Lukioon meno

Hei, kysymys niille jotka ovat jo lukiossa tai jo käyneet sen.

Itse olen menossa lukioon ensi syksynä. Olen nyt siis 9.:llä luokalla. Lukioon meno stressaa mua aika paljon, sillä olen aika ujo ja itseluottamukseni ei ole mikään hyvä. Ainoa hyvä juttu on, että lukio johon olen menossa, on jo ennestään tuttu sillä olen ollut siinä yläasteella. Minua askarruttaa lukiossa opiskelemisessa mm. läksyjen paljous, esitelmät ja kokeet. Eroaako lukio paljon esim. peruskoulun vikasta luokasta? Onko se ihan eri maailma? Entä onko lukioissa helppo saada kavereita, vai onko siellä yleensä jo heti kaikilla omat porukat (vaikka syksyllä kaikki ekaluokkalaiset on uusia siellä)? Pelottaa, etten pääse mihinkään porukkaan ja jään yksin.
Kertokaa omia kokemuksia lukioista :D
152592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tunteeko lukioissa minkäänlaista yhteisöllisyyttä vai meneekö kaikki siellä "omia polkujaan". Muodostuuko niistä, joilla on samoja kursseja, ns. omia porukoita? Ymmärrätte kai mitä tarkoitan... Luen mielelläni vastauksia näihin mieltäni askarruttaviin kysymyksiin =)

Äänestä

se lukio pistää vituttamaan olen nyt ammattilukion 2 ja huomiseksi pitäs tehä ohjelmapuhe äidinkieleen,sanakoe ruottista ja enkun aine...Ei oo herkkua lukio on muuten jees paikka koska ihmiset aikuistuu.Varmaan samaa kaavaa kun kuvittelet.Lukiohan auttaa sinut yliopistoon minne itsellä tuskin olen koskaan ajatellut mennäkkään.Kuten kirjoituksesta huomaa en ole mikään priimus 6.5 ka toivottavasti oli jotain apua...

Äänestä
  • Itse lukion toisella ja omia kokemuksiani:
    Pääosin samat porukat jatkaa kuin ennekin tosin uusiin tutustutaan ja pääsee porukoihin jos vain ns outsideri tekee aloitteen voihan sitä aian hengaa joidenki kaa vaikkei mitää puhuskaa ja lopulta kaikki pitää itsestää selvyyten et oot mukana :D

    Lukion 1 kurssit kaikki menee ylä-asteen tiedoilla melkeen jopa 10 tulee itsestään sitten kyllä vaikeutuu ja saa alkaa lukee tosissaa...ei niit läksyi nii mahottomasti ol.

    Äänestä

Itse olen siis lukion juuri suorittanut ja vastaan sen pohjalta.

Lukio eroaa omasta mielestäni yläasteesta eniten siinä, että sitä käyvät ihmiset ovat jo hieman aikuistuneet. Kaikenlainen turha päänaukominen tai muu häiriköinti on monen kohdalla jäänyt yläasteelle puolelle. Myöskin opiskelumotivaatio oli monella kasvanut, mutta tässä varmasti on suurehkoja eroja lukioiden välillä. Tässä mielessä siis lukio on erilainen maailma, mutta toki ei kaikessa.

Sen sijaan tuo yläasteen luokkapohjainen tuntijärjestelmä muuttuu lukiossa kurssipohjaiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että enää sinun ryhmälläsi/omalla luokallasi ei ole mitään väliä, etkä pakosta käy yhdelläkään samalla tunnilla kuin nimellisesti samaan luokkaan kuuluvat. Jos esimerkiksi yläasteella kuuluit luokkaan 9B ja kävit aina tunneilla tämän luokan kanssa, niin lukiossa saatat myös kuulua vaikka 09B:hen ja siltikään et ole yhdelläkään tunnilla muiden luokkalaistesi kanssa. Omista valinnoistasi riippuu siis millä tunneilla käyt milloinkin, mutta toki kaikkien on pakko käydä samat pakolliset kurssit.

Tästä syystä samallaista "luokkahenkeä" ei ainakaan isommissa lukoissa synny, jos sellaista sytyi edes yläasteellakaan. Kavereita tulet varmasti saamaan kaikilta käymiltäsi kursseilta, mutta ehkä helpoimmin niiltä kursseilta, joissa on aina sama porukka. Jos esimerkiksi alat lukemaan ranskaa, niin luultavasti koulussasi on vain yksi ranskanryhmä ja sitä kautta kaikki ranskan kurssisi ovat aina saman porukan kanssa.

Mitä lukion vaikeuteen tulee, niin ei se ainakaan omasta mielestäni kovin vaikeaa ollut verrattuna yläasteeseen. Asiat toki laajenevat, syvenevät ja monipuolistuvat, mutta täytyy muistaa että syvenihän ne myös siirtyessäsi alaasteelta yläasteelle. Toki muutos on ehkä yläasteen ja lukion välillä suurempi, mutta täytyy samalla muistaa, että aikuistuthan sinäkin samalla tavalla.

Lukiossa koealueet kyllä laajenevat verrattuna yläasteeseen. Yleensä yhteen kokeeseen tulee aina koko kirja eli aineesta riippuen 100-200 sivuinen opus. Lukemista siis kyllä piisaa ja kurssin aikaisen opiskelun merkitys korostuu. Olennaisen asioiden hahmottaminen tekstistä tulee entistä merkityksellisemmäksi, koska tuskin kukaan viitsii lukea koekirjaa läpi neljä kertaa ja opetella vielä joka ikinen pienikin yksityiskohta. Läksyjä ei lukiossa mielestäni tule kovinkaan paljon enempää kuin yläasteellakaan. Esitelmiä tai tutkielmia tulee aina silloin tällöin aineesta riippuen, mutta eivät ne nyt ainakaan omasta mielestäni mitään kovin haastavia olleet vaikkakin työläitä.

Vielä piti mainita, että ei lukiossa (ainakaan isommissa) yleensä monella ole mitään valmista kaveriporukkaa ennestään, vaan kyllä siellä sitten syntyy uusia kevereita jne. Ei siis tarvitse pelätä, että jäisit jotenkin yksin siellä, kunhan nyt et aivan vetäydy syrjään muista.

Loppuun pakko vielä sanoa, että sitä helpommaksi lukio tulee, mitä aikaisemmin tiedät mihin aiot pyrkiä ja mitä aiot kirjoittaa. Jos pystyt jo lukion alkaessa päättämään, että kirjoitat esimerkiksi äikän lisäksi pitkän matskun, enkun, ruotsin, fyssan ja kemian, niin voit suoraan alata panostamaan eniten juuri näihin aineisiin ja jättää joitain muita vähän vähemmälle. Tällä tavalla lukiosta tulee helpompaa ja lisäksi voit keskittää voimiasi juuri näihin aineisiin, mistä tulet sitten hyötymään jatko-opintojen haun yhteydessä. Itse jatkoin lukiossa samalla menttaliteetilla kuin yläasteella, lukien kaikkia mahdollisia aineita tosissaan ja kaikista pyrin aina numeroon 10. Tällä tavalla lukio on varmasti aika raskasta, mutta ei se toisaalta enää jälkikäteen iin paljoa harmita vaikka työtä tulikin tehtyä turhaan.

Jos jotain jäi epäselväksi tai et ymmärtänyt jotain niin kysy ihmeessä lisää.

Tsemppiä lukioon ja ysiluokkalle!

Äänestä
  • En varmaan aijo kirjoittaa pitkää matematiikkaa, fyssaa tai kemiaa sillä ne ei ole koskaan olleet mun "vahvoja puolia" =) Olen ajatellut pyrkiä lukion jälkeen oikikseen ja jos en sinne pääse niin psykologin ammatti kiinnostaa. Itseäni kiinnostavat eniten psykologia ja terveystieto. Kielet kiinnostavat myös(luen nyt saksaa, englantia ja ruotsia ja lukiossa otan espanjan, sillä menen kielipainotteiseen lukioon=))

    Mihin voi pyrkiä lukion jälkeen jos kirjoittaa ylppärikirjotuksissa esim. äikän, ruotsin, saksan(A1-kieli), enkun, psykologian ja terveystiedon(tuli viime vuonna)? Olisiko huono idea?

    Äänestä

  • Suklaakakku kirjoitti:

    En varmaan aijo kirjoittaa pitkää matematiikkaa, fyssaa tai kemiaa sillä ne ei ole koskaan olleet mun "vahvoja puolia" =) Olen ajatellut pyrkiä lukion jälkeen oikikseen ja jos en sinne pääse niin psykologin ammatti kiinnostaa. Itseäni kiinnostavat eniten psykologia ja terveystieto. Kielet kiinnostavat myös(luen nyt saksaa, englantia ja ruotsia ja lukiossa otan espanjan, sillä menen kielipainotteiseen lukioon=))

    Mihin voi pyrkiä lukion jälkeen jos kirjoittaa ylppärikirjotuksissa esim. äikän, ruotsin, saksan(A1-kieli), enkun, psykologian ja terveystiedon(tuli viime vuonna)? Olisiko huono idea?

    Ite olen nyt valmistuva abi ja täytyy kyllä sanoa, ettei lukio ollut läheskään niin vaikea tai paha kuin mitä annettiin olettaa. Ite oon usein jättänyt läksyt tekemättä ja lukenu koe kirjat läpi vasta koetta edeltävänä iltana ja yleensä on kyllä tullut 7-8 jossain tapauksissa jopa 9 arvosana kursseista.

    Toisaalta näin jälkeenpäin ajatellen - varsinkin yo-kokeiden alla - on jäännyt vähän harmittaa, etten laskeskellut tai lueskellut matematiikkaa ja yhteiskuntaoppia sekä muita kirjoitettavia aineita sen enempää.

    Eka vuosi on suhteellisen helppo - tutustutaan uusin ihmisiin ja lukio systeemeihin. Varsinkin ekat jaksot ovat useimmiten yläasteen kertausta.
    Tokana vuonna päästään vauhtiin ja on myös mahdollista olla yhä enempi läsnä "kouluhengessä" ja erilaisia koulu projekteissa, jos kiinnostaa. Ite myös tutustuin tän hetkisiin parhaimpiin kavereihini vasta lukion toisella. Luokaton järjestelmä onkin siitä hyvä, ettei tarvii tyytyä oman luokan seuraan vaan voi löytää saman henkistä porukkaa helpommin. Ite en oikeen viihtynyt oman luokan "amisporukkan" kanssa, joten onneksi oli mahdollisuus ettiä seuraa muualta koulusta.

    Kolmantena vuotena kyllä kypsyy eniten. Kait sitä tajuu, että kirjotukset on oikeesti eessä ja on vähän vakavoiduttava. :) Kannattaa, jo tokana vuonna olla selvillä siitä mitä aikoo kirjottaa, muuten voi tulla vähän kiire. Kolmantena vuotena mulla oli ainakin tosi rentoo kun oli kaikki pakolliset kurssit suoritettu ja sai ottaa kaikkii musa ja elokuvakursseja vapaasti. Ei täytynyt stressata kokeisiin niin paljon. Näin kirjotusten alla joutuu kuitenkin lukea tosi paljon - tai no riippuu siitä, miten on keskittynyt näiden 3 vuoden aikana opetukseen. Ite en usein jaksanut väsyneenä edes kuunella opettajan löpinöitä vaan jauhoin vieressä istuvan kanssa kakkaa tai muuten vaan olin jossainlaisessa "transsissa" :D

    Äänestä

  • Harzuuderz kirjoitti:

    Aivan mahtavaa miten jaksatte vastaille näihin mun kysymyksiin. Näistä on tosi paljon apua! =)

    Nyt heräsi vielä yksi kysymys: Tehdäänkö aineet koulussa vai ovatko ne enemmän sellaisia "kotiläksyjä"? Olen kuullut että aineet tehtäisiin kotona. Ajattelin vaan kun meillä on nyt ysillä silleen, että on äikän kaksoistunti ja sinä aikana kirjoitetaan aine. Onko lukiossa näin vai tehdäänkö aineet yms. kotona? Kiitos TOOOSI paljon jos jaksatte vielä näihin vastailla =)

    Olen nyt lukion kakkosella, ja meidän koulussa ainakin tehdään molemmilla tavoilla. Yleisempää on kai se, että aine saadaan kotiläksyksi, mutta harjoitusaineita voidaan kirjoittaa kaksoistunnin aikana (kuten me tänään ruotsissa). Välillä on sitten niin, että aine aloitetaan tunnilla, mutta kesken jääneen saa viedä kotiin ja kirjoittaa siellä loppuun.

    Sittenhän ainakin kielten kokeissa voi olla yhtenä kokeen osana n. 100-200 sanainen aine, joka kirjoitaan siis kokeessa.

    Niin, ja ei se lukio todellakaan ole pelottavan vaikeaa :) Jos on yläasteella ollut n. kasin keskiarvo, niin todennäköistä on, että pärjää hyvin. Tietty jotkut numerot saattaa vähän tipahtaa, mutta se ei ole vaarallista. Kannattaa keskittyä itselleen tärkeisiin aineisiin.

    1. vuonna lähinnä kerrataan yläasteen asioita, kakkosvuonna tulee vähän laajempia asioita kehiin ja aletaan syventää.. Mutta siihen mennessä on jo tottunut lukiomeininkiin ja opiskeluun. :) Joten ei siis hätää. Kirjoituksiin siellä oikeastaan tähdätään koko ajan, joten tosiaan auttaa, jos on ajoissa selvillä se, mitä meinaa kirjoittaa. :)

    Äänestä

  • Suklaakakku kirjoitti:

    Aivan mahtavaa miten jaksatte vastaille näihin mun kysymyksiin. Näistä on tosi paljon apua! =)

    Nyt heräsi vielä yksi kysymys: Tehdäänkö aineet koulussa vai ovatko ne enemmän sellaisia "kotiläksyjä"? Olen kuullut että aineet tehtäisiin kotona. Ajattelin vaan kun meillä on nyt ysillä silleen, että on äikän kaksoistunti ja sinä aikana kirjoitetaan aine. Onko lukiossa näin vai tehdäänkö aineet yms. kotona? Kiitos TOOOSI paljon jos jaksatte vielä näihin vastailla =)

    Edelleseen kysymykseesi joku jo vastasi ihan hyvin mutta tässä nyt vielä omia mielipiteitäni.

    Itse pyrin myös tänä keväänä oikkikseen ja ainakin jos Helsingin oikeustieteelliseen aiot tulevaisuudessa pyrkiä, niin tällä hetkellä aloituspisteitä saa äidinkielestä ja kolmesta seuraavasta: ruotsi (A:sta enemmän kuin B:stä), matematiikka (pitkästä enemmän), englanti (A:sta enemmän kuin B:stä) ja yhestä reaalista. Jos siis kirjoitat nuo mainitsemasi aineet, et tule hyötymään joko enkusta tai saksasta (siis vain toisesta näistä), etkä toisesta reaalistasi.

    Yleisesti suosittelisin itse, että kirjottaisit myös pitkän/lyhyen matematiikan, mutta kerran noin monta kieltä kirjoitat, niin sinun EI kannata kirjoittaa omasta mielestäni kahta reaalia. Yleensä jos äikkään, yhteen vieraaseen kieleen, toiseen kotimaiseen kieleen (ruotsiin), matematiikkaa ja yhteen reaaliin panostaa, niin pohjat ovat hyvät lähes minne vain. Kannattaa kuitenkin miettiä minkä reaalin kirjoitat, sillä vaikka oikkikseen esim. saa kaikista yhtä paljon pisteitä, niin jossain muissa yliopistoissa saattaa olla jotain rajoituksia, eli et saa vaikka terveystiedosta yhtään pistettä.

    Mainitsit myös, että aiot vielä ottaa espanjan lukiossa uudeksi kieleksi. Jos lukuintoa löytyy niin mikäpä siinä, mutta kannataa muistaa, että tuskin jos et ainetta kirjoita, niin ei siitä ole muuta hyötyä kuin tietenkin itse kielen yleinen osaaminen. Kukin tavalaan, mutta itse ottaisin vaikka matematiikan sen tilalle.

    Tärkeintä tai hyödyllisinytä sinulle on kuitenkin päättää nuo kirjoittamasi aineet jo nyt, sillä vaikka ensimmäisena lukiovuotenasi sinun ei vielä tarvitsekaan tehdä kovin paljoa valintoja, niin voit kuitenkin "löysäillä" jossain muissa lukemista vaativissa aineissa (esim hissassa jne.) ja panostaa enemmän noihin mitä kirjoitat. Kukin kuitenkin tavallaan; itse en löysäillyt missään, mutta lukemistakin sitten piisasi :D

    ----------------------------------------

    Tähän toiseen kysymykseen sitten sen verran, että yleensä ensimmäisenä lukiovuotena (kurssit 1,2) kirjoitetaan yleisesti pelkkiä perinteisiä essee muotoisia aineita, mielipidekirjoituksia, argumentaatioanalyyseja jne. Samalla tavalla toisen vuoden alkupään kurssit (kurssit 3,4,) ovat edelleen näitä perus esseitä, kun taas sitten kursseilla 5 ja 6 kirjoitetaan nykyään enemmän niin sanottuja vastaustekstejä (eli noin kahden sivun mittaisia "vastaavia" eikä niin tarinoivia pikkukirjoituksia) enemmän. Tällä pyritään valmentamaa uuden ylioppilaskokeen ensimmäiseen osaan; tekstitaidon koketta varten.
    Yleensä kolmantena vuotena käytävistä kursseista (8,9) toinen (8) valmentaa sitten pelkästään tekstitaidon koetta varten ja toinen (9) sitten taas esseekoetta varten.

    Yleensä ainakin omassa koulussani aineet kirjoitettiin pääsääntöisesti kotona, mutta ne piti suunnitella tunnilla. Itselläni menee ainakin se 3-6h aineen kirjoittamiseen, jos suunnittelu lasketaan mukaan, eikä sitä tunnilla ehdi tehdä. Lisäksi kursseihin yleensä kuuluu joko puhe, pieni esitelmä, tutkielma, portfolio tai väittely ja lisäksi lähes jokaiseen kurssiin vähintään yksi kotona luetta romaani/muu kaunokirjallinen teos, josta sitten tehdää kirjaanalyysi joko koeviikolla (itse kokeessa) tai sitten kotona.

    Sen sijaan nämä viimeisillä kursseilla tehtävät vastaustekstit tehdään usein ainakin osittain kotona. Esimerkiksi kurssilla 5,6 ja 8 kullakin piti tehdä 10 vastaustekstiä (1-2s/teksti) ja lisäksi 1-2 esseetä, sekä niin sanottu kirjallisuuden historiaa käsittelevä aikajana, joka käsittelee kurssista riippuen Suomea tai maailmaa. Näistä vastausteksteistä tehtiin tai ainakin aloitettiin tunnilla noin 50-80% kurssista riippuen.

    Jos jotain jäi vielä epäselväksi kysy vaan lisää :D

    Äänestä

  • Gluck kirjoitti:

    Itse olen lukion toisella ja ajatuksena olisi pyrkiä oikkikseen myös. Ihmetteöen vain sitä, että eihän siellä matikkaa tartte?! ;P
    Haloo. Sitäpaitsi sinne on kuulemma pääsykokeet joiden perusteella valitaan. Eikä siinä työssä tartte ruotsia (jos mietittään ekana asianajajan tms. ammattia) vaan sen puolen osaajat on sitten erikseen. Eikö?

    Otan espanjan siksi, että pitää ottaa yksi B3-kieli, jotta voi kielillä korvata muiden aineiden kursseja =) En tiedä, ovatko oikkiksen pääsykriteerit muuttuneet, koska molemmat vanhempani ovat juristeja ja ovat sanoneet (ainakin äiti) että ei matematiikkaa tarvitse ja että pääsykokeiden perusteella otetaan sisään. Tai sitten olen käsittänyt väärin tms. =)

    En ole koskaan ollut hyvä matikassa. Ala-asteella sain kokeista vitosia ja kutosia, yläasteella on vaihdellut seiskasta kasiin ja kutosesta vitoseen. Riippuu paljon aiheesta. Todistuksessa on 7. En siis tiedä kannattaako minun edes harkita matematiikan kirjoittamista. Vai paljon siitä matematiikan ylppäristä pitäisi sitten saada? Stressaavaa tää kaikki =)

    Äänestä

  • Neelanna kirjoitti:

    Itse olen lukion toisella ja ajatuksena olisi pyrkiä oikkikseen myös. Ihmetteöen vain sitä, että eihän siellä matikkaa tartte?! ;P
    Haloo. Sitäpaitsi sinne on kuulemma pääsykokeet joiden perusteella valitaan. Eikä siinä työssä tartte ruotsia (jos mietittään ekana asianajajan tms. ammattia) vaan sen puolen osaajat on sitten erikseen. Eikö?

    Jos puhut myös Helsingin oikeustieteellisestä, niin kyllä matematiikasta saa alotuspisteitä, mutta voi valita myös niin, että ei saa. Kuten kirjoitin tohon äskeiseen viestiin, niin ainoastaan äidinkielestä ja ruotsista kaikki saavat aloituspistetä vaalinnoistasi riippumatta.
    Näiden lisäksi valitset itse KAKSI seuraavista kolmesta:
    Matematiikka (pitkästä enemmän)
    Reaali (jos on monta kirjotettuna niin
    ainoastaan paras numero ratkaisee)
    Vieras kieli (pitkästä enemmän)

    Maksimaaliset pisteet sinulla on mahdollista siis saada, jos kirjotat äidinkielen, pitkän ruotsin ja sitten joko A enkun ja reaalin tai siten pitkän matskun ja jomman kumman noista. Esimerkiksi itse tule hakemaan pitkällä matskulla enkun sijasta, mutta kaikki toki valitsevat sen, missä ovat parempia.

    Mitä noihin pääsykokeisiin sitten tulee, niin suurinpiirtein 50% pääsee yhteispistekiintiössä, eli pääsykokeella JA alotuspisteillä ja toiset 50% pelkillä koepisteillä. Tässä on nyt sitte tärkeää muistaa, että juuri lukiosta valmistuville olisi parempi, että pääsisi hakemaan tuossa yhteispistekiintiössä sen vuoksi, että aikaisemmin hakevilla yleensä on parempi vastaustekniikan hallinta yms. muuta kokeisiin liittyvää, kuin juuri lukiosta valmistuneilla. Itse sinun ei tarvitse päättää kummassa kiintiössä haet, vaan tulet hakemaan siinä, mistä saisit enemmän pisteitä. Suomeksi sanotuna tämä tarkoittaa sitä, että aika hyvät yo-paperit pitää olla, jotta pääsisi tuohon yhteispistekiintiöön, joka lasketaan ennen koepistekiintiötä.
    Se on kyllä totta, että oikeustieteellisessä noillä pääsykokeilla on huomattavasti suurempi merkitys kuin aloituspisteillä, mutta miksi ei kannattaisi hyödyntää näitä "lisäpisteitä"?

    Anteeksi nyt vain mutta luultavasti monella lakipuolenkin alallla TULEE tarvitsemaan ruotsia. Suomi on kaksikielinen maa ja ainakin kaupunkien ja valtion tulee pystyä takaamaan kaikki palvelut kummallakin kielellä; myös lakiasiat siis. Toki kyllähän sitä jotkut hakevat ruotsinkieliselle puolelle lakia lukemaan ja heillä sitten tämä ruotsinkin kieli on hallussa, mutta kannattaa miettiä sitten, että tottakai yritykset ottavat mieluummin töihin valmistuneita lakimiehiä, jotka osaavat maan kummankin laillistetun kielen. Turha on siis kuvitella, että oikeustieteelliseen päästyäsi, et enää ikinä tarvitsisi ruotsia. Tulet taatusti tarvitsemaan jo itse tiedekunnassa, sillä joskus jotkut kurssikirjat tai miksi niitä nyt kutsutaankaan voivat olla jopa ruotsinkielisiä, vaikka olisitkin suomenkielisellä puolella!

    Tässä vielä linkkiä helsingin yliopiston oikeustieteelisen tiedekunnan sivuilla, josta voi itse lukea tarkemmin jos haluaa:
    http://www.helsinki.fi/oik/tdk/valintakokeet/2008/hakuopas2008.pdf

    Äänestä

Musta lukioon meno tuntuu aivan kauhealta :( En usko, että lukiossa on mulle liikaa työtä tai että en tajuaisi opetettavia asioita (tajuan kyllä jos joltain löytyy kärsivällisyyttä selittää tarpeeksi:D), vaan pelkään niitä ihmisiä siellä. Että ihmiset ois jotenkin ikäviä tai ennakkoluuloisia. Tai että monet olisivat sopineet kaverin kanssa hakevansa samaan lukioon niin että ykkösissäkin olisi jo valmiiksi muodostuneet kaveriporukat, joihin mun pitäisi koettaa tunkea itseni mukaan etten jää yksin. Tai jos siellä ei ole vain ollenkaan muntapaisia ihmisiä, ja sitten olen jossain porukassa "vain koska ei täältä parempaakaan löydy".
Opettajissa pelottaa ehkä se, että ne odottaisivat multa enemmän kuin mihin olen varautunut.
Luulen että mulla on lukiossa isommat ulkonäköpaineetkin kuin yläasteella.

Tulee tosi pieni olo kun kelaa lukioon menoa. Haluaisin vaan verhoa itteni johonkin yli-isoihin vaatteisiin ja heittää jonkun ison hatun päähän, ettei kukaan näkis musta mitään. Ehkä mä sitten pelkään ihmisten mielipiteitä.

Äänestä
  • Itse olin radikaali ja menin eri lukioon kuin muut samasta koulusta. Valitsin myös ison lukion sen erityislinjan takia. Sanoisin, että jos tiedät mistä pidät, niin kannattaa mennä jollekin tietylle linjalle, josta löytyy väkisinkin samoista asioista pitäviä ihmisiä, jotka myös tulevat eri kouluista koska he haluavat opiskella tiettyjä aineita ja valitsevat lukionsa kurssitarjonnan, ei kavereiden perusteella. Vuosikurssillani oli opiskelijoita kolmestatoista eri kunnasta, joten moni ei tuntenut entuudestaan ketään. Itse tunsin kaksi siitä parinsadan vuosikurssista, mutta en ollut heidän kanssaan missään tekemisissä koko lukioaikana.

    Itse olin peruskoulussa ujo ja kaveriton, luultavasti nörtteyteni tähden. Lukiossani puolestaan oli paljon nörttejä ja meille kehittyikin parinkymmenen tytön porukka. Eli kavereita piisaa edelleen.

    Ulkonäköpaineet ainakin mielestäni vähenivät, koska lukiossani jakauduttiin todella monenlaisiin ryhmiin. Pissikset olivat selvä vähemmistö omassa nurkassaan pänttäämässä espanjaa. Siinä sakissa oli kyllä ryhmäpainetta, mutta muuten koulussa näki varsin omalaatuista porukkaa, enkä ainakaan itse ole todistanut kiusaamista. Omituisimmista tapauksista toki puhuttiin, mutta se nyt oli ihan tavallista juoruamista.

    Eli erilaisille suosittelisin isoja lukioita, koska sieltä löytyy jengiä joka junaan. Lukiossaa porukka on myös aikuisempaa kun pahimmat luolamiehet päätyvät amikseen ja opiskelussakin tulee itse ottaa enemmän vastuuta eli on pakko vähän aikuistua. Isossa lukiossa opettajatkaan eivät muista kaikkia naamoja ja halutessaan voi ottaa vaikka jokaisen kurssin eri opelta, jotta pääsee aina aloittamaan puhtaalta pöydältä. Joissain aineissa valitsin aina saman ja joissain vaihtelin maikkoja ja sitä kautta sitten saikin paremman käsityksen siitä, millainen oppimistyyli itselle parhaiten sopii.

    Tunnustan toki vielä, että itse kaverustuin käytännössä kahden ensimmäisen tapaamani ihmisen kanssa ja se jengi levisi sitten siitä :D

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Suklaakakku kirjoitti:

Hei, kysymys niille jotka ovat jo lukiossa tai jo käyneet sen.

Itse olen menossa lukioon ensi syksynä. Olen nyt siis 9.:llä luokalla. Lukioon meno stressaa mua aika paljon, sillä olen aika ujo ja itseluottamukseni ei ole mikään hyvä. Ainoa hyvä juttu on, että lukio johon olen menossa, on jo ennestään tuttu sillä olen ollut siinä yläasteella. Minua askarruttaa lukiossa opiskelemisessa mm. läksyjen paljous, esitelmät ja kokeet. Eroaako lukio paljon esim. peruskoulun vikasta luokasta? Onko se ihan eri maailma? Entä onko lukioissa helppo saada kavereita, vai onko siellä yleensä jo heti kaikilla omat porukat (vaikka syksyllä kaikki ekaluokkalaiset on uusia siellä)? Pelottaa, etten pääse mihinkään porukkaan ja jään yksin.
Kertokaa omia kokemuksia lukioista :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu