Taimien kunto

Viime elokuussa istutin männyn taimia muutaman hehtaarin.Istutettaessa taimet olivat huippu hyviä kaikin puolin.Syyskuulla metsästys aikaan kävin katselemassa istuttamiani taimia,yllätys oli suuri kun taimet olivat järjestään "punakoita",tai jopa ruskeita.Siis onko syytä huoleen,että nämä kyseiset taimet kuivuisivat ja joutuisin istuttamaan alueen uudestaan?Voiko olla mahdollista,että taimet valmistautuivat talven tuloon väriä vaihtamalla,kuivuudesta ne ei ainakaan kärsineet viime syksynä.Jännä yksityis kohta oli myös se,että noin kilometrin päässä,eri palstassa keväällä istuttamani taimet olivat ihan vihreitä syyskuullakin eikä yhtään kuivunutta tainta löytynyt.
3598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vihreä läpi vuoden. Vaikkei kuivuus olisi rasittanut mutta liika kosteus ehkä. Minkälainen maaperä ko kohteella?

Äänestä

Pienillä männyn paakkutaimilla on normaali talvehtimisväri neulasissa punaruskea. Isommilla taimilla ei väri muutu talveksi.

Äänestä

sama homma kävi itsellä, tosin paikka on märkä vaikka ojan kaivettiin muokkauksen yhteydessä. Ens kesä sen näyttää mitä istutus taimista tulee, onneksi tuli varmuudeksi kylvettyä sama ala oma keräämällä siemenellä. Epäilytti tuo männyt istutus heti alkujaan..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pottiputki kirjoitti:

Viime elokuussa istutin männyn taimia muutaman hehtaarin.Istutettaessa taimet olivat huippu hyviä kaikin puolin.Syyskuulla metsästys aikaan kävin katselemassa istuttamiani taimia,yllätys oli suuri kun taimet olivat järjestään "punakoita",tai jopa ruskeita.Siis onko syytä huoleen,että nämä kyseiset taimet kuivuisivat ja joutuisin istuttamaan alueen uudestaan?Voiko olla mahdollista,että taimet valmistautuivat talven tuloon väriä vaihtamalla,kuivuudesta ne ei ainakaan kärsineet viime syksynä.Jännä yksityis kohta oli myös se,että noin kilometrin päässä,eri palstassa keväällä istuttamani taimet olivat ihan vihreitä syyskuullakin eikä yhtään kuivunutta tainta löytynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu