Eli kiitokset sinulle.
Sisäistit ajatukseni hienosti ....Kiitos
vaan..
noin kai
se
menee..